Onhan tämä jo aivan selvää.
Ei SSS-hallitus haluakkaan vähentää työttömyyttä Suomessa, vaan päin vastoin lisätä sitä.
Ainoa vaihtoehto tälle kehitykselle on ennen aikaiset eduskuntavaalit.
Ei SSS-hallitus haluakkaan vähentää työttömyyttä Suomessa, vaan päin vastoin lisätä sitä.
Ainoa vaihtoehto tälle kehitykselle on ennen aikaiset eduskuntavaalit.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei tulla koskaan saamaan pois, oli hallitus millainen tahansa.
En usko ihan tähän.
Riippuu ihan hallituksesta.
Nimen omaan on kysymys siintä, että Suomi on väärien päättäjien terrorisoinin vallan uhrina.
Tarvitaan siis:
1- Uusia puolueita
2-Kansan valistusta oikeisto-populismin ehkäisyyn.
Huomaatteko muuten, kun osutaan oikeaan kohtaan, niin räjähtää viestiketjutkin herääämään.
Ei ole tarkoituksena. Muutenkin eivät valtavipeltäjät tuollaista halua koskaan.
Heillä on virat. Useimmat jäsenkirjalla saatuja. Säätiöhallituspaikkoja, RAY:n rahaa, julkista tukea. Kaikki hyrrää mahtavasti pienellä elitistipiirillä.
Puolueisiin kuuluvat pyrkivät kaikin keinoin kasvattamaan tuota itselleen hyvää takovaa koneistoa. Tehden sen mahdollisemman pitkälle poissa julkisuudelta.
Toki Suomi tuhoutuu. So what. Ketä kiinnostaa?
Tarvitaan siis:
1- Uusia puolueita
2-Kansan valistusta oikeisto-populismin ehkäisyyn.
Ei riitä.
Ei eduskunnalla edes ole oikeasti valtaa. Valta on virkamieseliitillä ja säätiöillä. Molemmat on miehitetty hyvin tukevasti tukemaan ja vahvistamaan piirien valtapositiota. Täysin mahdoton muuttaa. Ei virkamiestä voi edes halutessaan erottaa. Saati virkamiehiä, joilla on suhteita toisiin tärkeisiin virkamiehiin.
Olet jäljillä, mutta ei se toimi.
Mikä ei toimi? Ei toimi eikä ole tarkoiskaan, jos Suomesta puhut.
Aikoinaan virkamiehilläkin oli jopa sympatiaa kansaa kohtaan. Ei ole ollut vuosikymmeniin enää. Työttömyys Suomessa on aina ollut tahallisesti tuotettu. Pieni maa, niin voi miltei nimi nimeltä läpi käydä ministeriöt.
Ihan jonninjoutavia säheltäjiähän poliitikot ja virkamiehet ovat ylipäätään. Muka ollaan talouskasvu tekemässä. Hah, hah. Luikuria laskettelevat kovaa kyytiä.
Hallitus lupasi 35000 uutta työpaikkaa joten kohta nähdään oliko taas vaan valetta kaikki.