Evankelistat varoittavat

Hämmästyttävän samansisältöisiä ovat Matteuksen, Markuksen ja Lukkaan evankeliumin kohdat siitä, mitä Jeesus kertoo viimeisistä ajoista:

' Varokaa ettei teitä johdeta harhaan! Monet tulevat esiintymään nimelläni. He sanovat: Minä se olen., ja Aika on tullut.
Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.

Ja kun kuulette sodista ja levottomukksista,
älkää hätääntykö. Näin täytyy ensin käydä,
mutta loppu ei ole vielä silloin.

Ja Jeesus jatkoi:
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan ja joka puolella
on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja
ruttotauteja.

Kauhistuttavia asioita tapahtuu ja
taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä.
Mutta jo ennen tätä teidän
kimppuunne hyökätään ja teitä vainotaan.

Teitä viedään tuomiolle synagoogiin,
teitä teljetään vankiloihin,
te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen
minun nimeni tähden. Näin te saatte tilaisuuden
todistaa minusta.

Painakaa vaan ieleen, että teidän
ei tule etukäteen miettiä,
millä itseänne puolustaisitte.
Minä annan teille viisauden puhua niin,
ettei yksikään vastustaja pysty
kiistämään eikä kumoamaan
sanojanne.

Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisennen
ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille
ja muutamia teistä surmataan.

KAIKKI VIHAAVAT TEITÄ
MINUN NIMENI TÄHDEN.
Mutta edes hiuskarva päästänne
ei mene hukkaan.

Pysykää lujina, niin voitatte
omaksenne elämän.

Sillä ne päivät ovat koston
päiviä, KAIKKI, MIKÄ ON
KIRJOITETTU KÄY TOTEEN.

Vieraat kansat polkevat Jerusalemia.

Auringossa, kuussa ja tähdissä
näkyy merkkejä.
Meren aallot pauhaavat jyristen ja maan
päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta
odottaessaan, mitä tulee tapahtumaan, sillä
taivaiden voimat järkkyvät.

Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti
päänne pystyyn, sillä teidän
vapautuksenne on lähellä.

Katsokaa viikunapuuta, kun näette sen
puhkeavan lehteen, tiedätte että kesä on tulossa.
Samoin, kun näette tapahtuvan tiedätte
että jumalan valtakunta on lähellä.'
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Hämmästyttävän samansisältöisiä ovat Matteuksen, Markuksen ja Lukkaan evankeliumin kohdat siitä, mitä Jeesus kertoo viimeisistä ajoista:"

Onkohan moiseen jotain erityistä syytä? Miksi ne ovat samansisältöisiä?

Äänestä
  • mutta ilmeisesti aivan erityisesti 'valittujaan'
    pysymään aina lujina uskossa Kolmiyhteiseen Jumalaan.

    Eikö ne ole myös selvä osoitus siitä, että Jeesus on kaikkitietävä ja kaikkivoipa Jumala.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vääristä kristuksista ja prof kirjoitti:

Hämmästyttävän samansisältöisiä ovat Matteuksen, Markuksen ja Lukkaan evankeliumin kohdat siitä, mitä Jeesus kertoo viimeisistä ajoista:

' Varokaa ettei teitä johdeta harhaan! Monet tulevat esiintymään nimelläni. He sanovat: Minä se olen., ja Aika on tullut.
Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.

Ja kun kuulette sodista ja levottomukksista,
älkää hätääntykö. Näin täytyy ensin käydä,
mutta loppu ei ole vielä silloin.

Ja Jeesus jatkoi:
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan ja joka puolella
on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja
ruttotauteja.

Kauhistuttavia asioita tapahtuu ja
taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä.
Mutta jo ennen tätä teidän
kimppuunne hyökätään ja teitä vainotaan.

Teitä viedään tuomiolle synagoogiin,
teitä teljetään vankiloihin,
te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen
minun nimeni tähden. Näin te saatte tilaisuuden
todistaa minusta.

Painakaa vaan ieleen, että teidän
ei tule etukäteen miettiä,
millä itseänne puolustaisitte.
Minä annan teille viisauden puhua niin,
ettei yksikään vastustaja pysty
kiistämään eikä kumoamaan
sanojanne.

Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisennen
ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille
ja muutamia teistä surmataan.

KAIKKI VIHAAVAT TEITÄ
MINUN NIMENI TÄHDEN.
Mutta edes hiuskarva päästänne
ei mene hukkaan.

Pysykää lujina, niin voitatte
omaksenne elämän.

Sillä ne päivät ovat koston
päiviä, KAIKKI, MIKÄ ON
KIRJOITETTU KÄY TOTEEN.

Vieraat kansat polkevat Jerusalemia.

Auringossa, kuussa ja tähdissä
näkyy merkkejä.
Meren aallot pauhaavat jyristen ja maan
päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta
odottaessaan, mitä tulee tapahtumaan, sillä
taivaiden voimat järkkyvät.

Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti
päänne pystyyn, sillä teidän
vapautuksenne on lähellä.

Katsokaa viikunapuuta, kun näette sen
puhkeavan lehteen, tiedätte että kesä on tulossa.
Samoin, kun näette tapahtuvan tiedätte
että jumalan valtakunta on lähellä.'

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu