Kansalaiset mihin tarvitsemme viranomaisia?

savolainensupersankari

Veroja kerätään kauheasti mutta veroilla emme pian saa enää mitään palveluita. Leikataan säästetään mutta edustajien avustajiin,haistapaskantyöryhmiin ja maahantunkeutujin rahaa riittää mutta jos syntyperäistä Suomalaista pitää auttaa niin mummot ja papat saa maata paskassaan sängyssä ylilääkittynä eikä kukaan ole vastuussa.
Samaa vastuuttomuutta on viimeaikaisissa terroriteoissa,tiedustelupalveluihin syötetään järkyttäviä summia ja mitään ei saada aikaiseksi. Käytetään esimerkkinä vaikka Brysselin iskua pommit poksahti ihmisiä kuoli ja loukkaantui mutta vasta pommien poksahdettua löydettiin pommitehdas ja suunnitelmat iskusta ydinvoimalaan. Ei näistä sekundajihadisteista ole edes iskemään mihinkään ydinvoimalaan.

Politiikkoloiset kuppaavat verorahoja omille pankkitileilleen välittämättä kansalaisten elinolosuhteista. EU on täynnä turhanpäiväistä byrokraattia jotka varmistavat vain itsensä pärjäämisen.

Kuinka tilanteeseen saadaan muutos? Äänestäminen ei auta nähtiin viime vaaleissa. Jos edellisten hallitusten lupaamat työpaikat olisivat olleet realistisia meillä ei olisi työttömyyttä mutta nyt on kortisto täynnä ja vokeista tulee lisää ja työehtoja pitää heikentää. Tee orja töitä niin pienellä palkalla että et pärjää mitä vitun järkeä tälläisessä toiminnassa on? Ylikansalliset yhtiöt kuppaavat suomea tyhjäksi samalla kun maksavat ennätys osinkoja ja valittavat kun menee niin huonosti. Yhteisöveron pienennyksen piti luoda työpaikkoja. Missä ovat ne työpaikat? Maksettiinko ne osinkoina ulkomaille?

T:vituixmän

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verohelvetti

      Suomessa on EU:n SUURIN julkinen sektori! Sairasta touhua. Julkisen sektorin palkkoja olisi välittömästi leikattava 10-20 %!

    • delta00

      Siinä olisikin suuri selvittelyn aihe, mihin verovarat on käytetty ja käytetään. Niiden tarkoitus alunperin on ollut pitää yllä yhteiskunnan palveluita ja infrastruktuuria, mutta nyt kaikki leviää käsiin.
      Ei ole varaa pitää tieverkostoa kunnossa ei rautatieverkostoa, ei sähköverkostoa. Ainakin täällä Helsingissä kaupunki hukkuu suorastaan p......n , kun ei ole varaa siistiä ympäristöä ta pitää katuja kulkukelpoisina talvikautena. Odotetaan jotain gongin kumautusta, jolloin ehkä pikaisesti käydään joukolla sutaisemassa enimmät roskat ja sepelit kasaan.
      Meillä on nyt säästetty vuosikausia hallituksesta toiseen ja otettu lisävelkaa, mutta kaikki toimii aina vain huonommin, säästöt ovat valuneet bonuksina säästäjien tileille.
      Ei ole ihme, että oikein mainostetaan suomessa joka sadannen kadulla vastaantulevan olevan miljonäärin.
      Näin niitä on tehty, yhteisillä verovaroilla markkinatalouden asevelihenkeen.
      Politiikka tarjoaa ja tahkoaa jenkkimallia, mutta verotus toimitetaan edelleenkin sosiaalidemokraattisen mallin mukaisesti.
      Jenkkimallin mukaisesti alempien tuloluokkien ei kuuluisi olla lainkaan verovelvollisia muusta kuin alv:sta ja 40 000 dollariin saakka vain 14 %.
      Meillä tämä on kaadettu sujuvasti päälaelleen, tuon tulorajan ylittäviltä pyritään verotusta kaikin keinoin lieventämään erilaisilla mukavilla verosuunnitteluilla ja vakuutuskuorilla.
      Ovatko nämä samoja oppeja joita Stubillekin on jenkeissä prosenttilaskuna opetettu tai niin on ainakin omaksunut?
      Mutta kaiken kaikkiaan meillä veroeurot valuvat jonkin molokin kitaan ja palveluja ja infraa niiden vastineeksi ei saada kohta lainkaan, varmasti hyvät selitykset tällekin on keksitty ja tullaan keksimään.


      • urpilaislegenda
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Tuostapa voi vähän katsella, mihin veroeurot menevät.

        http://www.verokuitti.fi/

        Kankkulan kaivoon näköjään.


    • siinä.sitä.on

      Osa viranomaisista tarvitaan mutakuonojen hyysäämiseen.

    • kohtuuskaikessa

      Köyhiltä viedään leipä suusta ja asunto alta.
      Hallitus syytää miljardeja armeijalle ja asevarusteluun. Ei ne uudet hävittäjät tuo leipää pöytääni. Veronkevennystä ja indeksikorotuksia minä odotan, jotta selviäisin hengissä!
      Suomessa poliisit vauhkoavat lisää rahaa poliisivoimille. Katsoin TV:stä Poliisit Norjassa ohjelman. Kyllä oli Norjan poliisilla vaatimattomat ajopelit Suomen poliiseihin verrattuna. Ei näytä Suomen poliisivoimat olevan vähävaraista porukkaa, mutta lisää verorahoja vinkuvat.

      • Poppepyhimys

        Korruptio jyrää.


      • aarniosaakorvauksia
        Poppepyhimys kirjoitti:

        Korruptio jyrää.

        Ja huumekauppa kannattaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe