Suomi lähti Saksan kelkkaan kesällä -41 häikäistyneenä Saksan voitoista.
Sen luotettiin tuhoavan myös Neuvostoliiton.
Kun Saksan tappio valkeni Suomen johdolle alkuvuodesta -43, oli johtopäätös selvä.
Pelastuakseen Suomen oli päästävä eroon sodasta ja Saksan aseveljeydestä.
Matkassa vain oli monta mutkaa.
Saksa petti Suomen häviämällä sodan
9
78
Vastaukset
- Ei-ihme-että
Suomi hurmaantui.
Vielä syksyllä -41 USA:n ja Ruotsin yleisesikunnat arvioivat Saksan voittavan sodan.- aom
Iso apu oli Saksasta siihen, että Suomi voitti sodan 1941-1944.
Nyt joku huutaa ,"että eiiiiiiiiiii uiiiii suomihan hävisi"
Ei todellakaan hävinnyt Suomi.Suomi säilytti itsenäisyytensä
ja on olemassa viellä 2016 V.
Hävimmeet häviävät ja häipyvät __ Juuri niin kävi tälle
suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle.Missä se nyt on ?
Sitä ei löydä kartalta, koska se on hävinny ja häipynyt. - jfjfhjfhhjfdg
Marraskuussa jo Suomessa arveltiin jo hiukan lopputulosta kun kerta talvi oli jo ovella ja olisi viimeistään lokakuussa laskelmien mukaan olla Moskovassa missä kaikki päätäntävalta kuitenkin tapahtui.
- Ensimmäinnen
Saksan epäilijä oli ihme kyllä Mannerheim. Hän alkoi kysellä hyökkäyksen pysähtymisestä Baltiaan elokuussa.
Siitä sai alkunsa Mannerheimin vähittäinen irtautuminen Saksan toiveista.- Palattuaan-Saksasta
vastavierailulta Hitlerin luo heiäkuussa-42 Mannerheim käski mukanan olleen tietousosaston päällikön kapteeni Lehmuksen ilmoittautua Kaivopuiston huvilassaan.
Paikalla oli myös puolustusministeri Wallden.
Tällöin marski kysyi Lehmukselta tämän mielipidettä sodan loppuloksesta. Lehmus ilmoitti Saksan häviävän ja Marski sanoi olevansa smaaieltä - fkfjhfhfdhd
Palattuaan-Saksasta kirjoitti:
vastavierailulta Hitlerin luo heiäkuussa-42 Mannerheim käski mukanan olleen tietousosaston päällikön kapteeni Lehmuksen ilmoittautua Kaivopuiston huvilassaan.
Paikalla oli myös puolustusministeri Wallden.
Tällöin marski kysyi Lehmukselta tämän mielipidettä sodan loppuloksesta. Lehmus ilmoitti Saksan häviävän ja Marski sanoi olevansa smaaieltäHitler palattuaan Mannerheimin syntymäpäiviltä sai tiedon Japanin murskatappiosta Midwaylla.Täälläkin osattiin arvella että Neuvostoliiton paine hellitti ja pystyi Tyynenmeren joukkoja irroittamaan sitten myöhemmin Stalin gradiin.
- Irtautuminen-sodasta
oli vaikeaa. Saksa halusi pitää arvokkaan liittolaisen turvatakseen Itämeren sukellusveneiden koulutusalueeksi ja saadakseen nikkeliä Petsamosta.
Neuvostoliitto halusi nöyryyttää Suomen ankarilla rauhanehdoilla.
Kovin ahdas rako jäi rauhantien käyttöön. - Vasta-kesällä-44
Saksa heikkeni niin, että Suomi saattoi alkaa vakavan rauhantunnustelun.
Se vaati Mannerheimin valinnan presidentiksi. - Suomenjohdossa
Uskottiin, että Hitler oli nero, vaikkei ollutkaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664