Ankdam: liitetään ruotsinkieliset alueet Ruotsiin

Ankdam ilmaisi toiveensa toisessa ketjussa, kun provosoitui jonkun yksittäisen puheista piikkilangoista: hänen mukaansa ruotsinkieliset alueet voisi liittää Ruotsiin ja koko Suomi (=suomenkieliset alueet) sitten hänen mukaansa Venäjään. Näin Ankdam RKP:n ääni ilmaisi toisessa ketjussa.

Hyvä todiste mielestäni siitä, miten RKP:läiset näkevät suomalaiset tyhjinä pelinappuloina ja objekteina Ruotsin ja Venäjän välissä, eikä suomalaisuutta heille ole olemassakaan.

Nyt suomalaiset tehkää jotain, sillä VIAN te olette niitä, jotka voitte kielipolitiikkanne muuttaa!! Edes Ruotsin suurin puolue Ruotsindemokraatit eivät voi muuttaa meidän kielipolitiikkaamme, vaikka he ovatkin jo ottaneet ainoana puolueena kannan sen muuttamiseksi!!!
4086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Suomi ja Ruotsi ovat nykyään molemmat EUssa, joten mitään kovin suurta merkitystä ruotsinkielisenemmistöisten alueiden siirrolla Ruotsin vallan alle ei olisi --verrattuna aikaisempaan separatismiin 1920-luvulla.
Sata vuotta sitten svekomaanit separatistit onnistuivat kiristämään perustuslakiin ruotsin kansalliskieleksi juuri vetoamalla Ruotsiin liittymiseen.

2020-luvulla lähtökohta voisi olla alueiden Eurooppa, jossa ruotsinkielisten
(yli 50 %) alueiden hallinto voitaisiin ulkoistaa Ruotsin valtion vastuulle.

Kyseiset alueet kuuluisivat suomen kielen hallintoalueeseen Ruotsin valtiossa, joten vähemmistössä olevilla suomenkielisillä olisi ihan kohtuulliset oikeudet ruotsinkielisenemmistöisillä alueilla.
Ko. alueilla asuu noin 1 % kaikista maamme suomenkielisistä!
Ruotsi ja Suomi tekevät laajaa yhteistyötä, joten voisimmehan sitten vastalahjaksi liittää Tornionjokilaakson alueet takaisin Suomen alaisuuteen..
Ei mikään mahdoton ajatus..

Äänestä
  • Tai siirto Ahvenanmaalle ja siitä sujuvasti osaksi Ruotsia.

    Äänestä

  • MeilläOnUnelma kirjoitti:

    Tai siirto Ahvenanmaalle ja siitä sujuvasti osaksi Ruotsia.

    Oikeastikin Ahvenanmaasta luopuminen olisi todellinen voitta Suomelle. Ylipäätään mikä maa on joskus hyötynyt alueesta, jolla kyseista maata vihataan yli kaiken ja toivotaan sille näin ollen vain kaikkea pahaa? Epäisänmaallisista alueista ei ole ikinä mikään maa hyötynyt. Ahvenanmaa tulee Suomelle todella kalliiksi. Alue, jolla kuulemma pelkät suomalaisten lastenlaulujenkin laulaminen on kiellettyä.

    Äänestä

Täällä joskus joku nettifenno ilmaisi asian näin: Mieluummin liityn Venäjään kuin Ruotsiin.

Eli, en ihmettele Anakadamin, tai kenekään muun suomalaisen reaktiota tällaiseen: Valtaosallle suomalaisista kuolema olisi parempi kuin Venäjään liittyminen.

Äänestä
  • Minä haluaisin liittyä yhtä vähän Venäjään kuin muslimi-vaaralliseen-Ruotsiinkaan. Molemmat on ihan tasan yhtä huonoja vaioihtoehtoja!!!! Haluan olla VAIN suomalainen.

    Äänestä

  • Kaikki maailman poliitikot tietävät miten tärkeä on ruotsin kieli ja ruotsinkieliset alueet Suomelle. Kaikki tietävät, että ilman suruja Suomi olisi jo kauan sitten liitetty Venäjään. Eli pitäkää fennot suu supummalla ja opiskelkaa nurkumatta pakkoruotsinne. Se on viisain vaihtoehtoa kaikista.

    Äänestä

  • Supummalle kirjoitti:

    Kaikki maailman poliitikot tietävät miten tärkeä on ruotsin kieli ja ruotsinkieliset alueet Suomelle. Kaikki tietävät, että ilman suruja Suomi olisi jo kauan sitten liitetty Venäjään. Eli pitäkää fennot suu supummalla ja opiskelkaa nurkumatta pakkoruotsinne. Se on viisain vaihtoehtoa kaikista.

    Millähän tavoin ilman kielenvaihtajia muka "Suomi olisi liitetty Venäjään" ? Selitäpä vähän tarkemmin.

    Äänestä

  • Suomen alue oli täysin kehittymätöntä ennen Ruotsin siipien alle pääsyään. Jos ei olisi Ruotsi tullut niin sitten olis Venäjä kyllä hoitanut periferian pois ajelehtimasta. Venäjän kyljessä olisimme vieläkin kehittymätöntä syrjäkolkaa. Ruotsin vallan aikana Suomi kehittyi harppauksenomaisesti eikä ollut enää mikä tahansa heittopussi.

    Äänestä

  • Heittopussi kirjoitti:

    Suomen alue oli täysin kehittymätöntä ennen Ruotsin siipien alle pääsyään. Jos ei olisi Ruotsi tullut niin sitten olis Venäjä kyllä hoitanut periferian pois ajelehtimasta. Venäjän kyljessä olisimme vieläkin kehittymätöntä syrjäkolkaa. Ruotsin vallan aikana Suomi kehittyi harppauksenomaisesti eikä ollut enää mikä tahansa heittopussi.

    Suomi kehittyi köyhästä maasta rikkaammaksi vasta Ruotsin vallan ajan JÄLKEEN, sotien jälkeen. Siis ihan SUOMALAISTEN ansiosta. Ruotsi käytti Suomea ja suomalaisia VAIN hyväkseen.

    Äänestä

  • ihantiedoksi kirjoitti:

    Suomi kehittyi köyhästä maasta rikkaammaksi vasta Ruotsin vallan ajan JÄLKEEN, sotien jälkeen. Siis ihan SUOMALAISTEN ansiosta. Ruotsi käytti Suomea ja suomalaisia VAIN hyväkseen.

    1600-luvun nälkävuosina ei tullut ns. emämaasta Ruotsista mitään merkittävää apua kansa sai vapaasti kuolla

    Äänestä

  • ihantiedoksi kirjoitti:

    Suomi kehittyi köyhästä maasta rikkaammaksi vasta Ruotsin vallan ajan JÄLKEEN, sotien jälkeen. Siis ihan SUOMALAISTEN ansiosta. Ruotsi käytti Suomea ja suomalaisia VAIN hyväkseen.

    Koko Suomen hallinto on kehitetty Ruotsin vallan ajalla. Ja mikä on lopputulos? Olemme vapaa, itsenäinen demokratia ja oikeusvaltio, kuten muutkin Pohjoismaat.

    Venäjällä tätä hallintoa ei ollut. Ja mikä on ollut lopputulos...?

    Äänestä

  • Supummalle kirjoitti:

    Kaikki maailman poliitikot tietävät miten tärkeä on ruotsin kieli ja ruotsinkieliset alueet Suomelle. Kaikki tietävät, että ilman suruja Suomi olisi jo kauan sitten liitetty Venäjään. Eli pitäkää fennot suu supummalla ja opiskelkaa nurkumatta pakkoruotsinne. Se on viisain vaihtoehtoa kaikista.

    Kaikki tietävät, että ilman suomalaisia, suomenkielisiä olisi Venäjä jo kauan sitten marssinut yli Ruotsin.

    Äänestä

  • kakadalaaaksj kirjoitti:

    Koko Suomen hallinto on kehitetty Ruotsin vallan ajalla. Ja mikä on lopputulos? Olemme vapaa, itsenäinen demokratia ja oikeusvaltio, kuten muutkin Pohjoismaat.

    Venäjällä tätä hallintoa ei ollut. Ja mikä on ollut lopputulos...?

    Ilman Venäjän antamaa autonomiaa Suomea ei olisi eikä suomen kieltä. Historian professori Meinander tiivisti asian hyvin: suomen kielen olisi käynyt kuin iirin, se olisi hävinnyt, aivan kuten suomen kieli hävitettiin Ruotsista muutenkin.

    Koko Suomen hallinto on kehitetty SUOMALAISTEN toimesta. Suomea hyväksikäyttävillä ruotsalaisilla Ruotsista käsin ei ole ollut mitään osuutta asiaan!

    Äänestä

  • Supummalle kirjoitti:

    Kaikki maailman poliitikot tietävät miten tärkeä on ruotsin kieli ja ruotsinkieliset alueet Suomelle. Kaikki tietävät, että ilman suruja Suomi olisi jo kauan sitten liitetty Venäjään. Eli pitäkää fennot suu supummalla ja opiskelkaa nurkumatta pakkoruotsinne. Se on viisain vaihtoehtoa kaikista.

    Niin, se oli silloin sata (100 v) vuotta sitten..Silloin perustuslakiin kiristettiin ruotsin kielen kansalliskieliasema juurikin käyttämällä pelotteena "ryssää"..
    Stalin hyökkäsi 1939 Suomeen, vaikka ruotsin kielellä oli kansalliskieliasema ja ruotsinkielisenemmistöisiä kuntia oli huomattavasti enemmän kuin 2016.
    Joten ei pysäyttänyt "maan kaksikielisyys" eikä ruotsinkielisten kuntien kuuluminen Suomeen idän invaasiota- sen pysäytti suomenkielinen korpisoturi- ei suinkaan Vöyrin ruotsinkielinen kunnanvaltuusto tai Vaasan läänin maaherra!
    Eikä tullut mikään valtio puolustamaan Suomen ruotsalaisia, vaan me suomalaiset puolustimme teitä--annoimme henkemme teidän puolestanne..
    ja saimme palkkioksi pakkoruotsin 1968!!

    Suomen turvallisuuden kannalta on yhdentekevää, kuuluvatko Suomen viimeiset ruotsinkielisenemmistöiset kunnat Suomeen vai Ruotsiin. Yhtä vähän ne estävät idän invaasiota kuin 1939, jos se invaasio on tullakseen..Ponjaatko ?

    Äänestä

  • VainsuomalaisuusKelpaa kirjoitti:

    Minä haluaisin liittyä yhtä vähän Venäjään kuin muslimi-vaaralliseen-Ruotsiinkaan. Molemmat on ihan tasan yhtä huonoja vaioihtoehtoja!!!! Haluan olla VAIN suomalainen.

    .

    On nopeasti rakennettava suojamuurit ruotsalaismuslimien invaasiota vastaan

    .

    Äänestä

  • VoiPropagandaanne kirjoitti:

    Koko Suomen hallinto on kehitetty SUOMALAISTEN toimesta. Suomea hyväksikäyttävillä ruotsalaisilla Ruotsista käsin ei ole ollut mitään osuutta asiaan!

    Laittaisitko linkin tästä - neffellä on tapana väittää ihan mitä tahansa, mutta linkit puuttuu aina.

    Suomen hallinnon kehityksen voi tsekata helposti vaikka wikipediasta. Jopa markkinatalous perustuu Ruotsin hallinnosta syntyneeseen malliin.

    Äänestä

  • kadjdhkjadhkasj kirjoitti:

    Jos suomalaiset olisivatkin katsoneet jonkinlaista "mallia" Ruotsin mallista, se ei tarkoita, että ruotsalaiset olisivat tehneet sen! Suomalaisten toimesta on tämä maa rakennettu - samoin sen järjestelmä, hallinto jne.

    Ruotsalaisia ei Ruotsin valloittamaan "alempiarvoiseen" periferiaan ole oikeastikaan ikinä muuttanut ihmisiä kuin todella vähän - vain 19 % silloisistakin ruotsinkielisistä suvuista esimerkiksi oli lähtöjään juuri Ruotsista (Ruotsin suomalaisilta alueilta - ja hekin ovat hyvin pitkälti ahvenanmaalaisia).

    Äänestä

  • kadjdhkjadhkasj kirjoitti:

    Laittaisitko linkin tästä - neffellä on tapana väittää ihan mitä tahansa, mutta linkit puuttuu aina.

    Suomen hallinnon kehityksen voi tsekata helposti vaikka wikipediasta. Jopa markkinatalous perustuu Ruotsin hallinnosta syntyneeseen malliin.

    Ai että markkinatalous on tullut Ruotsista. Markkinatalous on kaikista suurimillaan kaikista vähiten kehittyneissä maissa, ei sitä tarvitse kenenkään keksiä tai tuoda toiseen maahan. Ruotsista on tullut kummallinen sekoitus markkinataloutta ja sosialismia, markkinatalouden kanssa sillä ei tosin ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • asdgfdsfgdf kirjoitti:

    Ilman Venäjän antamaa autonomiaa Suomea ei olisi eikä suomen kieltä. Historian professori Meinander tiivisti asian hyvin: suomen kielen olisi käynyt kuin iirin, se olisi hävinnyt, aivan kuten suomen kieli hävitettiin Ruotsista muutenkin.

    Oikeat historioitsijat ajattelevat asiasta näin.

    "Ilman Ruotsia Suomi ei kuuluisi länteen

    Ilman Ruotsia Suomella olisi tuskin ollut länsimaisuutta, jota sodassa puolustaa, kirjoittaa toimittaja Marjo Vilkko teoksessaan ”Suomi on ruotsalainen”. Vilkon mukaan Ruotsi-yhteyden vaikutukset voi tiivistää siihen, että Suomi on länsimaa.

    Suomi kasvoi kansalliseen itsenäisyyteen vasta 1800-luvulla, kun se oli irrotettu Ruotsista ja tullut autonomiseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa. On epäilty, ettei Suomi olisi itsenäistynyt lainkaan, jos se olisi jäänyt Ruotsin osaksi.

    Vilkko on toista mieltä. Hän vetoaa historioitsija Teemu Keskisarjaan, jonka mukaan meillä olisi rannaton byrokratia ja olematon demokratian kulttuuri, jos olisimme kuuluneet Ruotsin sijasta vuosisatojen ajan Venäjään.

    – Olisimme todennäköisesti maaorjien jälkeläisiä ja kantaisimme kollektiivisessa muistissamme paljon voimakkaampaa alistumisen ja voimattomuuden kokemusta kuin mitä valtiopäivillä istuneen Ruotsin ajan talonpoikaiset esi-isämme ovat meille jättäneet, Vilkko kirjoittaa.

    Suomen itäraja on ollut Vilkon mukaan Suomen ja Ruotsin yhteinen asia. Ilman Ruotsia Suomen alueen olisi todennäköisesti imaissut Venäjän edeltäjämahti Novgorod, ja meistä olisi tullut osa Venäjän imperiumia, myöhemmin osa Neuvostoliittoa, Vilkko arvioi.

    Ruotsin ajan perintöä Suomessa ovat lainsäädäntö, luterilainen uskonto ja paikallishallinto. Ruotsalaisen kulttuuriperinnön ansiosta Suomi näyttäytyy eurooppalaisessa vertailussa varsin ruotsalaisena.

    Suomalaisten on ollut vaikea hyväksyä ruotsalaisuutta osaksi identiteettiään. Vilkon mukaan syyt tiivistyvät käsitepariin kieli ja kansallisuus. 1800-luvulla syntynyt ”yksi kieli, yksi mieli” -ajattelu johti siihen, että Ruotsin ajan historia muokattiin Suomen historiaksi."

    http://aikalainen.uta.fi/2014/10/27/ilman-ruotsia-suomi-ei-kuuluisi-lanteen/

    Äänestä

Älyllisesti vajaat hurrit eivät ymmärrä että Suomi kuului Venäjään yli sata vuotta ja että Venäjän vallankumouksen yhteydessä Suomi SAI itsenäisyyden.

