Mitä Suomalaisten tulisi tietää

islamista

Mitä suomalaisten tulisi tietää islamista

23.3.2016 20:14 Hannu Tuulasvaara Islamilainen terrorismi
Koraani
Uskonto

ilmoita asiaton viesti
.

Tällä hetkellä Länsi-Euroopassa vallitsee tilanne, jossa eri valtiot ovat joutuneet yhä kiihtyvien terrori-iskujen kohteeksi. Viimeisin tapahtui eilen Brysselissä. Tekijöistä ja taustoista spekuloidaan entiseen tapaan. Uutisoinnin perusteella valtamedia näyttää yhä edelleen pitäytyvän väitteissään, ettei islamilla, muslimitaustaisilla pakolaisilla ja terroristeilla ole mitään yhteyttä. Toimittajat yrittävät pysyä tiukasti asialinjalla ja väistelevät sellaisia kannanottoja, joista heidät voisi leimata rasisteiksi. Haastateltavat toisensa jälkeen vakuuttavat, ettei pelolle saa antaa sijaa ja että terrorismi on nujerrettavissa valvontaa lisäämällä. Samoja vakuutteluja toistetaan jokaisen iskun jälkeen, mutta mitään konkreettista ei tunnu tapahtuvan. Päinvastoin pakolaiskriisi pahenee päivä päivältä ja siitä johtuvat ongelmat lisääntyvät eksponentiaalisesti.

Jotta voisimme ymmärtää, mistä terrorismissa ja kaikessa muussa tällä hetkellä tapahtuvassa on kyse, meidän täytyy tarkastella hieman islamin syntyä ja historiaa. Islamin pääasiallinen perusta on Koraani, joka on koottu pääosin profeetta Muhammedin näyistä Mekassa ja Medinassa. Näyt eroavat toisistaan melko ratkaisevalla tavalla. Mekassa saadut näyt ovat sisällöltään rauhanomaisia ja hyväntahtoisia, kun taas Medinan näyt ovat sotaan lietsovia ja julmia. Oikeaoppisen islamin tulkinnan mukaan myöhemmin saadut opetukset ovat oikeita ja ne kumoavat aiemmin annetut opetukset, mikäli ne ovat ristiriidassa keskenään. Tästä johtuneekin ilmeisesti erilaiset käsitykset islamin luoteesta. Toiset löytävät Koraanista rauhaa huokuvia säkeitä, joiden perusteella islam voitaisiin tulkita rauhan uskonnoksi. Toiset taas ovat tietoisia Koraanin oikeaoppisesta tulkinnasta ja näin määrittelevät islamin sodan uskonnoksi.

Oikeaoppiseen islamiin kuuluu uskonnon levittäminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. pakkokäännytykset, vääräuskoisten alistaminen, jihad ja terrorismi. Muslimit katsovat maailman jakautuvan kahteen osaan; islamilaiseen alueeseen ja sodan alueeseen. Maapallolla ei voi heidän mukaansa olla rauhaa, ennenkuin koko maapallo on islamilaista aluetta. Tästä taistelusta meillä on tälläkin hetkellä lukuisia esimerkkejä; Filippiinit, Thaimaa, Kiina, Afganistan, Kasmir, Sudan, Irak, Syyria, Libanon, Libya, Nigeria, Mauritania, Tsetsenia jne. Näyttääkin siltä, että lähes kaikki kahakat ovat islamin ja muun kulttuurin välisiä yhteenottoja. Maailma olisi tätä nykyä melko rauhallinen paikka, jollei islam lietsoisi sotia.

Mitä islam sitten on? Onko se vain uskonto muiden uskontojen rinnalla vai jotain muuta? Kyllä islam on uskonto, mutta se on samalla myös totalitäärinen hallintojärjestelmä, jota voi verrata kommunismiin tai natsismiin. Julmuudeltaan se näyttää kuitenkin voittavan jopa edellä mainitut.

Vapaa länsimainen järjestemä uskonnonvapauksineen ja demokratioineen on täysin vierasta islamille. Se on sille epäuskon ilmentymää. Kaikki länsimaihin muuttavat muslimit työskentelevät tavalla tai toisella islamilaisten valtioiden muodostamiseksi myös eri puolille Eurooppaa. Allahin lähetyskäskystä ei äänestetä, vaan sitä tulee yksinkertaisesti noudattaa.

Islam on pohjimmiltaan sodan uskonto ja se työskentelee sellaisen yhteiskuntamallin perustamiseksi, joka on täysin yhteensopimaton läntisen yhteiskuntamallin kanssa. Tämä on myös motivaationa terrorismille, mille löytyy miljoonia kannattajia ympäri maailmaa. Sisimmässään lähes jokainen muslimi iloitsee onnistuneista terrori-iskuista, vaikka he eivät sitä länsimaissa ulospäin näytäkään. Länsimaiset maahanmuuttajamuslimit toistavat islamin rauhan sanomaa niin kauan, kuin eivät tunne olevansa voitolla. Sitten, kun he tuntevat olevansa niskan päällä, sanoma muuttuu kuin taikaiskusta.

Nyt alamme täällä Länsi-Euroopassa olla siinä tilanteessa, että meidän tulee päättää, haluammeko vaalia omaa demokratiaamme ja omia arvojamme vai valitsemmeko monikulttuurisuuden ja muutoksen kohti islamilaista Eurooppaa. Lisäksi meidän on pohdittava, mikä on se maantieteellinen alue, mitä meidän tulee puolustaa ja millä resursseilla. Ponnettoman monikulttuurisuuden ideologian nimissä puolustaminen on mahdotonta. Meidän on ymmärrettävä islamin aiheuttama totaalinen vaara yhteiskunnallemme. Islamilla on aidosti potentiaalia tulla niiden vaarojen tilalle, joist juuri olemme kuvitelleet päässeemme eroon. On myös ymmärrettävä, että islam tähtää muslimien ajattelu- ja elämäntavan levittämiseen kaikkialle maailmaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Toivotaan, että ainakin me suomalaiset voisimme yhteistuumin vastustaa yhteiskuntamme islamisoitumista. Meidän ei tarvitse edistää islamin opetusta eikä koraanikoulujen perustamista eikä mitään muutakaan sellaista, joka edesauttaa islamilaisuuden leviämistä. Meillä suomalaisilla on täysi oikeus kieltäytyä kaikista sellaisista

0

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6075
      2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1748
      3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        1646
      4. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1533
      5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1426
      6. Ässät lähtivät eri teille

        Tämä on ilonpäivä 😁
        Kotimaiset julkkisjuorut
        113
        1140
      7. Oon mä susta mustasukkainen

        Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
        Mustasukkaisuus
        150
        984
      8. Sohvi blörf

        Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        106
        831
      9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

        Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
        Kauhava
        26
        742
      10. Rakas rakas rakas

        Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
        Ikävä
        65
        664
      Aihe