Jumala musersi saatanan Pitkänäperjantaina

Siunattu

Room. 16:20
Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

Ja tämä saatanan muserrus tapahtui tänään Pitkänä perjantaina Jeesuksen ristin kuoleman kautta saadulla Veren voitolla. Veri on uhrilahja JUMALALLE, jolla syntimme sovitettiin.

33

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aamenaamenaamen

      Aamen! Saatana on jo voitettu Golgatalla! Sillä ei ole mitään hyvää enää edessä. Pääsiäisen ilosanoma on juuri se, että Jeesus on voittaja!

      • Kuitenkin esimerkiksi allekirjoittanutta on kehuttu uskovien toimesta saatanan kätyriksi, minkä tietysti otan suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena uskonharhaisilta.

        Mutta semmoinen kysymys kyllä jää ilmaan, kun mainostatte saatanan jo kukistetun, että mistä kaikki pahuus sitten sikiää ja miksi mielikuvitusjumalanne sen sallii?

        Brysselin pommit olisivat olleet mielikuvitusjumalanne mielikuvitusvallan alla, jos hän olisi vain tahtonut tehdä ne toimintakyvyttömiksi!

        Saatanallinen mielikuvitusjumalanne on siis vastuussa Brysselinkin pommeista! En kyllä tuollaista hammaskeijua palvoisi maksustakaan.

      • Katellaanjaootellaan
        he-ma kirjoitti:

        Kuitenkin esimerkiksi allekirjoittanutta on kehuttu uskovien toimesta saatanan kätyriksi, minkä tietysti otan suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena uskonharhaisilta.

        Jumalaa syytetään monesta asiasta. Maltahan mielesi. Kyllä asiat sinullekin vielä kirkastuvat.

      • Katellaanjaootellaan kirjoitti:

        Jumalaa syytetään monesta asiasta. Maltahan mielesi. Kyllä asiat sinullekin vielä kirkastuvat.

        Varmaan itsekin ymmärrät miten järjetön kantasi on, kun luet ketjun alusta uudelleen. Jos et ymmärrä, kannattaa pyytää joku kengännumeroaan suuremmalla älykkyysosamäärällä varustettu tulkkaamaan selkokielelle.

      • Pienijalka40

        Miten isokenkäinen sinä olet?

      • Pienijalka40 kirjoitti:

        Miten isokenkäinen sinä olet?

        Yrität siirtää maalitolppia, koska et pysty olemattoman mielikuvitusjumalasi puolesta argumentoimaan, eikö totta?

        Kannattaa kysyä vanhemmilta, tuliko sinua lapsena kannettua putkikassissa kerrostalon portaita ylöspäin pää kohti ylempiä kerroksia.

      • Niin.ihmeellistä.se.on
        he-ma kirjoitti:

        Kuitenkin esimerkiksi allekirjoittanutta on kehuttu uskovien toimesta saatanan kätyriksi, minkä tietysti otan suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena uskonharhaisilta.

        Mutta semmoinen kysymys kyllä jää ilmaan, kun mainostatte saatanan jo kukistetun, että mistä kaikki pahuus sitten sikiää ja miksi mielikuvitusjumalanne sen sallii?

        Brysselin pommit olisivat olleet mielikuvitusjumalanne mielikuvitusvallan alla, jos hän olisi vain tahtonut tehdä ne toimintakyvyttömiksi!

        Saatanallinen mielikuvitusjumalanne on siis vastuussa Brysselinkin pommeista! En kyllä tuollaista hammaskeijua palvoisi maksustakaan.

        #En kyllä tuollaista hammaskeijua palvoisi maksustakaan.#
        Ehei, sen hammaskeijun palvomisesta sinulle mitään maksettaisi.
        Sinun pitäisi maksaa, aika isot rahat, että saisit sitä keijuasi palvoa

      • Niin.ihmeellistä.se.on kirjoitti:

        #En kyllä tuollaista hammaskeijua palvoisi maksustakaan.#
        Ehei, sen hammaskeijun palvomisesta sinulle mitään maksettaisi.
        Sinun pitäisi maksaa, aika isot rahat, että saisit sitä keijuasi palvoa

        Nojuu, olen kyllä tarjonnut uskovaisille erilaisia majoitusvaihtoehtoja ja ajoneuvoja taivaallisille laitumille, etukäteen suoritettavaa maksua vastaan.

        Ilmeisesti eivät nämä uskovaiset ole ihan varmoja taivaaseen pääsystään, kun en ole tiedusteluja näistä luksustuotteista saanut.

        Varmaan helpottaisi, jos tekeytyisin uskovaiseksi, vaikkapa Billy Grahamin tapaan. Ei tarttis miettiä muuta kuin sijoitustoimintaa sen jälkeen.

      • KajahtanutKapiainen

        Onneksi sinullekin löytyi suojatyöpaikka armeijasta.

      • KajahtanutKapiainen kirjoitti:

        Onneksi sinullekin löytyi suojatyöpaikka armeijasta.

        Olet väärässä. En ole pv:n leivissä, vaan olen vapaaherra.

        Taas maalitolppien siirtoyritys, ilmeisesti uskonsoturilla on taas kognitiivisia ongelmia eikä mitään järkevää sanottavaa mielikuvitushammaskeijun olemassaolon puolustamiseksi löydy.

        Valitettavan yksinkertaisten, apukoulun jälkeenjääneiden linjan suorittaneiden kanssa pitää täällä yrittää kommunikoida. Mutta ei siinä mitään, yritys oli 5- arvoinen ja kykyjesi mukainen.

      • Huhmikämielenlaatu
        he-ma kirjoitti:

        Varmaan itsekin ymmärrät miten järjetön kantasi on, kun luet ketjun alusta uudelleen. Jos et ymmärrä, kannattaa pyytää joku kengännumeroaan suuremmalla älykkyysosamäärällä varustettu tulkkaamaan selkokielelle.

        Ateistin mielenlaatu kävi selväksi. Yök.

    • Siunattu

      Jeesuksen ylösnousemusruumis nousi taivaaseen lahjaksi Jumalalle.

      Mutta Jeesuksen verihän jäi maan päälle saatanan palvelijoiden tallattavaksi ja valheen puhujien "veren voimaksi". Siks uhrauskin tapahtui temppelin ulkopuolella Saatanan valtakunnan puolella.

      • Deuvo

        Valheesi ei vakuuta Teuvo . kovin rauhattomalta näyttää rauhasi.

      • Siunattu

        Näyttää olevan liian vaikeaa ymmärtää armeijankapiaisen älykkyysosamäärällä mutta Kristuksen veren lunastusvoimalla ei ole parasta ennen päivämäärää Teuvo. Se tehosi eilen, tänään- ja tulee tehoamaan ikuisesti, toisin kuin sinun ja saatanan tulee käymään. Teidän nimenne säilyy vain taivaan häpeäkirjassa ikuisesti.

      • Pianollaansulissavesissä
        Siunattu kirjoitti:

        Harrashan on erityisen aktiivisena, räyhää monessa ketjussa yhtaikaa, minkähän edellä lienee?

    • Jotainminäkintiedän

      Miten on, valheeseen siunattu?

      Paavali kutsuttiin vasta pitkäperjantain jälkeen, ja hänen kirjeensä roomalaisille on kirjoitettu vuosina 55-56:

      "Room. 16:20

      Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

      Ja tämä saatanan muserrus tapahtui tänään Pitkänä perjantaina Jeesuksen ristin kuoleman kautta saadulla Veren voitolla. Veri on uhrilahja JUMALALLE, jolla syntimme sovitettiin."

      Eikä tuo pian ole vieläkään tapahtunut, kun sinäkin täällä edelleen olet valheen ja veren lumoissa.

      • Deuvo

        Valheesi ei vakuuta Teuvo, mene nyt sinne julistamaasi pääsiäisrauhaan.

      • Voitlopettaa
        Deuvo kirjoitti:

        Valheesi ei vakuuta Teuvo, mene nyt sinne julistamaasi pääsiäisrauhaan.

        Showsi ei jaksa enää ketään naurattaa.(

    • Siunattu

      1Moos. 3:15
      Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

    • Todellahauskaa

      Ihmisten siunailussa käyvät nämä kaksi jumalaa kovaa kamppailua.

    • Musersi

      Lisäksi Teuvon valheellinen aloitus muserrettiin tällä totuuden sanomalla.

      • Muserrettuvalhe

        Teuvon valheet ovat muserrettu kautta linjan. Ehkäpä hän jatkaa siksi että saa itsesäälilleen käyttövoimaa palstasta?

    • näinonasianlaita

      Teuvo näkyy tehneen omakehualoituksen jälleen.

    • Taivaassa_pian_NEW-ORDER

      Alkaa tuo Jumalan touhu mennä vähä liian pitkälle. Tuo Saatanan vainoaminen menee jo koulukiusaamisen puolelle. Jotenkin pakkomielteistä ja vainoharhaista.

      Eikö tuo Jeesuskaan saa sille mitää sanotuksi. Panis jo pikkuhiljaa tuon kääkän ojennukseen. Se on jotenkin muttunut aina vaan luonnevikaisemmaksi vanhetessaan, Antaa valitun kansansakin tappaa naisia ja lapsia aivan silmittömästi. Kattelee vierestä vaan eikä tee mitään, vaikka itse on sanonut että ÄLÄ TAPA? Mitä vittua. Noi sen teotkin alkaa oleen aika ristiriitaisia. TAIVAHAN NARSISTI!
      Alkaa kyllä toi Jeesuskin olla sen ikäinen, että ottaa muutenkin vallan ohjakset handuun. Jeesus vois kasvaa aikuiseksi ja lopetaa ton joutavan hyysäämisen ja faijansa pillin mukaan tanssimisen. Se taivahan sadistihan pani valitun kansansa, just nuo kultaisen vasikan palvojat, naulittemaan poikansa ristille. Sairasta sanon minä!

      Jeesus vois panna Jumalan jo pikkuhiljaa johonkin hoitokotiin. Pyörikööt siellä sitten paskavaipoissaan, niin oppii olemaan kiusaamatta heikompiaan.

      • Pojasta-polvi-paranee

        Joo, kyllä olis tosiaan sukupolven vaihdos jo paikallaan.

      • Siunattu

        Pääsiäisenä ei tapettu Saatanaa, vaan Jeesus. Tosin Saatanan sai Jeesuksen veren itselleen maksuksi harvoista ja valituista , jotka oli ennaltamääräten pelastukseen. Maksusta siis oli kysymys pääsiäsenä.

      • Totta.niin.totta

        Tuo on niin totta, niin totta.

      • Kaikkikerrallakuntoon
        Pojasta-polvi-paranee kirjoitti:

        Joo, kyllä olis tosiaan sukupolven vaihdos jo paikallaan.

        Sopisiko samalla kertaa myös sukupuolenvaihdos, kun niin ämmämäisiä ovat nämä valheet?

      • Sopii
        Kaikkikerrallakuntoon kirjoitti:

        Sopisiko samalla kertaa myös sukupuolenvaihdos, kun niin ämmämäisiä ovat nämä valheet?

        vallan mainiosti, ainakin sinun kohdalla:)

    • Satuja_satuaj

      Jos homma menee näinkin pakkomielteiseksi, niin eiköhän ole parempi otta yhteyttä mielenterveyden palveluja tarjoaviin instansseihin?

    • Aika_Kansanmurha_rukous

      No niin, Kuinkas sielä on tervehtyminen edennyt?

      Ja tämä saatanan muserrus tapahtui tänään Pitkänä perjantaina Jeesuksen ristin kuoleman kautta saadulla Veren voitolla. Veri on uhrilahja JUMALALLE, jolla syntimme sovitettiin."

      Olikos tämä teidän jumala se samainen, joka tappoi yli kaksi miljoonaaVietnamilaista siviiliä amerikkalais sotilaiden "God Bless America" rukouksen perusteella?

    • alfa123om2222

      Ilmestys 13 kertoo, että kaikki maailman asukkaat tulevat kumartamaan Lohikäärmettä eli Saatanaa sekä sen muodostamaa kymmensarvista petoa. Vain ne, jotka antavat oman verensä eli mestataan pelastuvat pedon merkiltä. Ei siinä Jeesuksen veri ole minkään arvoinen. Oma veri pitää antaa.

      Ne, jotka ovat Karitsan elämänkirjassa suostuvat mestattaviksi. Loput saavat 666 merkin käteensä tai otsaansa. Pedon merkki ei voi tulla ennen Babylonin porton eli Rooman tai Jerusalemin tuhoa. Imaami Mahdi tulee ennen Antikristusta ja Pedon merkkiä ja tuhoaa Rooman. Sen jälkeen kun islam on tuhonnut Rooman tulee pedon merkki.

      Antikristus tulee Saatanan eli valheen koko voimalla. Tehden petollisia tunnusmerkkejä ja julistaen olevansa Jumala Jumlan temppelissä. Raamatusta suuri osa on profetiaa, jonka toteutuminen on tulevaisuudessa toivottua asiaa, mutta minkä päivänä Saatanan valta on poljettu jalan alle on kyseenalaista.

      Ja myös se mitä tuo polkeminen merkitsee? Se saattaa merkitä, että Saatanan opeista tulee astinlauta eli kristityt kääntyvät seuraamaan saatanan oppeja. Ja näin saavuttavat johtavaa asemaa maailmassa. Kun kristityt kääntyvät satanismiin he ottavat osaa kamppailuun maailman herruudesta; eivät ennen.

    • Noniinnoniin

      No niin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe