Agressiivinen sateenkaariliike.

ajatusajasta

Sateenkaari liike on ahdistanut agressiivisesti sellaisia ihmisiä, jotka vastustavat heidän ajatuksiaan, esim. Suomessa Päivi Räsästä. Liike tulee ajamaan pakolla sukupuolineutraalin vihkimisen kirkoon, vetoamalla valtiolliseen lakiin.
On suurta sinisilmäisyyttä kuvitella, että sateenkaari liike olisi suvaitsevainen uskovien ihmisten omantunnon asioissa.
Amerikassa liike on aiheuttanut uskoville ihmisille irtisanomisia työstä, isoja sakkoja ja liiketoiminnan kieltämisiä.
Syrjintälait tulevat aiheuttamaan paljon ongelmia ihmisille, jotka eivät voi hyväksyä homouden ja lesbouden sallivaa opetusta kouluissa, kirkoissa tai lastenpäiväkodeissa.
Sateenkaari liikkeeelle ei riittänyt se, että homoutta ei enää luokiteltu sairaudeksi tai se, että homoja ja lesboja ei saa syrjiä työelämässä tai se, että he saivat oikeuden viralliseen parisuhteeseen.
He haluavat valtaa, joka kieltää kaikenlaisen homouden tai lesbouden vastustamisen, ja he toimivat asiassaan tarvittaessa hyvin agressiivisesti.
Totuus on kuitenkin lahjomaton. Normaalissa perheessä, jossa on isä ja äiti, mikä tarkoittaa miestä ja naista, syntyvät lapset normaalilla tavalla. Se on ihmiskunnan alusta lähtien ollut paras tilanne kasvattaa lapsia miehiksi ja naisiksi.
Kaikki muut ns.sukupuolet ovat, joko sukupuolisesti vammaisina syntyneitä lapsia, tai sellaisia, jotka on leikattu vammaisiksi, tai sitten on myös niitä joiden mielen kehitys on ollut epänormaalia ja niissä tapauksissa ihminen itse on valinnut sukupuolensa psyykkisistä syistä toiseksi, kuin mitä se syntyessä oli.
Kaikkia näitä epänormaaleja tapauksia täytyy kohdella ihmisarvon mukaisesti, mutta heille on kuitenkin myös annettava mahdollisuus kehittyä toisin, jos he haluavat, takaisin normaaliin suuntaan.
Yhteiskunnan lakeja ei saa muuttaa sellaisiksi, että nämä vähemmistöryhmät voivat kieltää kaikki muut mielipiteet, ja terrorisoida sellaisia, joka eivät voi hyväksyä heidän elämän tapaansa normaalina ja hyvänä asiana.

31

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuu

      Te oletta vuosisatoja panetelleet, mustamaalanneet ja syrjineet homoja. Tajuan että ottaa koville myöntää että on ollut väärässä. Mutta en ymmärrä että jaksatte edelleen jatkaa tuota haukkumista ja syyttelyä.

      • HäpeäisitteJo

        Aloittaja on oikeassa. Kyllä minäkin olen ihmetellyt ns. sateenkaariväen aggressiivisuutta. Mikään ei riitä. Aggressiivisuus ja suvaitsemattomuus kohdistuu valtaväestöön, normaaleihin heteroihmisiin.

      • TotuusSattuu
        HäpeäisitteJo kirjoitti:

        Voitko antaa muutamia konkreettisia esimerkkejä tuosta "agressiivisuudesta" ja missä sitä voisi kenties nähdä ja kokea. Omalle kohdalle kun ei ole kyllä sattunut.

      • Jeesus.oli.homo
        HäpeäisitteJo kirjoitti:

        Aloittaja on oikeassa. Kyllä minäkin olen ihmetellyt ns. sateenkaariväen aggressiivisuutta. Mikään ei riitä. Aggressiivisuus ja suvaitsemattomuus kohdistuu valtaväestöön, normaaleihin heteroihmisiin.

        Häpeä itse saatanan kiihkomielinen hihhuli. Eikö mene jakeluun että homous on luonnollista ja osa ihmisen ja muidenkin eläinten seksuaalisuutta? Te homofoobiset sekopäät sinne helvettiin joudutte.

        Uskonto on oopiumia aivottomille lampaille.

      • Jeesus.oli.homo kirjoitti:

        Häpeä itse saatanan kiihkomielinen hihhuli. Eikö mene jakeluun että homous on luonnollista ja osa ihmisen ja muidenkin eläinten seksuaalisuutta? Te homofoobiset sekopäät sinne helvettiin joudutte.

        Uskonto on oopiumia aivottomille lampaille.

        Ei muuten ollut homo. Homosaation kannattaja joko on itse hintti, rappioporukkaa, mädättäjä tai paskamedian aivopesemä tahdoton lammas

    • asdfgasdfgsdf

      Aina kun vanhat änkyräfundismiehet närkästyvät jostain noin, on tehty jotain oikein.

