Koalitio jyrää ....
Yhdysvallat kertoo tappaneensa Isisin komentoketjun kakkosen ilmaiskulla.
Puolustusministeri Ash Carterin mukaan myös muita Isis-johtajia kuoli torstain iskussa. Yhdysvallat eliminoi onnistuneesti Isisin hallintoa, Carter kommentoi tyytyväisenä.
Islamistisen Isis-järjestön toiseksi korkeimpana johtajana pidetty mies on kuollut Yhdysvaltain ilmaiskussa, kertoo puolustusministeri Ash Carter.
Carter vahvisti perjantain lehdistötilaisuudessa, että komentoketjun huipulla olleen Abd ar-Rahman Mustafa al-Qadulin isäksi useita muita Isis-johtajia kuoli torstaina aamunkoitteessa tehdyssä ilmaiskussa. Al-Qaduli tunnettiin myös Abu Ala al-Afrina ja Haji Imamina.
Yhdysvaltalaiset viranomaiset ovat nimenneet kakkosmiehen Abd ar-Rahman Mustafa al-Qaduliksi. Hänet tunnetaan myös Abu Ala al-Afrina ja useilla muillakin nimillä. Kuva: Yhdysvaltain puolustusministeriö / EPA
Yhdysvallat oli luvannut seitsemän miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtaisivat hänen jäljilleen.
"Taistelu on kääntynyt hyväksemme"
Yhdysvaltain nimeltä tavoittelemien Isis-johtajien lista ei ole pitkä, sillä Isis on onnistunut salaamaan komentoketjunsa varsin hyvin. Viime kuukausina Yhdysvallat on kuitenkin kertonut tappaneensa useita Isis-johtajia.
Aiemmin tässä kuussa surmattiin Omar al-Shishani, jota kuvailtiin Isisin puolustusministeriksi. Al-Qadulilla oli saman kuvakielen mukaan valtiovarainministerin salkku ja Carterin mukaan hänen tappamisensa iskee järjestön kykyyn maksaa uusille jäsenille.
– Eliminoimme järjestelmällisesti Isisin hallitusta. Taistelu on nyt kääntynyt selvästi meidän hyväksemme, Carter sanoi.
Hän ei vastannut kysymyksiin, kuoliko al-Qaduli lennokki- vai miehitetyssä iskussa ja tehtiinkö isku Irakiin vai Syyriaan. Hän kuitenkin korosti, että Yhdysvallat iskee Irakin alueelle vain Irakin hallituksen luvalla.
Lähteet:
Reuters, AFP, AP
Yhdysvallat niisti ISIS:n 2:n komentajan
10
<50
Vastaukset
- Tiltut-yrittävät
panna ISIKSEN ahdingon Venäjän ansioksi. Saattoi Putin Assadin pelastaakin, mutta ISIKSEN todellinen tuhoja on USA:n johtama 100 maan koalitio.
Toisaalta EU panee ISIKSEN ahtaalle omalla alueellaan. - eroja-on
Yhden Isis -johtajan eliminoiminen on tehokkaampi isku terroristeihin kuin sata pommitusta siviilikohteisiin.
- Plus4miinus9
Kai taitamaton USA voi niissä mattopommituksissa joskus osua sairaaloiden ja siviilejen sijasta terroristiinkin, vaikka sotilaat ovatkin pääasiassa luku- ja kirjoitustaidottomia.
Jos pommittaa summittaisesti niin joskus voi osua oikeaan kohteeseenkin. - USAtukeeIsistä
"Koalitio jyrää..."
Koalitio tappoi juuri ilmaiskuilla 30 Irakin armeijan sotilasta, jotka valmistautuivat taistelemaan terroristijärjestö ISIS:tä vastaan.
Kenenköhän puolella USA taistelee?
https://twitter.com/BarzanSadiq/status/713765336970104833
Joskus pommi voi vahingossa osua yhteen ISIS-johtajaankin.- France.Fr
Ranskassa on muuten hätälaki voimassa, eilen iltasanomissa oli juttua, että Hollanden kovalta kuulostava uhkaus: "isis on kohta tuhottu, olemme tuhonneet verkostoja. Mutta lisäksi on muita ryhmiä."
Helposti pääsee listimään kaikki "epäsopivat".
- Anttiuuu
USA häviää aina kaikki sotansa, koska sota on taitolaji, mihin amerikkalaisten ÄO ei riitä.
- Kuussa.käynti
Niillä on älyä liikaakin. Ne vaan eivät tiedä, mitään Euroopan ja Afrikan mantereista. Eivät vaan bonjaa, ettei villilänsi ja Unionit ole joka paikassa. Orientoitumisvirhe.
- suuri-ero
Putin kävi pommittamassa Assadin vastaista oppisitiota, lapset ja naiset samassa rytäkässä, ja lähti livohkaan. Jätti Isis-terrorin länsivaltojen riesaksi.
- YleemiCc
Jos pommi ei osu yhteenkään ISIS-johtajaan, mutta tappaa 1000 siviiliä, niin USA yleensä keksii kuvitteellisen ISIS-johtajan, luultavasti myös tässä tapauksessa.
Irakin sodassa "vapauttivat vankeja" Hollywood-ohjaajan kanssa.
Mikään mitä USA:sta tiedotetaan ei luultavimmin pidä paikkaansa.
Irakilla oli massatuhoaseita, olihan?
Hahhhahhahhahaa! - ERommel
Pentagonin orjat niistivät nenäänsä...siinä heillä kyllä riittää sarkaa.
Venäjän asevoimat ovat 'niistäneet' sen mitä on ollut tarjolla Syyrian maaperällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422
