Mielestäni olisi maahanmuuton kannalta järkevin ratkaisu, että jaettaisiin maa kahteen osaan. Olisi suvakkien alue, jossa noudatettaisiin heidän ihannoimaansa sharia lakia ja olisi kantasuomalaisten alue, jossa noudatettaisiin nykyistä perustuslakia. Ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
Jaetaan maa
sharialakisuomeen
15142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sopii hyvin kunhan tämä suvakkialue perustettaisiin ahvenanmaalle. Saisivat siellä suvakit ja isis terroristit halailla toisiaan.
erittäin hyvä idea
Kannatetaan.
Niinpä, kumpikin puoli vastaisi tietenkin omista tuloistaan ja menoistaan. Hiukan epäilen kuitenkin etteivät suvakit moiseen rahankäyttöön suostu. Vaativat tietenkin kantasuomalaisten kustantavan kaiken. Vähintäänkin matujen aiheuttamat menot heille.
Onneksi raha tulee taikaseinästä.
Ja tarpeeksi isot perämottorit kiinni tsrvittaessa koko saaren voisi laittaa menemään jonnekin muualle.
Muslimit Ahvenanmaalle ja sitten ehkä lopuksi luovutetaan saaret Ruotsille. Keskittäminen kannattaa, ihan kuin spitaaliset Seilille.
Eihän ne affenanmaalaiset mitään pahaa ole meille tehneet? Miksi pitäisi heitä kuormittaa? Suomi vaan poikki, pohjoisemmaksi normikansalaiset ja pääkaupunkiseudulle muut.
Mitä ihmettä? Suomihan maksaa kaiken jokatapauksessa ja åhvenanmaalaiset saisivat siksi itselleen pelkästään kulttuurien rikkauksia!
Åhvenanmaa on lisäksi sopivasti Mamu-Ruotsin lähellä.
Aloittajalla on pari ihan perusasiaa hukassa.
Ensinnäkin kantasuomalaisuus on ehdottomasti suvakkiutta. Suvakki on ehdottomasti suomalaisuuden puolesta, eli vapauksien ja suvaitsevuuden puolella. Johan itse sana suvakkikin viittaa siihen.
Toiseksi nuo shariat ja odinin sotilaiden, rasistien, muukalaisvihanlietsojien, natsien ja muiden hörhöjen tavoittelemat yhteiskuntamuodot ja elintavat ovat juuri niitä mitä suvakit vastustavat ehdottomasti.
Älä puhu roskaa....
Suvakki on lähinnä punaviherhörhö, joka omaa tyhmyyttään tai tarkoituksella ajaa kaaosta tähän yhteiskuntaan "suvaitsemalla" vain Suomi-vihamielisiä asioita saattaakseen maan kaaokseen tai aloittamalla jonkun sairaan yhteiskuntakokeilun, joka pahimmassa tapauksessa tuhoaa kaiken saavutetun.
Se, että kaikki eri mieltä olevat ovat vihapuhujia, natseja ja rasisteja on vain suvakkien keksimää pötyä.
Ihan samaan päästäisiin yksinkertaisesti siten, että ne jotka haluavat elättää tuntemattomia toisen kulttuurin ihmisiä ottaisivat heidät kotiinsa täysihoitoon.
On hullua vaatia sitä kaikilta, koska siitä seuraa vähintään sisällissota.
Kannatetaan...maa kahtia!!
Jos kettutyttöjä ja niihin verrattavia on n.4-5 %, ei siinä tarvitse Suomea katkaista, taitaisi jopa Suomussalmi riittää. Kunnon ihmiset voivat asua niinkuin ennenkin.
Suurinta suvaitsevaisuutta on hyväksyä turvapaikanhakijoiden tekemät joukkoraiskaukset ja seksuaalinen häirintä. Ne jotka tuomitsevat nämä raiskaukset ovat pahimman luokan rasisteja. AAMEN-
Parempi suvakit ja mamut arabiamaihin....Ja suvakit elättää niitä apinoita omalla rahalla Suomi puhdas niistä kaikkista loisista ja hulluista