Nyt on vielä aikaa. pelastakaa lapsenne homoudelta,lesboudelta ja sukupuolenvaihtamiselta. Jos sateenkaari liike saa tavoitteensa läpi ja Suomen lait muutetaan heidän suunnitelmiensa mukaan, niin sukupuolen voi kukatahansa vaihtaa makunsa mukaan. Sellaisessa tilanteessa, miehellä voi olla naisen henkilöllisyystodistus. Mikä aiheuttaa sen, että seksuaaliset pedot voivat vaihtaa sukupuolensa naiseksi, ja päästä lasten ja naisten puku ja sauna-tiloihin laillisesti toteuttamaan haaveitaan. Viranomaisen voimatta puuttua asiaan.
Olkaamme järkeviä, ja säilyttäkäämme yhteiskunnan normaalit seksuaali ja sukupuolikäsitteet. Ei langeta vähemmistö ryhmien propakandaan ja mediapeliin, jossa vedotaan tunteisiin. Pidetään päät kylmänä. Hyvä pysyy hyvänä ja huonosta ei tule hyvää, edes suklaakuorrutuksella. Tämä edellyttää sitä, ettemme anna periksi painostuksen edessä, vaan äänestämme sellaisten lakien puolesta, jotka säilyttävät normaalin seksuaalisuuden ja biologian mukaiset normaalit sukupuolet.
Vastuu jää kuulijalle.
9
235
Vastaukset
- jahveonsatua
Milläs lapset pelastetaan paimentolaismiehen keksimiltä nuotiotarinoilta, jotka ovat avaajankin aivot päässeet mädättämään?
Teikäläisten aivot on mädätetty vihervasemmistohomo propagandan kautta. Venäjällä oltiin fiksumpia tässä asiassa kun älyttiin kieltää homopropaganda.
- afasdfasdfasdf
L.J.H kirjoitti:
Teikäläisten aivot on mädätetty vihervasemmistohomo propagandan kautta. Venäjällä oltiin fiksumpia tässä asiassa kun älyttiin kieltää homopropaganda.
Enää ei edes yllätä mitenkään se että te fundikset pidätte Putinia messiaana.
- jahveonsatua
L.J.H kirjoitti:
Teikäläisten aivot on mädätetty vihervasemmistohomo propagandan kautta. Venäjällä oltiin fiksumpia tässä asiassa kun älyttiin kieltää homopropaganda.
Muuta venäjälle putinia palvomaan jos siltä tuntuu :) Täällä suomessa ei mielikuvitusjumalasi persettä enää kukaan nuole :D
- Totuus55443
Jumala on vastaus. https://www.youtube.com/watch?v=YGl8FWmiz_4
- jeesustulee
Et voi olla noin typerä (trolli)
- asdfasdfddf
Lahkovarajeesukset taitavat olla paniikissa sen vuoksi, että vuosisatainen pedofiliapiilottelunsa tulee julkisuuteen. Hyökkäävät homojen kimppuun, jotta saisivat huomion pois omista sotkuistaan.
- Ippulastaan-Naloinen
En tiedä onko asia ihan noinkaa mutta kohdallaan se ei ole !
Se että kokonainen joukko samoinajattelevia tai ajattelijoiksi tekeytyneitä on keskittynyt alapäähän ja puuhailuun siellä antaa siitä oudon kuvan.
Tuo ensin mieleen lapsen joka on innoissaan löytäessään housustaan jotakin jonka kosketteleminen on "tosi jännää". Lapselle tuon toki ymmärtää mutta miten sen voi ymmärtää jopa seniiliteettiin vaipuvalle uskonveljelle tai sisarelle ?
Ainoa puhe ja seurustelusisältö tuntuu olevan juuri tuo "pöksyissä asusteleva kauhistus". On myöskin niitä jotka ovat löytäneet tuosta bisneksen ja tuottaneet jopa ulkomaisia eheyttäjäveljiä keräämään eurot pois syyllistetyiltä. Kumpikohan lienne sitä "kristllisivellistä" oppia lähimmäisen auttaminen vai "Homopropagandalla briljaaminen" ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?871893Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181186Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991165Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol801007- 94884
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs56779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51774Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv58735- 53694