Kotona hoidetaan liian heikkokuntoisia vanhuksia. Laitoksissa hoitajamitoitusta aiotaan laskea, vaikka hoitajia tarvittaisiin kipeästi lisää.
Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin puheenjohtajalla Silja Paavolalla on lähes mahdoton tehtävä, kun hän yrittää saada poliitikot ymmärtämään, että vanhusten hoitoon tarvitaan kipeästi lisää ammatti-ihmisiä.
SuPerin laskelmien mukaan lähihoitajia tarvitaan lisää noin 3 000. Tästä määrästä noin pari tuhatta tarvitaan kotihoitoon. Loput tuhat helpottaisi tilannetta erilaisissa palvelutaloissa ja laitoksissa.
SuPer katsoo, että vanhusten laitoshoidon nykyinen mitoitussuositus 0,5 hoitajaa asiakasta kohden
– On selvää, että kaikkea ei ehditä tehdä, vaikka hoitajat usein syövät lounasbanaaninsa rappusissa kävellessään eivätkä juo, koska sitten pitäisi päästä pissalle.
– Raha rulettaa. Säästöpäätökset vaikuttavat eniten vanhustenhoidon laatuun ja lähihoitajan työhön, Paavola sanoo.
Säästämistä tehdään jo nyt valtavasti. Alle kolmen päivän poissaoloihin ei esimerkiksi saa ottaa sijaisia, vaan henkilökunta joutuu venymään.
Vuosilomat ovat pienipalkkaisille lähihoitajille erityisen tärkeä asia.
– Päättäjät eivät näytä ymmärtävän, että vuosilomilla on vaikutusta perhepolitiikkaan ja työssä jaksamiseen.
– Kilpailukykyneuvotteluissa katson sen perään, että lomapäiviä, sairausloman palkkoja tai työaikaa emme tule myymään. Tässä olen ehdoton, Paavola sanoo.
Lue lisää: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3522267-euro-maaraa-vanhustenhoidossa
Hoitajat eivät juo koska sitten ei ehdi pissalle
18
104
Vastaukset
- VanhustenhoidostaVelvoit
Nyky-yhteikunnassa jokainen pitäisi velvoittaa tekemään 1/2 vuotta töitä vanhustenhuollossa niin muuttuisi ääni kellossa.
- Twelvepoints
Juuri noin, hyvä idea. Pomot ja päättäjät ensin ja etunenässä. Jonkunlainen yhteiskuntapalvelulaki tai -asetus mahdollisimman pian voimaan ja herrat sekä narrit pyllyjä pyyhkimään.
- 45rtg45r4444
"– On selvää, että kaikkea ei ehditä tehdä, vaikka hoitajat usein syövät lounasbanaaninsa rappusissa kävellessään eivätkä juo, koska sitten pitäisi päästä pissalle."
Kyllä tuossa saa katsoa peiliinkin, miksi moiseen alistutaan.- Tärkeysjärjestys
Totta. Jos ihminen ei itse pidä huolta itsestään niin kuka sitten. Ja varsinkin jos on hoitajan ammatti eikä osaa hoitaa edes itseään, niin ketä sitten. Ja mitä hyötyä on hoitajasta joka ei jaksa hoitaa kun oma vointi on huono eikä kunto kestä.
Ja jos hoitaja ei tiedä miksi nesteitä pitää tankata tietty määrä vuorokaudessa, niin ei ole ihme, ettei sitä tiedä kovin moni muukaan. Itse en ole suostunut olemaan tyhmä, joten pidän huolen ensin itsestäni. - Kaikkeekanssa
Onhan se oikeasti hullu ajatus, että pitää "huolehtia" toisten ruokailusta, muttei pysty pitämään huolta omasta syömisestään ja juomisestaan! Mutta ei sitä yksi työntekijä pysty muuttamaan! Ruokailustaan huolehtimisesta voi saada varoituksen ja joutua esimiehen hampaisiin ja loppujen lopuksi irtisanotuksi. Aina löytyy tiimistä työntekijöitä, jotka suureen ääneen mainostavat työpäivän aikaista syömättömyyttään ja sitä ihannoidaan.
Turha vedota työsuojeluun, jossa sanotaan, että tottakai pidätte ruokatauon ym. yhtä järkevää. Muttei kuitenkaan sanota, miten se käytännössä toteutetaan, kun asiakaslistat on täyteen buukattu, eikä mitoitus jousta.
Yhtä orjatyötä ja kyykyttämistä koko kotihoito nykyisin! Eihän sitä kukaan järkevä ihminen edes suostuisi tekemään! - Prrrkl
Väitätkö siis, ettei julkisella puolella ja esim. kotihoidossa ole minkäänlaisia työehtosopimuksia? Jos 'avunpyyntö' työsuojeluun on turhaa, täytyy viedä asia niin pitkälle, että alkaa välittäjiä löytymään. Vai mitä helweetteä varten me niitä herroja ja narreja ylläpidämme?
- Kaikkeekanssa
Tottakai on kaikenlaisia sopimuksia, mutta toteutumista ei valvo työntekijän osalta kukaan. Keskusteluissa on mukana pomot, luottamusmiehet ym. tötteröt, mutta siinä jää yksittäinen työntekijä kyllä jalkoihin. Niin härskit ovat menetelmät! Työterveydessä kyllä tiedetään ja todetaankin työolosuhteet epäterveiksi, mutta eivät parantavasti niihin pysty vaikuttamaan. Toteavat vain!
Herrat ja narrit ovat olemassa itseään ja omaa systeemiään varten! - Kannattaa-ajaa-asioitaan
Kyllä työehtosopimukset koskevat no. työntekijöitä ja ne jotka eivät toteuta sopimusten ehtoja, joutuvat - ja joutavat - siitä edesvastuuseen. Liittoon vain yhteyttä, siellä jonkun on osattava neuvoa ja opastaa asiassa.
- Kaikkeekanssa
Aloitus oli just siitä, mitä liitto yrittää tehdä, mutta ei onnistu. Työntekijöitä vaatii lisää, mutta entisiäkin vähennetään. Liitoissa tiedetään kyllä tilanne, mutta tilanne vaan pahenee.
- jassooniin
Niin ja nyt on ½ tuntia palkatonta keskellä päivää ruokataukoa varten ja kuka sen ehtii pitämään. Jos kunnallinen porukka ei ehdi töitään tekemään niin pian kunta yksityistää osan kotihoitoa kuten hml:ssa on tehty. "Yskityinen on niin edullinen."
- 345rgt456y666
Itse toimin ambulanssi hommissa pk-seudulla ja meillähän on periaatteessa ihan sama tilanne eli keikkaa voi olla niin paljon ettei kerkiäisi juomaan, vessaan, syömään.
Mutta kyllä meillä huolehditaan siitä että nämä asiat pääsee toimittamaan, niin keikkojen välittäjän toimesta kuin meidän ketkä on kentällä. Ei tässä ole mitään ongelmaa, kumma että kotihoidolla on tälläinen ongelma, kuten olen sanonut niin oliko peiliin katsomisen paikka. Sitten voi kysyä esimieheltä myös ihan suoraan että miten nämä asiat hoidetaan, ei tämä homma kaadu edes esimiehen niskaan, esimies vie tarvittaessa asian taas eteenpäin kunnes se on niin korkealla taholla että asialle joutuu jotain tekemään.
AINOA missä meillä joutuu taipumaan on kiireiset tehtävät, niistä ei voi kieltäytyä vedoten siihen että työpäivä loppuu että ei kerkiä enää, ne joutuu hoitamaan mutta eipä noita nyt niin usein ole ja kun on monia muitakin autoja kentällä niin ei ne osu ns kohdalle. Toiseksi osa taas haluaa tehdä ylitöitä, toisille se ei taas sovi syystä tai toisesta.
Kotihoidossa pitäisi ehkä miettiä sen toiminnan kehittämistä.
JOS kotihoidossa jaettaisiin tehtävät niin kuin meillä niin ongelmia olisi vähemmän mutta en nyt tiedä sopisiko sairaankuljetuksen malli kotihoitoon, ei varmaan ihan suoraan. Eli me ei koskaan tiedetä sitä seuraavaa keikkaa, ajovälityskeskus välittää tehtävät, kun tehtävä on hoidettu loppuun niin ilmotetaan että ollaan taas vapaana ja tulee seuraava tehtävä jos sellainen on. Että jos tällä tavalla kotihoito hoitaisi myös tehtävät niin homma ei kaatuisi sen kotihoitajan niskaan, se tekisi minkä kerkiäisi ja kotihoitotehtävien välityskeskus välittäisi tehtävät sen mukaan mitkä on resurssit.
Tiedän, kotihoidossa on vakio asiakkaat 90%:sti eli tälläistä ei ns tarvita..- Kaikkeekanssa
Tietokoneohjelmoitu asiakastyö ei jousta! Tietty määrä välitöntä asiakasaikaa täytyy päivän aikana tulla. Työntekijöitä on yleensä lomilla tai sairaslomilla, eikä sijaisia oteta ja toiset hoitavat lisäkäynnit. Toki on väljempiäkin päiviä esim. useamman asiakkaan sairaalassa ollessa, mutta usein silloin täytyy auttaa toisia tiimejä. Asiakkaita hoidetaan, missä milloinkin heitä sattuu olemaan.
Asiakastyö on periaatteessa suunniteltua, mutta suunnitelmat muuttuvat hyvinkin nopeasti.
Kotihoidossa ei esimies jaa käyntejä. Ne jakaa kentältä otettu työntekijä, jonka täytyy vaan saada kunkin päivän käynnit menemään, eikä hän ota huomioon mitään ruoka- tai vessataukoja. Esimies on vain kiinnostunut, että kaikki asiakaskäynnit tehdään ja välitöntä asiakasaikaa tulee mahdollisimman paljon. Vaikuttaa tulospalkkioon! Työntekijä palkitaan vielä erikseen esim. kynttiläkipolla, jos välillistä työaikaa on mahdollisimman vähän. Kulkee esim. välimatkat fillarilla, kun toiset kävelevät. Autoahan ei kaikilla kotihoidonailueilla ole käytössä. Ruoka- ja vessapaikat eivät välttämättä satu sujuvasti päivän käyntien varrelle ja kiellettyä välillistä työaikaa tulee näinollen liikaa.
Kaikki työ kaatuu kuitenkin aina työntekijän niskaan; kentältä otetun työnjakajan, jonka on jaettava käynnit pois koneen ruudulta tai kentällä juoksevan, jonka täytyy tehdä selvää jälkeä annetusta listasta. Esimies ei ole kiinnostunut, eikä hänenkään esimiehensä! - Järjetönjuttu
Jonkun pitää kiinnostunut ja hänet pitää löytää ja tavoittaa.
- Oh-hoh
... pitää olla kiinnostunut ...
- Kaikkeekanssa
Ketä kiinnostaa? Mistä pitää olla kiinnostunut?
Pienipalkkaisen työvoiman työolosuhteista vanhustyössä, johon just on lanseerattu "moderni" toiminnanohjausjärjestelmä "helpottamaan työntekijän työtä ja lisäämään aikaa asiakkaille".
Älä luule, että joku tulee tässä vaiheessa myöntämään virhearviointinsa ja sanomaan, että perseelleen meni koko homma.
- järkkyyyon
Kohta tulee robotiti hoitamaan vanhuksia, ei tarvi ihmisiä. Entäs kun ropotti simahtaa? Ents kun oikee hoitaja simahtaa? Se ei saa mutta ropotti saa.
- 4e56ryh555
Nimimerkki
"Kaikkeekanssa
5.4.2016 11:15
Tietokoneohjelmoitu asiakastyö ei jousta!"
Missähän moista on? Paikkakunta vaan esiin, kunnallinen, yksityinen?
Tuohan alkaa kuulostaa jo yksityiseltä toiminnalta, siellähän ei ole mistään mitään väliä, ainoa mikä merkitsee on raha ja tulos.
Paras tapa kehittää noita on tehdä niistä julkisia, ERITYISESTI jos kyse on yksityisestä toimijasta niin siihen ei vaikuta mikään muu kuin julkisuus.- Kaikkeekanssa
Ihan ympäri Suomea kunnissa ja kaupungeissa käytössä. Verorahoilla maksettua toimintaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410