Kolmas terroristi oli toimittaja joka houkutteli turvapaikanhakijoita eurooppaan. Taas romuttui suvakkien versio että matut ovat isis iä pakenevia. Koska isis houkuttelee näitä eurooppaan on totuus. Pitäisikö meidän alkaa tarkkailemaan Enbuskea ja muita stillereitä terroristien hyysääjiä?
Toimittaja terroristina belgiassa
8
<50
Vastaukset
- EnbuskeonMeinhof
Toimittajat ovat terroristeja. Ylen toimittajat erityisesti. Mielenkiintoista, että toimittajat ryhtyvät noinkin konkreettisiin terroritoimiin. Onhan meillä toki ollut Ulrike Mrinhof jo aikaisemmin. Poliisin kannattaisi pistää säilöön ainakin Enpuske, Stilleri ja Jessikka, ettei käy yhtä nolosti kuin Belgian poliisille.
- tgjgöoyöi
Enpuske jo ukkoutunut vauhdilla joten omaksuttu tyyli alkaa vaikuttaa jo horinoilta.
- totuuskomissio
Tutkimuksen valossa terroristit eivät poikkea millään merkittävällä tavalla valtaväestöstä. Terrorismia ei myöskään selitä minkään ideologian tai uskonnon väkivaltaisuus, sillä iskuja on tehty lähes minkä tahansa ideologian tai uskonnon nimissä. Tutkimustuloksiin perustuen on esitetty näkemyksiä terroristeille tyypillisistä piirteistä ja taustoista, kuten tietystä iästä (yleensä nuori), sukupuolesta (useimmin mies), identiteettiongelmista (esimerkiksi ulkopuolisuuden tunne) ja lapsuuden traumoista (rikkonainen perhe). Tosiasia on kuitenkin se, että mikään näistä ei yhdistä kaikkia terroritoiminnassa mukana olleita eikä erottele heitä luotettavasti muista.
Terrorismin ilmentymiä ei voi ymmärtää ilman, että niitä tarkastellaan sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissaan. Lähes jokainen terrorikampanja on liittynyt laajempaan poliittiseen tai uskonnolliseen liikehdintään. Toiminnassa mukana olevien ihmisten määrä on voinut olla pieni, mutta sen tavoitteita tukevia on ollut aina selvästi laajempi joukko.
Sosiaalisen ilmiön syvällinen ymmärtäminen vaatii aina myös jonkinlaista käsitystä siitä, miltä maailma näyttää mukana olijoiden silmin ja miten he itse selittävät toimintansa syitä. Terrorismin kohdalla tällainen tutkimus on usein koettu terrorismin puolustamiseksi, erityisesti silloin, kun se on käsitellyt laajempien yhteiskunnallisten rakenteiden ja ongelmien roolia terrorismin taustalla. Jokainen yhteiskunnallisiin epäkohtiin viittaava selitys tuntuu olevan joidenkin silmissä vaarallinen lieventävä asianhaara. Esimerkiksi eurooppalaisten musliminuorten kokeman syrjinnän esittäminen yhtenä monista terroritoiminnan houkuttelevuutta lisäävistä asioista usein torjutaan. - soul.out.there
Tosiaan, toimittajaa sanottiin maahanmuuttajien oikeuksia puolustavaksi mamutoimittajaksi.Eli näistä suvakkien mamuprinsessoista voi paljastua aika raadollisia asioita.
- sairaaksi_menee
Näinä aikoina erityisesti on tärkeää alkaa seurata kaikkea mitä tapahtuu ja pyrkiä vaikuttamaan myös. Erilaiset mätä mediat alkaa olla täynnä näitä terroristien hyysääjä toimittajia, valmiiksi iskostettu mantra päässä hoetaan sitä päivästä toiseen ja tuollaisilla seurauksilla kuin Belgian Brysselissä. Kuka näille kanssa rikollisille maksaa viime kädessä palkan tai ainakin mikä on se taho siellä taustalla mikä saa nämä tekemään tekosiaan , nämä terroristien hyysääjä toimittajat.
YLEn narkkitoimittajien palkanhan maksaa kansa verovaroista, myös ne vanhemmat joiden alaikäinen tai nuori tytär joukkoraiskataan musulmaani maahantunkeutuja eläinlaumojen toimesta, myös näiltä peritään ylen mamutus agenda terroristi rikollis raiskaajalaumojen maahantunkeutumis myötämielisten juttujen levittämisen kustannukset.- SairaatVajakkiLuuserit
Paloon liittyen on otettu kiinni kantasuomalainen ja Ylivieskasta kotoisin oleva 1980-luvulla syntynyt mies. Henkilö on poliisin alustavassa puhutuksessa myöntänyt syyllisyytensä tekoon.
Poliisi ei kuitenkaan kommentoi, oliko epäilty tekijä mahdollisesti päihteiden vaikutuksen alaisena tai onko hänellä aiempaa rikostaustaa. Kuulusteluja tullaan jatkamaan lähipäivinä.
Palon syttymishetkellä kirkon ovet ovat olleet lukittuina, eikä vielä ole varmaa, onko palo sytytetty kirkon ulko- vai sisäpuolelta.
Myös kirkon sytyttämisen motiivi on edelleen epäselvä.
- huiputusta
Miten lienevät belgialaiset tämänkin pomminkantajan mielen pahoittaneet. Toimittaja ei yleensä kuulu syrjäytyneisiin. Samanmielisiä kavereitakin on ollut muutama kaupunginosa täynnä.
- kaverin
Enbuskesta ei kannata huolestua. Ihan aito hölmö se vaan on. Ressukka joka ei oikein osaa huolehtia yksinkertaisemmistakaan asioistaan, ja jo nyt vakava dementia.
Autonsa ovet (BMW) ovet auki kesät talvet , kun ei muista lukita tai avaimet milloin missäkin. Nukkuu välillä Pasilan rappukäytävillä kun avaimet taas hukassa, tai kulkuluvat jääneet baarin tiskille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410