      • Vähän niinkuin se että länsimaiset porvarit närkästyvät jostain lienee ollut Neuvostoliiton aikoihin merkki siitä että on tehty" jotain oikein".

        Tuo setan ajama homosaatio on samaa marxilaista kuonaa kuin kommunismi, feminismi, ideologisperäinen monikulttuurisuus yms.
        Setakin on oikeasti tyytyväinen vasta siten kun kaikki heidän kritisoijansa ovat laitettu vankilaan tai mielisairaalaan.

      • KysynVaan-76
        L.J.H kirjoitti:

        Vähän niinkuin se että länsimaiset porvarit närkästyvät jostain lienee ollut Neuvostoliiton aikoihin merkki siitä että on tehty" jotain oikein".

        Tuo setan ajama homosaatio on samaa marxilaista kuonaa kuin kommunismi, feminismi, ideologisperäinen monikulttuurisuus yms.
        Setakin on oikeasti tyytyväinen vasta siten kun kaikki heidän kritisoijansa ovat laitettu vankilaan tai mielisairaalaan.

        "Tuo setan ajama homosaatio on samaa marxilaista kuonaa kuin kommunismi, feminismi, ideologisperäinen monikulttuurisuus yms."

        Kumma kun Neuvostoliiton perintönä edelleen Venäjällä suhtaudutaan nurjasti homoihin. Neuvostoliiton aikanahan heitä suljettiin mm. mielisairaaloihin.

        Mutta todellisuudessahan homoilla on hyvät oikeudet niissä maissa joissa muutenkin vallitsee länsimainen demokratia ja ihmisoikeudet ja heitä sorretaan niissä maissa joissa on diktatuuri tai uskonnollisesti johdettu hallinto ja joissa ei muutenkaan kannateta ihmisoikeuksia tai naisen yhtäläistä asemaa.

      • KysynVaan-76 kirjoitti:

        Tässä on kysymys kulttuurimarxismista läntisestä marxismista, joka ei ollut neuvostoliitossa käytössä kuin lyhyen aikaa Lenin laillisti homoseksuaalisuuden Stalin uudelleenkriminalisoi sen. Länsimaissa marxistit halusivat uudelleen muokata kulttuuria voidakseen tehdä kulttuurivallankumouksen.

      • asdgdfsagfdgsf

        Stalin oli siis hyvä tyyppi? Ei oikeastaan ole ihme että te fundikset ihailette Putinia.

      • NäinMeillä

        "Tässä on kysymys kulttuurimarxismista läntisestä marxismista, joka ei ollut neuvostoliitossa käytössä kuin lyhyen aikaa"

        Tämä "kulttuurimarxismi" ei ollut koskaan käytössä Neuvostoliitossa. Se on 60-luvulla keksitty termi joka kuvasi yhtä sen aikaisen marxismin lännessä vallinnutta melko pientä suuntausta. Se hiipui jo 70-luvulla mutta jostain syystä Amerikan uskonnollinen oikeisto on halunnut retoriikassaan käyttä sitä sopivana leimakirveenä kaikelle vastustamalleen "liberaalille hapatukselle". Euroopassa se ei ole kuulunut sanastoon enää vuosikymmeniin koska täällä ei sellaista uskonnollista oikeistoa ole joka näitä termejä tarvitsisi. Jonkin verran se on kuitenkin näköjään nyt hiipinyt kuitenkin Suomeenkin tiettyjen ihmisten käyttöön. Mutta valtaosa heistä, kuten et näköjään sinäkään, tiedä siitä oikeasti mitään.

        "Lenin laillisti homoseksuaalisuuden Stalin uudelleenkriminalisoi sen."

        Kyllä, joten huomaamme että asialla ei ollut lopulta mitään tekemistä kommunismin kanssa.

        "Länsimaissa marxistit halusivat uudelleen muokata kulttuuria voidakseen tehdä kulttuurivallankumouksen."

        Juu, joskus 60-luvulla. Sen jälkeen yleiset ihmisoikeudet ja seksuaalivähemmistöjen asema ovat muuttuneet normaaliksi valtavirraksi joka ei enää herätä kiihkoa kuin joissain vanhoissa jäärissä sekä uskonnollisissa piireissä.

      • asdgdfsagfdgsf kirjoitti:

        Stalin oli siis hyvä tyyppi? Ei oikeastaan ole ihme että te fundikset ihailette Putinia.

        En minä niin sanonut.

      • NäinMeillä kirjoitti:

        "Tässä on kysymys kulttuurimarxismista läntisestä marxismista, joka ei ollut neuvostoliitossa käytössä kuin lyhyen aikaa"

        Tämä "kulttuurimarxismi" ei ollut koskaan käytössä Neuvostoliitossa. Se on 60-luvulla keksitty termi joka kuvasi yhtä sen aikaisen marxismin lännessä vallinnutta melko pientä suuntausta. Se hiipui jo 70-luvulla mutta jostain syystä Amerikan uskonnollinen oikeisto on halunnut retoriikassaan käyttä sitä sopivana leimakirveenä kaikelle vastustamalleen "liberaalille hapatukselle". Euroopassa se ei ole kuulunut sanastoon enää vuosikymmeniin koska täällä ei sellaista uskonnollista oikeistoa ole joka näitä termejä tarvitsisi. Jonkin verran se on kuitenkin näköjään nyt hiipinyt kuitenkin Suomeenkin tiettyjen ihmisten käyttöön. Mutta valtaosa heistä, kuten et näköjään sinäkään, tiedä siitä oikeasti mitään.

        "Lenin laillisti homoseksuaalisuuden Stalin uudelleenkriminalisoi sen."

        Kyllä, joten huomaamme että asialla ei ollut lopulta mitään tekemistä kommunismin kanssa.

        "Länsimaissa marxistit halusivat uudelleen muokata kulttuuria voidakseen tehdä kulttuurivallankumouksen."

        Juu, joskus 60-luvulla. Sen jälkeen yleiset ihmisoikeudet ja seksuaalivähemmistöjen asema ovat muuttuneet normaaliksi valtavirraksi joka ei enää herätä kiihkoa kuin joissain vanhoissa jäärissä sekä uskonnollisissa piireissä.

        Kyllä vaan tiedän jotain olen lukenut kirjan aiheesta. Ja valitettavasti kommunismi ei ole vielä kuollut. Kyllä niitä samoja äärivasemmistotahoja on olemassa, ja tekevät muutakin kuin juovat kaljaa yhteiskunnan laskuun.

      • asfgasfgsdfg

        Että ihan kirjan olet lukenut. Uskoiskohan. Saiskohan kirjan ja kirjoittajan nimen?

      • a-----a

        "Kyllä niitä samoja äärivasemmistotahoja on olemassa, ja tekevät muutakin kuin juovat kaljaa yhteiskunnan laskuun."

        Toki on. Kuten on myös ääriuskovaisia, jotka harrastavat muutakin kuin pedofiliaa.

      • asfgasfgsdfg kirjoitti:

        Että ihan kirjan olet lukenut. Uskoiskohan. Saiskohan kirjan ja kirjoittajan nimen?

        Juha Ahvio

    • Heippa

      Onko sinua itseäsi ahdisteltu? Millä tavalla? On totta, että keskustelu sukupuolivähemmistöjen asiasta on toisinaan ollut kiivastakin. Keskinäinen kunnioitus on toisinaan keskustelussa unohtunut. Mutta miksi et haluaisi antaa homoille samoja oikeuksia kuin heteroille?

      Ketään ei saa terrorisoida. Viimeiseen lauseeseen kirjoitit olennaisen asian: erilainen elämäntapakin pitää hyväksyä normaalina ja hyvänä asiana. Eikö se pidä suoda kaikille? Eikö lähimmäisen rakastaminen ole juuri sitä?

      Tervehtien Päivi-pappi

      • asdfasdfsdf

        Ei avaaja sinulle vastaa. Olet todennäköisesti hänen mielestään lähinnä saatanan asialla, koskapa olet "väärää" sukupuolta. Tuollaisten muinaisjäännösten mielestä naisen tulisi pitää turpansa kiinni ja tehdä kuten mies sanoo, oli kyse mistä tahansa.

      • goldenrules

        Kirjoitat kauniisti pidän siitä. Tahdon olla rehellinen. Minua ei ole ahdisteltu. Kysymys on siitä, että noin viitisen vuotta mietin suhtautumistani homouteen ja lesbouteen. Suhtauduin aluksi asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä pitempään asiaa harkitsin, sitä varmenpi olin siitä, että kyse on huonosta asiasta.
        Ihmettelin lopuksi kuinka kukaan saattoi pitää tälläistä päivänselvästi huonoa asiaa yhtä hyvänä kuin biologisestui normaalia heteroutta.
        Seurasin tavallista mediaa en somea ja huomasin kuinka myönteisesti tv-ohjelmissa asiaan suhtauduttiin. Nyt olen seuranut sitä kaikkea netissä katso, http://askdrbrown.org/ amerikkalaista uskonnollista radio ohjelmaa, missä usein kerrotaan mitä amerikassa tällä rintamalla tapahtuu.
        Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon.
        Hetero mies oli hankkinut virallisen todistuksen, siitä että oli nainen, ja meni yliopiston kampuksen naisten kylpytiloihin ja aiheutti melkoisen paniikin. Poliisi ei voi mitään koska osavaltion lait sallivat sukupuolen vaihdoksen ilman esim. leikkauksia ja myös naisten tilojen käytön.
        Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen suuntaus, jossa lait muutetaan esim. homojen ja lesbojen ja sukupuolen vaihtajien halujen mukaan, antamalla heille täydelliset lailliset oikeudet toimia mielensä mukaisesti hetero yhteiskunnassa, jossa ihmiset jakautuvat kahteen sukupuoleen, jossa on miesten ja naisten sosiaaliset tilat erotettu toisistaan ja jossa äiti on nainen ja isä on mies, niin se ei tule toimimaan. Sellainen yhteiskunta häviää olemassaolon taistelun.
        En näe homoudessa tai lesboudessa yhtään positiivista asiaa ihmiskunnan yksilön tai yhteiskunnan kannalta.
        Kyse on biologisesti epänormaalista tapauksesta. Sen mukaan ei pidä määritellä yhteiskunnan sukupuolisia käsitteitä isä ja äiti, tyttö ja poika, mies ja nainen uusiksi. Se olisi sosiaalista hulluutta.
        Homo ja lesbokäyttäytyminen on täydellisessa ristiriidassa ihmisen normaalin hetero käyttäytymisen kanssa. Jos autiolle saarella viedään homoja ja lesboja, on siellä tietyn ajan kuluttua aivan hiljaista. Mutta jos autiolle saarelle viedään heteroita kumpaakin sukupuolta se kukoistaa. Koko tässä sateenkaari ajattelussa ei ole muuta johtoajatusta, kuin pelkkä oman navan tuijottelu. Koko maailman on hyväksyttävä heidän omituiset totuutensa.
        En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Minä uskon Raamattuun, en mihinkään itselleni sopivaan Jumalaan.
        Jos haluat ymmmärtää minun ajatteluani tutustu netissä Michael Brown:iin ja john Lennox:iin.
        Tämä vielä, uskon Jeesukseen henkilökohtaisesti, enkä voi tehdä tietoisesti tahallani väärin, siis Raamatun vastaisesti, Rakkaus/pitäminen/ihastuminen/siis tunteet, ovat hyviä asioita tai pahoja hedelmiensä mukaan. Jumalan rakkaus on eri asia, se ei koskaan voi olla väärin.
        Taivaassa ei ole heteroja tai homoja, mutta ei sieltä myöskään löydy ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tekivät syntiä elämässään. Raamatun mukaan homous ja lesbous on syntiä ja Jumalan koko ihmiskunnalle Aatamin ja Eevan kautta antama alkutieto ns. golden rules (katso muut kansat ) tuomitsee homouden ja lesbouden. Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi.

      • raamattuonsatukirja

        Raamattu on paimentolaismiehen keksimä satukirja ja tämän ymmärtää jokainen vanhan testamentin lukenut. Mitä sitten tulee homofobiaasi ja haluusi rajoittaa muiden ihmisten elämää omien jumalaharhojesi pohjalta niin ... ei tule tapahtumaan. Ehkä löydät itsellesi jostain aikakoneen ja voit palata keskiajalle vainoamaan ihmisiä ja polttamaan vaikka pari noitaa siinä sivussa :)

        Ainiin, todiste siitä satukirjamaisuudesta... katsotaampas...

        20. Mutta jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi

        Naisen joka ei vuotanut verta ensimmäisenä yönä sai kivittää hengiltä. Mitä luulet, keksikö tämän säännön ikuinen ja viisas jumalaolento, vai keksikö sen paimentolaismies? Haloo? Syttyykö se lamppu :)

        ps: Nainen ei aina vuoda verta menettäessään neitsyytensä. Tämä on asia jonka me nyt tiedämme ja jota paimentolaismies tai tämä paimentolaismiehen keksimä jumala ei tiennyt.

      • sanojentakana
        asdfasdfsdf kirjoitti:

        Ei avaaja sinulle vastaa. Olet todennäköisesti hänen mielestään lähinnä saatanan asialla, koskapa olet "väärää" sukupuolta. Tuollaisten muinaisjäännösten mielestä naisen tulisi pitää turpansa kiinni ja tehdä kuten mies sanoo, oli kyse mistä tahansa.

        Vastaan nyt sinulle. En mielelläni vastaa haastaviin kommentteihin, mutta vaikutat älykkäältä ja jollain lailla kultaiselta. Kirjoituksesi on sellaista tyyliltään. En voi sanoa sinulle muuta kuin, että seison sanojeni takana.

      • asdfgasdfsdf
        sanojentakana kirjoitti:

        Vastaan nyt sinulle. En mielelläni vastaa haastaviin kommentteihin, mutta vaikutat älykkäältä ja jollain lailla kultaiselta. Kirjoituksesi on sellaista tyyliltään. En voi sanoa sinulle muuta kuin, että seison sanojeni takana.

        Siinähän seisot. Eikä minua häiritse edes typerän alentuva suhtautumisesi. Ihminen, joka myöntää itse saavansa mielipiteensä jenkkiläisiltä hurlumhei-sivustoilta, ei paljoa tämän enempää huomiota ansaitse.

        Tiesitkö muuten... Eniten rahaa homopornoon per capita maailmassa kulutetaan Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeen osavaltioissa? Kielletty hedelmä kiinnostaa. Teidän homokammoisten juttuja lukiessaan tulee aina mieleen Markku Koivisto. Kovasti oli hänkin homoseksuaalisuutta vastaan, kunnes totuus paljastui.

