Peruna on hyvää.

Tuossa ma. käydessäni kaupassa, löysin myynnistä Marokkossa kasvatettua uutta perunaa. S-market möi alle kaksi ekua kilo, mitä eku ja seistemänkymmentä ja jotain.
Kylmäsavulohta ja lohisörsselssöniä joukkoon, kasviksia ja avot.
Kyllä kelpasi nousta pöydästä.

Suosittelen tuota pottua.

Joskus Ruotsista tullut varhaisperuna on ollut niin vetistä, ettei sitä vinkumatta syö. Parempaa on ollut tuolta etelämmästä tulleet.
Onkohan apulanta ollut syy vetisyyteen, en tunne asiaa.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ensin kannattaa tarkistaa, ettei perunan sisään ole kätketty apulantaa. Se kun on pommintekijöiden räjähteissä käyttämä räjähdeherkkä aines. Varsinkin kun pottu on marokolaista tai muuten vain muslimaailmasta.
Peruna Suomessa on muuten melko uusi tuote ruokapöydässä. Ennen perunan tuloa Suomeen nauris ja lanttu korvasivat potun ja kansa oli tervettä.
Mikä sen parempaa kuin "kuutossilli vironpotun" kera? Heh!

Äänestä
  • Apulanta potun sisässä aiheuttaa paukuttelua, sekä paukun epäonnistuessa, suhautuksia. Ääni on kuulijoita varten ja haju kuuroja varten, näin kaikki ovat asiassa samalla viivalla.

    Äänestä

Joo hei-

Minä odotan aina Juhannukseen saakka ennen kuin syön uusia perunoita, mutta syön niitä sitten elokuun loppuun asti paljon eri tavoin.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

muslimaista ei tule ostaa mitään ruoka tarvikkeita eikä mitään muutakaan.

muslimimaissa on saatana johtajana ja näiden tuotteiden ja tavaroiden mukana tulee näitä saatanallisia demoneita mukana .

Älä osta mitää muslimimaissa tehtyä tuotettua

Äänestä
  • Tiesittekö muuten, että muslimit ovat kovia huijareita? Ostin taannoin usein matkaltani Egyptin Kairosta mausteita kotiinviemiseksi ja ihmettelin, kun aina pippurijauhetta ruokaan laitettuani hampaissa rahisi. Samoin oli kanelin kanssa.
    Asia paljastui, kun kerroin asian täällä Suomessa eräälle Egyptissä syntyneen ja siellä pitkään eläneen maahanmuuttajan kanssa. Hän sanoi, että panevat lentohiekkaa mausteitten sekaan, että saavat painoa lisää. Opin sen, että kun ostan mausteita ulkomailta, niin ostan ne aina kokonaisina ja jauhan ne sitten itse kotona hienommaksi.
    Muslimi voi nimittäin huijata, kunhan tekee vastaavasti jotain hyvää. Pahojen tekojen tekeminen ei ole väärin, kunhan tekee vain hitusen verran hyviä tekoja päivässä enemmän. Voi siis hyvin huijata, kunhan muistaa vastaavasti tinkiä hinnasta.

    Äänestä

  • hujarimuslimit kirjoitti:

    Tiesittekö muuten, että muslimit ovat kovia huijareita? Ostin taannoin usein matkaltani Egyptin Kairosta mausteita kotiinviemiseksi ja ihmettelin, kun aina pippurijauhetta ruokaan laitettuani hampaissa rahisi. Samoin oli kanelin kanssa.
    Asia paljastui, kun kerroin asian täällä Suomessa eräälle Egyptissä syntyneen ja siellä pitkään eläneen maahanmuuttajan kanssa. Hän sanoi, että panevat lentohiekkaa mausteitten sekaan, että saavat painoa lisää. Opin sen, että kun ostan mausteita ulkomailta, niin ostan ne aina kokonaisina ja jauhan ne sitten itse kotona hienommaksi.
    Muslimi voi nimittäin huijata, kunhan tekee vastaavasti jotain hyvää. Pahojen tekojen tekeminen ei ole väärin, kunhan tekee vain hitusen verran hyviä tekoja päivässä enemmän. Voi siis hyvin huijata, kunhan muistaa vastaavasti tinkiä hinnasta.

    >>että panevat lentohiekkaa mausteitten sekaan, että saavat painoa lisää.>>
    Taidat itse huijata! Jos haluaa painoa lisää, eihän silloin lentohiekkaa kannata panna painoksi vaan tavallista. Kaikki tietää lentopostin, joka on tavallista postia kevyempää: niinpä lentohiekankin täytyy olla tavallista kevyempää.

    Äänestä

  • Eikös se musliminkin pottua Herra kasvata. Eihän pottua kasva, ilman elämänantajaa. Sillä jos muslimin pottu on hiekkaista, se peruna muutoinkin pestään.

    Äänestä

  • Kun S-kauppa myy marokkolaista perunaa, se on kuin kotimaista. S-kauppa on tuottajien kauppa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


potuista.puhetta kirjoitti:

Tuossa ma. käydessäni kaupassa, löysin myynnistä Marokkossa kasvatettua uutta perunaa. S-market möi alle kaksi ekua kilo, mitä eku ja seistemänkymmentä ja jotain.
Kylmäsavulohta ja lohisörsselssöniä joukkoon, kasviksia ja avot.
Kyllä kelpasi nousta pöydästä.

Suosittelen tuota pottua.

Joskus Ruotsista tullut varhaisperuna on ollut niin vetistä, ettei sitä vinkumatta syö. Parempaa on ollut tuolta etelämmästä tulleet.
Onkohan apulanta ollut syy vetisyyteen, en tunne asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu