Ylikoski siististi "eläkkeelle"

Va-liiton pääsihteeri Ylikoskea kohtaan on ilmennyt epäluottamusta. Mies on toisaalta pitkän linjan vapari ja tehnyt yhtä ja toista. Kukaan ei oikein kehtaa tönäistä, mutta ei ehkä ole tarpeenkaan. Voisi vain ehdottaa viattomasti, että sinunkin olisi ehkä hauska nauttia hiukan "eläkeläisen" vapaudesta ja että nuoremmille olisi hyvä antaa tilaa. Ylikoski ehkä innostuisi, jos lähestyisi myönteisellä tavalla.

Sitten eroamisen yhteydessä annettaisiin kakkukahvit, kukkakimppu ja esitettäisiin pari puhetta, joissa Ylikosken toimintaa kehuttaisiin ja kysellään lupaa tarvittaessa konsultoida tätä kokenutta luottamushenkilöä. Hymyileviä kuvia liiton lehteen ja haastattelu. Näin varmaan olisi viisasta menetellä. Luulen, että jollain tämmöisellä hän lähteekin jossain vaiheessa. Mutta säilytetään mairea hymypokka sitten läksiäisissä.
17138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tähän voi todeta ensinnäkin, että vapaaehtoistoiminnan tehtävästä, josta ei makseta palkkaa tai palkkiota, ei voi varsinaisesti jäädä eläkkeelle.
Toiseksi järjestössä, jossa reaalinen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, muodollinen asema ei ratkaise aktiivisuutta vapaa-ajattelijatoiminnassa. Muutkin kuin pääsihteeri tai puheenjohtaja saavat kyllä käytännössä toimia, sekä aloitteen tekijöinä että toimeenpanijoina, niin kuin toimivatkin.
Kolmanneksi, Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerit ovat olleet huonoja eläköitymään reaalisesti eli passivoitumaan. Siitä pienen nettiselauksen pohjalta seuraavassa:
Niin kuin tälläkin palstalla ilmenee, pääsihteerinä vuonna 2005-08 toiminut Jori Mäntysalo toimii edelleen aktiivisesti vapareissa ja häänet valittiin Tampereen yhdistyksen puheenjohtajaksi 2016.
Pääsihteerinä 2008-11 toiminut Eino Huotari toimii Suomen Humanistiliiton varapuheenjohtajana, FETO:ssa ja Karkkilan vaparein aktiivina.
Pääsihteerinä 2000-luvun alussa toiminut Juha Kukkonen toimii aktiivisesti mm. Pro-Seremoniain puhujana ja hautausmaatoiminnan asiantuntijana.
Aiemmin 1996-1999 pääsihteerinä toiminut Robert Brotherus oli sittemmin liiton puheenjohtajan tehtävässäkin, ja toimii nyt mm. liittovaltuuston varapuheenjohtajana ja Vapaa Ajattelija -lehden kolumnistina.
Vielä aiemmin pääsihteerinä toiminut Erkki Hartikainen toimi 2000-luvun alussa liiton puheenjohtajana, ja yhäkin hän on omassa nettijulkaisutoiminnassa kiinnostunut Vapaa-ajattelijain toiminnasta.
Pääsihteerinä vuodesta 2011 toiminut Esa Ylikoski oli aktiivinen liitossa myös aiemmin, esimerkiksi liittovaltuuston varajäsenenä, osallistumatta ainoaankaan valtuuston kokoukseen varsinaisen jäsenen aktiivisuuden vuoksi, mutta vaikuttaen aloitteellisesti mm. liiton uuteen linjaukseen elämänkatsomustiedon avaamisen puolesta vuonna 2010 sekä muihinkin kannanottoihin varsinkin vuodesta 2010 alkaen.

Äänestä
  • "Esa Ylikoski oli aktiivinen liitossa myös aiemmin, esimerkiksi liittovaltuuston varajäsenenä, osallistumatta ainoaankaan valtuuston kokoukseen"

    Aikamoinen ristiriitaisuus.

    Äänestä

  • YlikoskiUlosJo kirjoitti:

    "Esa Ylikoski oli aktiivinen liitossa myös aiemmin, esimerkiksi liittovaltuuston varajäsenenä, osallistumatta ainoaankaan valtuuston kokoukseen"

    Aikamoinen ristiriitaisuus.

    Kokouksessa istuminen ja toiminta järjestössä ovat kaksi asiaa. Varajäsentä ei tarvittu kokouksessa, jos varsinainen jäsen oli aktiivinen. Liiton toimintaseminaareihin hallinnon varajäsenet on viime vuosina kutsuttu. Nytkin voi toimia myös liiton piirissä, vaikka ei ole virallisessa asemassa.

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijalt kirjoitti:

    Kokouksessa istuminen ja toiminta järjestössä ovat kaksi asiaa. Varajäsentä ei tarvittu kokouksessa, jos varsinainen jäsen oli aktiivinen. Liiton toimintaseminaareihin hallinnon varajäsenet on viime vuosina kutsuttu. Nytkin voi toimia myös liiton piirissä, vaikka ei ole virallisessa asemassa.

    Seminaarien illallisilla on aina ollut runsaat tarjoilut jäsenistön ja veronmaksajien piikkiin. Moni on aktiivinen aterioitsija.

    Äänestä

Ylikoski lukee palstaa, joten ei tainnut olla ihan harkittu aloitus. Ei sitä enää huiputeta tällä, kun se on julkistettu.

Äänestä

Ko. henkilön toiminta on sellaista mielipidesensuuria ja pakottamista, että eläkkeelle siirto olisi enemmän kuin paikallaan.

Äänestä

Ylikosken aika pääsihteerinä alkaa olla täysi. Veikkaan, että pääsihteeri vaihdetaan lähiaikoina, korkeintaan pari vuotta hän kestää enää. Paine kasautuu. "Eläkkeelle" siirtyminen on siisti tapa hoitaa homma. Kunpa itse ymmärtäisi siirtyä "eläkkeelle". Näyttäisi paremmalta.

Äänestä
  • En ihmettelisi vaikka jumittaisi paikallaan vielä kymmenen vuotta. Omasta mielestään se on ylifiksu ja on onnistunut suggeroimaan monta muutakin siihen niin, että kukaan ei kehtaa heittää ulos. Vielä tulee aika, jolloin ihmetellään Ylikosken aikaa kuin jotakin Kekkoslovakiaa.

    Äänestä

Ylikosken ei tarvitse jäädä koskaan pois vaparitehtävistä. Varmaa on että PAT jäsenet eivät tule koskaan olemaan missään asemassa vapareissa, teidän tienne on pystyssä.

PAT lyhenne tulee sanoista Poikuus Aina Tallessa.

Äänestä
  • Oletko vasemmistoliittolainen niin kuin Ylikoski? Vai miksi kannatat häntä?

    Äänestä

  • vasurisympatiaako kirjoitti:

    Oletko vasemmistoliittolainen niin kuin Ylikoski? Vai miksi kannatat häntä?

    Onko vasemmistolaisuus sinulle jokin ongelma?

    Äänestä

  • "PAT lyhenne tulee sanoista Poikuus Aina Tallessa."

    Hieman sosiaalisesti rajoittuneitahan nuo kyllä ovat mutta ei voi sulkea pois etteikö joskus olisi voinut käydä, edes jonkinlainen, flaksi.

    Mutta kieltämättä..... aika samanhenkisiä poikia...

    Äänestä

"epäluottamusta" näyttää ilmenevän vain liiton ja vapaa-ajattelijoiden ulkopuolelta, nimenomaisesti vapaa-ajattelun vastaustajien puolelta. Johtuisikohan henkilöönkäyvät kampanjat siitä, että nämä arvokasta vapaaehtoistyötä tekevät ovat saaneet paljon aikaan va:n tavoitteiden puolesta ja että näillä on hyvät ja toimivat suhteet viranomaisiinkin. Ärsyttäähän se, kun joku saa asioita aikaan, eikä itse pysty millään asia-argumentilla vastustamaankaan.

Äänestä
  • Jos on noin hyvät suhteet viranomaisiin, armeija-asiassa pääsihteeri on pettänyt vaparit tietoisesti. Tätä on uumoiltu.

    Äänestä

  • onhsn noita argumentteja nytkin mutta jos asennoituu niin ettei niitä tarvitse noteerata, niin silloin "niitä ei ole" tietenkään. Me muut tiedämme jyllä miten asiat ovat.

    Äänestä

Alan olemaan samaa mieltä, kun katselin miten hän jälleen on kirjoittanut anonyyminä, mutta täysin tunnistettavasti, sotkenut asioita ja kieltänyt tosiasiat.
Uskoakseni Ylikosken voisi vaihtaa johonkin fiksumpaan henkilöön.

Äänestä

Ei siististi vaan julkisesti erottamalla! Nyt Ylikoski valehtelee jo YK:lle ja yrittää peittää jälkiään lisävalheilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ideanpoikasta kirjoitti:

Va-liiton pääsihteeri Ylikoskea kohtaan on ilmennyt epäluottamusta. Mies on toisaalta pitkän linjan vapari ja tehnyt yhtä ja toista. Kukaan ei oikein kehtaa tönäistä, mutta ei ehkä ole tarpeenkaan. Voisi vain ehdottaa viattomasti, että sinunkin olisi ehkä hauska nauttia hiukan "eläkeläisen" vapaudesta ja että nuoremmille olisi hyvä antaa tilaa. Ylikoski ehkä innostuisi, jos lähestyisi myönteisellä tavalla.

Sitten eroamisen yhteydessä annettaisiin kakkukahvit, kukkakimppu ja esitettäisiin pari puhetta, joissa Ylikosken toimintaa kehuttaisiin ja kysellään lupaa tarvittaessa konsultoida tätä kokenutta luottamushenkilöä. Hymyileviä kuvia liiton lehteen ja haastattelu. Näin varmaan olisi viisasta menetellä. Luulen, että jollain tämmöisellä hän lähteekin jossain vaiheessa. Mutta säilytetään mairea hymypokka sitten läksiäisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu