Meneekö henki kuoleman jälkeen heti paratiisiin vai pysyykö kuolleessa tilassa kunnes Jeesus ylösnousemuksessa herättää.Eli koko sielu olisi tiedoton yösnousemuspäivään asti.Tällaista olen adventisti opista kuullut.Miten on adventti-uskovat tämä arkussa pötköttely.
Adventistin kuolema
32
328
Vastaukset
- menejalue
Mene ja lue kirkon virallisilta nettisivuilta.
- kiinnostaase-edelleen
Siksi minä täältä kysyinkin kun siellä ei sitä kerrota.
- näinhänseonraamatussa
Kuollessa henki menee Jumalan tykö jonka hän on antoi ihmiselle että ihminen alkoi elää ja ruumis menee hautaan ja maatuu siellä maaksi, sillä Jumala sanoi maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva, kunnes Herra Jeesus sinut viimeisenä päivänä herättää.
- henki.ja.henki
Tuli mieleeni ihmisen tapa, markkinataloudessa.
Kun se teurastamossa tappaa sian, ihminen käyttää sen kokonaan eri jalostuksiin ja myy sen. Ainut, mitä ihminen ei voi hyväksikäyttää on sian henki. Se päättyissä palaa antajalleen. Sika ei ole iankaikkisuussieluinen.
Niin, se henki. Raamattu sanoo, että eläimenkin henki menee sen antajalleen. Eihän elämää ole, ilman henkeä.
Mutta, ihmisen sielu, se kuolleesaan nukkuu. Ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, sekä kantaa elämästään vastuun.
Sillä on elämänarvo annetun kirjoituksien mukaan siten, että iankaikkisuuteen mennään ylösnousemuksessa ja tietoinen sielu, se saa tuomionsa sen päätepisteen, mihin haluaa, tuossa hetkessä.
Jaa... emäntä heräsi, .... menen keittelemään aamukahvit ja sydämeni toteaa rakkautensa häneen. Todella rakastan häntä.
On tuulessa ja tuiskussa nukkunut monet yöt rinnallani.
Jumalalta pyytämäni vaimo, hän on hyvä ja ihana.
Mukava porauttaa kahvit ja pistää leipäpalanen hänelle, sekä toivottaa hyvää "tätäpäivää", sillä olemmehan saaneet sen elettäväksemme.
-rakkaudessa-. - Anonyymi
henki.ja.henki kirjoitti:
Tuli mieleeni ihmisen tapa, markkinataloudessa.
Kun se teurastamossa tappaa sian, ihminen käyttää sen kokonaan eri jalostuksiin ja myy sen. Ainut, mitä ihminen ei voi hyväksikäyttää on sian henki. Se päättyissä palaa antajalleen. Sika ei ole iankaikkisuussieluinen.
Niin, se henki. Raamattu sanoo, että eläimenkin henki menee sen antajalleen. Eihän elämää ole, ilman henkeä.
Mutta, ihmisen sielu, se kuolleesaan nukkuu. Ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, sekä kantaa elämästään vastuun.
Sillä on elämänarvo annetun kirjoituksien mukaan siten, että iankaikkisuuteen mennään ylösnousemuksessa ja tietoinen sielu, se saa tuomionsa sen päätepisteen, mihin haluaa, tuossa hetkessä.
Jaa... emäntä heräsi, .... menen keittelemään aamukahvit ja sydämeni toteaa rakkautensa häneen. Todella rakastan häntä.
On tuulessa ja tuiskussa nukkunut monet yöt rinnallani.
Jumalalta pyytämäni vaimo, hän on hyvä ja ihana.
Mukava porauttaa kahvit ja pistää leipäpalanen hänelle, sekä toivottaa hyvää "tätäpäivää", sillä olemmehan saaneet sen elettäväksemme.
-rakkaudessa-."Mutta, ihmisen sielu, "
Olis hyvä, kun joku kertoisi, mikä se sielu on?
- jarinhotelli
Hei!
Raamattu puhuu kuolleiden ylösnousemuksesta, ei elävien ylösnousemuksesta.
Ilm 20 luku on selvää ilman liikoja vertauskuvia. Lue Ilm 20 hyvin.
Ihmisen henki -sielu- ja keho/ruumis- on hiukan suhteellinen asia siksi että alkukielessä on näillä erilaisia ilmaisuja ja merkityksiä,. Mutta silloin kun Jumala loi ihmisen niin ihmisestä tuli elävä "sielu" vasta kun koko ukko eli ja oli koossa ja hengitti.
Mutta hebrean ja kreikan kieli sisältää myös ihmisen tunne- ja ajatusmaailmaan liityvää ilmaisua, ja asiayhteyksiä pitää tutkia aina asiayhteyden mukaan joka kerta.
Mutta siitä "hengestä" mikä ihmisen kuollessa menee Jumalan luo tarkoitetaan sitä ihmisen elinvoimaa mikä ihmisessä on, sitä elämää mikä ihmisessä on.
Kuitenkin vain jotkut poikkeukset ovat saaneet "ennakkoylösnousemuksen" mutta "esikoisena" Jeesus Kristus, sitten Mooses, Elia ja Henok/Enok, ja joukko pyhiä nousivat ennakkoon ylös todistuksena esikuvallisena tulevasta; Matt 27:52.
Nämä ennakot ovat poikkeuksia, ja muut kuolleet "nukkuvat" kuoleman unta kunnes Jeesus Kristus heidät herättää pyhät I- ylösnousemuksessa, ja loput II- tuomion ylösnusemuksessa. Taivaan kirjoihin merkitty se tila missä ihminen on etsikko-armonaikansa päättänyt eläissään maan päällä, ja se pätee. Uusia armonaikoja ei tule, ei tipu eikä lirise koskaan.
Ihmisen se osa mikä herätetään eloon, on kuollut, ja alkaa elää uutta elämää I- ylösnousemuksessa. II- ylösnousemuksessa ihminen nousee kuulemaan että on itse elämässään tehnyt ratkaisunsa Jumalan tahdon suhteen, ja kuulee sen ja kuolee lopullisesti pois. Ilm 20 luku on selvää-.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- jaska4never
No Jari joko nukahdit vai eikö juttuseuraa kelpaa
- jaska4never
senkun tietäisi
- jaska4never
Ja olihan hienoa tietää mitä
- jaska4never
Mitä lopulta tapahtuu.itse toivon että on unenkaltainen tila ilman unia tai ei ainakaan painsjaisia
- älkää.eksykö
Kari Kuuva laulussaan sanoo, että "Menen Jumalan muistiin"!
Siksi "emme kuole", koska Hän herättää kuoleman unesta.
Viittilöit adventismiin, tässä ongelmassa.
Mutta, aivan helluntaiherätyksen saaratuolissa pitkänmatkan harmaapääkuorolainen puhui asiasta, mitä raamattuun on muistiinmerkitty.
Uskoi, ja todisti, että menee haudan -lepoon-. Kuoleman uneen, jossa hän nyt on. On odottamassa ylösnousemuksen aamua, kun Jeesus on sijaa tekemässä kaikille ja kun se työ on valmis Hän tulee Kuninkaana.
Ylösnousemus on autuaiden yksi ja ainut tapahtuma. Kuolleet herätetään haudasta ja jotka siinähetkessä ovat täällä, niin tapahtuma on yhtä-aikainen.
Evl.kirkonpiiristä appiukkoni ja anoppinikin ovat menneitten sukupolvien kanssa kuoleman unessa. Kukin odottaa osaansa herättämistä.
Appiukkoni ja anoppini oli suunsa tunnustuksen perusteella uskossa.
He saavat olla Jumalan muistissa ja aivankuin luomisessa, Jumala antaa elämän. Ja näin saamme olla iankaikkisen elämän armolahjan kautta eläviä sieluja ikuisesti, -ylösnousemusruumiissa- . Siinä ruumissa, minkä Herra antaa tuossa hetkessä.
https://www.youtube.com/watch?v=j1eQHX5BZn0
Uskon, että Kristuksessa kuolevat adventistitkin, menevät Jumalan muistiin ja voisivat varmaan siitä todistaakin, meidän, jotka muutkin Sananmukaan ja muistiinmerkityn opetuksen mukaan uskomme.
Tietenkin on kristikunnassa monella vaikeaa, kun pitää kuoleman unessa olevat ollakin elämässä ja on rakennettu Lasarus- vertauksista välitilaoppia, ja tavallaan JO tuomio olisi julistettu siinä Abrahamin helmaopissa.
Mutta, mietipä, kun kuitenkin tuomiolle mennään, lähteehän tuomio Jumalan huoneesta, niin jos tuo helmaporukan juopan väärälläpuolen olevat alkavat selitellä tekojaa, "sinun nimessäsi" asiaa, niin johan he olisi pitänyt siinä rikkaanmiehenpuolella jo hoksata syyn ja seurauksen tuloksen.
Ei enää tuomiolla selitellä. Mutta se välitilaselittely on ihmisten perinnäisoppeihin kuuluvaa -tietomme on vajavaisten puuhastelua- se hapate.
Muttei sellaisia kannata kantaa harteilla, vaan tuntea kirjoitukset.- jaska4never
Usko ottaa ja antaa kaikille. Hyvää tai pahaa.usko onhyvä asia uskonnot ei. Mitäs siihen sanot
- uskon.sen
1Te 4:13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
1Te 4:14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. -----yhdessä---- siksi ---
1Te 4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
1Te 4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
1Te 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
1Te 4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
-Niin, tällaisilla opetuksen sanoilla opetettiin. Sillä voi lohduttaa uskovan kuollessa jäljellejääviä.
1Ko 15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
1Ko 15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
1Ko 15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Huomaa tuo h-hetki. Kristuksen tulemus, -tehdään eläviksi- .
Uskon kautta Kristukseen, kuoleman unesta - tehdään eläväksi - siihen iankaikkisen elämän osaan ja siinä saadaan se ylösnousemusruumis, jossa eletään. Entinen vanha-aadam kuoli - ja se ruumis ei peri iankaikkisuutta. Sielu ilman ruumista nukkuu kuoleman unta - Jumalan muistissa. Siksi elämänkirjat ja usko - on eläväksi tekevä Jumalan aivoituksen mukaan Herran paluussa.
1Ko 15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
1Ko 15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
1Ko 15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
1Ko 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
1Ko 15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
1Ko 15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
1Ko 15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
--ja tämä eläväksi tekeminen tapahtuu kuoleman unesta herättämällä.
Joh 6:39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan --herätän heidät viimeisenä päivänä. ---- ajankohta--- viimeinen päivä--- eikös vain?
Joh 6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Se iankaikkisen elämän lahja annetaan elämänä Jumalan suunnitelman mukaan, kun aika täyttyy. Uskotaan kirjoituksia, eikös vain??
Minä uskon sen ainakin.
Joh 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Herran kuoleman muistojuhlapöytä, se kertoo juuri tästä. Se on totinen Toivo, jossa nostamme silmämme ylös. Hän herättää, vaikka kuoleman uni saavuttaisi ennen Herran paluuta. Menen lepoon.
Saan levätä oikein kuoleman unessa ja rauhassa. Kuulen sen herätyshuudon hautaani. Se on Ylösnousemusvoima se. - alex.kasi
Tuomio? Kun puhutaan tuomiosta on Raamatun sana selvä "synnin palkka on kuolema" - siinä tuomio ja jokainen meistä on syntinen ja jokainen meistä kuolee ja on palkkansa ansainnut..
Tämä on ikuinen totuus "Synnin palkka on kuolema" - myös kuolleista herätettyjen keskuudessa .. siksi on niin kuin Ilmestyskirjassa sanotaan on olemassa "toinen kuolema":
Ilm. 21:
5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on TOINEN KUOLEMA."
Toisesta kuolemasta ei ketään enää herätetä takaisin elämään .
Kaikki kuolleet herätetään ensimmäisestä kuolemasta - kaikki ovat kuoleman unessa ja Jumalan muistissa .. ja heidät herätetään, mutta toisesta kuolemasta ei ole ketään lunastettu ja ketään ei herätetä - heidän muistonsa on poissa ..
Niille jotka ottavat vastaan elämän joka kestää, sanoo Raamatun Jumala:
"Uudeksi minä teen kaiken. Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet. Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.
Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.
alex - pääsiäisen.todistus
Alex- kaikella kunnioituksella asiallisuuteesi, niin raamattu puhuu ensimmäisestä ja se on autuaiden ylösnousemus. Mutta, raamattu puhuu myös toisesta ylösnousemuksesta, jossa noustaan tuomiolle.
Tuosta tuomiosta on lähtö helvetin tuleen, joka on se kuoleman kohtaaminen.
Mutta, tämä toisenkin, sanotaanko se kadotettujen osa, niin hekin joutuvat kyllä toteamaan Jeesuksen HERRAUDEN, ja tunnustamaan sen. II- ylösnousemuksen jälkeen.
Se on vain ikuista elämää ajatellen myöhäinen tunnustus.
Heillä on tänään Sanasta luettavissa silminäkijöiden todistukset ja aihetodistukset.
Oikeudessamme tuomareille riittää silminäkijöiden kertomukset, eli mitä ovat nähneet. Eli se on parasta todistusta.
He eivät voi kiistää Sanan kertomia silminnäkijöiden todistusarvoa. Sen hylkääminen vie heidät kadotuksen tuliin.
Mitä Sana kertoo kaikille silminnäkijöille Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
Siellä oli naiset, jotka olivat menossa voitelemaan Jeesuksen ruumista ja pohtivat vieritettävän kiven ja vartijoiden asiaa. Siis hautaa vartioitiin.
No, kivi oli pois ja enkeli istui kivellä. Siis kivi oli siirretty. Hautakammio oli tyhjä.
Siinä oli todistajat. Maria, hänelle selvisi ensimmäisenä .. Rabbuuni opettaja!
Jeesuksen sanat, mene kertomaan veljille, tapaan heidät Galileassa. Todistajana Maria lähti. Entä Johannes? Sisäänkäynti ja silmäys hautaan. Ja Pietari. Käärinliinat vain, mutta ei muuta. Ruumis oli pois. Sotilaathan sitä ennen ylösnousemusta vartioi. Ei ole ateisteilla luita, jota esittelisivät, ettei ylösnousemusta ole, mutta meillä on silminäkijät.
Siellä oli Johannes, Pietari, tiellä kävelevätpari näkivät Jeesuksen joille tuli raamatunopetus, oikein leipä piti murtaa, että tunsivat. Taas lisää, yksitoista lisää, joille hän ilmestyi. Siis silminnäkijät. Kyllä heitä riitti, taisi olla 500 henkilöä. Eli todistusaineisto silminnäkijöiden suhteen on riittävä.
Ylösnousemus- se on totta ja on näin kieltäjienkin todettava, Jeesus on Herra ja vielä polvistuttava tässä.
Paavalikin uskoi, todistusarvo oli riittävä. Nuo pelokkaat opetuslapset, joille tuli sanoman levitys, he maksoivat 11- kohdalla marttyyri- todistusarvon kautta sanan painoarvo. He uskoivat.
Heidät tapettiin. Ihminen ei ota toista hallitsijaa vastaan.
Mutta, sillä ei olekaan sitten elämänarvoa. Joka hylkää tulevan Hallitsijan, hän hylkää elämän, koska kieltää elämänanantajansa.
Eli he tulevat kuitenkin kohtaamaan tämän Kuninkaan. Heidät herätetään kuolemasta.
Lunastushinta on niin arvokas, että se maksettiin elämällä.
Sen hinnan määrää katsellen, myös kadotettu on kohdaltaan todettava, että maksu olisi riittänyt, mutta en hyväksynyt sitä kohdalleni.
Pelastuksesta voidaan vakuuttua riittävästi Sanan perusteella, jos vain kohdataan todisteet. Mutta ihmiset eivät halua antaa mieltään todelliselle todisteelle, he karttavat sitä, heidän olisi hyvä miettiä, että miksi.??
Silminnäkijöitä riittää, jopa Paavali, ihminen, joka vainosi seurakuntaa. Todistus riitti. 1. Kor. 15 luku.
- Anonyymi
Helvettiin , sitä jokainen joutuu, on niin syntistä väkeä kaikki, siellä sitä helvetissä grillataan ja lunastetaan tehdyt pahuuden teot
- Jeesus_rakastaa
Lue Ilmestyskirjan 20-22 luvut.
Siinä on viimeiset tapahtumat riittävän selkeästi vaikka vertauskuvallista kieltä käytetään.
Ilm 20 luvussa on vain yksi vertauskuvallinen ilmaisu; 144 000, joka on käytännössä kaikkien pelastuneiden yhteissumma.
Uutta maata kuvataan vertauskuvallisilla ylistävillä sanoilla.- Anonyymi
Eipä kannata kilvoitellas,Taivas on jo täynnä. 144 000 sielua ovat ehdotonta Jumalan kermaa, väliin ei mahdu.
- Jeesus_rakastaa
Anonyymi kirjoitti:
Eipä kannata kilvoitellas,Taivas on jo täynnä. 144 000 sielua ovat ehdotonta Jumalan kermaa, väliin ei mahdu.
144 000 on vertauskuvallinen luku, kuvaamaan pelastuneiden koko joukkoa.
- Anonyymi
Jeesus_rakastaa kirjoitti:
144 000 on vertauskuvallinen luku, kuvaamaan pelastuneiden koko joukkoa.
Tarkoittaako tämä, ettei raamattua pidä ottaa mitenkään todesta? Kaikki on jotain vertausta? Isompi syö pienemmän... komparatiivi.
Jeesuksen kerrotaan puhelleen paljon vertauksilla. Heppu ei osannut sanoa mitään varmaa.
Saatan tulla, mutta voin olla tulemattakin. Tämähän on nähty. - Jeesus_rakastaa
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako tämä, ettei raamattua pidä ottaa mitenkään todesta? Kaikki on jotain vertausta? Isompi syö pienemmän... komparatiivi.
Jeesuksen kerrotaan puhelleen paljon vertauksilla. Heppu ei osannut sanoa mitään varmaa.
Saatan tulla, mutta voin olla tulemattakin. Tämähän on nähty.Vertauksilla opettaminen oli aikansa opetusmetodi.
Akatemiassa Sokrates, Platon ja Aristolelekin opettivat vertauksilla.
Akatemia oli olemassa jo non 500 eKr.
Vertauksilla opettaminen oli aikansa tapa opettaa.
Jeesus oli vertauksilla opettamisessa mestari tietysti.
Raamattu sisältää paljon vertauskuvia jossa jotakin tulevaa profetoidaan eli ennustetaan vertaamalla asiaa johonkin maalliseen tapatumaan jonka kansa hyvin tunsi.
144 000 luku tulee siitä paljolti ymmärretysti että luku 12 edusti "täydellisyyden" vertauskuvallista lukua, sillä Jerusalemin kaupungissa oli 12 porttia sisään kaupunkiin. Jerusalem oli Jumalan palveluksen keskus. Kun täydellisyyden luku 12 kerrotaan itsellään = 12x12 = 144 000. - Jeesus_rakastaa
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako tämä, ettei raamattua pidä ottaa mitenkään todesta? Kaikki on jotain vertausta? Isompi syö pienemmän... komparatiivi.
Jeesuksen kerrotaan puhelleen paljon vertauksilla. Heppu ei osannut sanoa mitään varmaa.
Saatan tulla, mutta voin olla tulemattakin. Tämähän on nähty.Ilmestyskirjan kirjoitti apostoli Johannes Patmoksen saaren vankeudessa roomalaisten vankilassa.
Johannes kirjoitti sellaisella kielellä etteivät vartijat ymmärtäneet, sillä kirjotuksen piti läpäistä roomalaisten vartijoiden sensuuri.
Symboliikkaan sitten on löytynyt selitystä joka on hengellisesti loogista. - Jeesus_rakastaa
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako tämä, ettei raamattua pidä ottaa mitenkään todesta? Kaikki on jotain vertausta? Isompi syö pienemmän... komparatiivi.
Jeesuksen kerrotaan puhelleen paljon vertauksilla. Heppu ei osannut sanoa mitään varmaa.
Saatan tulla, mutta voin olla tulemattakin. Tämähän on nähty.Raamattu pitää ottaa kirjaimellisesti, mutta ehdolla että ymmärtää oikein.
Raamattu on kokonaisuus, jossa pitää koko kokonaisuus ymmärtää ja huomioida tulkittaessa.
Alkukielen merkitys, ja asiayhteys mistä asiayhteydessä on kyse, ja mitä Raamattu samasta asiasta ja asiaan liittyvästä muualla Raamatussa sanoo.
Ihmisen omatunto on hyvin tärkeä.
Jos ajattelet että grillimakkaroiden syöminen on syntiä, niin se sitten on Sinulle synniksi, jos pakenet nakkikioskille tai grillille syömään nurkan taakse Jumalalta salaa grillimakkaroita.
Reiska syö grillimakkarat muusilla hyvällä omallatunnolla eikä grillimakkaran hotkaiseminen ole hänelle sitten synti.
Ihmisen oma ymmärrys usein paljon siis merkitsee.
Laki puhtaista ja saastaisista elämistä on uskoisin tällainen asia tietenkin.
Näin itse ajattelen, ja asiassa ratkaisee paljon se että miten tietoisesti ihminen terveyttään vahingoittaa, jos terveyden vahingoittamisesta on kyse; Apostoli Paavali puhui Pyhän Hengen temppelistä näin;
”Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit joita ihminen tekee kohdistuvat muualle kuin hänen omaan ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.” ”Ettekö tiedä että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne.” Sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa;" 1 Kor 6:18-20.
Ihminen ei saisi tuottaa lähimmäiselleen eikä itselleen vahinkoa.
"Ettekö tiedä että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu Teissä. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli olette te;" 1 Kor 3:16-17." (10:31-33.)
- Jeesus_rakastaa
Olen aikoinaan hamassa ajassa kirjoittanut näin aiheesta;
Taivas vai uusi maa ?
Yleisesti puhutaan että pelastuneiden joukko menee ”taivaaseen.”
Jotkut puhuvat uudesti luodusta maasta ?
Mistä on kysymys ?
Usein Raamatussa puhutaan taivaasta siinä merkityksessä että taivas on Jumalan ja enkeleiden asuinsija. (Matt 3:17, 5:12, 6:1, 13:11, Mark 10:21, Luuk 6:23, 2 Kor 5:1, 12:2, Hebr 3:1, 6:4, 8:1-5, 9:23, 12:22,25, Fil 3:10, Ps 76:9, 103:19, 139:8, Srn 5:1, 5 Moos 10:14, 26:15, 28:12, Neh 1:4-5, Dan 4:34, 5:23, Jer 23:24, Jes 66:1, 1 Piet 1:4)
"Ylöstempaaminen;"
Kun Jeesus tulee, elossa olevat pyhät saavat samankaltaisen hengellisen ylösnousemusruumiin kuin Kristuksellakin on. Heidät temmataan Herraa vastaan. > 1 Tess 4:13-18, 1 Kor 15: 42-54.
Haudoissaan nukkuvat pyhät nousevat ylös taivaaseen. > Ilm 20:6, Joh 5:28-29, 1 Kor 15:22-23. Fil 3:21.
Pyhät toimivat pappeina taivaassa Kristuksen kanssa tuhannen vuoden ajan. >Ilm 20:4, 2:11.
Taivas on pyhien asuinsija tuhatvuotiskauden ajan. (Ilm 20:1-6)
Tuomion ylösnousemus tapahtuu myöhemmin, (Ilm 20:5-6, 11-15) kun kahden ylösnousemuksen välillä on aikaa kulunut 1000 vuotta. Jeesuskin opetti kahta ylösnousemusta; (Joh 5:28-29, Apt 24:15)
Pelastettujen tuleva pysyvä koti:
Me ihmiset surkuttelemme maailman menoa, mutta maapallon tulevaisuus onkin kuitenkin varsin ruusuinen. Uusi maa on luvattu kaikille autuaille vanhurskaille jotka ovat voittaneet. Matt 5:5, Ilm 3:21
Synnin kukistumisen jälkeen luodaan maa josta kaikki synnin jäljet ovat poissa! > Ilm 21-22, Jes 65:17-25
Kaikki pahuus loppuu Ilm 20 luvun tapahtumissa. Jumala odottaa jokaisen ratkaisua ensin. >2 Piet 3:9
Jumala on luvannut ihmisille uuden taivaan ja uuden vanhurskaan maan. >2 Piet 3:9-13
Koko maa tulee kauniiksi ja hedelmälliseksi. (Jes 35:1-10) Kukaan ei tule riistetyksi, kun kaikki nauttivat oman työnsä tuloksista. Poissa on kaikki suru, kärsimys, sairaus, tuska ja kuolema. Syntiä ei ikuisteta, vaan kaikki synnin muistotkin hävitetään. (Ilm 21:4) Eläimetkin saavat uuden luonteen. (Jes 11:6-10, 65:17-25) Jumalan luomistekojen muisto säilytetään uudessa maassakin ja luomistekoja juhlitaan viikottain sielläkin. (Jes 66:22-23, 1 Moos 2:2-3)
-Uudessa maassa pyhät (Ilm 12:17, 14:12, Hebr 12:14) saavat olla halki loputtomien ikuisuuksien Herransa Jeesuksen Kristuksen ja kaikkien aikojen pyhien kanssa.
-Uudessa maassa jokainen saa laulaa samaa ylistyslaulua opetuslasten, Mooseksen, Paavalin, Danielin ja kaikkien muidenkin pyhien kanssa! (Ilm 14:3, 15:3, 5:9)
Jumala lupasi profeetta Jeremialle ettei hävitä maapalloa.;
”Sillä näin sanoo Herra: Koko maa tulee autioksi,vaikka minä en siitä peräti loppua tee.”
(Jer 4:27: VKR/1938) (Jes 61:4-11)
Maan autioituminen on tuhannen vuoden aika. (Ilm 20:1-10)
Ihminen voi pelastettuna uudessa olotilassaan aivan ilmeisesti käydä matkoilla vierailla planeetoilla sekä viettää aikaansa uudessa Eedeniäkin kauniimmassa paratiisimaassa joka on tällä samalla planeetalla.
”He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkeleiden kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia.”
(Luuk 20:36)
Uudessa maassa vanhurskaat elävät ikuisesti. Entinen on kadonnut. Menneitä ei enää muistella. - Armosta pelastetut. - Anonyymi
Tuo on kyllä adventtikirkon oppikyhäelmiä ja tulkintoja, ei sinun omaasi.
Lopeta siis valehteleminen ja tunnusta, että kaikki tuo mitä kerroit olevan sinun kirjoitustasi ei ole sinun päästäsi lähtöisin, vaan adventtikirkon Raamatun tulkintaa.- Jeesus_rakastaa
Adventtikirkon kirjoituksia en kirjoita.
Adventtikirkko kirjoittaa itse teologiansa.
Minä kirjoitan omat kirjoitukseni.
- Anonyymi
Taivaastako on annettu sielu elävälle? Sitten kuolemassa se taas otetaan sinne ylös? Ja kierto jatkuu...
Mistä hitossa me tiedämme, ettei meissä ole kierrätettyä sielua!
On se Jumala sellainen velmu, siltä se saattaisi onnistua.- Anonyymi
Höpöhöpö.
- Anonyymi
Voi ihmisellä olla kierrätetty sielu. Miljoonat hindut tietävät sen.
- Anonyymi
Jääkö ne sielut planeettamme Maan (Tellus)ilmakehään vai kuinka kauas leijumaan? Avaruushan on ääretön...? Kysyn vaan. Entä eläimet. Min un kissallani ainakin on sielu. On sen verran sielukas yksilö. Enkä olevarma haluanko paikkaan missä on ihmisten sieluja, jos ovat yhtä ahneita ja ilkeitä kuin ne ihmiset kenen sielut siellä leijuu....?
- Anonyymi
Kari Enqvistin kirjassa Uskomaton matka uskovien maailmaan sanotaa ruumiin olevan sielun istuin.
Ei täällä maan päällä, kadun kumassa, vastaan puhalla henkiolentoja tämän tästä. Kyllä ne ovat lihaa ja luuta. Jos ovat henkeä, ei niitä huomaa. Ja jos ne rupeavat kovasti henkilön eloon vaikuttamaan, on asiaa psyyken lääkärille. Apu löytyy sieltä.- Anonyymi
No hän puhuukin platonisteista, joita adventistit eivät ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406