Kun ei omat eväät riittäneet, joutui Jutta hakemaan lapsen aina Kolumbiasta asti. Tulee sopivasti presidentinvaalikampanjaan avuksi.
Hakiko Jutta pressavaalilapsen
5
<50
Vastaukset
- noutolapsi
Keino on puolueessa hyväksi havaittu. Kolumbiasta hakeminen oli viisas ratkaisu, sillä pääsee vielä monesti julkisuuteen, lasta käy sääliksi, mutta auttaa en voi. Vähän vimetinkaan jäi kun lain mukaan noutolapsen ja vanhempien ikäero saa olla max 45 v. Valtterin äiti on oiva esimerkki siitä, että erilaisella lapsellasaa korkean tason julkisuutta.
Odotan uteliaana milloin presidentti vaatii tasa-arvoa Jutankin lapselle. On tökeröä syrjintää jos Sauli kehuu ja puolustaa vain Valtteria. Ei Jutta ole huonompi kuin Valtterin äiti.- RöyhkeätPaskiaiset
Demarit käyttävät lapsia hyväkseen, edetäkseen politiikassa. Normaalijärkinen ei käytä lasta keppihevosena.
Ei taida sellaista "menninkäistä" löytyä mistäänpäin maailmaa, joka Jutasta saisi Presidentin tehtyä.
- vaaliase
Pian iso osa äänestäjistä on mamuja. Silloin polititrukin on hyvä omistaa mamulapsi. Lisäksi voi esiintyä ylimpänä asiantuntijana kaikissa mamuasioissa kun on empiiristä evidenssiä.
Tähän mennessä mamuja on eniten osannut hyödyntää surupoliitikot nyt demut on tulossa saaliinjaolle. - Lelupojan
Pekka Haavisto haki aikanaan oman lapsen samasta suunnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768