      • TotuusSattuu
        goldenrules kirjoitti:

        Kirjoitat kauniisti pidän siitä. Tahdon olla rehellinen. Minua ei ole ahdisteltu. Kysymys on siitä, että noin viitisen vuotta mietin suhtautumistani homouteen ja lesbouteen. Suhtauduin aluksi asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä pitempään asiaa harkitsin, sitä varmenpi olin siitä, että kyse on huonosta asiasta.
        Ihmettelin lopuksi kuinka kukaan saattoi pitää tälläistä päivänselvästi huonoa asiaa yhtä hyvänä kuin biologisestui normaalia heteroutta.
        Seurasin tavallista mediaa en somea ja huomasin kuinka myönteisesti tv-ohjelmissa asiaan suhtauduttiin. Nyt olen seuranut sitä kaikkea netissä katso, http://askdrbrown.org/ amerikkalaista uskonnollista radio ohjelmaa, missä usein kerrotaan mitä amerikassa tällä rintamalla tapahtuu.
        Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon.
        Hetero mies oli hankkinut virallisen todistuksen, siitä että oli nainen, ja meni yliopiston kampuksen naisten kylpytiloihin ja aiheutti melkoisen paniikin. Poliisi ei voi mitään koska osavaltion lait sallivat sukupuolen vaihdoksen ilman esim. leikkauksia ja myös naisten tilojen käytön.
        Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen suuntaus, jossa lait muutetaan esim. homojen ja lesbojen ja sukupuolen vaihtajien halujen mukaan, antamalla heille täydelliset lailliset oikeudet toimia mielensä mukaisesti hetero yhteiskunnassa, jossa ihmiset jakautuvat kahteen sukupuoleen, jossa on miesten ja naisten sosiaaliset tilat erotettu toisistaan ja jossa äiti on nainen ja isä on mies, niin se ei tule toimimaan. Sellainen yhteiskunta häviää olemassaolon taistelun.
        En näe homoudessa tai lesboudessa yhtään positiivista asiaa ihmiskunnan yksilön tai yhteiskunnan kannalta.
        Kyse on biologisesti epänormaalista tapauksesta. Sen mukaan ei pidä määritellä yhteiskunnan sukupuolisia käsitteitä isä ja äiti, tyttö ja poika, mies ja nainen uusiksi. Se olisi sosiaalista hulluutta.
        Homo ja lesbokäyttäytyminen on täydellisessa ristiriidassa ihmisen normaalin hetero käyttäytymisen kanssa. Jos autiolle saarella viedään homoja ja lesboja, on siellä tietyn ajan kuluttua aivan hiljaista. Mutta jos autiolle saarelle viedään heteroita kumpaakin sukupuolta se kukoistaa. Koko tässä sateenkaari ajattelussa ei ole muuta johtoajatusta, kuin pelkkä oman navan tuijottelu. Koko maailman on hyväksyttävä heidän omituiset totuutensa.
        En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Minä uskon Raamattuun, en mihinkään itselleni sopivaan Jumalaan.
        Jos haluat ymmmärtää minun ajatteluani tutustu netissä Michael Brown:iin ja john Lennox:iin.
        Tämä vielä, uskon Jeesukseen henkilökohtaisesti, enkä voi tehdä tietoisesti tahallani väärin, siis Raamatun vastaisesti, Rakkaus/pitäminen/ihastuminen/siis tunteet, ovat hyviä asioita tai pahoja hedelmiensä mukaan. Jumalan rakkaus on eri asia, se ei koskaan voi olla väärin.
        Taivaassa ei ole heteroja tai homoja, mutta ei sieltä myöskään löydy ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tekivät syntiä elämässään. Raamatun mukaan homous ja lesbous on syntiä ja Jumalan koko ihmiskunnalle Aatamin ja Eevan kautta antama alkutieto ns. golden rules (katso muut kansat ) tuomitsee homouden ja lesbouden. Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi.

        "Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon."

        Tiesitko että Suomessakin virkamies joka ei käsittelisi vaikkapa tummaihoisten asioita erotettaisiin heti. Tai leipuri joka ei suostuisi laittamaan hääkakkuun kahden "erirotuisen" ihmisen kuvaa joutuisi varmasti vaikeuksiin.
        Jostain kumman syystä kuitenkin edelleen on ihmisiä joiden mielestä homoja saa vapaasti syrjiä vaikka kaikkinainen etniseen alkuperään, ihonväriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumisen perustuva syrjintä on jo ajat sitten kielletty.

      • TotuusSattuu
        goldenrules kirjoitti:

        Kirjoitat kauniisti pidän siitä. Tahdon olla rehellinen. Minua ei ole ahdisteltu. Kysymys on siitä, että noin viitisen vuotta mietin suhtautumistani homouteen ja lesbouteen. Suhtauduin aluksi asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä pitempään asiaa harkitsin, sitä varmenpi olin siitä, että kyse on huonosta asiasta.
        Ihmettelin lopuksi kuinka kukaan saattoi pitää tälläistä päivänselvästi huonoa asiaa yhtä hyvänä kuin biologisestui normaalia heteroutta.
        Seurasin tavallista mediaa en somea ja huomasin kuinka myönteisesti tv-ohjelmissa asiaan suhtauduttiin. Nyt olen seuranut sitä kaikkea netissä katso, http://askdrbrown.org/ amerikkalaista uskonnollista radio ohjelmaa, missä usein kerrotaan mitä amerikassa tällä rintamalla tapahtuu.
        Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon.
        Hetero mies oli hankkinut virallisen todistuksen, siitä että oli nainen, ja meni yliopiston kampuksen naisten kylpytiloihin ja aiheutti melkoisen paniikin. Poliisi ei voi mitään koska osavaltion lait sallivat sukupuolen vaihdoksen ilman esim. leikkauksia ja myös naisten tilojen käytön.
        Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen suuntaus, jossa lait muutetaan esim. homojen ja lesbojen ja sukupuolen vaihtajien halujen mukaan, antamalla heille täydelliset lailliset oikeudet toimia mielensä mukaisesti hetero yhteiskunnassa, jossa ihmiset jakautuvat kahteen sukupuoleen, jossa on miesten ja naisten sosiaaliset tilat erotettu toisistaan ja jossa äiti on nainen ja isä on mies, niin se ei tule toimimaan. Sellainen yhteiskunta häviää olemassaolon taistelun.
        En näe homoudessa tai lesboudessa yhtään positiivista asiaa ihmiskunnan yksilön tai yhteiskunnan kannalta.
        Kyse on biologisesti epänormaalista tapauksesta. Sen mukaan ei pidä määritellä yhteiskunnan sukupuolisia käsitteitä isä ja äiti, tyttö ja poika, mies ja nainen uusiksi. Se olisi sosiaalista hulluutta.
        Homo ja lesbokäyttäytyminen on täydellisessa ristiriidassa ihmisen normaalin hetero käyttäytymisen kanssa. Jos autiolle saarella viedään homoja ja lesboja, on siellä tietyn ajan kuluttua aivan hiljaista. Mutta jos autiolle saarelle viedään heteroita kumpaakin sukupuolta se kukoistaa. Koko tässä sateenkaari ajattelussa ei ole muuta johtoajatusta, kuin pelkkä oman navan tuijottelu. Koko maailman on hyväksyttävä heidän omituiset totuutensa.
        En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Minä uskon Raamattuun, en mihinkään itselleni sopivaan Jumalaan.
        Jos haluat ymmmärtää minun ajatteluani tutustu netissä Michael Brown:iin ja john Lennox:iin.
        Tämä vielä, uskon Jeesukseen henkilökohtaisesti, enkä voi tehdä tietoisesti tahallani väärin, siis Raamatun vastaisesti, Rakkaus/pitäminen/ihastuminen/siis tunteet, ovat hyviä asioita tai pahoja hedelmiensä mukaan. Jumalan rakkaus on eri asia, se ei koskaan voi olla väärin.
        Taivaassa ei ole heteroja tai homoja, mutta ei sieltä myöskään löydy ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tekivät syntiä elämässään. Raamatun mukaan homous ja lesbous on syntiä ja Jumalan koko ihmiskunnalle Aatamin ja Eevan kautta antama alkutieto ns. golden rules (katso muut kansat ) tuomitsee homouden ja lesbouden. Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi.

        "Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi."

        Niin, satut vain pitämään heitä huonoina, epänormaaleina ihmisinä joita ei yhteiskunnassamme tarvitse sietää saati siten kohdella tasavertaisesti.
        Monien mielestä tuo saattaa kuullostaa siltä että vihaat heitä... Tai sitten haluaisin todella kuulla mitä suunnittelet niiden ihmisten varalle joita oikeasti vihaat ;)

      • christianbigotry
        goldenrules kirjoitti:

        Kirjoitat kauniisti pidän siitä. Tahdon olla rehellinen. Minua ei ole ahdisteltu. Kysymys on siitä, että noin viitisen vuotta mietin suhtautumistani homouteen ja lesbouteen. Suhtauduin aluksi asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä pitempään asiaa harkitsin, sitä varmenpi olin siitä, että kyse on huonosta asiasta.
        Ihmettelin lopuksi kuinka kukaan saattoi pitää tälläistä päivänselvästi huonoa asiaa yhtä hyvänä kuin biologisestui normaalia heteroutta.
        Seurasin tavallista mediaa en somea ja huomasin kuinka myönteisesti tv-ohjelmissa asiaan suhtauduttiin. Nyt olen seuranut sitä kaikkea netissä katso, http://askdrbrown.org/ amerikkalaista uskonnollista radio ohjelmaa, missä usein kerrotaan mitä amerikassa tällä rintamalla tapahtuu.
        Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon.
        Hetero mies oli hankkinut virallisen todistuksen, siitä että oli nainen, ja meni yliopiston kampuksen naisten kylpytiloihin ja aiheutti melkoisen paniikin. Poliisi ei voi mitään koska osavaltion lait sallivat sukupuolen vaihdoksen ilman esim. leikkauksia ja myös naisten tilojen käytön.
        Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen suuntaus, jossa lait muutetaan esim. homojen ja lesbojen ja sukupuolen vaihtajien halujen mukaan, antamalla heille täydelliset lailliset oikeudet toimia mielensä mukaisesti hetero yhteiskunnassa, jossa ihmiset jakautuvat kahteen sukupuoleen, jossa on miesten ja naisten sosiaaliset tilat erotettu toisistaan ja jossa äiti on nainen ja isä on mies, niin se ei tule toimimaan. Sellainen yhteiskunta häviää olemassaolon taistelun.
        En näe homoudessa tai lesboudessa yhtään positiivista asiaa ihmiskunnan yksilön tai yhteiskunnan kannalta.
        Kyse on biologisesti epänormaalista tapauksesta. Sen mukaan ei pidä määritellä yhteiskunnan sukupuolisia käsitteitä isä ja äiti, tyttö ja poika, mies ja nainen uusiksi. Se olisi sosiaalista hulluutta.
        Homo ja lesbokäyttäytyminen on täydellisessa ristiriidassa ihmisen normaalin hetero käyttäytymisen kanssa. Jos autiolle saarella viedään homoja ja lesboja, on siellä tietyn ajan kuluttua aivan hiljaista. Mutta jos autiolle saarelle viedään heteroita kumpaakin sukupuolta se kukoistaa. Koko tässä sateenkaari ajattelussa ei ole muuta johtoajatusta, kuin pelkkä oman navan tuijottelu. Koko maailman on hyväksyttävä heidän omituiset totuutensa.
        En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Minä uskon Raamattuun, en mihinkään itselleni sopivaan Jumalaan.
        Jos haluat ymmmärtää minun ajatteluani tutustu netissä Michael Brown:iin ja john Lennox:iin.
        Tämä vielä, uskon Jeesukseen henkilökohtaisesti, enkä voi tehdä tietoisesti tahallani väärin, siis Raamatun vastaisesti, Rakkaus/pitäminen/ihastuminen/siis tunteet, ovat hyviä asioita tai pahoja hedelmiensä mukaan. Jumalan rakkaus on eri asia, se ei koskaan voi olla väärin.
        Taivaassa ei ole heteroja tai homoja, mutta ei sieltä myöskään löydy ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tekivät syntiä elämässään. Raamatun mukaan homous ja lesbous on syntiä ja Jumalan koko ihmiskunnalle Aatamin ja Eevan kautta antama alkutieto ns. golden rules (katso muut kansat ) tuomitsee homouden ja lesbouden. Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi.

        "Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin."

        Pitäisikin erottaa, jos ei suostu tekemään työtään. Myöhemmin vapauduttuaan hän alkoi myöntää näitä lupia myös homoseksuaaleille, mutta poistaen lomakkeista tietoja (eli sabotoi), tehden näistä luvista pätemättömiä. Tämä virkailija on muuten ollut 3 kertaa naimisissa, joten oli tekopyhää vedota omatuntoonsa.

        "Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon."

        Jos tämä on se Oregonin tapaus, niin tämä leipuri julkaisi facebookissaan tämän parin nimet ja kotiosoitteet, jonka seuraksena tämä pari sai lukuisia tappouhkauksia.

        Kannattaa lukea tämä artikkeli asiasta: http://www.thenewcivilrightsmovement.com/brint/almost_everything_you_heard_on_the_sweet_cakes_case_is_false

      • goldenrules kirjoitti:

        Kirjoitat kauniisti pidän siitä. Tahdon olla rehellinen. Minua ei ole ahdisteltu. Kysymys on siitä, että noin viitisen vuotta mietin suhtautumistani homouteen ja lesbouteen. Suhtauduin aluksi asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä pitempään asiaa harkitsin, sitä varmenpi olin siitä, että kyse on huonosta asiasta.
        Ihmettelin lopuksi kuinka kukaan saattoi pitää tälläistä päivänselvästi huonoa asiaa yhtä hyvänä kuin biologisestui normaalia heteroutta.
        Seurasin tavallista mediaa en somea ja huomasin kuinka myönteisesti tv-ohjelmissa asiaan suhtauduttiin. Nyt olen seuranut sitä kaikkea netissä katso, http://askdrbrown.org/ amerikkalaista uskonnollista radio ohjelmaa, missä usein kerrotaan mitä amerikassa tällä rintamalla tapahtuu.
        Amerikassa kristittyjä, jotka noudattavat omatuntonsa ääntä vainotaan, Esim virkailija, joka ei voinut käsitellä työssään homoliittoja erotettiin. Leipuri joka ei halunut laittaa hääkakun päälle kahta sulhasta, sai sakkoja ja joutui liikkeen harjoittamiskieltoon.
        Hetero mies oli hankkinut virallisen todistuksen, siitä että oli nainen, ja meni yliopiston kampuksen naisten kylpytiloihin ja aiheutti melkoisen paniikin. Poliisi ei voi mitään koska osavaltion lait sallivat sukupuolen vaihdoksen ilman esim. leikkauksia ja myös naisten tilojen käytön.
        Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen suuntaus, jossa lait muutetaan esim. homojen ja lesbojen ja sukupuolen vaihtajien halujen mukaan, antamalla heille täydelliset lailliset oikeudet toimia mielensä mukaisesti hetero yhteiskunnassa, jossa ihmiset jakautuvat kahteen sukupuoleen, jossa on miesten ja naisten sosiaaliset tilat erotettu toisistaan ja jossa äiti on nainen ja isä on mies, niin se ei tule toimimaan. Sellainen yhteiskunta häviää olemassaolon taistelun.
        En näe homoudessa tai lesboudessa yhtään positiivista asiaa ihmiskunnan yksilön tai yhteiskunnan kannalta.
        Kyse on biologisesti epänormaalista tapauksesta. Sen mukaan ei pidä määritellä yhteiskunnan sukupuolisia käsitteitä isä ja äiti, tyttö ja poika, mies ja nainen uusiksi. Se olisi sosiaalista hulluutta.
        Homo ja lesbokäyttäytyminen on täydellisessa ristiriidassa ihmisen normaalin hetero käyttäytymisen kanssa. Jos autiolle saarella viedään homoja ja lesboja, on siellä tietyn ajan kuluttua aivan hiljaista. Mutta jos autiolle saarelle viedään heteroita kumpaakin sukupuolta se kukoistaa. Koko tässä sateenkaari ajattelussa ei ole muuta johtoajatusta, kuin pelkkä oman navan tuijottelu. Koko maailman on hyväksyttävä heidän omituiset totuutensa.
        En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Minä uskon Raamattuun, en mihinkään itselleni sopivaan Jumalaan.
        Jos haluat ymmmärtää minun ajatteluani tutustu netissä Michael Brown:iin ja john Lennox:iin.
        Tämä vielä, uskon Jeesukseen henkilökohtaisesti, enkä voi tehdä tietoisesti tahallani väärin, siis Raamatun vastaisesti, Rakkaus/pitäminen/ihastuminen/siis tunteet, ovat hyviä asioita tai pahoja hedelmiensä mukaan. Jumalan rakkaus on eri asia, se ei koskaan voi olla väärin.
        Taivaassa ei ole heteroja tai homoja, mutta ei sieltä myöskään löydy ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tekivät syntiä elämässään. Raamatun mukaan homous ja lesbous on syntiä ja Jumalan koko ihmiskunnalle Aatamin ja Eevan kautta antama alkutieto ns. golden rules (katso muut kansat ) tuomitsee homouden ja lesbouden. Henkilökohtaisesti en ole koskaan vihannut ketään ihmistä homouden tai lesbouden vuoksi.

        >En ole vielä käsitellyt Raamattua, jonka perhe käsitys isä, äiti ja lapset on aivan kristallin selvä käsite, ja perustuu siihen että nainen synnyttää ja mies siittää.
        Nii-iin, hyvä on. Mitä sitten? Nykyään on toiset käsitykset.

    • pimppelip0m

      "Kaikkia näitä epänormaaleja tapauksia täytyy kohdella ihmisarvon mukaisesti"

      Meidän täytyy muistaa että tämä lause pätee täydellisesti avaajaan. Luultavasti joutunut uskonnollisen henkisen pahoinpitelyn kohteeksi lapsena tai muuta vastaavaa.

    • VegeAggressiivisuus

      Ei kaikki sateenkaariliikkeessä ole aggressiivisia, ainoastaan vegetarisit... mutta sama juttu se on kaikkien muidenkin kohdalla, siis sateenkaariliikkeen ulkopuolella myös...

    • >Syrjintälait tulevat aiheuttamaan paljon ongelmia ihmisille, jotka eivät voi hyväksyä homouden ja lesbouden sallivaa opetusta kouluissa, kirkoissa tai lastenpäiväkodeissa.
      Ihan reilua ja oikein. Huomaa myös, että noista ongelmista pääsee todella helposti eroon – ei tarvitse kuin vähän korjata asenteitaan.

    • epikuroseikirj

      Se,se taitaa olla uskovaisten lähes suurin aihe - ihmisen seksuaalisuus. Varmaan Raamatusta löytyy sivukaupalla aihetta käsittelevää ja sitten fundisten tulkinnat vielä sen päälle niin sivumäärältään se voisi vastata Encyclopædia Britannicaa.

      Kun katselee esim. Luterilaisuus palstaa niin seksuaalisuus on ranginglistan ykkönen.
      Jos vielä olisi jokin mittari, jolla mitattaisiin aggression vahvuutta noissa kirjoituksissa niin ehkä se olisi 7 mangditudin luokkaa.

      Joo ei tarvii homokorttia lyödä pöytään.

    • jonna_x

      Aloittaja puhuu viisaudella täyttä asiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe