Haukio 30v nuorempi Niinistöä

Hyvä.Etu

"Uutuutena lakiin kirjataan se, että eläkkeelle siirtyneen presidentin kuoltua hänen leskensä ja alaikäiset lapsensa saavat jäädä asumaan valtion vuokraamaan asuntoon ja voivat saada valtiolta tarvittaessa esimerkiksi turvapalveluita."

:D

42

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikähän mahtaa olla vuokrataso noissa valtion asunnoissa ja minkälainen on niiden asumistaso ja onko hyvät näkymät ikkunoista? Eivät jääneet näkymät mieleen, kun Martti Ahtisaari kävi kurkkaamassa ikkunassa odotellessaan hermostuksissaan tietoa Nobel-palkinnosta, jota ei kuitenkaan vielä sillä kertaa tullutkaan.

      Risto Rytin puoliso Gerda eli muuten 28 vuotta leskenä, vaikka oli tätä vanhempi. Kuoli 98-vuotiaana.

      • Tarkistuksen jälkeen huomisin, ettei valtio saakaan presidenteiltä vuokratuloja, vaan päinvastoin presidenttien asumisesta syntyy menoja.

        "Valtio arvioi, että kolmen ex-presidentin vuokriin ja palveluihin menee ensi vuonna 560 000 euroa.

        Vuonna 2007, kun Suomessa oli kaksi entistä presidenttiä, menot olivat 89 000 euroa. Ahtisaaren seuraavana vuonna saama Nobel-palkinto kasvatti menoja tuntuvasti, koska muun muassa turvallisuuspalveluita lisättiin."

        http://www.hs.fi/politiikka/a1305548508723

      • Taisi.senkin.valehdella
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tarkistuksen jälkeen huomisin, ettei valtio saakaan presidenteiltä vuokratuloja, vaan päinvastoin presidenttien asumisesta syntyy menoja.

        Halonen sanoi, että hän ihan tavallinen.

      • Saharov_sai_sen_silloin
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tarkistuksen jälkeen huomisin, ettei valtio saakaan presidenteiltä vuokratuloja, vaan päinvastoin presidenttien asumisesta syntyy menoja.

        "Valtio arvioi, että kolmen ex-presidentin vuokriin ja palveluihin menee ensi vuonna 560 000 euroa.

        Vuonna 2007, kun Suomessa oli kaksi entistä presidenttiä, menot olivat 89 000 euroa. Ahtisaaren seuraavana vuonna saama Nobel-palkinto kasvatti menoja tuntuvasti, koska muun muassa turvallisuuspalveluita lisättiin."

        http://www.hs.fi/politiikka/a1305548508723

        Olipa hyvä, ettei Kekkonen aikanaan saanut Nobelia. Ei tarvinnut nostaa turvallisuuskuluja:)))

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000802934.html

      • Saharov_sai_sen_silloin kirjoitti:

        Olipa hyvä, ettei Kekkonen aikanaan saanut Nobelia. Ei tarvinnut nostaa turvallisuuskuluja:)))

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000802934.html

        Niinpä. Aiheutuikohan muuten A.I. Virtasen ja F.E. Sillanpään Nobel-palkinnoista valtiolle turvalliskuluja?

      • Kuluja.vähän
        Saharov_sai_sen_silloin kirjoitti:

        Olipa hyvä, ettei Kekkonen aikanaan saanut Nobelia. Ei tarvinnut nostaa turvallisuuskuluja:)))

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000802934.html

        Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.
        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut.
        Satuin jopa käymään siellä joskus, asia oli takana.
        Kahvit tarjottiin. Kekkonen oli jossain menossa silloin.
        Asunto oli ihan tavallisen vaatimaton.

      • Kuluja.vähän kirjoitti:

        Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.
        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut.
        Satuin jopa käymään siellä joskus, asia oli takana.
        Kahvit tarjottiin. Kekkonen oli jossain menossa silloin.
        Asunto oli ihan tavallisen vaatimaton.

        Mitä Sylvi siihen, kun joutui keittämään kahvit ja hoitamaan tarjoilut miehensä puolesta sillä kertaa?

      • kemiajakirjallisuus
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Niinpä. Aiheutuikohan muuten A.I. Virtasen ja F.E. Sillanpään Nobel-palkinnoista valtiolle turvalliskuluja?

        Eivät olleet poliittisesti aktiivisia, mikä saattaisi vaikuttaa asiaan, ettei edes tarvinnut.

      • Tottahan_toki
        Kuluja.vähän kirjoitti:

        Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.
        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut.
        Satuin jopa käymään siellä joskus, asia oli takana.
        Kahvit tarjottiin. Kekkonen oli jossain menossa silloin.
        Asunto oli ihan tavallisen vaatimaton.

        Majurilla asiaakin takana.

      • Sellasta-
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mitä Sylvi siihen, kun joutui keittämään kahvit ja hoitamaan tarjoilut miehensä puolesta sillä kertaa?

        Sylvi oli jo ollut pitkään manan majoilla silloin.
        Hovimestari teki kaiken huushollissa. Siivosi ja sellaista.
        Sanoi tekevänsä ruuatkin, vieläpä lisäsi Urkin lempiruuankin.
        Sellainen laihanpuoleinen mies, jotain silloin 40 v -45 v.
        Näppärän oloinen mies.
        Voi löytyä juutupestakin, en ole etsiskellyt.

      • Pankkopervolle
        Kuluja.vähän kirjoitti:

        Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.
        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut.
        Satuin jopa käymään siellä joskus, asia oli takana.
        Kahvit tarjottiin. Kekkonen oli jossain menossa silloin.
        Asunto oli ihan tavallisen vaatimaton.

        "Mies kokki oli, teki muutkin palvelut."

        Älä kuule ala tuollaisia vihjailemaan, jotain rajaa sentään.

      • kemiajakirjallisuus kirjoitti:

        Eivät olleet poliittisesti aktiivisia, mikä saattaisi vaikuttaa asiaan, ettei edes tarvinnut.

        Ei jo ennestään poliittisesti aktiivisen henkilön pitäisi olla palkinnon jälkeen turvallisuuden osalta uhatumpi kuin ennenkään.

        Sitä paitsi A.I. Virtanen oli poliittisesti aktiivinen. Luennoi sotien aikana Suur-Suomen puolesta ja natsisympatioistakin puhuttiin. Vastusti näkyvästi välirauhan sopimusta ja Karjalan luovutusta. Välttämättä joku ei tykännyt siitäkään, että sotien aikana hän oli ollut kehittämässä Molotovin coktailia ja räjähteitä.

        F.E. Sillanpään kirjallisuuspalkinto oli luonteeltaan poliittinen kuten niillä on tapana. Haluttiin tukea Suomea talvisodan alla. Tuskin kukaan kuitenkaan sen takia halusi Sillanpäätä listiä. Ennemminkin hän olisi voinut menehtyä tapaturmaisesti jonkin köyhemmän ryyppykaverinsa toimesta.

      • Sellasta- kirjoitti:

        Sylvi oli jo ollut pitkään manan majoilla silloin.
        Hovimestari teki kaiken huushollissa. Siivosi ja sellaista.
        Sanoi tekevänsä ruuatkin, vieläpä lisäsi Urkin lempiruuankin.
        Sellainen laihanpuoleinen mies, jotain silloin 40 v -45 v.
        Näppärän oloinen mies.
        Voi löytyä juutupestakin, en ole etsiskellyt.

        >>Hovimestari teki kaiken huushollissa. Siivosi ja sellaista. Sanoi tekevänsä ruuatkin, vieläpä lisäsi Urkin lempiruuankin.<<

        Kaiken! Liioittelit siis ensikommentissasi kovasti Urkin roolia kokkina ja muissakin palveluissa.

      • Jatketaan.hyökkäsytä
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        >>Hovimestari teki kaiken huushollissa. Siivosi ja sellaista. Sanoi tekevänsä ruuatkin, vieläpä lisäsi Urkin lempiruuankin.<<

        Kaiken! Liioittelit siis ensikommentissasi kovasti Urkin roolia kokkina ja muissakin palveluissa.

        "Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.

        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut."

        KEKKOSELLE OLI MIESKOKKI. Siis, ei itse kekkonen.
        Voisin sanoa hänen nimensäkin, mutten sano !
        Oli pitkään kuvioissa mukana, hovimestarina.

        HEhe..hehe,,
        Naurattaa jo tuo teeskentelysi sanoilla.

      • Jatketaan.hyökkäsytä kirjoitti:

        Olikohan tämä ensimmäinen kerta, kun ihan itse oivalsit, kuinka yhdyssanat kirjoitetaan. Hienoa, saat yhden kapin!

      • Tämäpä.tuli.yllättäen
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Olikohan tämä ensimmäinen kerta, kun ihan itse oivalsit, kuinka yhdyssanat kirjoitetaan. Hienoa, saat yhden kapin!

        Kiiiitos.
        Se ensimmäinen kapi minulle.
        Muistetaan, että yksi kapi vastaa, kun osaa ajaa polkupyörällä.
        -piirongin päälle..piirongin päälle kapi.
        Jos oikein muista, iloisella kapin antajalla on itsellään niitä useampikin.?
        Tullut näitä yksiä kapeja.

        Tällekkin oikeusdemarille, jolla polkupyörän kuva, oletus että osaa sillä ajaa, siitä varmaan saisi yhden kapin.?

      • Woody.Woodkokard
        Tämäpä.tuli.yllättäen kirjoitti:

        Kiiiitos.
        Se ensimmäinen kapi minulle.
        Muistetaan, että yksi kapi vastaa, kun osaa ajaa polkupyörällä.
        -piirongin päälle..piirongin päälle kapi.
        Jos oikein muista, iloisella kapin antajalla on itsellään niitä useampikin.?
        Tullut näitä yksiä kapeja.

        Tällekkin oikeusdemarille, jolla polkupyörän kuva, oletus että osaa sillä ajaa, siitä varmaan saisi yhden kapin.?

        Miten saisi yhden puisen kokardin?

      • Olet.ehdoton.kunkku
        Woody.Woodkokard kirjoitti:

        Miten saisi yhden puisen kokardin?

        Lienet se palstan ainut kehityvammainen.
        Laita lakkiisi pullonkorkki, sellainen painettava.
        Sano kerhossa että majurilta sait sen, sotilaallisista ansioista.

        Muista taas täällä sanoa siitä.

      • Jatketaan.hyökkäsytä kirjoitti:

        "Kekkonen eleli hyvin vaatimattomasti.

        Mies kokki oli, teki muutkin palvelut."

        KEKKOSELLE OLI MIESKOKKI. Siis, ei itse kekkonen.
        Voisin sanoa hänen nimensäkin, mutten sano !
        Oli pitkään kuvioissa mukana, hovimestarina.

        HEhe..hehe,,
        Naurattaa jo tuo teeskentelysi sanoilla.

        >>KEKKOSELLE OLI MIESKOKKI. Siis, ei itse kekkonen. Voisin sanoa hänen nimensäkin, mutten sano ! Oli pitkään kuvioissa mukana, hovimestarina.<<

        Minä voin kertoa Urho Kekkosen hovimestarin nimen. Jouduin tosin lunttaamaan. Hänen nimensä on Pekka Vilpas.

        http://www.hs.fi/ihmiset/a1416375043601

        Tämän linkin takaa puolestaan löytyy kuvanauha, jossa Pekka Vilpas on kuvattu työssään. Valitse pätkä nimellä "UKK:n ateriat lastenlasten kanssa". Kyllä se sama Pekka Vilpas on, mikä Hesarinkin jutussa. Yhdennäköisyys on selvä, mitä nyt tukka on tummempi ja pitempi. Vaikka mitä minä sinulle sitä todistelemaan, kun olet itse hänet isännättömässä ja emännättömässä kahvipöydässä kohdannut.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/03/presidentin-paiva

      • TäydetPinnat

        Sinä se osaat! Ei olisi hienommin voinut nolata tuota omatekoista majuria (nyt muulla nikillä, mutta 100% tunnistettavana).

      • Ai.ai.sitä.aikaa
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        >>KEKKOSELLE OLI MIESKOKKI. Siis, ei itse kekkonen. Voisin sanoa hänen nimensäkin, mutten sano ! Oli pitkään kuvioissa mukana, hovimestarina.<<

        Minä voin kertoa Urho Kekkosen hovimestarin nimen. Jouduin tosin lunttaamaan. Hänen nimensä on Pekka Vilpas.

        http://www.hs.fi/ihmiset/a1416375043601

        Tämän linkin takaa puolestaan löytyy kuvanauha, jossa Pekka Vilpas on kuvattu työssään. Valitse pätkä nimellä "UKK:n ateriat lastenlasten kanssa". Kyllä se sama Pekka Vilpas on, mikä Hesarinkin jutussa. Yhdennäköisyys on selvä, mitä nyt tukka on tummempi ja pitempi. Vaikka mitä minä sinulle sitä todistelemaan, kun olet itse hänet isännättömässä ja emännättömässä kahvipöydässä kohdannut.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/03/presidentin-paiva

        Olen.., ei se nyt mikään salaisuus ole.
        Juuri hän.
        Mukava mies.
        Kuten näkyy, siellä oli välitön tunnelma.
        Henki eriä kuin sossujen pöydässä. Sossut tuskin noin näyttää,
        kun pitää piilotella ja salata. Että eihän he, vaan muut ..
        Etteihän he yhteiskunnan ruokakupilla. Valehtelevat.

      • Munchhausenin.matkat
        Ai.ai.sitä.aikaa kirjoitti:

        Olen.., ei se nyt mikään salaisuus ole.
        Juuri hän.
        Mukava mies.
        Kuten näkyy, siellä oli välitön tunnelma.
        Henki eriä kuin sossujen pöydässä. Sossut tuskin noin näyttää,
        kun pitää piilotella ja salata. Että eihän he, vaan muut ..
        Etteihän he yhteiskunnan ruokakupilla. Valehtelevat.

        Kävit toimittamassa asian (kenen?), sait kahvit (miksi?) ja tunnelma oli välitön (tunnelma on juuri sellainen kuin vilkas mielikuvitus haluaa).

      • leikkauslinjalla
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tarkistuksen jälkeen huomisin, ettei valtio saakaan presidenteiltä vuokratuloja, vaan päinvastoin presidenttien asumisesta syntyy menoja.

        "Valtio arvioi, että kolmen ex-presidentin vuokriin ja palveluihin menee ensi vuonna 560 000 euroa.

        Vuonna 2007, kun Suomessa oli kaksi entistä presidenttiä, menot olivat 89 000 euroa. Ahtisaaren seuraavana vuonna saama Nobel-palkinto kasvatti menoja tuntuvasti, koska muun muassa turvallisuuspalveluita lisättiin."

        http://www.hs.fi/politiikka/a1305548508723

        Miksi entisiä presidenttejä vartioidaan. Eiväthän he ole enää presidenttejä. Näitä menoja tulee leikata, oikeastaan poistaa kokonaan.

      • leikkauslinjalla kirjoitti:

        Miksi entisiä presidenttejä vartioidaan. Eiväthän he ole enää presidenttejä. Näitä menoja tulee leikata, oikeastaan poistaa kokonaan.

        Ovat he presidenttejä edelleenkin, mutta eivät tasavallan presidenttejä. Sitä en tiedä, miksi heitä vartioidaan. Varmaan tylsää hommaa sellainen vartiointi. Paskaduuni nykykielellä.

      • TäydetPinnat
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ovat he presidenttejä edelleenkin, mutta eivät tasavallan presidenttejä. Sitä en tiedä, miksi heitä vartioidaan. Varmaan tylsää hommaa sellainen vartiointi. Paskaduuni nykykielellä.

        Sinä se osaat! Ei olisi hienommin voinut nolata tuota omatekoista majuria.
        "Paskaduuni nykykielellä".
        Sinulla sana hallussa.

      • Vähän.opstusta
        Munchhausenin.matkat kirjoitti:

        Kävit toimittamassa asian (kenen?), sait kahvit (miksi?) ja tunnelma oli välitön (tunnelma on juuri sellainen kuin vilkas mielikuvitus haluaa).

        "vilkas" kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, kun on sukunimi.
        Et tiennyt vai ?

        Minä voin kertoa Urho Kekkosen hovimestarin nimen. Jouduin tosin lunttaamaan. Hänen nimensä on Pekka Vilpas.
        http://www.hs.fi/ihmiset/a1416375043601

      • Turvasatama1975
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ei jo ennestään poliittisesti aktiivisen henkilön pitäisi olla palkinnon jälkeen turvallisuuden osalta uhatumpi kuin ennenkään.

        Sitä paitsi A.I. Virtanen oli poliittisesti aktiivinen. Luennoi sotien aikana Suur-Suomen puolesta ja natsisympatioistakin puhuttiin. Vastusti näkyvästi välirauhan sopimusta ja Karjalan luovutusta. Välttämättä joku ei tykännyt siitäkään, että sotien aikana hän oli ollut kehittämässä Molotovin coktailia ja räjähteitä.

        F.E. Sillanpään kirjallisuuspalkinto oli luonteeltaan poliittinen kuten niillä on tapana. Haluttiin tukea Suomea talvisodan alla. Tuskin kukaan kuitenkaan sen takia halusi Sillanpäätä listiä. Ennemminkin hän olisi voinut menehtyä tapaturmaisesti jonkin köyhemmän ryyppykaverinsa toimesta.

        1975 Suomi oli kuitenkin valtio, jossa katsottiin turvalliseksi pitää jopa ETYK!
        Turvatoimia nostettiin tuolloin pääkaupungissa hetkellisesti.
        Muutenkaan ei tuohon aikaan turvamiehiä parveillut jatkuvasti poliitikkojen ympärillä kuten nykyään. Esimerkiksi, jos Cokis-pullo kuohuaa vahingossa jonkun ministerin lähettyvillä, reagoivat turvamiehet oitis. Ajat ovat siis muuttuneet kovasti.
        Pääminiseri Olof Palmellakaan ei tainnut olla turvamiehiä 1986 eikä suomalainen kollegansa Kalevi Sorsa ottanut kuuleviin korviinsakaan, että sellaiset olisi halunnut senkään jälkeen, kun Palme murhattiin.
        Miksi muuten tuo pankkopökäle taas tuohon on tullut sekoilemaan?

      • menoerä
        leikkauslinjalla kirjoitti:

        Miksi entisiä presidenttejä vartioidaan. Eiväthän he ole enää presidenttejä. Näitä menoja tulee leikata, oikeastaan poistaa kokonaan.

        Pitäisikö tämäkin menoerä sitten poistaa, jos entisten presidenttienkin vartiointi pitäisi mielestäsi poistaa?

        "Uutuutena lakiin kirjataan se, että eläkkeelle siirtyneen presidentin kuoltua hänen leskensä ja alaikäiset lapsensa saavat jäädä asumaan valtion vuokraamaan asuntoon ja voivat saada valtiolta tarvittaessa esimerkiksi turvapalveluita."

      • ettäsilleen
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Niinpä. Aiheutuikohan muuten A.I. Virtasen ja F.E. Sillanpään Nobel-palkinnoista valtiolle turvalliskuluja?

        Mikä logiikka. Kumpikaan ei ollut ainakaan minun tietoni mukaan Suomen valtion päämies. Eikä siten lain mukaan oikeutettu samaan kohteluun kuin presidentti tai ex-presidentit.

        Eiväthän ex-presidentit käytä esim. turvapalveluja, ellei siihen ole erityistä tarvetta. Eivätkä ex-valtionpäämiehet asu vuokralla, sillä heillä on tavallisesti oma asunto. Kuka edes haluaisi jäädä asumaan loppuiäkseen johonkin valtion kultakalamaljaan.

      • ettäsilleen kirjoitti:

        Mikä on oma logiikkasi sen suhteen, että Ahtisaaren katsotaan joutuneen Nobel-palkintonsa ansiosta suurempien turvallisuusuhkien alle kuin muut ex-presidentit ja kaipaavan sen vuoksi toisia suurempaa vartiointia? Ketkä häntä sen palkinnon vuoksi uhkaisivat ja miksi? Hetkö kostaisivat, jotka jäivät sinä vuonna ilman rauhanpalkintoa? Vai he, jotka katsoivat palkinnon ylipäätään menneen väärään osoitteeseen? Vai rosvot, jotka havittelevat Ahtisaaren palkintorahojen ryöstämistä? Mikä se Ahtisaaren erityinen tarve suhteessa Koivistoon ja Haloseen on?

        Sitä en tiedä, haluavatko ex-presidenttimme asua vuokralla. Syytä olettamukseen, että haluavat, pitää kysyä asumislain säätäneeltä eduskunnalta.

      • lahtariupe
        ettäsilleen kirjoitti:

        Mikä logiikka. Kumpikaan ei ollut ainakaan minun tietoni mukaan Suomen valtion päämies. Eikä siten lain mukaan oikeutettu samaan kohteluun kuin presidentti tai ex-presidentit.

        Eiväthän ex-presidentit käytä esim. turvapalveluja, ellei siihen ole erityistä tarvetta. Eivätkä ex-valtionpäämiehet asu vuokralla, sillä heillä on tavallisesti oma asunto. Kuka edes haluaisi jäädä asumaan loppuiäkseen johonkin valtion kultakalamaljaan.

        >Kuka edes haluaisi jäädä asumaan loppuiäkseen johonkin valtion kultakalamaljaan.<

        Ainakin UKK asui kuolemaansa saakka Tamminiemessä.

    • Naurettavaa-

      Kolmen sosialisti ex-presidentin vuokriin ja palveluihin menee 560 000 euroa.
      Varmaan turvamies vielä katsomassa arkunkin äärellä, ettei sosialistiin kukaan kajoa. Vieläköhän hautaankin vartioidaan näitä sossuja.
      Hölmöä hölmöjä vartioida.

      • Sosialisti.syö.pöydässäs

      • lainsäädäntömeneenäin

        SSS-hallitushan voi tehdä esityksen tilanteen muuttamiseksi. Ota yhteyttä rauhansanalaiseen.

      • Saa.käsityksen
        lainsäädäntömeneenäin kirjoitti:

        SSS-hallitushan voi tehdä esityksen tilanteen muuttamiseksi. Ota yhteyttä rauhansanalaiseen.

        Hyväksyt tuon verottomuuden.
        Olisko väärin enään ahneen käyttää sosialisti etuliitettä?

      • lainsäädäntömeneenäin
        Saa.käsityksen kirjoitti:

        Hyväksyt tuon verottomuuden.
        Olisko väärin enään ahneen käyttää sosialisti etuliitettä?

        Hyväksyn lain. Ja niin näkyy lestadiolainen pääministerimmekin hallituksineen hyväksyvän. Ja sillä on sentään mahdollisuus siihen lakiin yrittää vaikuttaakin.

      • haminanvallit

    • uudet_vaalit

      Niinistön kummilapsikin (nykyään myös Niinistön seksikumppani) varoitti jo aikoinaan että Sauli Niinistön psyyke ei kestä presidentin tehtävän asettamaa henkistä painetta. Niinistöltä puuttuu täydellisesti paineensietokyky. Tämä näkyy jo myös miehen kasvoilta. Viimeisen vuoden aikana Niinistö on vanhentunut ainakin jo kymmenen vuotta. Tarkastelkaapa vaikka! VANHA MIES SAULI NIINISTÖ JO ELÄKKEELLE!!!

      https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1697598817154315/?type=3

      "Äidiksi tuleminen on jokaisen naisen suurin unelma. Joka muuta väittää valehtelee! Sauli Niinistö riistää tämän unelman Jenni Haukiolta, hyvin itsekästä! Jenni Haukio on Sauli Niinistön kummilapsi, luitte aivan oikein.
      Sauli Niinistö kastoi nimen Jennille kun tämä syntyi!

      "Tänä päivänä Niinistö estää katalasti nykyisen puolisonsa ja siis kummilapsensa onnen yhden tärkeimmistä naiselle kuuluvista lahjoista nimittäin kunnian olla äiti!"

      "Vanha isä on riski. Isäksi ei ehkä kannata ryhtyä enää vanhoilla päivillä, yli 60-vuotiaana lapsen saaneiden isien lapset kuolevat saavuttamatta aikuisikää kaksi kertaa todennäköisemmin kuin nuorempien isien lapset, tuoreessa tutkimuksessa väitetään."

      "European Journal of Epidemiology –lehdessä raportoidun tutkimuksen mukaan vanhojen isien lasten kuolemat liittyivät usein synnynnäisiin vikoihin, kuten sydämen ja selkärangan epämuodostumiin, mikä lisäsi vauvakuolleisuutta."

      "jo aikaisemmin on tiedetty, että vanhemmalla iällä isäksi tulevilla on neljä kertaa suurentunut riski saada Down-lapsi."

      Vanha mies Sauli Niinistö päästä jo irti, vapauta pieni Jenni hänelle kuuluu äitiyden onni ja oma elämä!

      Vanha mies Sauli Niinistö katso tästä !!!

      https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/

      • ettäsilleen

        Mitä sinä naisten unelmista tiedät. Et näköjään yhtään mitään. Olet kai kivikaudelta kotoisin. Nykyajan fiksuilla naisilla on muutakin tekemistä kuin lisääntyminen.

      • Ykköstehtävä
        ettäsilleen kirjoitti:

        Mitä sinä naisten unelmista tiedät. Et näköjään yhtään mitään. Olet kai kivikaudelta kotoisin. Nykyajan fiksuilla naisilla on muutakin tekemistä kuin lisääntyminen.

        Naisen tehtävä on lisääntyä.
        Siksi naiset olemassa, eihän muuten niin tarvittaisikaan naisia.
        Voisi kaikki olla miehiä, kun peräaukkokin jo otettu huvikäyttöön.

      • Kirjanen.kevväämällä
        Ykköstehtävä kirjoitti:

        Naisen tehtävä on lisääntyä.
        Siksi naiset olemassa, eihän muuten niin tarvittaisikaan naisia.
        Voisi kaikki olla miehiä, kun peräaukkokin jo otettu huvikäyttöön.

        Olet hyvin kiinnostunut p-aukon huvikäytöstä ja voisitkin kevväämällä kirjoittaa aiheesta kirjasen.

      • Håkon-
        Kirjanen.kevväämällä kirjoitti:

        Olet hyvin kiinnostunut p-aukon huvikäytöstä ja voisitkin kevväämällä kirjoittaa aiheesta kirjasen.

        Kai suakin kiinnostaa ?

        Nahkahousut on ihgud !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe