NASIMA ON ERINOMAINEN esimerkki hyvästä mamusta!

Vaikeista oloista Suomeen tullut entinen pakolainen auttaa nyt Suomalaisia rakentamaan yhteiskuntaa kansanedustajana. Nasima nauttii laajaa kannatusta yli puoluerajojen ja on ehdottomia eturivin politiikkoja Suomessa!
65<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Nasima osasi valita oiken puolueen missä toimii!

Äänestä

Nussima oli aikansa eliitin penska ja eleli nuoruutensa
Moskovassa isänsä kansalta riistämillä rahoilla.
Kun venäläiset lähtivät Afganistanista ja siellä kommari-
hallinto romahti niin koko sakki saapui Suomeen turvapaikan
hakijoina koska venäläisetkään eivät isänmaansa petturia
halunneet elättää.
Kotoutumista ei tuossa tänne tulleessa sakissa ole tapahtunut
eikä työkään maita joten 10 000 kuussa maksamme heistä.

Äänestä
  • Nasima maksaa enemmän veroja kuukaudessa kuin vähäpojan sossukorvaukset on vuodessa

    Äänestä

  • ReviSiitä kirjoitti:

    Nasima maksaa enemmän veroja kuukaudessa kuin vähäpojan sossukorvaukset on vuodessa

    Palkka maksetaan verovaroista ja työn hyöty on niin ja näin, kantasuomalaista tuon akan työskentely ei hyödytä vaan on lähinnä menoerä koko akka.

    Äänestä

  • JaMuodostuu kirjoitti:

    Palkka maksetaan verovaroista ja työn hyöty on niin ja näin, kantasuomalaista tuon akan työskentely ei hyödytä vaan on lähinnä menoerä koko akka.

    Tosi on. Vaikka maksaakin veroja me maksamme silti enemmän hänen touhuistaan.

    Äänestä

SDP on aina ollut tyhmien kanojen puolue.

Äänestä
  • Suomen suosituin puolue.

    Äänestä

Narsima kusee suomalaisia silmään.
Natsima Ratsima on kusta lorottanut pahasti myös ketjun aloittajan silmään.
Nussima Rassima on säälittävä Afganistan-huijari. Talebaani-paskaläjä.

Äänestä
  • Vähäpoikarasistien päälle pitäisi kusta joka päivä!

    Äänestä

  • Vzczg kirjoitti:

    Vähäpoikarasistien päälle pitäisi kusta joka päivä!

    Taikka sitten heidät voisi karkoittaa takaisin kotimaihinsa.

    Äänestä

Mutta Nussima razzimalla on hyvän näköinen takapuoli,siksi äänestinkin häntä.
Seksikkäitä naisia liian vähän eduskunnassa.
Vain li Andersson ja nussima razzima kelpaa.

Äänestä
  • Myös klyyvari on minusta mahtava.

    Äänestä

  • Karvainen ainakin, muslimit ei taida harrastaa sheivausta.

    Äänestä

  • isojanäkyvä kirjoitti:

    Myös klyyvari on minusta mahtava.

    Klyyvari sillä on yhtä pitkä kuin sen vi**ukin!!

    Äänestä

Nazi Rasismi on hyvä esimerkki talebanin soluttautumisesta hallintoon!

Äänestä
  • Rasistiapina vouhottaa vainoharhoissaan!

    Äänestä

  • Niin tekee....Nazima.

    Äänestä

Ei todellakaan ole! Kohtelee suomalaisia, jotka häntä ja hänen perhettään auttoivat, todella törkeästi. Haukkuu ja halveksien puhuu. Mikä tuollainen on arvostelemassa suomalaista. Omia vaan kehuu ja näille pitäisi kaikki mahdollinen antaa. Minusta tällainen on ihmisenä aivan ala-arvoinen.

Äänestä
  • Puolijauhoiset mölisee omiaan!

    Äänestä


  • Kuinkahan monta miljoonaa euroa nazima paskaläjä on huijannut suomalaisilta pakoloisbisneksellään,varmaan jo kymmeniä miljoonia euroja.kyllä siinä kannattaa kantasuomalaisia haukkua ja solvata kaikin tavoin ja kurkku suorana kiljua rasismia,ettei vaan laittomia ja rikollisia« pakoloisbisneksiä» lopeteta.

    Äänestä

  • HeikkoÄO kirjoitti:

    Puolijauhoiset mölisee omiaan!

    Spr:n ja Sdp:n agitaattoria. :)

    Äänestä

Trolli.

Äänestä
  • Onko Nasima trolli?

    Äänestä

Aloittajan koulun käynti on mennyt hukkaan, "auttaa nyt Suomalaisia rakentamaan". Pitää olla auttaa nyt suomalaisia rakentamaan.

Äänestä
  • Eiköös tuon naisen paikka olisi kotimaassaan auttamassa
    rakentamaan kommunistihallinnon tuhoamaa maata.

    Äänestä

  • Hehehe kansankynttiläkö se siinä viisastelee!

    Äänestä

  • auttaisi.omassa.maassa kirjoitti:

    Eiköös tuon naisen paikka olisi kotimaassaan auttamassa
    rakentamaan kommunistihallinnon tuhoamaa maata.

    Nazima Rassismasterin pitäisi välittömästi palata Afganistaniin ja saarnata sikäläisille heimopäälliköille demokratian ilosanomaa. Me täällä tulemme ihan mainiosti toimeen ilman Nazima Rassistmasterin neuvoja, kuinka tulisi olla ja elää!

    Äänestä

  • Nasima on seuraavan hallituksen ministeri!

    Äänestä

  • RasistejaVituttaaRaaasti kirjoitti:

    Nasima on seuraavan hallituksen ministeri!

    Toivottavasti, kai sinäkin tarkoitat Afganistanin hallitusta!

    Äänestä

Onko tuolla ollut akne vai onko kyseessä happo?

Äänestä
  • Sai 4000 ääntä enemmin kuin umpitollo persuämmä Kiemunki!

    Äänestä

  • Buahahahahaa kirjoitti:

    Sai 4000 ääntä enemmin kuin umpitollo persuämmä Kiemunki!

    Eli demareissa on umpitolloja ämmä-äänestäjiä tuhansia! Ei voi muuten ymmärtää tuota konkkanokan menestystä.

    Äänestä

  • Demarit on suosituin puolue tällä hetkellä!

    Äänestä

  • Vain mielikuvissa. Totuus on toinen.

    Äänestä

Clerasil olisi auttanut nuorempana. Nyt myöhäistä.

Äänestä
  • Kansanedustajat eivät ole missejä!

    Äänestä

Nasima on täysin yhteiskunnan varoilla loisiva säälipisteitä keräävä suklaanappiguppe

Äänestä
  • Vähäpoika ei tiedä mitä kansanedustaja tekee!

    Äänestä

  • Ei vähäpojat(suvakit), eikä muutkaan mitä nazima tekee.

    Äänestä

Husu on hieno esimerkki, tekee hartiavoimin työtä suomen parhaaksi, ei suosi omiaan ohi kantaväestön vaan on tasapuolinen.

Äänestä
  • Turha vähäpoikien on perseaukisina pummeina huudella rahaihmisille!

    Äänestä

  • Persuiltahan ne rahat tulee.

    Äänestä

  • Buahahahahaha kirjoitti:

    Turha vähäpoikien on perseaukisina pummeina huudella rahaihmisille!

    vähäpojat pitäisikin toimittaa takaisin kotimaihinsa

    Äänestä

Natsima tulisi pikemmiten palauttaa takaisin Afganistaniin. Natsima on Suomessa käyttänyt vain yhteiskunnan varoja omaan elämiseen ja kaikkiin muihin toimintoihin mihin hän on osallistunut

Äänestä
  • Nasima on paras kansanedustaja, valitaan uudelleen valtaisalla äänivyöryllä!

    Äänestä

  • MinisteriAinesta kirjoitti:

    Nasima on paras kansanedustaja, valitaan uudelleen valtaisalla äänivyöryllä!

    Äänestäjiksikö se porukkaa tänne haaliikin?

    Äänestä

Omistaako klitoriksen?

Äänestä
  • Ei se kumminkaan vähäpojalle tuheroa anna jatka vaan tumputtelemista!

    Äänestä

  • Jatka vaan sitä aasin panemista afgaani.

    Äänestä

Nasima on eri tason poliitikko kuin surkea isoperseinen kiemunkin akka!

Äänestä
  • Nazima.....no niin on aasin naamalla varustettu luihu.

    Äänestä

  • Kiemunkin akka puhuu asiaa mutta naimarasia on musu johon ei voi uskoa.

    Äänestä

Nussima hus pois!!

Äänestä

Kuka sitä Nazimaa eduskunnassa pieksää päivittäin...Husuko ?.
Koska afgaani-akkaa on islamin mukaan piestävä joka päivä, onhan sitä jonkun hakattava eduskunnassakin.

Äänestä
  • Pahaus kun Toni ehti lähteä pois, sehän olisi mykyttänyt sitä ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

Olisi kiva nähdä kun Natsima joutuisi Talibanien käsittelyyn :D

Äänestä

Koska Natsiman kone lähtee Afganistaniin ? Omaisuuden hän on saanut huijaamalla joten ainut asu joka hänelle annetaan on Burka

Sitten passi ja muut paperit ja omaan kotimaahan Afganistaniin. Natsima varmasti vuodattaa kyyneleitä että pääsee isiensä maahan

Äänestä

Olihan se vaikeaa, kun ihanneyhteiskunta romahti ja samalla meni isän diplomaattiura. Suomi tuli hätiin ja pelasti toveriperheen.

Äänestä

Tulee mieleen elokuva "Varastetut ihmiset" 50-luvulta. Muukalaiset avaruudesta levittivät palkoja, joista kasvoi ihmisen kopioita. Kun palko kypsyi, se korvasi alkuperäisen ihmisen.

Äänestä

Osaa lypsää rahaa islamisteille, palkkioita kirjautuu mukavasti vokkien hallitus kokouksista jne. Viisas akka, samaa kastia muiden KELAN elättämien kanssa, jotta hyvin pyyhkii ja on NIIN NIIN NÄTTI! Voi luojat, näitä äänestäjiä!

Äänestä

Kyllä varmaan Afganistanissa olisi korjaamista.
On esim. nämä tanssipojat, joita ko. maan vähän rikkaammat ukot hipelöi.

Kyllä suomalaiset osaavat itse hoitaa omat asiansa, ei tarvita afganilaisia siihen.
Nyt uskaltaa jo muuttaa takaisin omaan maahansa opastamaan omiaan.

Äänestä

pois pois jo täältä

Äänestä

Nasima lisääntyy.

Äänestä

Kukas nyt demareissa maahanmuuttajia puolustaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HienoaTyötäNasimalta kirjoitti:

Vaikeista oloista Suomeen tullut entinen pakolainen auttaa nyt Suomalaisia rakentamaan yhteiskuntaa kansanedustajana. Nasima nauttii laajaa kannatusta yli puoluerajojen ja on ehdottomia eturivin politiikkoja Suomessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu