Nimittelystä :-(

Hei rakkaat ystävät ja kylänmiehet!

Ajattelin tässä minäkin purkaa tuntojani...

Eli kuten otsikko jo sanoo, on kyse nimittelystä keskusteluissa. Olen huomannut, että kun mielipiteet alkavat mennä ristiin, alkaa kummallinen nimittely puolin ja toisin. Ja se saa minut näkemään punaista. Valitettavasti en ole voinut poistaa kaikkia "nimittelyketjunpätkiä", koska niiden mukana lähtisi myös hyvin perusteltuja vastauksia.

Toivon, että jokainen ajattelisi kaksi kertaa, ennenkuin vastaa itseään suututtavaan viestiin ja vaikka kuinka tuntuisi siltä että "nytpä sanon tuolle k********e suorat sanat"... voisi silti hieman yrittää hillitä itseään. Muuten meiltä karkaa mopo käsistä. Muuten lähes jokaisesta ketjusta tulee yleinen solvaus- ja tappeluketju, jonka noin kolmannen vastauksen jälkeen alkuperäinen aihe unohtuu.

Eli yritetään nähdä toisemme arvokkaina ihmisinä, Jumalan luomina.

Terveisin Anne
15769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Annelle, sitä toivoisi, että sivistys olisi sen verran korkea, että nimittelyyn ei tarvitsisi mennä. Voimia sinulle palstan hallintaan.

Äänestä

Annelle, sitä toivoisi, että sivistys olisi sen verran korkea, että nimittelyyn ei tarvitsisi mennä. Voimia sinulle palstan hallintaan.

Äänestä
  • että ensimmäinen vastaukseni ei lähtenyt, kirjoitin sitten toisen, melkein saman sisältöisen..:))

    Äänestä

Kerro sheriffi hyvä miten homojen rienauksiin pitäisi suhtautua?
Kirjoitti miten asiallisesti tahansa, niin kohta on joku homo haastamassa riitaa.

Äänestä
  • Kivitä heidät! Muutu heidän kaltaisekseen, vaikkapa. Silloin pääset samoihin tuomioihin osalliseksi.
    Vakavammin: Pohdihan sitä, että tuo solvailu ja ilkeys on myös osa sitä, josta sinut on kutsuttu pois. Sinun ei enää tarvitse vastata heille, vaikka lihasi sitä tahtoisikin. Kuoleta Hengellä lihan teot. Liha siinä vain kärsii.

    Äänestä

  • Apollonius kirjoitti:

    Kivitä heidät! Muutu heidän kaltaisekseen, vaikkapa. Silloin pääset samoihin tuomioihin osalliseksi.
    Vakavammin: Pohdihan sitä, että tuo solvailu ja ilkeys on myös osa sitä, josta sinut on kutsuttu pois. Sinun ei enää tarvitse vastata heille, vaikka lihasi sitä tahtoisikin. Kuoleta Hengellä lihan teot. Liha siinä vain kärsii.

    Joo joo, ihan niin. Kysymys oli asiallinen ja sinä et ole hengelliseti kasvanut, niin et myöskään muutenkaan voi ymmärtää muihin sattuvaa pilkkaa. Käytäntö on osoittanut sen. Mutta anna olla kun sinua kohtaa epämielyttävä asia niin älähdät heti arvoisa Apollonius.

    Äänestä

Olen noin vuoden päivät aina silloin tällöin pyörähtänyt tälläkin palstalla. Kun olen huomannut, että pastalla on ollut todella paljon asioiden vääristelijöitä, väärinymmärtäjiä ja suoranaisia kroonisia valehtelijoita, olen tuonut esille asioiden tieteellisen puolen – sen puolen , jonka suuri enemmistö ihmiskuntamme tieteentekijöistä voi allekirjoittaa.

Seuraukset ovat tietenkin olleet huonot – minua on nimitetty milloin miksikin, olen mukamas itse valehtelija ja vääristelijä. Tällä tavoin palstan uskovaiset ovat leimanneet koko tiedemaailman valheiden pesäksi ja saatanan kätyreiksi.

Koska olen uskovaisten osalta saanut mielestäni jo tarpeeksi solvauksia, päätin viikko sitten muuttaa strategiaani ja ryhtyä itsekin nimittelemään niitä, jotka muita nimittelevät – ts. pelataan tästä lähtien palstan enemmistön säännöillä.

Äänestä
  • ole päässyt sinua vielä nimittelemään. En itse kyllä nimittelyistä hätkähdä, eniten surettaa kun toisella ei riitä sitten itsensä hillitsemis taitoja...tai sanoja muuten ilmaista itseään. Luulis, että suomi on sivistynyt maa, kirjoitus taito on jo yleistä, mutta usein sydämen sivistyksessä olisi oppimisen varaa.

    Äänestä

  • että minun kanssani nimittelyn aloitit sinä. Se oli kai tyhjäpää..
    Mutta ole turvallisella mielellä, se piristi päivää, varsinkin kun se on joskus totta.

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    että minun kanssani nimittelyn aloitit sinä. Se oli kai tyhjäpää..
    Mutta ole turvallisella mielellä, se piristi päivää, varsinkin kun se on joskus totta.

    sinua nimitellyt...sory jos olen..

    Äänestä

  • matias kirjoitti:

    sinua nimitellyt...sory jos olen..

    tarkoitettu tuolle totuuden torvelle.
    Lisäksi en osaa hänelle loukkaantua, on jotenkin sympaattinen tuossa roolissaan.

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    tarkoitettu tuolle totuuden torvelle.
    Lisäksi en osaa hänelle loukkaantua, on jotenkin sympaattinen tuossa roolissaan.

    oli tiesin sen..ajattelin vaan kysyä. TT on sellainen pikku mussukka....:)

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    tarkoitettu tuolle totuuden torvelle.
    Lisäksi en osaa hänelle loukkaantua, on jotenkin sympaattinen tuossa roolissaan.

    Heitä jo tuo rooli pois munaat itsesi.

    Äänestä

  • Nimimerkki tässä kirjoitti:

    Heitä jo tuo rooli pois munaat itsesi.

    B Lilyltä, että kakki me vedämme roolia.
    Itse luulin jo olevani sillä tasolla, että voin olla aito, mutta täytyy taas tunnustaa synti; Vedän roolia.

    Ehkä ainoa todella aito ihminen tällä palstalla ilman roolia on juhani-Aito

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    B Lilyltä, että kakki me vedämme roolia.
    Itse luulin jo olevani sillä tasolla, että voin olla aito, mutta täytyy taas tunnustaa synti; Vedän roolia.

    Ehkä ainoa todella aito ihminen tällä palstalla ilman roolia on juhani-Aito

    Olin kuukauden Ausseissa, enkä muista yhtään keskustelua, jossa olisin heittänyt ennen sitä jotain noin viksua... ;-)

    Ihmeellistä muuten, että aidoimmillaan ihminen on ilmeisesti silloin, kun ei tajua vetävänsä roolia. Tuli vaan tosta Junnusta mieleen...

    Vanha rock-sanonta 80-luvulta tietää: "Olet sitä mitä esität, joten tärkeintä on ymmärtää, mitä esität". Kun ymmärtää elämässään roolien merkityksen, alkaa hahmottaa myös omia toimintamotiivejaan. Vanhassa lukion psykologian kirjassa muistaakseni älykkyys määriteltiin suhteessa sosiaalisiin rooleihin: älykästä on toimia oikealla tavalla muuntuvissa sosiaalisissa tilanteissa. Tällä taas ei ole mitään merkitystä iän tai "tasojen" kanssa.

    Itse mielestäni koen olevani aito, koska ymmärrän vetäväni rooleja. Se taas, että on rehellinen itselleen ei mielestäni ole kovin suuri synti, jos synti ollenkaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


engelmama kirjoitti:

Hei rakkaat ystävät ja kylänmiehet!

Ajattelin tässä minäkin purkaa tuntojani...

Eli kuten otsikko jo sanoo, on kyse nimittelystä keskusteluissa. Olen huomannut, että kun mielipiteet alkavat mennä ristiin, alkaa kummallinen nimittely puolin ja toisin. Ja se saa minut näkemään punaista. Valitettavasti en ole voinut poistaa kaikkia "nimittelyketjunpätkiä", koska niiden mukana lähtisi myös hyvin perusteltuja vastauksia.

Toivon, että jokainen ajattelisi kaksi kertaa, ennenkuin vastaa itseään suututtavaan viestiin ja vaikka kuinka tuntuisi siltä että "nytpä sanon tuolle k********e suorat sanat"... voisi silti hieman yrittää hillitä itseään. Muuten meiltä karkaa mopo käsistä. Muuten lähes jokaisesta ketjusta tulee yleinen solvaus- ja tappeluketju, jonka noin kolmannen vastauksen jälkeen alkuperäinen aihe unohtuu.

Eli yritetään nähdä toisemme arvokkaina ihmisinä, Jumalan luomina.

Terveisin Anne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu