Harkimo puhuu järkeä

"Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo” arvioi, että turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset nousevat huomattavasti arvioitua korkeammiksi.

-Meille on puhuttu parista sadasta miljoonasta eurosta, mutta en usko että se on sinne päinkään. Arvio on aivan alakanttiin. Samoin viime päivien tulomääristä päätellen arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on sekin alakanttiin, hän kirjoittaa blogissaan Savon Sanomissa."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118836-hjallis-harkimo-laski-turvapaikanhakijoiden-kustannuksia-joku-tolkku-touhussa-pitaa
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Harkimo on koulutettu ja hyvätuloinen eli maahanmuuttokriittinen.

Äänestä

Hjallis osaa laskea, hän on diplomiekonomi.

Äänestä
  • Siis maahantunkeutujien kulut on 1,7 miljoonaa päivä maahanmuuttoviraston kulut, poliisit, vartijat, terveys ym kulut, tulkit, sosiaalityöntekijät, opettajat aikuisille ja lapsille, kuljetukset, ym mamuihin upotetut varat kulut. Näin kotitarve- ekonomin ja uuden suomen artikkelin mukaan, voi antaa kk kuluiksi niinkin huiman luvun kuin 148 miljoonaa kuukaudessa. Mutta kun saavat oleskeluluvan, pulitamme vuodessa mamujen ja matujen elättämisestä huimat 12,8 miljardia. Summa on suurempikin, koska työttömyystilastossa ovat kaikki oleskeluluvan saanee, yli puolet työttömistä.. n. 180 000, nämä saavat työttömyystukea, lisäksi vielä erikoistuet ja autot ja 2x suuremmat asumistuet ym. Tässä vaiheessa summa on n. 17,4 miljardia.
    Ajatelkaa millaiset kissanpäivät näille annetaan meidän varoilla. meidän vanhukset näkee nälkää ja makaa ulosteet vaipoissa, koska heidän hoivaan ei riitä rahaa, kaikki menee matujen ja mamujen elintason pönkittämiseen.
    Lisäksi saamme heidän siskonkumminkaimoja elätettettäväksi. kun saavat kutsua "omaiset" suomeen ja heidän elättämisen suomalaisten maksettaviksi.

    Tässä ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

Jokerit Kiinaan ottelumatkoille vielä ensi vuonna? Heh heh jo nyt.

Äänestä

Punikit ei ymmärrä mitään, niiden koulujakäymättömät kirvesmiehet
siivoojat, sähkömiehet, valeylioppilaat ym.
Oma vika jos ei sitä toimitusjohtajan pallille pääse jos ei ole edes kouluja viitsinyt käydä. Paitsi kyllä Sirolaopisto ja Punakantinen kirja auttaa aika pitkälle

Äänestä

Stubido ei osaa laskea.
Stubido helvettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväHjallis kirjoitti:

"Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo” arvioi, että turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset nousevat huomattavasti arvioitua korkeammiksi.

-Meille on puhuttu parista sadasta miljoonasta eurosta, mutta en usko että se on sinne päinkään. Arvio on aivan alakanttiin. Samoin viime päivien tulomääristä päätellen arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on sekin alakanttiin, hän kirjoittaa blogissaan Savon Sanomissa."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118836-hjallis-harkimo-laski-turvapaikanhakijoiden-kustannuksia-joku-tolkku-touhussa-pitaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu