Pitäsikö suomalaiset vainajat tuoda suomeen lippuun käärittynä, niin kuin ruotsalaiset tekivät omille vainajilleen.
arkku
tuntematon sotilas
3715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En koe, että Thaimaasta arkussa kotiin palaavat olisivat mitään kansallissankareita. Minusta on ihan sama kuoleeko joku tsunamin uhrina Thaimaassa vai sydänkohtaukseen Suomessa. Ei niitä vanhuksia suomessakaan mihinkään lippuihin kääritä, miksi siis tsunamin uhreja. Minusta kaikki kunnianosoitukset pitäisi osoittaa niille lukuisille vapaaehtoisille lomalaisille ja muille, jotka jäivät Thaimaahan auttamaan loukkaantuneita ja roudaamaan kuolleita.
Asiaa. Asiaa. Asiaa.
Ei lippuja arkkujen päälle, koska kyseessä ei ole nyt tällä kertaa maanpuolustus. Hieno kunnianosoitus mutta mielestäni asiallista on soittaa Suomen kansallislaulu ja saattaa poismenneet omaisten läsnäollessa oman maan multiin ja antaa heille heidän omaistensa rakastavat ja kunnioittavat jäähyväisensä. Kyseessähän oli lomamatkat eikä isänmaanpuolustus.