suomalaisista runoilijoista.
Puutarhan pienen ja syrjäisen
sain haltuuni maailmasta,
ja latvojen alla tuulisten
nyt juoksee kaksi lasta.
Minun tyttärelläni poskessa
on kuoppa vallaton,
ja pienet kirkkaat kasvot
minun pojallani on.
Sen ilon, jota aina
minä eniten rakastin,
sen on taivas heille antanut
käsin yltäkylläisin.
Vaan turvattomana kaareutuu
nyt katto lapsuusmajan.
Oi haapa, sydämeni puu,
sinä kuuntele tuulta ajan!
Sano, näenkö poikani iloisen
minä saavan voimansa täyden
ja kasvaako tyttöni hentoinen
päin neidon vuosia käyden?
Oi haapa, sydämeni puu,
miten lehväs värisevät!
Minun ihmissilmäni sumentuu -
sano, syksykö on vai kevät?
Sinun laillasi levottomaksi saa
minut ankara tuuli ajan.
Voin lasten suojaksi rakentaa
vain lauluni lehtimajan."
Muistakaa aina ÄIDINkieltänne. Älkää antako kenenkään sitä alistaa.
Puutarhan pienen ja syrjäisen
sain haltuuni maailmasta,
ja latvojen alla tuulisten
nyt juoksee kaksi lasta.
Minun tyttärelläni poskessa
on kuoppa vallaton,
ja pienet kirkkaat kasvot
minun pojallani on.
Sen ilon, jota aina
minä eniten rakastin,
sen on taivas heille antanut
käsin yltäkylläisin.
Vaan turvattomana kaareutuu
nyt katto lapsuusmajan.
Oi haapa, sydämeni puu,
sinä kuuntele tuulta ajan!
Sano, näenkö poikani iloisen
minä saavan voimansa täyden
ja kasvaako tyttöni hentoinen
päin neidon vuosia käyden?
Oi haapa, sydämeni puu,
miten lehväs värisevät!
Minun ihmissilmäni sumentuu -
sano, syksykö on vai kevät?
Sinun laillasi levottomaksi saa
minut ankara tuuli ajan.
Voin lasten suojaksi rakentaa
vain lauluni lehtimajan."
Muistakaa aina ÄIDINkieltänne. Älkää antako kenenkään sitä alistaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Katri Vala:
Ensimmäiset hetkeni
Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta,
ja Lapin aurinko miltei sammunut.
Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset
soihdut häipyivät jo kalveten tunturin
huippujen taa,
kun suuren tuskan jälkeen
lepäsin kalpean äitini rinnalla
aamukuutamossa.
Äitini hymyili ja itki
ja minä vaistosin vain hänen lämpimien rintojensa
tuoksun, ja imeydyin punaisiin päihin.
Ja niin valui pieneen ruumiseeni
surullista ja kaunista elämää
valkoisena, voimallisena maitona.
Eikä minussa ollut pelkoa tuon lämpöisen
rikkauden loppumisesta. Äitini rinnat
olivat ehtymättömät kuin maa, joka yhä
uudestaan antaa ravinnon
myriaadeille yksilöille.
En myös tuntenut sääliä nuorta äitiäni
kohtaan, joka verellään oli ruokkinut
ja yhä ruokki minua.
Minulla oli jumalainen oikeus olla julma,
niinkuin kaikella versoavalla elämällä on!
Tässäkin maassa on vaikka minlkälaisia kohtaloita, vaikka minkälaisia perheitä, elämiä, elämäntarinoita ja ollut sukpolvia vaikka kuinka - ja ajatelkaa, ruotsinkieliset voivat yhdellä lauseella sellaisen määrän elämäntarinoita ja erilaisia perheitä ja heidän ihmisarvojaan mitätöidä!
Kukla oikeasti alistuu vuonna 2016 sellaiselle?
Suomenruotsalaisena ja äitinä en voi hyvällä katsoa höpötystäsi. Opettele kirjoittamaan edes omaa äidinkieltäsi ja sen jälkeen voit oppia muidenkin äitien kieliä.
Miten arvasinkaan, että tuon jälkimmäisen runon oli etsinyt juuri RKP:läinen :D
Minusta teidän menonne alkaa jo muuttua säälittäväksi.
Ja missä kohtaa aloittaja teki jonkun kielivirheen? Miksi ette ikinä anna esimerkkejä näiden väitteidenne päälle?
Oletko tosiaan riikki, joka on muuttanut Suomeen!?
Vai oletko etnisesti suomalainen ruotsinkielinen, joka uskottelee olevansa "suomenruotsalainen"?