Olenko luuseri

Olenko luuseri, kun minulla ei ole melkein mitään työkokemusta ja olen jo 19v (täytän 20 loppukesästä). Asun pienellä paikkakunnalla ja minulla ei ole oikeastaan ikinä ollut intoa mennä kesätöihin. En ole tarvinnut rahaa, enkä pienenä ymmärtänyt työkokemuksen tärkeyttä. Olen oikeastaan ollut vain parissa tetissä ja tehnyt vähän jotain vapaaehtoistyötä. Nyt välivuoteni aikana olen yrittänyt paikkailla asiaa. En saanut töitä mistään, mutta olin työkokeilussa kaupassa n. 3Kk ja sain paljon kehuja ahkeruudestani. Olen saanut jopa kesätöitä täksi kesäksi. Joudun ehkä pitämään toisen välivuoden, koska tuntuu etten pääse sisään yliopistoon tänä vuonna. Ekan välivuoden halusin pitää vain koska en keksinyt mitään minne hakea. Minua kuitenkin kiinnostaa kaupallinen ala. Alalla puhutaan olevan paljon työttömyyttä ja että töihin pääsee joko suhteilla tai kovalla työkokemuksella. Olen alkanut epäillä kannattaako minun hakea sellaiselle alalle jolla minulla ei ole kumpaakaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sima3333 kirjoitti:

Olenko luuseri, kun minulla ei ole melkein mitään työkokemusta ja olen jo 19v (täytän 20 loppukesästä). Asun pienellä paikkakunnalla ja minulla ei ole oikeastaan ikinä ollut intoa mennä kesätöihin. En ole tarvinnut rahaa, enkä pienenä ymmärtänyt työkokemuksen tärkeyttä. Olen oikeastaan ollut vain parissa tetissä ja tehnyt vähän jotain vapaaehtoistyötä. Nyt välivuoteni aikana olen yrittänyt paikkailla asiaa. En saanut töitä mistään, mutta olin työkokeilussa kaupassa n. 3Kk ja sain paljon kehuja ahkeruudestani. Olen saanut jopa kesätöitä täksi kesäksi. Joudun ehkä pitämään toisen välivuoden, koska tuntuu etten pääse sisään yliopistoon tänä vuonna. Ekan välivuoden halusin pitää vain koska en keksinyt mitään minne hakea. Minua kuitenkin kiinnostaa kaupallinen ala. Alalla puhutaan olevan paljon työttömyyttä ja että töihin pääsee joko suhteilla tai kovalla työkokemuksella. Olen alkanut epäillä kannattaako minun hakea sellaiselle alalle jolla minulla ei ole kumpaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu