Sirkesalon Aki kuollut

himpskutti.

No, ei ole. Ruumiita (tunnistamatomia) verrattuna kadonneisiin on niin vähän, että kuolleeksi joudutaan julistamaan moni muukin suomalainen lähiaikoina.

Olemme kuumeisesti plaraamassa täällä esiintulleita "listoja" ja "kuvasisvustoja"
toistaiseksi ei ole tärpännyt.
Työ jatkuu ... tarkistamme myös aik'ajoin kynttiläsivustot.

Suomenruotsalaisten sota

TÄRKEIN ENSIN

"Kesällä 1944 KARKUREISTA 62 % oli RUOTSINKIELISELTÄ POHJANMAALTA. NÄRPIÖSTÄ katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja KORSNÄSISTÄ 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet."

"Puskasta ampuvan jv-miehen valhe." Näin suomenruotsalainen upseeri Benedict Zilliacus yrittää väittää valheeksi sen, mitä virallinen sotahistoria kertoo.

TALVISOTA

Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksen ainoan suomenruotsalaisen joukko-osaston pataljoona kääntyi annetusta suunnasta 90 ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. (Sotatieteen laitos Sotahistorian toimisto: Talvisodan historia, osa 2, s. 74. WSOY 1991.)

Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. Tämän jälkeen suomenruotsalaisille ei enää hyökkäystehtävää annettu.

Summassa Lähteen lohkolla suomalainen pataljoona oli pitänyt asemansa tammikuun alusta lähtien. Vastaiskuilla se oli karkottanut asemiin murtautuneen vihollisen. Yöllä 8.--9. helmikuuta pataljoonan rippeet luovutti asemat tuoreelle suomenruotsalaiselle pataljoonalle, joka seuraavana päivänä pakeni asemista ja jätti ne viholliselle. Näin murtui pääpuolustuslinja. (Talvisodan historia, osa 2. s. 138.)

Kulunut suomalainen pataljoona naapurilohkolla joutui samanlaisen painostuksen kohteeksi, mutta piti asemansa vielä neljä vuorokautta torjuen ruotsalaisten pakenemisesta johtuneen sivustauhankin. Se jätti asemansa vasta ylemmän johdon käskystä.

Suomenruotsalaisille ei enää tämän jälkeen voitu antaa vastuullista puolustustehtävääkään, selviää talvisodan historiasta.

JATKOSOTA

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa suomenruotsalainen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Kertaakaan se ei suorittanut annettua tehtävää loppuun saakka selviää jatkosodan historiasta.

Porlammin-Yläsommeen taisteluissa se jopa harhautti ylempää sodanjohtoa. Se ilmoitti katkaisseensa vihollisen perääntymistien, kuten annettu tehtävä edellytti. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä. Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tämän väärän tilanneilmoituksen perusteella. Kului neljä vuorokautta ennen kuin se sai tietää asian oikean laidan.

Hallbäck, Heinricks, Winell olivat tämän suomenruotsalaisen joukon suomenruotsalaiset johtajat pataljoonasta divisioonaan. (Sotatieteen laitos, Suomen sota 1941--1945, osa 3. ss. 250-- 253.)

17. D:n suomenruotsalaiset rykmentit JR 13 ja JR 61 tuotiin etulinjaan 3.9.41. Ne saivat tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, mutta niiden eteneminen pysähtyi aina "vihollisen kiivaaseen tuleen". Ne olivat erilaisia kuin suomalaiset joukot. (Suomen sota 1941--45, osa 2.)

Perääntymisvaiheessa JR 61 tuotiin puolustukseen Kivisillansalmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa. Sen jälkeen sota jatkui täällä rauhallisena asemasotana. (Suomen sota 1941--45, osa 7, s. 319 ja 493.)

Rykmentin tappiot koko sodan aikana olivat vain 1/10 suomalaisten tappioista.

Syväriltä samaan aikaan tuotu JR 13 joutui liikuntasotaan suomalaisten joukkojen mukana. Jokaisesta puolustusasemasta nämä suomenruotsalaiset poistuivat ilman lupaa, ainoatakaan hyökkäyskäskyä ne eivät noudattaneet, selviää jo mainitusta sodan historiasta.

Muutama esimerkki JR 13:n toiminnasta:

25.6. sen komppania poistui taakse ilman taistelukosketusta, luvattomasti, varmuuden vuoksi. (Osa 7, s. 342.)

26.6 JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)

27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella. (Osa 7, s. 366)

28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (osa 7, s. 378.)

Perääntymisvaiheessa lyötiin hajalle suomalaisiakin joukkoja, mutta aiheettomasti ja ilman lupaa ne eivät asemiaan jättäneet. Hyökkäykseen ne lähtivät aina käskyn mukaisesti.

Tällainen on kertomus niistä suomenruotsalaisista, jotka eivät lähteneet käpykaartiin. Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.)

"Kesällä 1944 KARKUREISTA 62 % oli RUOTSINKIELISELTÄ POHJANMAALTA. NÄRPIÖSTÄ katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja KORSNÄSISTÄ 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet."

Suurten sotilasvaltioiden tutkimuksissa on selvinnyt, että kyky voittaa pelkonsa sodassa ja hoitaa tehtävänsä, on suoraan verrannollinen yksilön ja joukon yksilöiden älykkyyteen.

totuus on armoton

KERTAUS ON OPINTOJEN ÄITI.