Kellonviisareitten vääntelystä

Poliitikkomme haistattavat pitkät kansan mielipiteelle. Yli 95% kansalaisista haluaa kellon viisareitten väänetelyn lopetettavan! Vaikka meillä on itse valitsemamme kansanedustajat ja oma edustus EU:n ytimessäkin niin silti kohta yhden sukupolven ajan meidät on laitettu kahdesti vuodessa vääntelemään kellon viisareita omaksi haitaksemme.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Todellinen luku on 100% viisareitten siirtoa vastaan, koska loput 5% eivät ole kyenneet antamaan haluamaansa mielipidettä (syystä, tai toisesta)!

Äänestä

Myös se 95% kansalaisista vastustaa maahantunkeutuvia loisia ja poliitikot haistattavat sillekkin pitkät. Hoidetaan loiset ensin ulos maastamme, niin senjälkeen voimme sitten väännellä tai olla vääntelemättä viisareita.

Äänestä

Koskas tuollainen mittasu on tehty? Ja mitä hiton merkitystä sillä on, siirretäänkö kelloja tunnilla vai ei? Sitä kun ei tehdä muutenkaan kuin kaksi kertaa vuodessa. Eikö teillä ämmillä ole mitään oikeaa murhetta?

Äänestä
  • Vastarannakiiski suomalaisia vihaava rasistisuvakkihuora on tottakai tässäkin asiassa eri mieltä.

    Äänestä

  • retreeew kirjoitti:

    Vastarannakiiski suomalaisia vihaava rasistisuvakkihuora on tottakai tässäkin asiassa eri mieltä.

    Pue hame päällesi jos sinulla jo ei ole.

    Äänestä

Ammattibyrokraattien mielestä kyseessä on "niin merkittävä muutos", että se edellyttää satoja kokouksia, sekä kaikkien EU-maiden parlamenttien kokoontumista ainakin kolmeen kertaan. "Tarvitaan" kymmeniä diplomaattisia tapaamisia Aasian ja Amerikan maiden kanssa, ja mikä tärkeintä, tuhansia asiantuntijalausuntoja. "Tarvitaan" satojen, ellei jopa tuhansien kääntäjien ja konttoristien työtä, jotta saadaan tuotettua sata tonnia asiakirjoja, jotka arkistoidaan Brysselin alle, ja joita lukevat seuraavan kerran historian harrastajat, joskus sadan vuoden kuluttua. Tärkeintä on kuitenkin se, että kuinka monta hyllymetriä erinäisiin paikkoihin tarvitaan lisää tilaa, sillä näiden kaikkien virkamiesten "tarpeellisuus" ja palkka määräytyvät noiden hyllymetrien mukaan.

Näin meikäläisen näkökulmasta olisi tullut hemmetin paljon halvemmaksi ja nopeammaksi järjestää asiasta kansanäänestys kaikissa EU-maissa, ja ilmoittaa radiossa ja televisiossa, siirretäänkö kelloja vai ei.

Äänestä

Suomalainen ministeri, eu- meppi, eikä kukaan muukaan poliitikko voi ottaa asiaa esille, koska saksalaiset ja ranskalaiset eu- päättäjät jättäisivät sellaisen poliitikon valitsematta lokoisaan eu- virkaan myöhemmin. Näin suomalaiset siirtelevät kellojensa osoittimia tästä eteenpäinkin aina eu:n hajoamiseen saakka ja kärsivät jetlag'stä turhan päitten.

Äänestä

Nyt kun jo useampi perättäinen hallitus (eikä eduskunta) ei ole saanut mitään merkittävää, lamaa lukuunottamatta, aikaan olisi hyvä edes tämä yksi asia hoitaa päiväjärjestykseen. Näin kansalaisille jäisi edes yksi asia minkä valitsemamme edustajat hoitivat.

Äänestä

Kellojen siirtelyssä ei ole mitään järkeä, tämä kellopelleily pitäisi lopettaa Suomessa. Sitäpaitsi kellojen siirtely aiheuttaa uupumusta, sydänkohtauksia ja väsymystä ihmisille.

Äänestä

Kaikki haluavat lopun tälle ajankäsittelylle ja palata normaaliin aikaan kaikiksi vuodenajoiksi.

Äänestä

Siirrettiin kellot moskovan aikaan. Kesällä vaihtuu lippukin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurhaaJaVahingollista kirjoitti:

Poliitikkomme haistattavat pitkät kansan mielipiteelle. Yli 95% kansalaisista haluaa kellon viisareitten väänetelyn lopetettavan! Vaikka meillä on itse valitsemamme kansanedustajat ja oma edustus EU:n ytimessäkin niin silti kohta yhden sukupolven ajan meidät on laitettu kahdesti vuodessa vääntelemään kellon viisareita omaksi haitaksemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu