Puola ei ota pakolaisia Brysselin iskujen takia

611121
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Hyvä Puola. Siinä näemme suoraselkäisiä ihmisiä joista muidenkin pitäisi ottaa mallia. Ei voi muuta kuin ihailla Puolalaisia. Siinä maassa näköjään vielä järki voittaa. HYVÄ PUOLA!

1Äänestä

Upea nainen pääministerinä.

1Äänestä

Muutan joko Puolaan tai Unkariin jos mokutus menee ihan mahdottomaksi Suomessa. Ei täällä enää voi elää jos matut alkavat hyppiä silmille.

1Äänestä
  • Kyllä pitää alkaa harkitsemaan Suomen jättämistä. Niinhän sitä tehdään uppoavan laivankin kohdalla. Puola tuntuu olevan varteenotettava vaihtoehto. Näyttävät olevan järki porukkaa.

    1Äänestä

  • Jos on koulutusta (eli osaa jotain hyödyllistä) suosittelisin ehkä Tanskaa ja Norjaa. Sielläkin on herätty ja tiukennettu rajoja. Palkat ovat paremmat kuin Puolassa tai Unkarissa, ja muutenkin hommat toimivat. Tosin verot ja elinkustannuksetkin korkeammat, mutta ynnättäessä vähän enemmän jää viivan päälle.

    Äänestä

Unkarilaiset ovat myös asiallista sakkia. Pistäneet sotilaat rajalle ja sanoneet että kyllä pakolaiset pysäytetään. Vetävät piikkilankaa ja aseisiin kovat piippuun. Kyllä toiset osaa toimia toisin kuin suomalaiset vellihousut.

1Äänestä

Näin juuri videon jossa Suomesta turvapaikan saanut sotilas neuvoo ryhmänsä rakkaita veljiä jotka eivät nuku(!?). Tarkkaan sanoi mitä pitää sanoa.

1Äänestä

Mitäh? Täältä on jo siirretty sinne tehtaitakin ja hiilikaivoksissa on pohjattomat kuilut joka iikan työllistämiseksi.

1Äänestä

Otetaan Suomeen pääministeri Puolasta. Sipilän voimme lähettää kamelinajajaksi hiekka aavikolle.

1Äänestä
  • Suomi islamisoitu aika nopeasti jos ei vaihta poliitikka joten saa nähdä.
    Niin on paljon niita ahlamia kantasuomalaisia kuten Saksassa uhkailevat ja raiskavat suomalaisia Takse Pääin Suomi ite halua mennä
    Sitä saa mikä

    1Äänestä

Puola on aikoinaan paljon joutunut kärsimään sodista ja on oppinut läksynsä,
ettei kaikenlaisiin nilviäisiin ole luottamista .On ajateltava oman kansansa parasta.

1Äänestä

Niitä loisia ei pidä ottaa, ei Brysselin, eikä minkään muunkaan takia. Suomalaisista ei ole enään mihinkään. Taitaa olla nykyään niin paljon vain homoja, suvakkeja ja muita älyvapaita, että Suomi on jo menetetty maa. Kateellinen olen Puolalaisille.

1Äänestä

"Sua Varsova muistan mä aina,
sun vieläkö nähdä mä saan.Oot kestänyt taistelun pauhun
sä keskellä kuolon ja kauhun,Sun nimeäs tahrat ei paina ,oot niittänyt mainetta vaan.
Siksi ain kaihoten mielessäin soi,tuo muistojen Varsovan laulu.
Ei nimeäs konsanaan tahrata voi,kun soi tää Varsovan laulu."jne

1Äänestä

Ottakaa nyt ihmeesä esimerkkiä Puolalaisista. Siellä sentään ei suvakkipaskiaiset mellasta, vaan ollaan isänmaallisia, niinkuin pitääkin.

1Äänestä
  • Tunsin nuorena puolalaisia, yksi tyttö kertoi, etteivät puolaiset oikein diggaa siihen aikaan saksalaisia. Me oltiin saksalaisten hyviä ystäviä ja kyselin, miksi tuo tilanne. Hän sanoi, että heillä on niin karmeat sotahistorian kokemukset, tarkemmin ei keskusteltu. Mutta sen hän totesi, että monta miljoonaa puolaista surmattiin natsi-saksan kanssa sotiessa.

    En itsekään luota Merkelin, sillä on kaikki juuri päinvastoin kuin Hitlerillä oli ja se on mennyt täysin överiksi (Kreikka, euro, Ukraina, Obama, pakolaiset jne. lopulta YK, kaiken olemassa olevan tuho). Kun saksalainen mutsi saa jotain päähänsä, voimakastahoinen ihminen vie kaiken loppuun, olipa hinta mikä tahansa. Jos Saksassa ei mikään muutu, niitä saa oikeastaan pelätä. Ne ovat vaarallisia, koska rahaa ja itseluottamusta löytyy.

    PUOLALAISTEN MINÄKUVAAN VAIKUTTAVA HISTORIALLINEN TAUSTA

    http://www.sitra.fi/NR/rdonlyres/5C359315-44E0-49C0-B512-CCA4523D4AA4/5556/Puukko_ESITELMÄ.pdf

    "-Puola oli juutalaisen kulttuurin keskus Euroopassa. Miksi? Keskiajalla kun muualla Euroopassa vainottiin juutalaisia Puola suhtautui heihin suvaitsevasti. "

    Holokausti
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti
    "Slaavit

    Puolalaisten tuhoamisen Hitler määräsi jo ennen Puolan valtausta vuonna 1939. Vainon kohteena olivat pääasiassa vaikutusvaltaiset henkilöt ja puolalainen sivistyneistö, mutta myös tavalliseen kansaan kohdistui joitakin joukkomurhia. Puolan valtaus oli toisen maailmansodan brutaaleimpia episodeja: kolmen miljoonan murhatun puolanjuutalaisen lisäksi yli kuusi miljoonaa puolalaista kuoli."

    "Who Were the Five Million Non-Jewish Holocaust Victims?
    https://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/NonJewishVictims.html

    Of the 11 million people killed during the Holocaust, six million were Polish citizens. Three million were Polish Jews and another three million were Polish Christians. Most of the remaining victims were from other countries including Hungary, Czechoslovakia, Ukraine, Russia, Holland, France and even Germany.

    Why Did Hitler Kill 11 Million People?

    First we need to examine Hitler’s egocentric and maniac ideology. Hitler, who was Chancellor of Germany during the Holocaust, came to power in 1933 when Germany was experiencing severe economic hardship. Hitler promised the Germans that he would bring them prosperity and that his military actions would restore Germ"

    Nazi crimes against the Polish nation
    https://en.wikipedia.org/wiki/Nazi_crimes_against_the_Polish_nation

    "Contents

    1 1939 September Campaign
    1.1 Terror and pacification operations
    2 Ethnic cleansing through forced expulsion
    3 Camps and ghettos
    4 Forced labor
    5 Germanization
    5.1 Crimes against children
    5.2 Cultural genocide...
    "
    "Nazi crimes against the Polish nation claimed the lives of 2.77 million Christian Poles,[1] and 2.7 to 2.9 million Polish Jews, according to estimates of the Polish government-affiliated Institute of National Remembrance (IPN).[1] Historians outside Poland put the number of Jewish victims of the Holocaust in occupied Poland at 3.0 million.[2] The dissemination of knowledge on the subject of Nazi crimes in World War II was entrusted by an Act of the Polish Parliament in 2000 to the Institute,[3] which replaced the former Main Commission for the Investigation of German Crimes against the Polish Nation.[4][5]

    The crimes were committed during the course of the 1939 invasion,[6] as well as the subsequent occupation of Poland.[7] "

    1Äänestä

  • Vähän jatkoa...
    "kolmen miljoonan murhatun puolanjuutalaisen lisäksi yli kuusi miljoonaa puolalaista kuoli."

    Muistelin, että puollaistyttö puhui 9 miljoonasta surmatusta puolalaisesta. Nyt ei tullut vastaan tiivistä listaa. Heidi Hautalan tai kenenkään muunkaan ei pidä sekaantua tuohon, se on hirveää, että "eurokommunistit" voivat täällä vaatia mitä ikinä keksivät.

    1Äänestä

Suomi ja Ruotsi kyllä ottaa ne jotka eivät Saksaan tahdo. Puolan linja on ainoa oikea ja sitä pitäisi Suomenkin noudattaa.

1Äänestä
  • Puolalaisilla on kokemusta Venäläisten ja Saksalaisten miehityksestä maassaan.
    Ei ne halua että islmi on seuraava määräilijä heidän kovia kokeneelle kansalle.

    Toisaalta eihän ne matut Puolaan niin kovasti ole menossakaan,koska Puolassa on sosiaaliturva heikko.Sama koskee myös Viroa,rajoilla ei ole tungosta samasta syystä.

    Mutta loppuu ne juhlat pohjoismaissakin matuilta,samalla ne loppuvat myös kantaväestöltä elätettävien matulaumojen vuoksi.

    1Äänestä

Voisimmeko me suomalaisetkin jo herätä? Vai tunnustaudummeko typeryksiksi?

1Äänestä
  • Erotaan ammattiliitoista otis ja lopetetaan pakkoruotsi herätkääsuomikaatuu

    1Äänestä

  • Erotaan myös EU:sta.

    1Äänestä

Sipilän talossa tilaa noille.

1Äänestä

Kiitos Puola. Puolalla on mahdollisuudet HYVINvointivaltioksi.

Kiitos vielä kerran. Näyttäkää esimerkkiä, miten väkivallalle sanotaan EI.

1Äänestä
  • MIELTÄ, että nyt hulluudelle rajat kiinni, ja 100 % !

    1Äänestä

Toivottavasti suomikaan ei ota yhtään ja karkottaa kaikki jo tulleet.

1Äänestä

Muutama EU valtio seuraa varmasti esimerkkiä.
Mutta valitettavasti Suomi ei ole mukana.

1Äänestä
  • Ei rohkeus mun mielestä puutu, mutta meillä röyhkeitä politiikan nokkamiehiä, joita telkkaria vain katsovat uskovat.

    - Stubb puhui taas rasismistä, "filosofiaa" jolla ei leipä lisäänny.
    - Rehn, päässyt nauttimaan komissaarin eduista ja tietää, että sopupeli ja miljoonan palkkiot, toinen siellä sisässä, kolmas suomen pankissa.
    - vapaavuori ja kaikki mepit päässeet maistamaan kansainvälisyyttä, hienostelua, ilman arvostelua, suuria tuloja.
    - sdp, ay, kok, vihr, kr, persut, rkp, kepu = vaikka mitä äänestäisi, aina sama lopputulos.

    Elinkeinoelämän johto, virkamiehet, useat olleet EU:ssa, hallituksessa tai politiikassa:
    Hyyssälä, Häkämies, T.tiilikainen, jne. Nämä "jäärät" estävät kaiken ja ovat sen ikäisiä, etteivät 30-40 vuoteen hievahdakaan virasta. Aika epätoivoista, mutta Suomi ei ole vailla rohkeutta, sen sijään korruptoitunutta politiikkaa ja herranpelkoa. Nämä samat ihmiset eivät ole tehneet mitään, kun olisi 2-4 sukupolvea pitänyt tehostetusti kannustaa hankkimaan itselleen eläkkeenmaksjan tai pari. Siis kaikki on levännyt sen varassa, miten kukin pääsisi EU:hun eikä ole tehty tälle maalle mitään.

    Suomea Brysselin "hyyskät" pitävät vähän niin kuin venäläiset pohatat Pietaria, asuvat meilummin Lontossa ja tekevät lomamatkoja Pietariin. Ne pitävät itseään tosi korkeassa asemassa, ovat siellä olevinaan tärkeitä, kuten yleensä aina valtion johtohierarkiassa, "nykyajan aateliset", siis kuormasta syöjät, opportunistit, hyväksikäyttäjät tai mitä niitä on.

    1Äänestä

  • Telkkarissa oli ohjelma venäläisistä rikkaista, yksi viinikaupalla menestynyt sanoi jotenkin näin: "Minulla on hieno ja menestyvä viinikauppa (ketju?) täällä Lontoossa, jota ei voinut kotimaassa saada kannattavaksi. Täällä onnistuin ja se tuottaa paljon rahaa. Haluaisin puhua omaa kieltä, katsoa oman kotimaani asuinympäristöjä, mutta en voi palata. Yitystä alkoi haaskat kammeta. Pärjään täällä ja saan tuloksia, mutta tämä ei ole minun kotimaani."

    Venäjällä tuon kauppaa oli alkanut joku kampittaa, siis niitä venäläisiä juttuja, joissa tehdään tekaistuja rikosilmoituksia, velkaongelmia, sähkölaskuja jne.

    Minusta nuo "haaskat" ovat nyt juuri ylläpuhuttua hyväksikäyttäjäsakkia täällä.

    1Äänestä

  • fjakfjkj kirjoitti:

    Telkkarissa oli ohjelma venäläisistä rikkaista, yksi viinikaupalla menestynyt sanoi jotenkin näin: "Minulla on hieno ja menestyvä viinikauppa (ketju?) täällä Lontoossa, jota ei voinut kotimaassa saada kannattavaksi. Täällä onnistuin ja se tuottaa paljon rahaa. Haluaisin puhua omaa kieltä, katsoa oman kotimaani asuinympäristöjä, mutta en voi palata. Yitystä alkoi haaskat kammeta. Pärjään täällä ja saan tuloksia, mutta tämä ei ole minun kotimaani."

    Venäjällä tuon kauppaa oli alkanut joku kampittaa, siis niitä venäläisiä juttuja, joissa tehdään tekaistuja rikosilmoituksia, velkaongelmia, sähkölaskuja jne.

    Minusta nuo "haaskat" ovat nyt juuri ylläpuhuttua hyväksikäyttäjäsakkia täällä.

    ONKIN LUETTU niistä jutuista-kuulemma puskukoneilla ajetaan pikuyritykset nurin,-jos ei suostu maksamaan konnille !

    ja tuomaritkin on konnien käsissä. ON SE järkyttävää menoa helevetin syövereihin.
    MIKSI PUTIN EI LAITA SITÄ JÄRJESTYKSEEN, ja HERRAN NUHTEESEEN ?

    1Äänestä

pienimpäänki taloon mahtuu miten iso joukko tahansa jos vain on wc-istuin

1Äänestä

saisiko muuten olla makkaraa?

1Äänestä

Päättäjinä ihan JÄRKEVIÄ ihmisiä !!!

Johonkin ON VEDETTÄVÄ RAJA,ETTÄ OMAA MAATAMME EI VILLIELUKAT PÄÄSE TUHOAMAAN ÄÄLIÖMÄISEN SUVAITSEVAISTON TÄYSIN HOLTITTOMALLA VASTUUTTOMUUDELLA !!!

PAKKOHAN ON LYÖDÄ KURIN NYRKKI PÖYTÄÄN,- ETTÄ PÖYDÄN JALATKIN NOTKAHTAA-kun jos JÄRJESTYS ja IHMISYYS EI PYSY KUNNIASSA !!!

KUKA SITÄ MUSLIMIEN ÄLÄMÖLÖÄ KEHTAA TOLJOTTAA MINUUTTIA KAUEMPAA kun sen koko saatanallinen mielisairaus paljastuu TOTAALISESTI !!!

1Äänestä

Arabit ei kuulu eurooppaan.

1Äänestä

Hyvä Puola ! Joissakin Euoroopan maissa vielä ajatellaan oman kansakunnan parasta.

1Äänestä

Ei ole kamelin syytä jos sen isäntä on täysi tolvana

1Äänestä
  • Elatusvelvolliseksi voidaan nykyään tuomita ihonvärin tai uskon perusteella. Mitään isyystestejä ei enää tarvita.

    1Äänestä

"Muutama EU valtio seuraa varmasti esimerkkiä.
Mutta valitettavasti Suomi ei ole mukana."

Niinpä, Suomi käy vaan tarpeen tullen äänestelemässä tyhjää näissä matuasioissa siellä Pimeyden Ytimissä...

1Äänestä
  • Se on kyllä ihme juttu kun ensin vingutaan sinne Pimeyden Ytimiin pääsystä ja sitten kehdataan äänestää tyhjää, SAATANA!!!

    1Äänestä

Ensi kevään kuntavaaleihin on tulossa puolue, jonka listoilla olevia äänestämällä pääsemme matuista eroon. Sitä odotellessa. Onneksi on demokraattinen Suomi.

1Äänestä

Puola ei ota pakolaisia vaan panee rahat erityisesti puolustuksensa ajantasaistamiseen.
Puola hankkii maailmalta parhaat hevoset ja sapelit ratsuväelleen, ettei sen rajojen yli tultaisi ilman asianmukaisia matkustusdokumentteja lupia kyselemättä, niinkuin Saksalaiset tekivät 1. syyskuuta 1939.

1Äänestä

Sellaisia ei ole mahdollista Puolassa joten kiitos Puola että muslimeille on Rajat Kiinni !

1Äänestä

Kuka se sanoikaan, että venäjä tulee olemaan valkoisen miehen viimeinen pakopaikka?

1Äänestä
  • MUSLIMIT EIVÄT KUULU EUROOPPAAN HE OVÄT TULLUT EUROOPPAAN joka
    turvapaikkahakija tai pakolaisia joten nyt TAKAISIN !

    Äänestä

Puola- Hangari -Tšekkoslovakia -Slovakia
Itsenäiset valtiot päättämässä itsenäisesti itseään koskevista asioista
Visegrád Group | V4 | Brothers in Arms

Äänestä

Muslimien käytännöt aiheuttavat suurta vahinkoa eurooppalaisille ja
laittomia maahanmuuttajia on siirryttävä takaisin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 148 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


unelmasta_toiseen kirjoitti:

http://riippumatonmedia.com/2016/03/23/puola-kieltaytyy-ottamasta-lainkaan-pakolaisia-brysselin-iskujen-jalkeen/

Onko Sipilä jo ilmoittanut, että suomi voi ottaa nuokin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu