Tämän päivän uutinen:
"Entinen EU-komissaari Siim Kallas pyrkii Viron presidentiksi, uutisoi Postimees-lehti. Lehden tietojen mukaan Kallas kertoo virallisesti aikeistaan vajaan kolmen viikon kuluttua.
Kallas toimi EU-komissaarina lähes 10 vuotta vuodesta 2004. Hän on ollut myös Viron pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri."
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/postimees-viron-presidenttipelin-avaa-ex-komissaari-kallas/5811756
Laitan tähän nyt vain kummallisuuksia - niitä maailma on täynnä .
Wikipedia tietää:
"Siim Kallas (s. 2. lokakuuta 1948 Tallinna) on virolainen poliitikko, joka toimi komissaarina José Manuel Barroson johtamassa Euroopan komissiossa 2004–2014. Hän oli myös komission varapuheenjohtaja. Vuosina 2004–2010 Kallaksen vastuualueena oli hallinto, tilintarkastus ja petostorjunta ja vuosina 2010–2014 liikenneasiat.[1]"
Ja samasta lähteestä:
"Kallasia alettiin tutkia 1997 sadan miljoonan kruunun kavaltamisesta, kun valtion pankki Põhja-Eesti Pank (PEP) sijoitti keskuspankista lainaamansa 10 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Sveitsiin vuonna 1993, mutta kahdeksan miljoonaa katosi tietymättömiin."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siim_Kallas
No, miten hoitui tuo EU:n tilintarkastus?!
"Skandaali" EU-parlamentissa: holtitonta rahankäyttöä paljastunut
Vuosien 2007, 2008 ja 2009 raportit luovutettiin The Telegraph -lehdelle johtuen ylempien europarlamentaarikkojen toiveesta julkistaa asia. Parlamentin pääsihteeri Klaus Welle yritti estää raporttien julkistamisen.
Raporteissa käsitellään EU-parlamentin 1700 miljoonan euron budjetin väärinkäyttöä."
http://www.talouselama.fi/uutiset/quotskandaaliquot euparlamentissa holtitonta rahankayttoa paljastunut/a708083
"EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen
Tiedusteluraportti 20. syyskuuta 2008 sisältää tietoa säännöllisestä pedofiliasta , lasten hyväksikäytöstä ja snuff-elokuvien teosta eri paikoissa Belgiassa Euroopan komission jäsenten toimesta. 37 – sivuisen raportin, joka julkaistiin http://www.worldreports.org-sivulla otsikolla ” Madeleine McCann ja Euroopan komission pedofiiliskandaali ” sivulla 23 . todetaan näin:
[ ... ] ” 7. elokuuta 2007 Lontoon Metropolitan poliisi vahvisti, että Madeleine McCann siepattiin Belgiassa toimivan pedofiiliorganisaation tilauksesta. Meille on kerrottu miten tämä tapahtuu: “asiakas saa kolme valokuvaa eri lapsista ja hän valitsee mieleisensä. Henkilö, joka valitsi Madeleine McCannin on korkea-arvoinen Euroopan komission virkamies Brysselissä ja hänen nimensä on raportoitu.…Hänen häpeällinen nimensä on Jose Manuel Barroso… “
Cristopher Story julkaisi saamansa tiedot Barroson osuudesta Madeleine McCannin sieppaukseen vuonna 2008. Hän sai useita tappouhkauksia ja kuoli oudoissa olosuhteissa 1. 7. 2010. Christopher Edward Harle alias Cristopher Story toimi aikaisemmin urallaan mm. Margaret Tatcherin neuvonantajana ja oli erittäin arvostettu tutkiva journalisti sekä tiedustelija. Storyn mukaan sieppauksen Barrosolle hoiti Dachaussa päämajaansa pitävä Deutsche Verteidigungs Dienst (DVD)- niminen kansainvälinen pedofiili-rikollisorganisaatio, jonka jäseniin ja taustavoimiin kuuluu useita poliitikkoja niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.
Häpeällinen José Manuel Barroso
Vuonna 1985 Barroso pääsi pääministeri Aníbal Cavaco Silvan hallitukseen varasisäministeriksi ja vuonna 1987 kehitysyhteistyöministeriksi seuraavaksi viideksi vuodeksi.Tämä oletettu pedofiili ja lastensieppaaja toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002–2004.
Hän oli nuorempana myös yksi Portugalin kommunistisen työväenpuolueen johtajia ja kuului maolaiseen liikkeeseen. Barroson ensimmäisen EU-komission toimikausi oli 2004-2009, ja 2009 hänet nimitettiin komission puheenjohtajaksi uudelle toimikaudelle, joka päättyy tänä vuonna.
Barroson vaikuttaessa Portugalissa siellä on siepattu lukuisia lapsia, joista ei ole sen jälkeen tiedetty mitään.
Pohjois- Portugalissa tapahtuneet lasten katoamiset:
- Jorge Sepulveda,10 , siepattiin huhtikuussa 1991 Massareleksen alueella Oporton lähellä.
- Claudia Alexandra Silva de Sousa, 7 , siepattiin toukokuussa 1994 Vila Verdessä Oporton lähellä.
- Rui Pedro,12, siepattiin maaliskuussa 1998 Lousadassa Oporton lähellä.
- Rui Pereira,12, siepattiin helmikuussa 1999 Nova Vila da Famalicaossa Oporton alueella .
Etelä- Portugalissa kadonneet lapset:
- Rene Hasee, 6, saksalainen, siepattiin kesäkuussa 1996 ollessaan Amoreirasin rannalla Atlantin rannikolla.
- Joanna Cipriano, 7, siepattiin vuonna 2004 Figueirassa , joka sijaitsee 7 km: n päässä Praia da Luzista .
- Carolina Santos, 3 , sieppausyritys Silveksessä v.2006.
- Madeleine McCann, 3, Iso-Britannian kansalainen, siepattiin 3. toukokuuta 2007 Praia da Luzissa .
Kaikki siepatut lapset ovat kadonneet jäljettömiin. Poliisi on ollut haluton ja kykenemätön selvittämään tapauksia."
http://pirona.fi/?p=1515

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun Valitut palat - Reader's Digest - maailman laajuisesti uutisoi vuonna 2008 pedofiliasta ja diplomaattien hyväksikäyttötapauksista, oli artikkelin kuvituksena Viron Suomen ruuslähetystö, jonka katolla artikkelin ohessa olleessa kuvassa liehui Suomen siniristilippu.
Niin ja monta kertaa on suomalaislehdissä ollut mainintaa, että Suomesta tulee pedofilia kuvia maailmalle. Olisiko asialla ollut se hiv-mies?
Tiedättekö muuten, että se oli Suomen KRP, joka antoi koiralausunnot. jolla Madeleine McCannin vanhemmat laitettiin epäilyksen alaiseksi tytön katoamisesta. Myöhemmin pääministeri Cameron sitten perusti tytön sieppauksen tiimoilta operaatio Grangen.
Kyllä tämä Brysselin tilanne on nyt todella hankala. Edelleenkään lentokenttä ei ole auki. Siellä ratsataan nyt asunto asunnolta ja talo talolta aluetta terroristien varalta. Ihan varmasti poliisit käyvät myös EU-rakennuksissakin varmuuden vuoksi joka ainoan tilan lävitse terrorivaaran varalta. Ja se ottaa aikaa. Nyt jo kenttä on ollut 1,5 viikkoa kiinni. Sehän tietää, että mepit ja ministerit eivät nyt pysty lentämään eestaa Brysselin ja omien maittensa välillä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040221355444_uu.shtml
""Kallasia alettiin tutkia 1997 sadan miljoonan kruunun kavaltamisesta, kun valtion pankki Põhja-Eesti Pank (PEP) sijoitti keskuspankista lainaamansa 10 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Sveitsiin vuonna 1993, mutta kahdeksan miljoonaa katosi tietymättömiin."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siim_Kallas
No, miten hoitui tuo EU:n tilintarkastus?!"
Ehkä tämä Kallas valittiin juuri siitä syystä, että hän osaa piilottaa 8 miljoonaa teille tietymättämille. Tämä vaikuttaa aika hyväksytyltä EU-eliitin piirissä. Odetellaan, milloin alkaa kadota vielä suurempia summia. Sekin on juuri ajankohtaista, että yhdelle kaverille on myönnetty Junckerin valtuudet, joten ilmeisesti se pystyy esim. jonkun maan ottamaan haltuun, kun on sopivasti huono taloustilanne. Luulisin, että kokoomuksen henkilökunnasta voisi löytyä joulupukin naamari-kavereita, joilla pärstä on peruslukemilla, kun EU tekee päätöksen vaikka nyt tämän Suomen ja sitten Kreikan siirtämisestä EU-valtion omaisuudeksi. EU työntää tänne velkarahaa ja näin Suomi on sitten otettavissa omaisuudeksi vastineena, jos nyt vaikka näin ajattelee. Siitä pro-euro-tyypit saisivat valtiolleen pari maata pohjakassaksi.
POLITICO Brussels Playbook, presented by EY: ECJ slammed — Putin’s tax haven — Steel politics explode
By Ryan Heath 4/4/16, 7:20 AM CET
Updated 4/4/16, 7:39 AM CET
http://www.politico.eu/newsletter/playbook/politico-brussels-playbook-presented-by-ey-ecj-slammed-putins-tax-haven-steel-politics-explode/
Uutishuone
EMU syvenee, mitä tekee Suomi?
http://www.sttk.fi/2016/02/18/emu-syvenee-mita-tekee-suomi/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14199018/eu-on-sairas-rahanpalvontayhteiso-