Bryssel maahanmuutossa virheitäSuomi

GGGGGGGGGGUUI

Bryssel on tehnyt maahanmuutossa järkyttäviä virheitä – onko Suomi toistamassa saman?

Yksi Brysselin terrori-iskun kammottavimmista ironioista on se, että lähes jokainen, joka on huolissaan seurannut terroristien liikkeitä Euroopassa, osasi odottaa iskua.

CNN oli ollut koko viikon Brysselissä tekemässä erikoislähetyksiään otsikolla ”Why Belgium is Europe’s front line in the War on Terror” (Miksi Belgia on Euroopan terrorisminvastaisen sodan etulinja). Käytännössä CNN siis joutui keskeyttämään terrorismista Belgiassa kertovat erikoislähetyksensä kertoakseen, että terroristit ovat juuri iskeneet Belgiaan.


Pariisissa satoja ihmisiä marraskuussa tappaneet Abdelhamid Abaouud, Bilal Hadfi ja Brahim Abdeslam asuivat kaikki Molenbeekissa.

Siellä asui myös vuoden 2004 Madridin junapommien pääarkkitehti Hassan El Haski, samoin neljä ihmistä juutalaismuseossa Brysselissä vuonna 2014 ampunut Mehdi Nemmouche, terrorisminvastaisessa operaatiossa Belgiassa viime vuonna kuolleet Sofiane Amghar ja Khalid Ben Larbi sekä junaiskua Brysselissä viime kesänä yrittänyt Ayoub El Khazzani.

Charlie Hebdo -iskun aseet ostettiin Molenbeekistä, ja sieltä jäi tämän viikon maanantaina kiinni myös viimeinen Pariisin iskujen tekijä Salah Abdeslam.

Alueen asukkaista paikoitellen jopa 80 prosenttia on muslimeja. Osittain siksi alue eriytyi lähes täysin, ja siitä tuli maahanmuuttajataustaisten muslimien ghetto. Ja koska Isis on mitä ammattimaisin terroristijärjestö, se tietää kyllä minne värvääjät kannattaa lähettää: juuri sinne, missä on valtavirrasta syrjäytyneitä, näköalattomia nuoria miehiä, jotka ovat jo valmiiksi taipuvaisia rötöstelyyn ja väkivaltaan.


Viime vuoden lopulla julkaistun tutkimuksen mukaan alueellinen segregaatio on pahentunut myös Suomessa, ainakin pääkaupunkiseudulla. Kirjoituksessaan Segregaation aika tutkijat Matti Kortteinen ja Mari Vaattovaara kirjoittavat, että ”yleinen tulos on selvä: korttelitasolla pääkaupunkiseudun kehitystä on viimeksi kuluneen noin neljännesvuosisadan ajan leimannut se, että köyhät ja huono-osaiset entistä selvemmin asuvat omissa naapurustoissaan ja koulutetut ja hyvätuloiset omissaan.”

Eikä tarvitse olla suurikaan maahanmuuttopolitiikan tuntija aavistellakseen, että tänne saapuvat pakolaiset ovat todennäköisemmin päätymässä todennäköisemmin huono-osaisten kuin hyväosaisten alueelle, ellei heidän kotouttamistaan ja sijoittumistaan hoideta valtion ja kaupungin osalta harkitusti.
http://nyt.fi/a1458960442928?ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

21

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oohoh

      Kirkko on varautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen, kertoi arkkipiispa Kari Mäkinen…

      • Eikös valtio voisi kieltää kirkolta tuolla perusteella sen kirkollisverotusoikeuden ?
        Että silleen.


    • MatutarhauksenAjaO

      "tänne saapuvat pakolaiset ovat todennäköisemmin päätymässä todennäköisemmin huono-osaisten kuin hyväosaisten alueelle, ellei heidän kotouttamistaan ja sijoittumistaan hoideta valtion ja kaupungin osalta harkitusti."
      Onhan se "harkitusti" hoidettua ollut koko ajan eli hyväkkäiden alueelle ei suklaanappisilmäisiä sieluttomia saatananpalvojakarvaperskultamunia näet sijoiteta vallan laisinkaan.
      Se kuuluu olennasena osana ns. keskoomusagendaan(kok kesk), koska karvaperskultamunat laskevat kiinteistö- ja maaomistusten arvoa seudulle tunkeutuessaan...

      • JHNMHG

    • Luin juuri saman CNN jutun kuin sinäkin. Aika ankealta vaikuttaa. Armeija kaduilla jo neljä kuukautta ja terrorinpelko ilmeinen.

      Toinen asia sitten taas on, mistä ei jutussa puhuttu mitään, että abdeslam kykeni asumaan ihan normisti alueella Pariisin iskun jälkeen.

      Jos tavikset muka huolissaan, mikseivät ilmiantaneet abdeslamia? Päin vastoin, kun poliisi tuli pidättämään, riehuivat ja heittelivät kivillä.

      En usko että millään kotiutus ja koulutuskonstilla saa noita raivopäitä sopeutumaan yhtään minnekään.

      Pois vaan Suomesta kaikki matut ja heti.

      • KirvesVesuriJaPuukko

        "Pois vaan Suomesta kaikki matut ja heti."
        Ja vaikka kilon palasina, jos eivät muuten suostu lähtemään.
        Muistakaapa käydä rautakaupassa ennen kevään ja kesän raiskuuriehaa.


    • opiksi

      No nyt on aika Suomen tehdä asiat oikein ja ottaa oppia Belgian tekemistä virheistä ajoissa!

      Onneksi Suomi on syrjässä vielä toistaiseksi.

      Nyt kun vain ei otettaisi tänne terroristiksiepäiltyjä, niin eiköpähän selvitä.

      • Ooks ihan varma... ?
        Meinaan siitä ettei tääl oo jo niitä?


    • Luotan tuohon Kortteiseen tutkijana, on tehnyt työelämän kehitystä selvittäviä, erittäin hyviä tutkimuksia.

      Luin myös tuon ghettoutumistutkimuksen. Valkoisten pako tietyiltä asuinalueilta on jo alkanut. Korttelitasolla yli 20% matumäärä on jo niin merkittävä ettet tunne asuvasi enää Suomessa.

      Nogozonet on kohta tai jo nyt tosiasiaa Suomessakin. Säälin SuomiLapsia ja perheitä jotka yrittävät käydä koulua ja asua alueella jossa puhutaan ja mölytään kymmeniä eri kieliä. Ei sellainen sekametelusoppa ole luontevaa kuin korkeintaan hetkellisellä käynnillä markkinoilla, jos sitten sielläkään.

      Ei onnistu, ei, isot matumassat täälläkään.

    • No tuo kolmas viimein tunnistettu terroristi oli Faycal Cheffou freelace - toimittaja ja oli ollut poliisin tarkkailussa jo viime syyskuusta asti. Eiköhän tuo Brysselin poliisi ole nyt osoittanut mihin sen hyysäri johtoinen poliisilaitos on ihan itse syyllinen ?
      Että silleen. ILtalehti.

    • kahdeksantunnintyö

      Kaikki valppaiksi!

      Älköön laitettako näitä nuoria miehiä asumaan samaan paikkaan, vaan hajalleen.

      Selvä seuranta mitä kuhnivat ja selvät säännöt.

      Kaikki 8 tunnin työhön, niinkuin muutkin ihmiset raatakoot leipänsä edestä.
      Jos annetaan heidän vain kuluttaa päiviä seurustellen keskenään ja ilman mitään järkevää työtä, niin ei siitä seuraa muuta kuin tälläistä.

      Kyllä töitä riittää kun keksitään, kaivakoot vaikka ojia tai istuttakoot pensaita, kunhan on tekemistä.

      Aoissa tartuttava!

      • Noita " Käpykaartilaisia " , ei Suomi tarvitse. Olisivat taistelleet oman vapautensa ja perheensä turvallisuuden puolesta omissa maissaan. Että silleen.


    • kahdeksantunnintyöt

      Joo, joo.

      Mutta kun ei auta, että vain todetaan täällä. Kyllä se tiedetään jo! Miksi täällä koko ajan jahkataan samaa? Ne on nyt täällä.

      Nyt pitää keksiä keinot, millä ehkäistään terrorismi.
      Mun ehdotus on että kaikki 8 tunnin työhön, niin ei jää aikaa rötöksiin.

      • Tai kontteihin ja mereen... Konttiin että ei saa aukasta ku joskus 3000-luvulla xD


    • Belgiassa ei saa tehdä poliisi ratsioita klo 21:00 jälkeen hulluja on nuo Belgialaiset. Että silleen.

    • ontiedossa

      No sehän lukee tuossa jutussa, ei sitä tartte enää jahkata.

      • No jos ne selväkielisten uutisen seuraajat eivät kerenneet tajuta asiaa. Että silleen.


    • otetaan.opiksi

      Vältetään ne virheet ja asutetaan musut hyväosaisten alueille,
      aloitetaan Kauniaisesta jne.

    • jottatälleenhöhlää

      eikö sulla oo muuta vitsikästä sanomista kuin vain että silleen, koko ajan jahkaat samaa veisua.

      Oot tyypillinen sössöttäjä, joka veivaa samaa ja samaa.
      että tälleen
      että tälleen
      että tälleen

      keksi uutta

      • No tännekinkö ähly kerkesi huutelemaan. Että silleen.


    • sierjeg

      Nyt pitää hallitus ja eduskunta käyttää järkiä jonka Jumala heille antoi,
      rajat kiini ja oma hallitus päätämään maahanmuutosta ei eu ei helvetes merkel vain suomenkansan valitut edustajat. suurin osa on herännyt ja näkee mitä tapahtuu euroopassa, ja ruotsissa ei yhtään hämmästyttäis jos siellä räjähtää,Nyt pitää kansaa kuunella tehdä mitä kansa vaatii--rajat kiini!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1468
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1419
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      863
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe