Verottaja päätti että veronpalautukset maksetaan tänä vuonna kaikki SPR:n ja vastaanottokeskuksia ylläpitävien yritysten tileille. Turvapaikanhakijoilla nimittäin on jo selkeästi vanhentuneita kännykkämalleja, vanhimmat ovat jopa viime kesän malleja. Myös kesävaatteita tarvitaan, mm. Ralph Lauren, Tommy Hilfiger ja Benetton ovat mielellään mukana pakolaistominnassa.
Lisäksi pakolaisten harrastuksia tuetaan, mm. itsepuolustus-, karate- ja nyrkkeilykoulutusta, värikuulaammunta-harratusta ja moni heistä lukee kemiaa. Uskonnon harrastamista niin ikään tuetaan, kuluneita koraaneita ja rukousmattoja pystytään vaihtamaan uusiin ja pieniä alttareita tarvitaan ja ties vaikka isompi moskeijakin ilmestyisi johonkin kaupungin keskustaan.
Erityisesti SPR on paheksunut sitä että hyvin paljon veronpalautuksia käytetään joululahjoihin, kristillisen uskontomme juhlaan, ja se ei nykyisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden aikakautena ole soveliasta. Nyt veronpalautusrahat menevät parempaan tarpeeseen.
Eikä se ole oikeastaan keneltäkään pois, kommentoidaan SPR:ltä iloisesti.
Verottaja yllätti: palautukset turvapaikanhakijoil
10
<50
Vastaukset
- osmannienlähettiläs
Olen myös kuullut Yleisradiosta, että Kela miettii miten somalit käyttävät sosiaaliturvaa oikein ja suomalaiset väärin. Kun antaa kaapunaiselle rahaa, hän ryhtyy heti sänkyhommiin ja säännöllisesti pyöräyttää lapsen joka vuosi, joskus jopa kaksoset. Suomalaiset sen sijaan löhöttävät sohvalla ja kittaavat keskikaljaa, ei sillä tavalla synny uusia veronmaksajia. Valitettavasti maahanmuuttajille, saati sitten suomalaisille ei ole töitä ja valtionvelka kasvaa joka vuosi miljardeilla, kun turvapaikanhakijoita pitää elättää kehdosta hautaan.
- BushmannienVitutus
En tiedä huomasitko, mutta kummallakaan em esimerkeistä ei synny veronmaksajia.
- eilisäänny
BushmannienVitutus kirjoitti:
En tiedä huomasitko, mutta kummallakaan em esimerkeistä ei synny veronmaksajia.
Ei lisäänny. Vähenevät vaan, kuten kävi Brysselissä.
- KaikkiTänne
Mutta tuo raha sadaan suoraan taikaseinästä ei mitenkään vaikuta mihinkään Suomessa. Positiivisuutta nyt peliin .. Lapset on niin ihania..
- Kaikki.rahat.sinne.vaan
Noinhan se pitäisi mennä, jospa sitten ihmiset huomaisivat, että nehän oikeesti maksaakin jotain.. Mutta voisi mennä suoraan verokortilta ns. pakolaisvero, ois helpompaa hallituksellekin, ettei tarvis hämätä säästöillänsä ja leikkauksillansa. Verorahoistahan ne kumminkin menee..
- 54t346
Näin on. Vuotuiset mamukulut noin 4000 miljoonaa. Se on puolet palkkaveron valtionosuuden tuotosta. Jos kulut hoidettqisiin velan sijasta verotusta nostamalla, niin taviksen verotus kiristyisi 10 %-yksikköä, jonnekin 40 % tasolle.
- 356poe
kusetus kiihtyy
http://mvlehti.net/2016/03/25/haluatko-tietaa-mita-helsingin-muslimit-ajattelevat-katso/ - 56tyWQ
Syötkö homoapina yhtäpaljon paskaa mitä kirjoittelet??
- epäilemme
mutta sinussa on paskaa sen mitä vaakakin näyttää.
- iujhgf
Sulle homoapina ajattelin tulla syöttämään somali paskaa, vitun ihmisraunio.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422