Miksi maahanmuuttokriitikko vihaa?

Niinhän se taitaa olla, halla-ahollakin oli synkkä ja ruma lapsuus

Eihän ne pursuakaan

Ne geenit.

Koska suvakit ovat yleensä vihervasemmistolaisia, jotka ovat tuhonneet aivonsa sekakäytöllä.

Monikulttuurisuuden hurmos on riippuvuus
Filosofi Stephan Molyneux on kehittänyt terävän analyysin sille, miksi suvaitsija on sellainen kuin on: hänellä on addiktio. Otan tässä tuon Molyneux'n ydinajatuksen suvaitsemisesta riippuvuutena, jonka selitän ja jota laajennan omin päätelmin.

Kaikki tietävät, että hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli. Ihmiset kertovat osallistuvansa hyväntekeväisyystoimintaan, koska saavat siitä itse iloa. Auttamisesta koettu jalomielisyys aiheuttaa aivoissa endorfiinin ja dopamiinin ryöpyn, joka tuo hyvänolon tunteen. Juuri sama aivokemiallinen tapahtuma on kaikkien addiktioiden takana. Alkoholisti tai narkomaani kokee samanlaisen aivokemiallisen reaktion päihdettä nauttiessaan, ja lopulta tottuu tähän muuntuneeseen aivokemialliseen tilaan niin paljon, ettei pärjää ilman sitä, ja kyseisen palkkion saamisesta tulee kaikki kaikessa.

Tämä aivokemiallisen palkkion hakeminen ei ole ainoa asia, joka tekee yltiöpäisestä suvaitsemisesta sairaalloista; myös suvaitsevaiston käytös on tyypillistä addiktin käytöstä. Monikultturismiin uskovat toimittajat eivät halua raportoida negatiivisia uutisia pakolaisista vaan mieluummin jättävät ne huomiotta tai kiistävät niiden olemassaolon. Mukamas rasisminvastaiset rasmuslaiset haukkuvat raiskausten uhreja huoriksi ja valehtelijoiksi, bloggaaja Saku Timonen vaatii ahdistelluille tytöille oikeudellisia seurauksia rikosilmoituksen tekemisestä, ja Kyllikin Siskojen vetäjä Katja Hietala yritti viimeiseen asti leikkiä, että pikkupojan ryöstö Torniossa ei ollut totta.

Jos näytät ikäviä tosiasioita monikultturistille, hän menee puolustuskannalle ja suuttuu, eli toimii juuri kuin mikä tahansa addikti. Jos jollain on vaikkapa alkoholiongelma, ei hän halua, että hänelle näytetään hänen addiktionsa negatiivisia seurauksia. Ei hän halua nähdä, miten on laiminlyönyt lapsiaan, tai vaikkapa paksua nippua laskuja, joka on kertynyt kun arkiasioita ei ole hoidettu. Addikti menee puolustuskannalle jos hänet pakotetaan kohtaamaan käytöksensä seuraukset ja pyrkii vähättelemään ja pakenemaan haittoja, juuri kuin suvaitsevaisto. Ikävien seurausten näkeminen tekee vaikeammaksi saada "auttamisesta" tulevaa säväriä: se jää kalvamaan mieleen, eikä omaa auttamista pysty kokemaan yhtä tärkeäksi ja hienoksi, jos joku näyttää todisteita siitä, että auttamisesi tuottaa tuhoa.

Kuten muutkin riippuvuuden ohjaamat sairaalloiset käytösmallit, on monikultturismikin itsekästä toimintaa. Monikultturisti ei välitä kärsimyksestä, jota hän tuottaa. Vain säväreillä on väliä. Suomessa sadat naiset ovat tulleet turvapaikanhakijoiden ahdistelemiksi, ilmoitettuja, turvapaikanhakijan tekemiksi tunnistettuja raiskauksia on ollut 25, ja niiden päälle on vielä valtava määrä omaisuus- ja väkivaltarikoksia. Suvaitsija ei halua ajatella näitä uhreja, koska riippuvuus sekoittaa hänen tunne-elämänsä. Suvaitsija ei kykene tuntemaan myötätuntoa rikosten uhreja kohtaan, koska hänen hyvänolontunteensa on kiinni ajatuksessa, että hänen auttamisensa kohde on viaton hädänalainen. Vain riippuvuuden kohde tuottaa enää mielihyvää.

Samoin kuin muut riippuvaiset, suvaitsijat yrittävät saada ympäristön edesauttamaan käytöstään. Huumeidenkäyttäjä ruinaa rahaa perheeltä, aineita kavereilta ja pysyy ruoassa vanhempien ja sossun avulla. Hän tietää itsekin riippuvuuden olevan pahasta mutta ei siitä pysty ravistautumaan irti. Suvaitsija vaatii yhteiskunnalta ja kanssaihmisiltään oman addiktionsa mahdollistamista: pakolaisten vastaanottoa ja rahan syytämistä heidän elättämiseensä. Jos narkomaanin vanhempi sanoo, että nyt menee rahahanat kiinni, jos et mene katkolle, on riippuvaisen ensireaktio suuttumus ja kiukuttelu. Niin reagoi myös suvaitsija, jos hänelle sanotaan, että ei pidä enää antaa resursseja maahanmuuttoon tai ottaa uusia pakolaisia. Hän suuttuu, koska riippuvaiset tyypillisesti eivät kykene maksamaan oman riippuvuutensa hintaa. Samoin kuin päihdeongelmainen siivettää hyväntahtoisilla vanhemmilla, suvaitsija siivettää hyväntahtoisella valtiolla.

Monikultturismi-addiktiosta toivutaan samoin kuin mistä tahansa muustakin riippuvuudesta: joko riippuvaisen myötätunto ja rakkaus hänen riippuvuudestaan kärsiviä kohtaan käy ylitsekäymättömäksi, ja hän toteaa ainoaksi vaihtoehdoksi kunnostautumisen. Tietyt suvaitsijat heräävät, kun lähipiiri alkaa kärsiä toiminnasta, vaikkapa oma perheenjäsen joutuu rikoksen uhriksi. Toinen tapa on kivipohjaan osuminen eli tilanne, josta on vain suunta ylöspäin. Näin käy, kun oma riippuvuus tulee itselle liian kalliiksi ja seuraukset tekevät elämästä sietämätöntä. Päihdeongelmaiselle tällainen osuma voi olla vaikkapa vankilaan tai kodittomaksi joutuminen, suvaitsijalle vaikkapa autettavien todellisen luonteen omakohtainen kokeminen.

Samoin kuin emme kokisi moraalisesti oikeana mahdollistaa päihde- tai peliriippuvaisen itsetuhoa, meidän ei tule mahdollistaa suvaitsijoiden tuottamaa laajamittaista tuhoa. Sairaalloisesti käyttäytyvien ei tule olla päätöksentekoasemassa, vaan holhouksen