solmittiin kun neuvostoliitto loppui. Oikeistopuolueet = omistajat ja sidosryhmät kunten kokoomus keskusta sdemokraatit alkoivat parantamaan omia etujaan, normaali-ihmiset unohdettiin, luotiin perusta luokkayhteiskunnalle.
90-luvun alussa oikeisto tyhjensi pankit omiin taskuhinsa, lopetti kommunistitalouden ja aiheutti suurtyöttömyyden.
90-luvun puolivälissä kok-kesk-dem yläluokka laittoi köyhät työttämät palkattomiin orjatöihin ja lopetti sosiaaliasuntotuotannon, saatiin aikaiseksi köyhälistö.
2000-luvun alussa lopettiin oma raha, nostettiin vuokrat ja ruuan hinta pilviin ja saatiin tuloerot keskiluokan ja alaluokat välille.
2010-luvulla on myyty kommunistinen kansallisomaisuus ja tehty suomesta pelkkä historiallinen muisto joka on korvattu yläluokan kapitalismilla ja eurooppa-uskolla.
Nyt puuhaillaan jollain "yhteiskuntasopimuksen" promilleneuvotteluilla, kun 90-luvulla kolmen suuren puolueen solmima luokkayhteiskuntasopimus on saatu päätökseen ja sosialimin pelko voitettu.
40-prosentin äänestömättömien määrä ja pienpuolueet yhdessä muodostavat kuitenkin demokraattisen enemmistön, valtapuolueiden suorittama suomen kapitalisaatio ei siis ole edes demokraattisesti aikaansaatu.
Yhteiskuntasopimus käsite on filosofinen käsite jota on käsitelty filosofiassa muinaisista ajoista lähtien ja erityisesti ns. valistusajan filosofiassa: anarkisesta luonnontilasta siirrytään ihmisten välisellä sopimuksella sivistykseen.
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Social_Contract https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteiskuntasopimus
Nyt suomessa menossa oleva "yhteiskuntasopimus"-neuvottelu ei ole muutakuin luokkayhteiskunnan omistavan tahon ja keskiluokan välistä rahaneuvottelua. Onhan raha kuitenkin nykyajan markkinatalous-luokkayhteiskunnan ainut yhteiskunnallinen asia, joten ehkä yhteiskuntasopimus on oikea nimitys yläluokan ja keskiluokan väliselle tulopoliittiselle neuvottelulle.
Kuitenkin jos suomi haluaisi jollain lailla sivuta historiallisia sivistyskäsityksiä, voisi yhteiskunta muistaa sivistyksellisiä perinteitä. Vaikka suomea ei taida enää olla, ja yläluokkaisen kapitalisaation tavoite taitaa olla kansallisvaltioiden poistaminen yläluokan johtaman rahan maailmanlaajuisen luokkayhteiskunnan tieltä.
LUOKKAYHTEISKUNTASOPIMUS
luokkayhteiskunta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406