Stubb on väitellyt tohtoriksi London School of Economicsissa.
Sieltä ei titteleitä ostella. Sitä voi tehdä Venäjällä.
Yksikään tiltu ei kelpaa edes siivoojaksi mihinkään korkeakouluun.
Tiltut valehtelevat Stubbista
8
<50
Vastaukset
- TiltutPelkää
On huvittavaa se, etteivät Tiltut yhä vieläkään uskalla syyttää tai haastaa PM Sipilää vaan tarvitsevat näkyväksi syntipukiksi Stubbin, kun kyse on hallituksen säästöistä!
- sierjeg
Miksi ei pysynyt "tohtorina" mikään politiikere hän ei ole !!Kaikki ei passaa ministerien kenkiin niin yksinkertaista asia on !
- TiltujenVoimatonRaivo
Stubb passaa niihin kenkiin Tiltujen kanbnalta liiankin hyvin! Hän on hyväkuntoinen, sanavalmis ja älykäs ja edustaa siten kaikkea sitä, mitä Tiltut itse eivät ole:-D
- näinsekäyp
no tottakai pappagöran on tehnyt lahjoituksen kyseiseen opinahjoon, pappa betalar ja poika saa rahoilla silinterihatun.
- Tiltun-valetta-taas
Esitä todisteet väitteillesi.
- Kokoomuksen-johto
ja kenttä on ilmaissut selvän kannatuksen Stubbille.
- EdesUnissa
Aloittajalle tiedoksi että Stubbin koulun nimi ja itse koulutus voi antaa väärän kuvan.
Hänen väitöksensä on filosofian tohtorin koulutus, ja minun pitää sanoa että nämä humanististen koulukuntien tutkinnot eivät ole myytävänä koska kukaan ei ostaisi niitä..
Ehken hiukan aliarvioin, mutta näin ajattelen Stubbin kouluista. Mies on etsinyt titteleitä, ei osaamista. - Kananjalka
Mitkä tiltut???? Ovatko ne kuviteteltuja vai Suomi24-tiltuja? Onko nyt jokunen kuviteltu Tiltu onnistunut loukkaamaan A Stubbia? Hui kauhistus, mikä skandaali ja Tiltun kunnian menetys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418