Äänestä
  • Anteeksi nyt vaan mutta venäjän vallan aikana Todella moni SuomenRuotsalainen suku työskenteli Venäjän keisarille osittain Suomen alaisena.Meidän sukujamme aateloitiin ministerön kunniaakasta työstä kuten myös militäärinä suurista urotöistä.Minun sukuni on vuosisatoja näin tehnyt ja saannut kaksi aatelia arvoa Venäjän keisarilta..Terveisin vaan sinne tietämättömille..lukekaa historiaa.

    Äänestä

  • Itsenäisyys tuli sekavissa oloissa - ja yritettiin ottaa saman tien pois. Miksiköhän? Neivostoliiton osaksiko neffe meidät olisi toivonut?

    Äänestä

Tulikos tälle Akdamille mieleen, että Ruotsiin voi kyllä muttaa jos siltä tuntuu.
Mutta Suomen maaperä kyllä jää suomalaisille hänen ja muidenkin muuttohalukkaiden muuton jälkeenkin.

Siitä vaan venepakolaiseksi ihan niin kuin Munsalansoutajat sodanaikana.

Äänestä

Hyvä ajatus, jos se on totta.

Suomi voisi olla myös osa pohjoismaista liittoa, jonka pääkieli olisi aluksi suomi ja ruotsi ja lopulta ruotsi.

Suomen ja Ruotxin välillä tulisi olla myös tunneli tai silta.

Äänestä
  • Joo, näyttävät kaikki kuuluvan älandian maakuntaan. Mä kyllä myisin nuo Venäjälle, ku on valmiiks niit vihreitä pikku-ukkojakin(j.niinistö). Ruottalaisille pitää maksaa, ett ottaa.

    Äänestä

  • Paitsi että tuolla listalla on suuruöin osa niitä muka-"kaksikielisuä" kuntia, jotka eivät ole kaksikielisyyttä nähneetkään - kuten Espoo, Vantaa, Hki jne.

    Ensin on Suomen kielipolitiikka muutettava oikeudenmukaiseksi ja sitten viivat enemmistöltään (!) ruotsinkieliset alueet tehdä niille mitä haluavat. Vaikka liittää itsensö Ruotsiin, jossa Suomen osana oleminen ahdistaa.

    Äänestä

  • Ahdistuksesta näyttää kärsivän lähinnä fennot. Ruotsinkielisiä ei ahdista Suomessa suomalaisuus muuten kuin fennojen ahdistuneisuus kyllä huolestuttaa.

    Äänestä

Svekoankka on sata vuotta myöhässä, koska mantereella ei ole enää yhtäkään ruotsinkielistä kuntaa! ELI ei ole olemassakaan mitään ruotsinkielistä aluetta!

On vain suuri suomenkielinen alue ja pieni kaksikielinen alue. Ei kait nyt suomenkielisiä kansalaisia siirretä Suomen alaisuudesta Ruotsin alaisuuteen?!

Äänestä

Äläs nyt taas muuntele totuutta! Minä en ole koskaan ehdottanut Suomen ruotsinkielisten alueiden liittämistä Ruotsiin tai minekään muuallejaan!
Sen sijaan totesin sille joka sitä aitaamista ehdotti, että samalla voidaan sitten liittää se toinen puoli Venäjään, jos kerta aletaan piikkilanka-aitoja pystyttelemään.

Totesin myös etten haluaisi elää Suomessa josta surut olisi häädetty pois, koska se ei olisi enää sama Suomi.

Äänestä
  • Tuntuu siltä, ettet halua elää Suomessa, jossa suomalaiset ja uussuomalaiset saavat elää oman identiteettinsä ja omien kielitarpeittensa mukaisesti. Silloin on ehkä parempi, että mietit, mikset asuisikin Ruotsissa, missä voisit vain elää ja antaa muitten elää, ei tarvitsisi olla koko ajan puuttumassa toisten identiteettiin, kaventamassa toisten oikeuksia ja väittämässä, että tietää toisia paremmin, miten näitten tulisi elää.

    Äänestä

  • asdgfdfggfghghj kirjoitti:

    Tuntuu siltä, ettet halua elää Suomessa, jossa suomalaiset ja uussuomalaiset saavat elää oman identiteettinsä ja omien kielitarpeittensa mukaisesti. Silloin on ehkä parempi, että mietit, mikset asuisikin Ruotsissa, missä voisit vain elää ja antaa muitten elää, ei tarvitsisi olla koko ajan puuttumassa toisten identiteettiin, kaventamassa toisten oikeuksia ja väittämässä, että tietää toisia paremmin, miten näitten tulisi elää.

    Tunteesi on väärä! Minä viihdyn tällä, te neffet ilmeisesti ette!

    Teille neffeille ei kelpaa maan perustuslaki eivätkä monet muutkaan lait, ei omien ruotsinkielisten maanmiestenne asema ja oikeudet tasavertaisina suomalaisina. Teillä on pitkä lista muutettavia ja poistettavia asioita, minulla ei vastaavaa listaa ole. Teidän mielestä jopa virallinen historia on muutettava, ja parastannehan te sen uudelleenkirjoittamisessa teettekin.

    Minä pidän kotimaastani, minun on hyvä olla täällä! En mistään hinnasta haluaisi täältä muuttaa pysyvästi pois. Minulla ei ole olemassa mitään listaa muutoksista itseäni varten joita vaatisin. Minulle Suomi kelpaa aivan tällaisenaan, kunhan vain saavat taas maan talouden tolpilleen.

    Oletko hakenut oireisiisi apua psykiatrilta? Sairaala olisi sinulla parempi paikka kuin vapaana täällä häiritsemässä tavallisia ihmisiä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Tunteesi on väärä! Minä viihdyn tällä, te neffet ilmeisesti ette!

    Teille neffeille ei kelpaa maan perustuslaki eivätkä monet muutkaan lait, ei omien ruotsinkielisten maanmiestenne asema ja oikeudet tasavertaisina suomalaisina. Teillä on pitkä lista muutettavia ja poistettavia asioita, minulla ei vastaavaa listaa ole. Teidän mielestä jopa virallinen historia on muutettava, ja parastannehan te sen uudelleenkirjoittamisessa teettekin.

    Minä pidän kotimaastani, minun on hyvä olla täällä! En mistään hinnasta haluaisi täältä muuttaa pysyvästi pois. Minulla ei ole olemassa mitään listaa muutoksista itseäni varten joita vaatisin. Minulle Suomi kelpaa aivan tällaisenaan, kunhan vain saavat taas maan talouden tolpilleen.

    Sinulle Suomi kelpaa suomenkielisiä SYRJIVÄNÄ, meille se ei ENÄÄ sellaisena kelpoaa. Siinä se ero. Historian järkyttävä suomenkielisiin ja suomen kieleen kohdistunut syrjintä EI perustele nykypäiuvän syrjintää ja suomenkielisten alistamista!

    Äänestä

  • DemokraattienLinja kirjoitti:

    Mutta se syrjiminen on ollut loppu aikoja sitten. Suomalaiset elävät tiukasti kiinni nykypäivässä ja on vuosi 2016 (- on tainnut sulta unohtua), joten palaa sinäkin maan pinnalle. Voit vaikuttaa asioihin oikeasti vain olemalla realisti.

    Äänestä

  • össisis kirjoitti:

    Tunnustat sentään, että sitä syrjimistä on kuitenkin edes joskus esiintynyt?

    Vasta sitten, kun suomenkielisiin kohdistuvat VAATIMUKSET ruotsin kielen suhteen on lopetettu, on syrjintä ja alistaminenkin lopetettu. Huomaat kyllä sitten, kun Suomen kielipolitiikka vastaa muiden maiden kielipolitiikkaa, millaiseen etuoikeutettuun asemaan nykyinen kielipolitiikka johtikaan! Viimeistään sen jälkeen sen tulet huomaamaan!

    Olenkin realisti ja siksi tiedän, että myös suomenkielisellä on oikeus ihmisarvoon ja vapauteen.

    En tunnusta ennen kuin todistat että ruotsinkielisellä maalais- ja työläisväestöllä olisi kielensä takia paremmat olot kuin suomenkielisillä.

    Syytät sääty-yhteiskunnan eriarvoisuudesta kieltä mikä ei pidä paikkansa. Myöskään yläluokka ja porvarit eivät olleet yhteiskunnan säätyasteikoilla korkealla siksi että he puhuivat ruotsia vaan he puhuivat usein ruotsia koska latina ja ruotsi olivat koulutuksen kieliä. Sääty-yhteiskunnassa kouluja kävivät vain rikkaat ja säätyläiset, ja heistäkin vain pojat, sekä harvat kansan syvistä riveistä nousseet, ei kielen vaan tuurin, lahjakkuuden ja oppimishalun ansiosta.

    Äänestä

Mitä nämä "ruotsinkieliset alueet" ovat? Ahvenanmaa tietysti, mutta entä muuta?
Seuraavissa kunnissa ruotsinkielisten osuus on 80 % tai enenmmän: Luoto,Pedersören kunta, Korsnäs, Uusikaarlepyy, Maalahti, Närpiö, Vöyri, Kruunupyy.Yhteensä 46553 ruotsinkielistä
Ruotsinkielisiä 60 - 80 %: Kemiönsaari, Mustasaari, Raasepori. Yhteensä 36763 ruotsinkielistä
Ruotsinkielisiä 50 - 60 %: Parainen, Pietarsaari, Kristiinankaupunki, Inkoo. Yhteensä 26 506 ruotsinkielistä.
Ruotsalaisenemmistöisissä kunnissa on yhteensä 109 822 ruotsinkielistä (2014). Kaksikielisessä Suomessa (Ahvenanmaa ei mukana) on n. 265000 ruotsinkielistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ruotsin-_ja_kaksikielisist%C3%A4_kunnista#Aakkosellinen_luettelo_kaksi-_tai_yksikielisist.C3.A4_ruotsinkielisist.C3.A4_kunnista

Äänestä
  • Det är precis de områdena som ni kan låta gå. Vad gör ni med dem? De är ju bara till besvär för er och skapar en massa matsmältnings- och gallbesvär för er. fattar inte att ni som är så fiffiga ens ids tänka på att med tvång hålla oss kvar i Finland. När ni i stället kunde låta oss bida vår eget land och så skulle restens v landet få bli helt finskspråkigt. En stor del av de övriga finlandssvenskarna skulle flytta till det nya landet så då fick ni mera rum och bostäder att ta emot invandrare.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vähäntodellisuutta kirjoitti:

Ankdam ilmaisi toiveensa toisessa ketjussa, kun provosoitui jonkun yksittäisen puheista piikkilangoista: hänen mukaansa ruotsinkieliset alueet voisi liittää Ruotsiin ja koko Suomi (=suomenkieliset alueet) sitten hänen mukaansa Venäjään. Näin Ankdam RKP:n ääni ilmaisi toisessa ketjussa.

Hyvä todiste mielestäni siitä, miten RKP:läiset näkevät suomalaiset tyhjinä pelinappuloina ja objekteina Ruotsin ja Venäjän välissä, eikä suomalaisuutta heille ole olemassakaan.

Nyt suomalaiset tehkää jotain, sillä VIAN te olette niitä, jotka voitte kielipolitiikkanne muuttaa!! Edes Ruotsin suurin puolue Ruotsindemokraatit eivät voi muuttaa meidän kielipolitiikkaamme, vaikka he ovatkin jo ottaneet ainoana puolueena kannan sen muuttamiseksi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu