Politiikka 27.3.2016 klo 13:47 | päivitetty 27.3.2016 klo 13:51
Poliitikot pohtivat, voiko veroparatiisiyhtiölle jakaa terveydenhuollon tukirahaa
Kun terveydenhuoltopalvelut avataan kilpailulle, myös kansainväliset yritykset pääsevät osallisiksi veroilla kerätyistä tukirahoista. Tämä aiheuttaa päänvaivaa poliittisille päätöksentekijöille läpi puoluekentän. Jos terveydenhoitopalvelut vapautetaan kilpailulle, kansainvälisiä yrityksiä täytyy kohdella samalla tavalla kuin kotimaisia.
Juha Rehula, Paula Risikko ja Tuula Haatainen.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula , (kesk.), eduskunnan varapuhemies Paula Risikko, (kok.) ja kansanedustaja Tuula Haatainen, (sd.). Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Terveydenhuollossa on edessä raivokas taistelu tukimiljardeista.
Yle kysyi kolmelta kokeneelta sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntijalta, millä ehdoilla terveydenhuoltoalan yrityksille voidaan tulevaisuudessa jakaa yhteiskunnan tukea. Vastaajina olivat perhe- ja peruspalvelumisteri Juha Rehula (kesk.), eduskunnan varapuhemies Paula Risikko (kok.) ja kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.)
Hyväksytkö, että voittoa tavoittelevalle terveydenhuoltoalan yritykselle annetaan tukea verovaroista?
– Pitäydyn niissä ideoissa, joita valmistelussa on pohdittu. Meille tehdään nyt valinnanvapausmalli, toteaa ministeri Juha Rehula.
Se on väärä mielikuva että piikki olisi auki, kun valinnanvapaus toteutuu.
– Teemme siitä niin hyvän ja toimivan kuin osaamme. Se on väärä mielikuva että piikki olisi auki, kun valinnanvapaus toteutuu. Sellaista ei Suomen mallista tule.
Entinen sosiaali- ja terveysministeri, Tuula Haatainen suhtautuu asiaan kriittisesti.
– En hyväksy sitä ilman reunaehtoja. Yrityshän voi käyttää saamansa voiton mihin tahansa. Kaikkia julkisia terveydenhuoltopalveluita ei myöskään pitäisi avata kilpailulle. Yksityisille terveydenhuollon yrityksille kuuluu julkista palvelua täydentävä rooli, linjaa Haatainen.
– On punnittava, mikä on julkisen rahoittajan ja kansalaisen etu. Täytyy miettiä, miten palvelut saadaan organisoitua kansalaisille niin, että terveydenhuolto olisi vaikuttavaa, tasa-arvoista ja kustannustehokasta.
Verta koeputkisssa.
Kuva: Yle
Peruspalveluministerinä ja sosiaali- ja terveysministerinä moneen otteeseen toimineen Paula Risikon mielestä tuista puhuminen vie huomion vääriin asioihin.
Se on väärä tulkinta, että yksityisiä subventoidaan.
– Se on väärä tulkinta, että yksityisiä subventoidaan. Tavoitteena on saada homma pelittämään terveydenhuollossa. Jos ihmisellä on rintasyöpä, hän joutuu odottamaan kuukauden, että saisi edes diagnoosin. Ihmisen pitää saada diagnoosi ja hoito nopeasti. Meillä on myös paljon palveluita, joita ei saa julkiselta puolelta. Esimerkiksi gynekologia on sellainen alue.
Risikko huomauttaa lisäksi , ettei yksityisten yritysten subventointi ole terveydenhuoltoalalla uusi ilmiö.
– Onhan meillä nytkin yksityisen hoidon Kela-korvaukset. Nekin ovat rahaa, jota on siirretty yksityisten palveluiden tueksi. Se on lisännyt palveluiden saatavuutta.
Perhe- ja peruspalveluminsteri Juha Rehula korostaa, että järjestelmän toimivuus edellyttää palveluntuottajilta suurta avoimuutta.
– Julkisia varoja käyttävien palveluntuottajien on avattava kulurakenteensa ja hintansa, olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä toimijoita. Lähtökohtani on se, että kaikkien toimijoiden on oltava samalla viivalla.
Rehula huomauttaa, että kaikilta terveysalalla toimivilta edellytetään myös laadukkaita palveluja.
– On pohdittu, että tähän luotaisiin jonkinlainen sertifiointi- tai auktorisointimenettely. Siten huolehditaan palveluiden riittävästä laadusta. Se on jonkinlainen ruuvi sille, ettei mitä tahansa voi tarjota, sanoo Rehula.
Se ei ole ongelma, jos kansainväliset yritykset pääsevät tähän mukaan. Se olisi ongelma, jos vain ne olisivat listoilla.
Hyväksytkö sen, että myös kansainvälisille terveysalan konserneille annetaan tukea verovaroista?
– Se ei ole ongelma, jos kansainväliset yritykset pääsevät tähän mukaan. Se olisi ongelma, jos vain ne olisivat listoilla. Jos edellytämme, että päästäkseen palveluketjuun mukaan putiikin täytyy kyetä tuottamaan ihan mitä vain, niin harvat siihen pystyvät. Kun sovitaan hankinnoista, on pystyttävä antamaan pienyrittäjille mahdollisuus tehdä osahankintoja, linjaa Paula Risikko.
Tuula Haataisen mielestä markkinoiden avaamisessa pitää edetä varovaisesti.
– Monikansallisilla firmoilla on erittäin suuret resurssit. Niillä on ihan erilaiset edellytykset pärjätä hankinnoissa ja kilpailutuksissa kuin pienillä kotimaisilla toimijoilla. Mutta jos markkinat avataan, ei sieltä voi silloin rajata pois monikansallisiakaan yrityksiä. Se olisi kilpailusäädösten ja EU:n direktiivin vastaista. Siksi on harkittava tarkoin, missä mittakaavassa markkinoita avataan.
Millaisia ehtoja kansainvälisten yritysten tukemiselle pitäisi asettaa?
Tuula Haatainen napauttaa ykkösehdon hetkeäkään miettimättä.
Ensimmäinen ehto on se, että yritysten on maksettava veronsa Suome
touhu-Pettereiden toiminnasta
16
<50
Vastaukset
- jatkoa.edelliselle
Ensimmäinen ehto on se, että yritysten on maksettava veronsa Suomeen. Veroparatiisijärjestelyjä ei pitäisi hyväksyä.
– Kun puhutaan hyvinvointipalveluista ja veronmaksajien rahojen käytöstä, ensimmäinen ehto on se, että yritysten on maksettava veronsa Suomeen. Veroparatiisijärjestelyjä ei pitäisi hyväksyä. Tässä tarvitaan hallituksen ja koko EU-tason toimia.
Paula Risikko on asiasta osittain samaa mieltä.
– Kannatan sitä, että käydään läpi se, mihin mikäkin putiikki veronsa maksaa. Ajatus verojen maksamisesta Suomeen on tärkeä, mutta vaatimus ei voi koskea vain terveysalaa. Emme voi kohdella eri alojen yrityksiä eri tavoin. Se on palvelujen liikkuvuuteen liittyvä asia. Siihen täytyy vaikuttaa EU:n kautta, selittää Risikko.
Lääkäri katsomassa potilastietoja tietokoneelta.
Kuva: Tommi Parkkinen / Yle
Soteuudistusta valmisteleva ministeri Juha Rehula sanoo, ettei hän halua heittää näin sensitiivisessä asiassa bensiiniä tuleen. Yllättäen hän kuitenkin jatkaa virkettään näin:
– Mutta yksityisillä palveluntuottajilla on kyllä näytön paikka. Niiden pitäisi kantaa jatkossa merkittävästi enemmän niin sanottua yhteiskuntavastuuta. Kentällä huseeraa tällä hetkellä sellaisia touhu-Pettereitä, joiden toiminnasta on yhteiskuntavastuu kaukana. Ne tärväävät koko toimialan maineen.
LUE MYÖS
Terveydenhuollossa on edessä raivokas taistelu tukimiljardeista "- Poiminta
" Juha Rehula: yksityisillä palveluntuottajilla on näytön paikka. Niiden pitäisi kantaa jatkossa merkittävästi enemmän niin sanottua yhteiskuntavastuuta. Kentällä huseeraa tällä hetkellä sellaisia touhu-Pettereitä, joiden toiminnasta on yhteiskuntavastuu kaukana. Ne tärväävät koko toimialan maineen."
- mehtäeemeli
Tulihan se sieltä koko talven selän ole odottanut, että eikö ne älyä rosvoja pelätä, Tuula Haatainen sd on erinomaisen järkevä, Rehula on rahula samaa mantraa ja ylihilseen pääasia että rehulan"sote menee maaliin vaikka aittaa kaatuis, rehula on väärämies oikiassa asiassa.
- RE-hula-hula
Kyllä ne keput älkähti heti kun Sipilä yöllä Stubin kanssa teki lehmäkaupat keskenään "soteuudistuksesta". Keput vastusti julkisen alasajoa ja sotemarkkinoiden avaamista yksityisille pörssipelureille mutta Sipilä sooloili kun ajoi itsensä ensin nurkkaan uhkailtuaan hallituksen hajotamisella jos ei tiettyyn kelloaikaan ole suomen historian suurin uudistus päätetty?!?!? Heti kohta keput vaati että yksityisten pitää ainakin maksaa verot suomeen mutta ei onnistunut eikä tule onnistumaan. Käsittämätön asia ja itsenäisen suomen suurin poliittinen moka sotemiljardien avaaminen ulkomaalaisille pörssikeinottelijoille. Sinne menee satoja miljoonia suomen keräämiä verovaroja pörssikeinottelijoille rajojen ulkopuolelle sen sijaan että jäisivät kiertämään suomen sisälle. Sama kuin maksettaisiin verot jatkossa ulkomaille. Ei voi kuin toivoa että kaatuu hallitus koska Sipilän tempaus läpi mennessään tulee suomelle niin kalliiksi ettei suomi sitä kestä. Kalliiksi tulee suomelle kepujen maakunnat. Liian kalliiksi. Rehulan sanomisille on yksi ja sama tuuleenhuutelija.
- hyvä..mies
Hyvä mies se Rehula on. Haukkui aikoinaan kokonaisulkoistamiset järjenvastaisiksi eikä osaa näköjään pitää vieläkään mölyjä mahassa. Ei tykkää sitten pätkääkään yksityisistä eikä senkään vertaa ulkoistajista jotka vaikeuttaa pääministeripuolueen soteuudistuksen toteuttamista ja valtavasti. Ei kärsämäkisten&co päitä silitellä jos maakuntamalli sattuu menemään läpi. Arpomiseksi meni sekin siksi käytin sanoja jos sattuu menemään läpi. Hallitus meinasi kaatua kun kokoomus vaati vähän sotealueita ja keskusta 18. Tekivät kompromissin 15 joka on jo kääntynyt takaisin 18:sta. Kokoomus hyppii pöydälle ja kaataa pian koko hallituksen?
- tuulellaeioleystävää
Poiminta kirjoitti:
" Juha Rehula: yksityisillä palveluntuottajilla on näytön paikka. Niiden pitäisi kantaa jatkossa merkittävästi enemmän niin sanottua yhteiskuntavastuuta. Kentällä huseeraa tällä hetkellä sellaisia touhu-Pettereitä, joiden toiminnasta on yhteiskuntavastuu kaukana. Ne tärväävät koko toimialan maineen."
niin justiin, Rehula istuu kahella jakkaralla suukäy kuka on kuuntelemassa, täysi tuuliwiirinen pyrstöllä, moottori puuttuu.
- sössönsöö
Säännöllisin väliajoin isommat pojat pitää Rehulalle puhuttelun että ei päästele suustaan mitä sattuu. Jonkin aikaa sitten toistelee muiden käsikirjoituksia ulkomuistista mutta sitten taas päästelee sammakoita suustaan. Yksi heikoimpia lenkkejä kepuketjussa. Sanoo jotain tänään kieltää huomenna samaa jatkanut jo kauan eikä se siitä miksikään muutu. Välillä miettii mitä sanoo välillä sanoo ja miettii vasta jälkikäteen. Sitten tulee noita lipsautuksia joista on helppo tehdä johtopäätökset ettei ole yksityistämisen kannalla hlö.kohtaisesti päinvastoin. Huomenna taas jatkaa virallisella linjalla kun taas joku huomauttaa että mieti nyt vähän mitä möläyttelet.
- tuetaan_verovaroin
RE-hula-hula kirjoitti:
Kyllä ne keput älkähti heti kun Sipilä yöllä Stubin kanssa teki lehmäkaupat keskenään "soteuudistuksesta". Keput vastusti julkisen alasajoa ja sotemarkkinoiden avaamista yksityisille pörssipelureille mutta Sipilä sooloili kun ajoi itsensä ensin nurkkaan uhkailtuaan hallituksen hajotamisella jos ei tiettyyn kelloaikaan ole suomen historian suurin uudistus päätetty?!?!? Heti kohta keput vaati että yksityisten pitää ainakin maksaa verot suomeen mutta ei onnistunut eikä tule onnistumaan. Käsittämätön asia ja itsenäisen suomen suurin poliittinen moka sotemiljardien avaaminen ulkomaalaisille pörssikeinottelijoille. Sinne menee satoja miljoonia suomen keräämiä verovaroja pörssikeinottelijoille rajojen ulkopuolelle sen sijaan että jäisivät kiertämään suomen sisälle. Sama kuin maksettaisiin verot jatkossa ulkomaille. Ei voi kuin toivoa että kaatuu hallitus koska Sipilän tempaus läpi mennessään tulee suomelle niin kalliiksi ettei suomi sitä kestä. Kalliiksi tulee suomelle kepujen maakunnat. Liian kalliiksi. Rehulan sanomisille on yksi ja sama tuuleenhuutelija.
"Politiikka 27.3.2016 klo 13:48 | päivitetty 27.3.2016 klo 13:51
Terveydenhuollossa on edessä raivokas taistelu tukimiljardeista
Terveydenhuollossa alkaa ankara pudotuspeli ja taistelu tukimiljardeista, kun sote-uudistus astuu voimaan. Siitä lähtien yksityisiä, voittoa tavoittelevia terveydenhuoltoalan yrityksiä tuetaan verovaroin aivan samalla tavalla kuin julkista palveluntuotantoa.
http://yle.fi/uutiset/terveydenhuollossa_on_edessa_raivokas_taistelu_tukimiljardeista/8767274 - 190merenpinnasta
tuetaan_verovaroin kirjoitti:
"Politiikka 27.3.2016 klo 13:48 | päivitetty 27.3.2016 klo 13:51
Terveydenhuollossa on edessä raivokas taistelu tukimiljardeista
Terveydenhuollossa alkaa ankara pudotuspeli ja taistelu tukimiljardeista, kun sote-uudistus astuu voimaan. Siitä lähtien yksityisiä, voittoa tavoittelevia terveydenhuoltoalan yrityksiä tuetaan verovaroin aivan samalla tavalla kuin julkista palveluntuotantoa.
http://yle.fi/uutiset/terveydenhuollossa_on_edessa_raivokas_taistelu_tukimiljardeista/8767274voihyvänenaika, tätä Sipilän kokomustaa hallinnon hallintoa, maa konkursiin menossa niin annetaan soterahat ulkomaan sijoittaja veronkiertäjille jo nyt valuu yli tuhatmiljonaa josta ei verotuloja tule kuin murto-osa, 200-300 miljoonaa meille kuuluvaa verotuloa valuu veroparatiiseihin ja jokavuosi yhä enemmän, rehula saa puhua lämpimikseen mitä hyvänsä sillä Sipilä möi Stubbille suomen soterahat, väsyksissään pää seksisin aamuyöllä klo 5 sote biljoonat ja kokomus saa rikkaitten sijoittajien kiitos-äänet, oliko se viimeviikolla kun suomi otti jälleen 4 miljardia velkaa, sillä rahalla ei tule(taaskaan) yhtään uutta työpaikaa vaan se menee entisten virheitten ylläpidon maksuun, jos sekin 4mljrdin raha käytettäisiin rappeutuvan infran kunnostukseen tulisi sadoille työttömille töitä, mutta ei sitä niin voi kun persut saisi ääniä, velkaa pitäisikin kyllä nyt ottaa, koska kohta korot nousee kun luottoluokittajat suomen luottoluokkaa alentavat, mutta velkaraha pitääisi panna tuottamaan, suomi kuntoon ja verot illaksi kotiin", mutta ei sitä voi töitä nyt vaan antaa koska PS hyötyisi moisesta, eihän nyt töitä voi kansalle järjestää sehän on vanhanaikaista, nyt on suuret geimit menossa joka suomen uudeksi saa ja keskustakokomustan kirkastaa.
- lisäysedelliseen
"tulisi sadoille työttömille töitä"; sadoille tuhansille työttömille töitä
- itseontouho
Rehula suu vaahdossa puhuu korostetuista touhu-pettereistä, mutta siihen se jää, sote muotoutuisi kyllä ilman rehulaakin, kansanomaisella järellä ja varma on niin
- ei.tule.säästöjä
Ei ole merkkejä "kansanomaisesta järjestä" Sipilän hallituksen kohdalla. Nyt ovat 18sta maakuntaa perustamassa joilla jokaisella on oma sotealue. Siitäkin huolimatta että asiantuntijat suositteli 12sta koska se määrä on ainoa jolla sotealueet pystyy kustantamaan sotemenonsa. 15 oli kompromissi ja Sipilä lupasi pudottaa määriä jos tarve on. Ei onnistunut 15 sotelaluetta eikä onnistu sotealueiden vähentäminen tulevaisuudessa. Meni lapsi kasteveden mukana.
18sta sotealueen mallissa hyvin asiansa hoitaneet joutuu maksamaan niiden sotealueen sotemenoja jotka ei kykene itse kustantamaan menojaan. Perseelleen on menossa ja ihan kunnolla ja minkä takia? No sen takia että kepulle 18sta maakunnan kepusuomi menee kaiken edelle. Ei tule säästöjä tulee kepusuomi. 18 osavaltiota suomen sisälle kepu on rakentamassa ei soteuudistusta. - nytjapahenee
ei.tule.säästöjä kirjoitti:
Ei ole merkkejä "kansanomaisesta järjestä" Sipilän hallituksen kohdalla. Nyt ovat 18sta maakuntaa perustamassa joilla jokaisella on oma sotealue. Siitäkin huolimatta että asiantuntijat suositteli 12sta koska se määrä on ainoa jolla sotealueet pystyy kustantamaan sotemenonsa. 15 oli kompromissi ja Sipilä lupasi pudottaa määriä jos tarve on. Ei onnistunut 15 sotelaluetta eikä onnistu sotealueiden vähentäminen tulevaisuudessa. Meni lapsi kasteveden mukana.
18sta sotealueen mallissa hyvin asiansa hoitaneet joutuu maksamaan niiden sotealueen sotemenoja jotka ei kykene itse kustantamaan menojaan. Perseelleen on menossa ja ihan kunnolla ja minkä takia? No sen takia että kepulle 18sta maakunnan kepusuomi menee kaiken edelle. Ei tule säästöjä tulee kepusuomi. 18 osavaltiota suomen sisälle kepu on rakentamassa ei soteuudistusta.Kepukokomus on suomen ajanut historian pahimpaan jamaan maakunta ja sote sekoomuksella ja minä aikana, aikana pahimpana jolloin 8 vuotta kestänyt lama on vienyt valtiotalouden velkaavelanpäälle elämään ja pienituloisen työkansan palkanleikkauksiin sote ja maakunta reformin maksajiksi puhumattakaan sotesta jossa verorahaa jaetaan ulkomaan sijoittajille satoja miljardeja maaliman tappiin saakka, lähentelee jo maanpetoksellista toimintaa.
- mitenseon
nytjapahenee kirjoitti:
Kepukokomus on suomen ajanut historian pahimpaan jamaan maakunta ja sote sekoomuksella ja minä aikana, aikana pahimpana jolloin 8 vuotta kestänyt lama on vienyt valtiotalouden velkaavelanpäälle elämään ja pienituloisen työkansan palkanleikkauksiin sote ja maakunta reformin maksajiksi puhumattakaan sotesta jossa verorahaa jaetaan ulkomaan sijoittajille satoja miljardeja maaliman tappiin saakka, lähentelee jo maanpetoksellista toimintaa.
mitäs se persus nykyään touhuaa,onkos se siellä hallituksessa ollenkaan.Hei haloo.
- SelänteenVikaIhanJaAina
Mitä se kärsäkepujarruveli vinkuu.Naurattaa
- ettäviititkepusuutasauko
mitenseon kirjoitti:
mitäs se persus nykyään touhuaa,onkos se siellä hallituksessa ollenkaan.Hei haloo.
persukset mitän vähemmistönä voi, aivan kuin Kärsäkuntahallinnossa persujen esitykset jyrätään, vaokka se maksaiss miljoonia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2752875Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771151