EU:n islamistuminen kääntyy Israelia vastaan

Kun Islam voimistuu EU:ssa kääntyy EU lopulta USA:ta ja Israelia vastaan. Aivan selvä yhtälö sillä mädät omenat pillavat koko korin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hah hah, ennen se on EU polvillaan kuin USA ja Israel. Juutalaiset omistavat koko läntisen maailman ja sanelevat kaiken mitä täällä tulee tapahtumaan.
EU romahtaa, se on vain ajan kysymys koska näin on tapahtuva.

Äänestä

Brysselissä jo revittiin Israelin lippu ja peitettiin Palestiinan lipulla.
Kuinka kauan juutalaiset katsovat sivusta tapahtumia?
Sekä Suomen, että keski-euroopan.

Äänestä
  • EU hajoaa mutta kansallivaltiot voimistuvat sen jälkeen
    ja niissä olevaa vaurautta islamistit hyödyntävät lähettämällä
    runsaasti rahaa lähtömaidensa jihadisteille.
    Osa entisistä EU maista liukuu täysin muslimien valtaan
    joten koko valtion voimaa voidaan käyttää Israelin
    tuhoamiseen.
    Tulossa olevaa tuhoamista ei hidasta yhtään ne muutamat
    Israelin hallussa olevat ydinpommit koska hyökkäävät
    eivät välitä muutamasta tuhotusta kaupungistaan kuten
    kiihkoilijat eivät välitä edes Assuanin ja Mosulin patojen
    räjäyttämisen jälkeisestä muutaman kymmenen miljoonan
    mereen pyyhkäistystä kansalaisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapise_USA_ja_Israel kirjoitti:

Kun Islam voimistuu EU:ssa kääntyy EU lopulta USA:ta ja Israelia vastaan. Aivan selvä yhtälö sillä mädät omenat pillavat koko korin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu