Tässäpä muinaisastronauttiteoreetikoille ja vegaaneille pohtimista: Esa Paloniemi-nimisen bloggarin mukaan avaruudesta tulleet muukalaiset kielsivät ihmisiltä sianlihan syönnin sukulaisuuden takia. On niitä huonommistakin syistä kasvissyöjiksi alettu.
"Nyt päästään varsinaiseen asiaan: jos oletetaan muinaisastronauttien heidän puuttumisensa ihmisen kehitykseen olevan totta ja pidetään mielessä että sika on eräs eniten ihmistä fysiologisesti muistuttava eläin, jopa 70% ihmisen ja sian geeneistä uskotaan olevan samoja, voisivatko sika ja ihminen olla sukulaisia? Lisää tajunnanvirtaa: jos muukalaiset olisivat luoneet ihmisen ja ehkä siankin geneettisellä muokkauksella samoista palikoista, voisiko siinä olla selitys miksi mahdolliset muinaisastronautit ovat kieltäneet sianlihan syönnin? Ihminen ja sika ollevat 70% sukulaisia joten kyseessä voisi olla kannibalismi ja se on ihmisille eräs suurimpia tabuja. Avaruuden geeniteknikot eivät siis haluaisi ihmisen tappavan ja syövän läheistä sukulaistaan ja tästä eettisestä syystä välittäneet Raamatun kautta kiellon sikojen syönnistä."
Jatkuu:
http://asfalttikukka.blogspot.fi/2015/12/ihan-sikana-on-taas-joulu-ja-kinkun.html

Vastaukset 2
Vanhimmat
Se oli Profeetta Mohammed, joka kielsi sian lihan syömisen, koska hän oli huomannut kaikenlaisia jätteitä syövän sian lihassa loisia.
Jos Mohammed kirjoittaisi Koraanin tänä päivänä, siinä lukusi, että ihminen älkööt syökö lihaa,jota Evira ei ole tarkastanut.
Hmmm, eikö raamattukin kiellä epäpuhtaiden eläinten mm. sian syönnin. En nyt jaksa ryhtyä kaivamaan mutta kertokoon se joka tietää varmasti.
Uskon myös vakaasti että harmailla oli tarkoituksensa laatiessaan meille sääntöjä. Niitä pitäisi varmaankin noudattaa.