Demareilla veroparatiiseihin kytkentöjä !

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) on hermostunut kansanedustaja Leena Meren (ps) puheista ja vaatii häntä korjaamaan esittämänsä väitteensä demareista ja veroparatiiseista. Heinäluoman mukaan Meren keskiviikkona julkaisema tiedote sisälsi virheellisiä väitteitä....
38222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

”Demarijohtajat Antti Rinne ja Eero Heinäluoma ovat olleet vuosia työeläkeyhtiöiden hallinnoissa ohjaamassa työntekijöiden eläkevaroja veroparatiiseihin”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri sanoo tiedotteessaan. Meren mukaan eläkeraha pitää veroparatiiseja toiminnassa...

Äänestä
  • SDP:stä kiistetään Verkkouutisille jyrkästi Meren väitteet. SDP:n mukaan puolueen johtajat eivät ole tukeneet veroparatiiseja eivätkä ole siten ohjanneet työeläkeyhtiöiden varoja veroparatiiseihin.

    Äänestä

  • vaikka taskusta löytyy..

    Äänestä

  • on hiljaa:-)

    Äänestä

Voisi olla hyvä hiukan ktsella kuunnella kevättä, ja selvittää mihin piruun Soini on jemmannut puoluetukimiljoonat, ainakin puolue on kuin kerjäläisten kerho.

Äänestä
  • käytetään puolueen toimintaan, niinkuin muutkin !

    Äänestä

  • killinki, SAK;n miljardit pitäisi selvittää..

    Äänestä

  • kantaan..

    Äänestä

  • Mihin SAKSDP on laittanut verottomat optionsa. Aivan pomojensa palkkoihin.

    Äänestä

  • Suo25mlaineN kirjoitti:

    Mihin SAKSDP on laittanut verottomat optionsa. Aivan pomojensa palkkoihin.

    Kuten muutkin . . . . . so ?

    Äänestä

  • "Mihin SAKSDP on laittanut verottomat optionsa. Aivan pomojensa palkkoihin"

    Paljonko entiset SAK-jehut saavat vielä nykyäänkin jotain hyvinmiehenlisää? Halonen entinen SAK-juristi, entä Heinäluoma, tai vaikka Lippinen?

    Äänestä

  • sosialisti ei lähde kuin torpasta.

    Äänestä

Meren mukaan valtion eläkerahastojen sijoituksista ovat omistajaohjauksen kautta vastanneet SDP:n valtiovarainministerit Antti Rinne, Jutta Urpilainen sekä Eero Heinäluoma...

Äänestä
  • joukkue..

    Äänestä

  • joukkue..

    Äänestä

  • "Meren mukaan valtion eläkerahastojen sijoituksista ovat omistajaohjauksen kautta vastanneet SDP:n valtiovarainministerit Antti Rinne, Jutta Urpilainen sekä Eero Heinäluoma..."

    No, voi helvetti. Urpilaisesta "haistoi", että tuo on ottanut selvää veroparatiiseista yms. Kreikan ja Kyproksen tukeminen, Heinäluoman matkat sinne juurin niihin aikoihin. Noita voisi löytyä pienellä penkomisella helpostikin lisää, tapauksia oli useita, Itä- ja Kaakkois-Euroopppa.

    Urpilainen vahvisti EMU-politiikkaa ostamalla EVM-osakkeita miljardeilla (?), kulki kahtena vuonna Bilderbergin kokouksissa. Miten tuollainen voi palvella duunareita, kun tukee toimillaan täysin suuresijottajia? Siis niin katastrofi kuin olla voi, miten maa voi investoida kun sossutkin vie täältä kaiken ja mielellään näkevät KESKUSVALTIONA jonkun muun kuin oman hoidettavan, poliittisen reviirinsä, eli tämän SUomen.

    Äänestä

  • "Urpilainen vahvisti EMU-politiikkaa ostamalla EVM-osakkeita miljardeilla (?), kulki kahtena vuonna Bilderbergin kokouksissa. Miten tuollainen voi palvella duunareita, kun tukee toimillaan täysin suuresijottajia?"

    Luin kerran täätä palstoilta, että kokoomuksen Pekka Ravi (ex-eduskuntaryhmän vetäjä tms.) oli jollekin suoraan "avautunut" ja kertonut, kun siltä kysyttiin, että mitä alas työnantajien keskusliitto tai siis nämä matalapalkkayritykset sun muut aikovat tiputtaa duunareiden palkat palkkakilpailussa, että niin alas kuin ikinä mahdollista. Siis valtion maksaisi vuokratuet ihmisille, jotka tekisivät täyttä päivää raskasta työtä mm. kiinteistöhuollossa ja sellaisessa. Lisäpalkkaa tai siis takaisinperittävää viimesijoista toimeentulotukia valtiolta.

    Ottaa päähän, tulee viha, se työ on raskasta, eikä omistaja arvosta yhtään työntekijätä sullotaan miehet ja naiset samoihin pukuhuoneisiin, ei ole kunnon fasiliteetteja, sitten käytetään aikaa itse työn jälkeen laukkaamalla toimeentulotuen perässä lomakkeita täyttämässä. MIkään hanttihomma ei siis ole enää mielekäs tuon jälkeen. Rva Urpilainen lähtee ajamaan duunarietuja Bilderbergin kokoukseen aurinkolasit silmillä, ettei kukaan huomaisi harhailevaa katsetta.

    Hain itse kerran muuta kautta siivoushommaa paikkaamaan akuuttia rahantarvetta. Työnantajat ottavat kovasti nokkiinsa, jos ei lupaudu heti olemaan puolivuotta löysässä hirressä, kun niillä ei itsellä ole joka päivälle edes antaa sitä työtä, päivässä voi olla vain 3-5 tuntia työtä, laittaudu siinä sitten mokomaa varten, kuukausitienisti ja täysi sitoutuminen, nettona 400-650 euroa. Kaikki tukirahat antavat tuon, etkä joudu lähtemään tyhjien päivien kesken jonnekin aliarvostettavaksi ja miesten pukuhuoneisiin vaihtamaan vaatteita moneen otteeseen.

    Äänestä

  • Lehmän_kaupat kirjoitti:

    "Urpilainen vahvisti EMU-politiikkaa ostamalla EVM-osakkeita miljardeilla (?), kulki kahtena vuonna Bilderbergin kokouksissa. Miten tuollainen voi palvella duunareita, kun tukee toimillaan täysin suuresijottajia?"

    Luin kerran täätä palstoilta, että kokoomuksen Pekka Ravi (ex-eduskuntaryhmän vetäjä tms.) oli jollekin suoraan "avautunut" ja kertonut, kun siltä kysyttiin, että mitä alas työnantajien keskusliitto tai siis nämä matalapalkkayritykset sun muut aikovat tiputtaa duunareiden palkat palkkakilpailussa, että niin alas kuin ikinä mahdollista. Siis valtion maksaisi vuokratuet ihmisille, jotka tekisivät täyttä päivää raskasta työtä mm. kiinteistöhuollossa ja sellaisessa. Lisäpalkkaa tai siis takaisinperittävää viimesijoista toimeentulotukia valtiolta.

    Ottaa päähän, tulee viha, se työ on raskasta, eikä omistaja arvosta yhtään työntekijätä sullotaan miehet ja naiset samoihin pukuhuoneisiin, ei ole kunnon fasiliteetteja, sitten käytetään aikaa itse työn jälkeen laukkaamalla toimeentulotuen perässä lomakkeita täyttämässä. MIkään hanttihomma ei siis ole enää mielekäs tuon jälkeen. Rva Urpilainen lähtee ajamaan duunarietuja Bilderbergin kokoukseen aurinkolasit silmillä, ettei kukaan huomaisi harhailevaa katsetta.

    Hain itse kerran muuta kautta siivoushommaa paikkaamaan akuuttia rahantarvetta. Työnantajat ottavat kovasti nokkiinsa, jos ei lupaudu heti olemaan puolivuotta löysässä hirressä, kun niillä ei itsellä ole joka päivälle edes antaa sitä työtä, päivässä voi olla vain 3-5 tuntia työtä, laittaudu siinä sitten mokomaa varten, kuukausitienisti ja täysi sitoutuminen, nettona 400-650 euroa. Kaikki tukirahat antavat tuon, etkä joudu lähtemään tyhjien päivien kesken jonnekin aliarvostettavaksi ja miesten pukuhuoneisiin vaihtamaan vaatteita moneen otteeseen.

    Yksikin pienyrittäjä (naisyrittäjä) oli ollut uskomattoman röyhkeä, hän oli tutilleni sanellut putiikkinsa siivouksen hinnan näin:

    Putiikki siivotaan joka päivä, tuntipalkka on 10 €/t puhtaana käteen, siis ei mitään sosiaalikuluja eikä pankin kautta. Sitten totesi päälle vielä, että putiikin siivous vessoineen, keittiöineen, eteisineen vie tasan tunnin. Työntekijän työmatka olisi kestänyt 1 t 15 min ja takaisin sama aika, matka olisi maksanut yhteen suuntaan n. 10 €.

    Äänestä

  • "No, voi helvetti. Urpilaisesta "haistoi", että tuo on ottanut selvää veroparatiiseista yms. Kreikan ja Kyproksen tukeminen, Heinäluoman matkat sinne juurin niihin aikoihin. Noita voisi löytyä pienellä penkomisella helpostikin lisää, tapauksia oli useita, Itä- ja Kaakkois-Euroopppa. "

    Keskustelupalstoilla, hallituskautenaan Urpilainen taisi kysellä useaan kertaan mm. taloussanomissa, paljonko Soini on hankkinut nyt halvella Kreikka-bondeja tms? Joten perillä oli ilmeisesti.

    Äänestä

Lasse Lehtinen kirjoittaa Iltasanomissa:

Lasse Lehtinen: ”Juhana Vartiaisen päästäminen kokoomukseen oli suurinta typeryyttä”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001151387.html
"Entinen kansanedustaja ja entinen EU-parlamentaarikko Lasse Lehtinen (sd) sanoo Demokraatti-lehden haastattelussa, että Sdp:n pitäisi laajentua oikealle."

Ajatus on minusta mieletön, jo nyt melkoinen sekoboltsi ongelma oli Urpilaisen kokoomuslainen EU-rahan lähettely. Tänne ei jää mitään tuollaisten retiisi-poliitikkojen jäljilta, on samantekevää, vaikka siirtyisivät rkp:hen tai ääriokealle. Jos vasemmistolaisuus ei onnistu "tasajaon EU:ssa" eli jo nykyisellään sosialismissä, mitä kukaan tekee sitten vasemmistolaisuudella, kun ei ole enää tarvetta ajaa ay-etuja tms.

Lehtinen on Koiviston linjoilla, mutta ei siinä ole mitään mielenkiintoista. Presidentti, joka vei maamme tähän katarstrofiin, Neuvostoliiton 2000-luvun versioon, länsihapatuksella ja Goldman & Sachs investointien lahjoittamisella siinistipankkiireille. Vituttaa koko puhe. En tiedä, mikä olisi SDP:n paikka. mutta Urpilaisen politiikan tyyppiset toimijat tekevät hulluksi. Nyt Kepun ja persujen puoluesihteerit ovat lausahtaneet Norden paljastumisen veroparatiisi-lobbariksi, että taas kerran Iso-veli tekee eli EU tulisi tuohon puuttumaan. Voi, prkl, EU, joka itse sitä voitelee ja vaalii, hyötyy, sinne ovat menneet kaikki kähmärisakit aina täältä Suomesta. EU:sta on päästävä eroon, varsinkin euro tekee rahan siirtelyn mahdolliseksi.

Äänestä
  • Tuskin nyt ihan niin paljoa laajentua oikealle, että sisään mahtuu kokoomusajatuksetkin. Olisi aika vaikeaa kai sitten enää perustella yleensäkään eri puolueita ainakaan aatteellisesti. Lasse Lehtinen voisi myös siirtyä kokoomukseen, siellä niitä on enemmänkin saman tason politikkoja.

    Äänestä

  • Moni sitä on Lehtiselle vihjannutkin, että miksi ei siirry kokoomukseen. Tuo totesi kerran jossain, ettei se käy, hän on vasemmistoaatteen miehiä. Senkun näkisi. Ajatus demareiden oikeistosiivestä on valtiolle katastrofi, koska niillä on paljon kannattajia ja rahaa siirtyy täysin väärin perustein äänestäjien kannalta. Lukeneet, Haloska, Tuomioja, jne. kaikki ovat EU:n lobbareita.

    Äänestä

  • löytää..

    Äänestä

Teleoperaattorille tai keskustelupalstalle tuli herroilta varmaan komento sulkea, koska sivut katoilee ja keskustelu tyssää.

Äänestä
  • totuus tulee aina ilmi.

    Äänestä

”Demarien toiminta on kyllä sellaista käsien pesua ja hurskastelua, joka lyö ällikällä monet", Meri sanoo.
"He unohtavat aina sopivasti keskustelussa kertoa omien keskeisten vaikuttajiensa toiminnan niin yksityisissä kuin valtion eläkeyhtiöissä sekä ay-liikkeiden toiminnassa - siis siellä missä nämä sijoituspäätökset veroparatiiseihin on tehty”,

Äänestä
  • punapääoma hävisi niin miljardit katosi kuin tuhka tuuleen ja perään ei kysellä..

    Äänestä

  • arvo miljardeja, Halonenkin sai omansa..

    Äänestä

  • kuin kusi sukassa.

    Äänestä

Leena Meri sanoi omassa viestissään, että ”demarijohtajat Antti Rinne ja Eero Heinäluoma ovat olleet vuosia työeläkeyhtiöiden hallinnoissa ohjaamassa työntekijöiden eläkevaroja veroparatiiseihin”. Meri viittaa Ylen selvitykseen, jonka mukaan kuudella suurimmalla työeläkevakuuttajalla on sijoituksia verokeitaiden kautta yli 40 miljardilla eurolla.

Äänestä
  • demareille..

    Äänestä

  • trollimylly lähti heti pyörimään kun puhutaan asiasta.

    Äänestä

  • täällä yötäpäivää.

    Äänestä

  • Pyörii kirjoitti:

    täällä yötäpäivää.

    juoksuttaa..

    Äänestä

Lehden Eero on esiintynyt hermostuneesti viimeaikoina? Ei kai vain ole veroparasiitista kyse?

Äänestä

roistoja ja rikollisia kaikki.

Äänestä

kuin keväthanki, kun demari nimiä nousi esiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savunhajua kirjoitti:

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) on hermostunut kansanedustaja Leena Meren (ps) puheista ja vaatii häntä korjaamaan esittämänsä väitteensä demareista ja veroparatiiseista. Heinäluoman mukaan Meren keskiviikkona julkaisema tiedote sisälsi virheellisiä väitteitä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu