Olen nuoresta asti sairastanut pakkoneuroosia, vaikeaa se oli tosiaan alle 20 vuotiaana kun ei tiennyt edes mistä on kyse. Nyt 38v tietää jo sairaudesta paljonkin ja osaa sitä kautta suhteuttaa asioita.
-Ocd :stä tuskin tulen pääsemään kokonaan eroon, se pysyy ainakin jollakin tavalla siellä taustalla. Oikea ratkaisu on vain hyväksyä se osaksi elämää, kumminkaan en tarkoita sitä että tottelisin pakkoneuroosia.
Myöskin lisänä on trauma, tämän diagnoosin olen itse määritellyt kylläkin.
Minulla oli lapsuudessa pitkäkestoinen tapahtuma joka oli todella ahdistava ja joka syöksi elämäni pitkäksi aikaa raiteiltaan. Tämä asia on nyt sinänsä selvitetty pohjaa myöten, MUTTA ongelma on nykyää se että samantyyppiset asiat tuntuvat tuottavan ahdistusta, en pääse millään yli.
Jos kerron tämän asian muille ihmisille, he ihmettelevät sitä miten voin juuttua vuosiksi tuollaiseen ongelmaan, pakkoneuroosissa toki voi jäädä voimakkaasti kiinni asioihin, mutta tämä tuntuu vaivaavan ihan eri tavalla.
Tuntuu että kiinnitän poikkeuksellisesti huomiota sen tyyppisiin asioihin jotka muistuttavat minua tästä lapsuuden traumasta, suhtaudun näihin asiohin tunteella, ahdistus/pelko.
-Tässäkin taitaa olla paras ratkaisu hyväksyä se että olen traumatisoitunut, tämän takia tietyt asiat tuottavat minulle ahdistusta, minun on hyväksyttävä nämä ikävät tunteet.
Haluaisin jotenkin päästä tästä ongelmasta mutta taitaa olla että psyykkinen trauma jättää aina omat jälkensä. Kun tiedostaa miksi asiat vaivaavat niin ne on helpompi hyväksyä.
Hyväksyminen, ocd, trauma
8
462
Vastaukset
- psykoottinen-
Olen kirjoittanut omista kokemuksistani ja siitä mitkä tekijät vaikuttivat omaan parantumiseen neurooseista tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14184453/huolestunut
Kyllä neurooseista voi parantua! Herra on mua parantanut!
Minä olen huomannut jälkikäteen, että sen neuroosin sairastaminen (ala-asteiästä aikuisuuteen) muutti minua ihmisenä pysyvästi. Vaikka olen jo parantunut niin siitä jäi sellainen järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus ja olen hyvin tarkka silloin kun siivoan vaikka nykyään se on jo normaalia siivousta. Nykyään vain mikään ei pakota minua siihen, kuten ahdistus tai syyllisyys. Ja voin olla tekemättä ne mutta ikäänkuin on vaikeaa olla spontaani. Koko persoonallisuus muuttui! Se ei siis enään ole neuroosia mielestäni. Neuroosi tavallaan loi piintyneitä tapoja toimia koska niitä teki vuositolkulla aikanaan. Aikanaan mulla oli ne pahimmat siivousneuroosit ja symmetrian tarve sekä, että asiat on paikoillaan. Nykyään näillä ei ole enään mitään merkitystä. Voin olla täysin rauhassa sekasotkunkin keskellä. Ja nykyään monesti onkin väsymyksen takia siivoukset aina viime tipassa.
Mutta tuskin olisin niin hyvä siivooja nykypäivänä, jos en olisi sairastanut siivousneuroosia. En olisi ollut niin hyvä työntekijäkään aikanaan, kun sillä elätin itseäni ennen ammattiani. Olin hyvin pidetty työntekijä! Että ei se neuroosi pelkkää huonoa sekään tuonut, jotakin hyvääkin! Joskus nykyään, kun mulla saattaa venyä jotkut suursiivotkin aivan liian pitkälle, eikä vois vähempää kiinnostaa, niin sitä suorastaan toivoisi jotakin siivousneuroosikohtausta, että tulisi hommat hoidetuksi! Jos joku ristiriita elämässä tulee ja alkaa ahdistamaan huomaan kuinka luonnollisin tapa on juuri alkaa siinä hetkessä siivoamaan. Tavallaan sekin on neuroosin perintöjä, siitä on tullut tapa ja siis osa persoonallisuuttani, tapa käsitellä ahdistusta. Tavallaan siinäkin miten siivoan näkyy, kuinka joskus olin sairas mutta miksi hyviä menetelmiä pitäisi lähteä vaihtamaan?
Tiedän vain sen, että muut eivät ole ikinä edes ajatelleet mitään hygieenisiä tapoja tai menetelmiä. Minulta ne tulee kaikki luonnostaan ja rutiinilla, ne on siis tapoja jo. Vähemmälläkin tietysti tavallisessa kodissa selviää. Mutta olenhan minä myös työpaikalla oppinut ammattilainen, sekin jättää jälkensä ihmiseen. Ei minusta ikinä tule ihmistä, joka pyyhkii samalla rätillä niin vessanpytyn, kuin keittiön pöydänkin eikä tarvitsekaan! Se on huonoa siivousta! Olen siis hyväksynyt oman menneisyyteni, siis myös neuroosin läpikäymisen ja sen, että sekin jätti jälkensä minuun ja muutti minua ihmisenä.
Se mitä tuosta sinun kirjoituksestasi en ymmärtänyt, että miksi hakeudut asioihin, jotka ovat saman tyyppisiä kuin traumasi? Siis jos mietin omiani, niin en mitenkään itse hakeutuisi saman tyyppisiin tilanteisiin. Eli minkälainen trauma sinulla sitten on? Tottakai se mikä on traumatisoinut sinua on sinun heikko kohtasi. Tietysti traumoja voi olla hyvin monenlaisia, että törmää johonkin sitä muistuttavaan arkielämässä vaikka ei itse sitä haluaisikaan eikä hakeutuisikaan. Mietin vaan omalta pohjalta esim. väkivalta perheessä. En todellakaan hakeudu tilanteisiin enkä hae seuraa ihmisiltä, joilla on väkivaltaista taipumusta. Haen niitä aivan toiselta suunnalta. Tavallaan pidän tätä ihan normaalina käytöksenä vaikka minä olenkin traumatisoitunut väkivallasta. Jos näen jossakin jonkun tekevät ylipäänsä jollekin pahaa, olen siitä aina syvästi järkyttynyt. Minusta se on normaalia! Miksi sitä pitäisi edes sietää paremmin?
Mulle on hyvin tärkeätä, että tunnen oloni turvalliseksi ihmissuhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että minua ei millään tavoin kohdella väkivaltaisesti; ei sanoin, ei teoin, eikä laiminlyönnein. Tai toisin sanoen: ei seksuaalisesti, ei fyysisesti, ei verbaalisesti, eikä manipulatiivisesti väkivaltaisesti. Miksi tällaista edes pitäisi sietää niinkuin joku ei-traumatisoitunut? Eikö se ole parempikin, että osaa lähteä livohkaan hyvissä ajoin? Jotkut asiat vain ovat tuhoavia, eikä niitä pidäkään hyväksyä eikä sietää! Ihmiselle annan kyllä mahdollisuuden muuttaa huonot tapansa mutta jatkuvaan huonoon käytökseen en suostu. Se sairastuttaa minut! Mulla ei ole varaa tällaisiin ihmissuhteisiin ja pidän sitä hyvänä, että nyt osaan sellaisia kartella! Olen hyväksynyt oman menneisyyteni sellaisena kuin se on! Se on jättänyt minuun jälkensä vaikka olen siitä parantunut!- tilanneontämäedelleen
Moi
Olet selvästi miettinyt asioita paljon.
Luin vastauksesi tuolta linkin takaa minkä annoit.
Kiinnitin huomiota muutamiin samankaltaisiin asioihin, mistä kerroitkin.
Lapsuudessa myös minua omasta mielestäni syyllistettiin ehkä liikaa, tai kasvatettiin syyllistämällä. Saatan olla myös herkkä ihminen, jolloin tällläinen upposi minuun syvälle.
Muistan lapsena kokeneeni syyllisyyttä siitä etten ollut iloinen, minullahan on kaikki.
-Syyllistettiin siitä että jos ei syönyt kaikkea, afrikassa kärsivät lapset nälkää, tämähän taitaa olla melko yleinenkin.
Myöskin peloteltiin sillä, että Jumala tiputtaa kuuman kiven päälle, jos ei ole kiltisti.
Muistan kun isältä sitä lapsena kyselin, että noinko se vain tiputtaa yhtäkkiä kuuman kiven päälle.
Minulla liittyy myös Jumalaan/rukoilemiseen sellaisia neuroottisia piirteitä, uskon elämä on hiukan hankalaa tämän takia.
Sellainen väärä käsitys Jumalasta, rankaisijana, myöskin on sellaisia selviä neuroottisia piirteitä esim, pitää rukoilla oikein, aamen sana pitää sanoa rukouksen jälkeen, jos ei muista onko sanonut , voi tapahtua jotain.
-Jos ajattelee vääriä ajatuksia rukouksen aikana, sitten taas rangaistaan jne jne.
Muistan lapsena kun menin pyhäkouluun, jossa kerrottiin että voi pyytää anteeksi Jumalalta jos on tehnyt väärin. Sitä en muista missä kohtaa kerrottiin että manaaminen on väärin. Minulla alkoi sitten tulla mieleen kirosanoja, vaikken halunnut, sitten niistä piti pyytää anteeksi, ettei rangaista. Olin sellaisessa kierteessä , myöhemmin kirosanat muuttuivat pilkkaaviksi ajatus kuviksi Jumalasta/Jeesuksesta, kun tälläinen kuva tuli mieleen tästä täytyi heti pyytää anteeksi taikka pelkäsin että minua rangaistaan.
En tiedä miksi olen sisäistänyt Jumalasta sellaisen ankaran kuvan, onko se pelkästään neuroosien aikaansaamaa, onko se lapsuuden pelottelua, kuka tietää.
""Se mitä tuosta sinun kirjoituksestasi en ymmärtänyt, että miksi hakeudut asioihin, jotka ovat saman tyyppisiä kuin traumasi?""
En hakeudu samantyyppisiin tilanteisiin. Koska en tämän tarkemmin traumasta nyt kertonut niin ymmärrettävästi erehdyit.
-
Esim. ennen traumaattista tapahtumaa olevat lapsuuden tapahtumat, joissa ei ole mitään erikoisempaa, vaivasivat minua trauman jälkeen, koska ne muistot muistuttivat traumaa tai olivat hyvin lähellä sitä tapahtumaa. Sen jälkeen kun olin traumatisoitunut haravoin elettyä elämää ja jäin kiinni sellasiin lapsuuden tapahtumiin jotka jollain tavoin muistuttivat minua koetusta traumasta. Aloin perkaamaan näitä tapahtumia olisiko näissä jotain "väärää". - psykoottinen-
tilanneontämäedelleen kirjoitti:
Moi
Olet selvästi miettinyt asioita paljon.
Luin vastauksesi tuolta linkin takaa minkä annoit.
Kiinnitin huomiota muutamiin samankaltaisiin asioihin, mistä kerroitkin.
Lapsuudessa myös minua omasta mielestäni syyllistettiin ehkä liikaa, tai kasvatettiin syyllistämällä. Saatan olla myös herkkä ihminen, jolloin tällläinen upposi minuun syvälle.
Muistan lapsena kokeneeni syyllisyyttä siitä etten ollut iloinen, minullahan on kaikki.
-Syyllistettiin siitä että jos ei syönyt kaikkea, afrikassa kärsivät lapset nälkää, tämähän taitaa olla melko yleinenkin.
Myöskin peloteltiin sillä, että Jumala tiputtaa kuuman kiven päälle, jos ei ole kiltisti.
Muistan kun isältä sitä lapsena kyselin, että noinko se vain tiputtaa yhtäkkiä kuuman kiven päälle.
Minulla liittyy myös Jumalaan/rukoilemiseen sellaisia neuroottisia piirteitä, uskon elämä on hiukan hankalaa tämän takia.
Sellainen väärä käsitys Jumalasta, rankaisijana, myöskin on sellaisia selviä neuroottisia piirteitä esim, pitää rukoilla oikein, aamen sana pitää sanoa rukouksen jälkeen, jos ei muista onko sanonut , voi tapahtua jotain.
-Jos ajattelee vääriä ajatuksia rukouksen aikana, sitten taas rangaistaan jne jne.
Muistan lapsena kun menin pyhäkouluun, jossa kerrottiin että voi pyytää anteeksi Jumalalta jos on tehnyt väärin. Sitä en muista missä kohtaa kerrottiin että manaaminen on väärin. Minulla alkoi sitten tulla mieleen kirosanoja, vaikken halunnut, sitten niistä piti pyytää anteeksi, ettei rangaista. Olin sellaisessa kierteessä , myöhemmin kirosanat muuttuivat pilkkaaviksi ajatus kuviksi Jumalasta/Jeesuksesta, kun tälläinen kuva tuli mieleen tästä täytyi heti pyytää anteeksi taikka pelkäsin että minua rangaistaan.
En tiedä miksi olen sisäistänyt Jumalasta sellaisen ankaran kuvan, onko se pelkästään neuroosien aikaansaamaa, onko se lapsuuden pelottelua, kuka tietää.
""Se mitä tuosta sinun kirjoituksestasi en ymmärtänyt, että miksi hakeudut asioihin, jotka ovat saman tyyppisiä kuin traumasi?""
En hakeudu samantyyppisiin tilanteisiin. Koska en tämän tarkemmin traumasta nyt kertonut niin ymmärrettävästi erehdyit.
-
Esim. ennen traumaattista tapahtumaa olevat lapsuuden tapahtumat, joissa ei ole mitään erikoisempaa, vaivasivat minua trauman jälkeen, koska ne muistot muistuttivat traumaa tai olivat hyvin lähellä sitä tapahtumaa. Sen jälkeen kun olin traumatisoitunut haravoin elettyä elämää ja jäin kiinni sellasiin lapsuuden tapahtumiin jotka jollain tavoin muistuttivat minua koetusta traumasta. Aloin perkaamaan näitä tapahtumia olisiko näissä jotain "väärää".Anteeksi väärinkäsitys!
Minäkin olen hyvin herkkä ihminen ja se on vielä tietysti pahentanut minullakin kaikkea. Olen vielä ollut hyväuskoinen hölmökin aiemmin, että uskoin lähes kaiken mitä minulle sanottiin varsinkin auktoriteeteilta. Onneksi olen tästä päässyt eroon. Herkkä ihminen kun vaistoaa jo toisen ihmisen tunnetilojakin sekä monesti "osaa lukea rivien välistä". Tämä "sairaana" välillä kääntyy itseään vastaan ja näkee sellaista mitä ei ehkä olekaan.
Mulla oli toi sama, että Jumala opetettiin tietoisesti mulle väärin ja koko elämä on mennyt kamppaillessa siitä pois oppimaan. Jumala ei ole ollenkaan sellainen kuin minä olen luullut ja minulle on opetettu. Armo on ollut siinä mielessä minulle hyvin vaikea opeteltava ja olen siinä vieläkin matkalla.
Mun äiti oli ihan samanlainen, tuo Afrikka juttukin tiedetään. Aina jos minulla oli jotakin kurjasti ja halusin siitä puhua tai saada empatiaa niin eikös se kielletty sillä, että alettiin puhumaan jostakin, joka kärsii jossakin vielä enemmän. Kuinka vaikeata heillä on! Äitini ei kykene empatiaan koska hän on narsisti. Mulla on kuulemma nyttekin asiat niin hyvin, että hän ei voi ymmärtää miksi minä "muka kärsin"! Mullahan on niin kaunis kotikin, että hänellä ei ole ollut ikinä (Ja asun vuokralla)! Että syyllistetty on siis siitäkin, jos kärsit jostakin, siinäkin teet väärin! Ikinä mun tilanne ei ole niin paha, että häneltä riittäisi empatiaa minulle mutta kaikenmaailman tuntemattomia hän kyllä osaa sääliä ainakin sanallisesti. En tiedä miten todellista sekin sitten on, vai pelkästään harhautusta, että jutun saa muualle ja manipuloitua ihmisen kestämään oma kurja osansa.
Mulla on psykoosissa juuri tuota samaa ollut, että kaikki mitä eniten pelkäät tulee ääniksi. Se ulottuu siis myös uskon asioihin valitettavasti. Yhteen aikaan oli vaikea käydä ehtoollisella kirkossa, kun siellä on näitä krusifikseja ja jotenkin minun mieleni temppuili myös siten, että näin Jeesuksen täysin alasti. Arvaa mikä syyllisyys siitä sitten tuli? No, sama juttu, kun pelkäsin pitkään sitä, että teen jotakin väärin ja joudun helvettiin. No, eikös se äänenä alkanut sekin kaikua, kuinka minä milloin missäkin vaiheessa olen tehnyt jotakin sellaista, että näin tulee tapahtumaan. Enkä siis oikeasti ollut tehnyt mutta pelkäsin. Sitten mulla on vieläkin noita kiroamisääniä välillä ja niiden yhteyden olen hoksannut siihen, että kun olen itse itselleni ankara ja vaativa ne pahenevat. Tavallaan varmaan siitä syystä, että jotenkin syytän siitä Jumalaa vaikka en tietoisesti. Minulla on ollut ääniä, jotka ovat vaatineet Jumalana minun tekemään jotakin ja jotakin olen tehnytkin, myöhemmin tajunnut, ettei se ollutkaan Jumala vaan sairaus. Onneksi ihan kaikki sellaiset ei mene minulle läpi vaan erotan aika pitkälle raamatun Sanan pohjalta voiko se olla totta. Kaikkeen ei vain ole suoraa vastausta, joten jotakin on päässyt kusetusta tältäkin osin tapahtumaan. Tällaiset tapahtumat ovat lisänneet niitä kiroamisääniä.
Nyt osaan jo ottaa levollisemmin kaiken tällaisenkin, kun minulla on sairaudentunto ja tiedän, että mitä ikinä pelkään voi tulla äänenä takaisin! Ei siis tarvitse oikeasti huolestua ja uskoa siihen. Se on vaan tunne ja sairaus voi kehittää siitä äänen. Yritän keskittää ajatukseni armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön, sitä ei voi edes sairauteni mitätöidä.
Mulla alkoi oikeastaan neuroosit ennen muita mielenterveysongelmia ala-asteella. Silloin jo muistan kuinka minulla oli koulumatkalla tällaisia ajatuksia: pitää nyhtää joku lehti puusta muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Ei saa astua tuohon mutta tuohon pitää astua yms. Suoritin kaiken maailman rituaaleja koulumatkalla kotiin. Minulla oli silloin vahva tunne siitä, että minut hylätään, jos vanhempani tietäisivät, että kuulen "ääniä". En siis voinut puhua niistä mitään. Nehän selitettiin uskonnossa pahoiksi hengiksi. Luulin, että olin sitä. Ne eivät vain vielä siinä vaiheessa olleet selkeitä ääniä vaan enemmän piinaavia ja pakottavia ajatuksia, jolle en voinut mitään. Lapsena pidin tätä samana asiana, koska sain vaikeita ajatuksia mieleeni, mitä en halunnut ajatella. Enkä nyt tietenkään kovin pitkälle osannut erotella mitään, olinhan lapsi. Tämä alkoi joskus 7-9vuotiaana.
Muakin vanhemmat pelottelivat hyvin paljon, sitä pidettiin kasvatusmetodina meidän perheessä. Sillä pidettiin kaikki kiltteinä vanhemmille. Hallittiin pelolla! Mua on peloiteltu piruilla koko elämä, että ne tulee nappaan mut jos en ole kiltisti ja tietysti helvetillä. Piiskaakin sain vaikka en edes tiennyt mitä olen tehnyt aina. Ei auttanut anteeksi pyynnöt mitään. Äiti oli jonkinasteinen sadisti, että sillä oli joku ihme tarve kiduttaa. Koivuniemen herra oli myös kaapin päällä ja siitä tuli jos et ollut niinkuin hän halusi. Mitä ikinä teitkin sitä ei voinut ikäänkuin saada armoa ja anteeksi vaan siitä piti ehdottomasti antaa piiskaa ja rangaistus!Katumus ei hyövännyt mitään mutta se kyllä vaadittiin että piiskaaminen edes jossain vaiheessa loppui mutta ei estänyt sitä.
- valoakohtikokoajan
Varmaan tuo jo tuo helpotusta, että hyväksyy asian eikä kamppaile sitä epätoivoisesti vastaan. On tosi asia, että jokaisella on painolastina pieniä tai suuria asioita, joita ei tarvitsisi olla ja kantaa, mutta ne vain ovat.
Ihmisen aivorakenne on sellainen, että kaikki tallentuu ja erityisen voimakkaan muistijäljen jättää kovasti tunteita liikuttava asia.
On ikävää, että olet saanut kokea ymmärtämättömyyttä yrittäessäsi puhua. Kivessä kipeä kuin toisessa pitänee tässäkin paikkansa. Joka ei ole itse kokenut ja ei tiedä ihmisen aivojen toiminnasta, ei ymmärrä.
Ei sinun silti kannata menettää toivoa, etteivätkö ajan myötä nuo muistijäljet himmentyisi ja saisi uusia uomia. Aina kun traumasta muistuttava kokemus tulee, voit alkaa työstämään asiaa järjellä ja ajattelemalla, että nyt on tilanne toinen, tunne ei ole sama kuin nyt koettava todellisuus. Voit ajatella, että nyt olen aikuinen, olosuhteet ovat muuttuneet ja voin hallita tilannetta. Älä väkisin pakene noita tunteita vaan kohtaa ne. Kyllä ne ajan myötä menettävät teräänsä ja himmenevät.
Uskovana ihmisenä luottaisin myös Jumalan parantavaan voimaan. Kaikella on oma tarkoitus. Ja uskon että Taivaallisen isän tahto on, että saat vapautua ja elää onnellista elämää menneisyyden kahleista parantuneena. Ainakin on se etu, että osaat ymmärtää toisia vaikeita asioita läpikäynyttä. - sjksheh
Miksei meillä ole tällaisia hoitopaikkoja?
http://www.centrefortrauma.com/disorders/ocd/- psykoottinen-
Kai rahalla on vaikka mitä yksityisiä paikkoja Suomessakin?
Eihän tuossa paljoa ole uutta mitä täällä Suomessa ei olisi. He käyttää lääkkeitä - niin täälläkin. Heillä on terapiaa - niin täälläkin. Sitten on jotakin kummallisia hoitoja, joista en ole kuullutkaan. Mitä ne ovat? Tulee mieleen hypnoosi tuosta "Eye movement desensitisation and reprocessing therapy (EMDR)" en uskaltaisi uskovaisena edes kokeilla tuota, psykiatrialla on ennenkin ollut myös epäilyttäviä hoitomuotoja. Nykyäänkin on mindfullnesiakin hoidon piirissä, joka on budhalaisuutta. Ja mitäpä on Brainspotting? Jotakin aivoista löytämistä?
Terapiat ei auta neurooseihin, olen nähnyt sen kahden ystävän kohdalla! Itse en saanut edes hoitoa tähän neuroosiini, kun sitä ei haluttu diagnosoida minulle ollenkaan vaikka sen huomasivatkin. Söin kyllä SSRI lääkkeitä muista syistä minulle määrättynä mutta ei ne minun neurooseihini ainakaan auttaneet. Huonosti ne auttaa muitakin neurootikkoja, korkeintaan eivät jää niin pahasti kiinni omiin neuroottisiin ajatuskuvioihinsa mutta senkin määritteleminen on vaikeaa ulkoakäsin. En tuntenut heitä ennen lääkitystä. Se on siis heidän subjektiivinen määritelmänsä. Aika neuroottisia he lääkityksestä huolimatta olivat, ainakin minun mielestäni! Jatkuvasti jankkaamassa jotakin neuroosia ja siihen käyttämässä lähes kaiken ajatuskapasiteetin ja vapaa-ajan. Kun yksi neuroosi vihdoin on todistettu neuroosiksi, uusi tulee tilalle - ei niistä sitä kautta eroon pääse! Elämä on loputonta neuroosien puimista ja neuroottiset uskovat omiin neurooseihinsa yhtä paljon kuin muutkin harhaiset ihmiset harhoihinsa, ei siinä järkipuheet mitään hyövää! Ei se kovin näyttänyt minusta siltä, että se lääke heitäkään auttoi mitään! Mutta mitäpä minä tietäisin - ehkä he kykenivät sen avulla työelämässä ja muuten olisivat olleet työkyvyttömiä. En tiedä!
Herra paransi minut neurooseista - kiitos Herralle! - sjksheh
psykoottinen- kirjoitti:
Kai rahalla on vaikka mitä yksityisiä paikkoja Suomessakin?
Eihän tuossa paljoa ole uutta mitä täällä Suomessa ei olisi. He käyttää lääkkeitä - niin täälläkin. Heillä on terapiaa - niin täälläkin. Sitten on jotakin kummallisia hoitoja, joista en ole kuullutkaan. Mitä ne ovat? Tulee mieleen hypnoosi tuosta "Eye movement desensitisation and reprocessing therapy (EMDR)" en uskaltaisi uskovaisena edes kokeilla tuota, psykiatrialla on ennenkin ollut myös epäilyttäviä hoitomuotoja. Nykyäänkin on mindfullnesiakin hoidon piirissä, joka on budhalaisuutta. Ja mitäpä on Brainspotting? Jotakin aivoista löytämistä?
Terapiat ei auta neurooseihin, olen nähnyt sen kahden ystävän kohdalla! Itse en saanut edes hoitoa tähän neuroosiini, kun sitä ei haluttu diagnosoida minulle ollenkaan vaikka sen huomasivatkin. Söin kyllä SSRI lääkkeitä muista syistä minulle määrättynä mutta ei ne minun neurooseihini ainakaan auttaneet. Huonosti ne auttaa muitakin neurootikkoja, korkeintaan eivät jää niin pahasti kiinni omiin neuroottisiin ajatuskuvioihinsa mutta senkin määritteleminen on vaikeaa ulkoakäsin. En tuntenut heitä ennen lääkitystä. Se on siis heidän subjektiivinen määritelmänsä. Aika neuroottisia he lääkityksestä huolimatta olivat, ainakin minun mielestäni! Jatkuvasti jankkaamassa jotakin neuroosia ja siihen käyttämässä lähes kaiken ajatuskapasiteetin ja vapaa-ajan. Kun yksi neuroosi vihdoin on todistettu neuroosiksi, uusi tulee tilalle - ei niistä sitä kautta eroon pääse! Elämä on loputonta neuroosien puimista ja neuroottiset uskovat omiin neurooseihinsa yhtä paljon kuin muutkin harhaiset ihmiset harhoihinsa, ei siinä järkipuheet mitään hyövää! Ei se kovin näyttänyt minusta siltä, että se lääke heitäkään auttoi mitään! Mutta mitäpä minä tietäisin - ehkä he kykenivät sen avulla työelämässä ja muuten olisivat olleet työkyvyttömiä. En tiedä!
Herra paransi minut neurooseista - kiitos Herralle!Ei ole traumoihin keskittyneitä hoitolaitoksia. Muualla tiedetään, että lähes kaikkien psyykkisten oireilujen taustalla on traumat, siksi keskitytään traumojen hoitamiseen. Kyllä EMDR hoitoja on meilläkin saatavilla. OCD potilaan pitäisi erityisesti hiljentää mieltään ja laajentaa tajuntaansa, koska levy on jäänyt junnaamaan paikallaan, joka aiheuttaa vain lisää ahdistusta. Kaikki tietää miten stressantuneena joku ajatus tai kappale jää pyörimään päähän. Siitä pääsee eroon, kun hiljentyy ja keskittyy esim. hengittämiseen. Sitä saatanallista mindfulnessia siis.
- sjksheh
Onhan Brainspotting jo näköjään rantautunut meille.
http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/vaivana-ahdistus-pelot-tai-unettomuus-uusi-mullistava-brainspotting-hoito-voi-auttaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221691
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658