Mädättäjä-arkkipiipsan viimeisin täystuho

"eronnut arkkipiispa Kari Mäkisen puheiden jälkeen noin 950 evankelisluterilaisen kirkon jäsentä."

Kirkosta on eronnut pääsiäisen aikaan selvästi tavallista useampi. Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan eroaaltoon johtivat arkkipiispa Kari Mäkisen pääsiäislauantain pakolaispuheet MTV:n Uutisekstrassa.


Eroakirkosta.fi:n tiedotteen mukaan palvelun kautta on eronnut arkkipiispa Kari Mäkisen puheiden jälkeen noin 950 evankelisluterilaisen kirkon jäsentä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta kolmessa päivässä olisi eronnut noin 170 kirkon jäsentä.
15345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hyi olkoon mikä teennäinen luciferuksen lähetti johtaa kirkkoanne

Äänestä

Moikka

Kirkosta voi toki erota, silloin kun se tuntuu olennaiselta.

Ehkä kuitenkin tässä keskustelussa on hyvä huomioida se, mistä on kyse ns. kirkkoturvassa. Ja mitä siis olivat nämä arkkipiispan ”pakolaispuheet”.

Kirkkoturva tarkoittaa ihmisen hädän vakavasti ottamista ja hänen auttamistaan sellaisin tavoin kuin se on mahdollista. Kirkko ei myönnä turvapaikkaa, tietenkään. Kirkko toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Suomessa on tällä hetkellä myönteinen kuva siitä, että virkamiehet tekevät hyvä työtä ja valmistelevat päätökset asianmukaisesti lakeja noudattaen. Jos kuitenkin käy ilmi, että jossakin kohtaa laki on kohtuuton, niin kirkon tulee nostaa asiat keskusteluun ja puolustaa ihmistä.

Silloin kun kirkon ovelta haetaan apua, ruokaa tai turvaa, niin sitä tarjotaan, jos voidaan. Tämä koskee myös jokaista avuntarvitsijaa ikään, sukupuoleen tai kansallisuuteen katsomatta. Joskus apu voi olla vain kohtaaminen ja ymmärtäminen, joskus jotain muuta.

Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt ovat kautta aikojen tarjonneet myös fyysistä ja henkistä turvaa eri tavoin vainotuille ja hädässä oleville ihmisille. Se on tärkeää ja minäkin haluan olla osallisena tällaisessa yhteisössä.

Tervehtien Päivi-pappi

Äänestä
  • Kyllä sinäkin Päivi pappi - ellet olisi tullut satukirjalla aivopestyksi, ymmärtäisit että Jumala on Rakkaus ja täten osaisit erottaa oikeasti hyvän ja pahan. Mutta kun ei.

    Sinä varmasti olet havainnut, kun televisio-ohjelmat manipuloivat kansaa, liikuttavilla pommituskuvilla Syyriasta joissa pienet lapset ja heidän äidit verisinä kiemurtelevat maanpäällisen helvetin keskellä.
    Sitten tulee - liikkuvaa kuvaa edelleen pakolaisleireiltä, joissa hengissä selvinneet sadat-tuhannet lapsiperheet taistelevat elämästään "suviseuraolosuhteissa". Tuonkin sinä olet nähnyt.

    Mutta mitä sitten tapahtuu. Noihin kuviin vedoten mädättäjä-arkkipiispanne haluaa ottaa irakilaisia partalapsukaisia, ts. sotilaskarkureita suojelukseensa.

    Jos et olisi aivopesty leipäpappi, niin ymmärtäisit ristiriidan.

    http://mvlehti.net/2016/03/27/paivan-kuva-kari-makinen-esittelee-tilaamaansa-maalausta-jeesuksesta/

    Äänestä

  • Eikö ole Päivi veikeää, että samat lahkolaiset, jotka ovat hurmioituneet "seurakuntiinsa" ilmestyneistä muslimimamuista, vetävät ihan hirmuiset herneet, jos luterilainen kirkko kehtaa päästää samanlaisia mamuja ovestaan sisälle?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eikö ole Päivi veikeää, että samat lahkolaiset, jotka ovat hurmioituneet "seurakuntiinsa" ilmestyneistä muslimimamuista, vetävät ihan hirmuiset herneet, jos luterilainen kirkko kehtaa päästää samanlaisia mamuja ovestaan sisälle?

    Miten päättelet heidän olevan samoja?

    Äänestä

  • ei_todellakaan_ei kirjoitti:

    Miten päättelet heidän olevan samoja?

    heh, vai onko mv-lehden ilja hurmioitunut heistä :))

    Repe on "ruudinkeksijä", vaikka ehkä hänen hiljaakin kannattaisi olla, kun ei parempiakaan lahjoa saanu, eli ei hällä ole mitään sanottavaa :)

    Äänestä

  • olla pappi. Ehkä jonkinlainen temppelihuora tai miksei papitar.

    Mutta itse asiaan:

    Ei ole vähäisintäkään järkeä auttaa maahan elintasopakolaisina tulleita nuoria miehiä, jotka ovat jättäneet vaimonsa ja lapsensa ja perheensä kärsimään sotastoimialueelle.

    Nuoret miehet täältä helvettiin ja kirkon rahat pakolaisleireille Turkkiin ja Libanoniin, jossa niilla autetaan hätää kärsiviä syyrialaisia, joilla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia tulla näin kauas, jonne heidän raukkamaiset nuoret miehet ovat kyrpä pystyssä koheltaneet läpi Euroopan raiskaamaan gteinityttöjä.

    Äänestä

  • fukssurr kirjoitti:

    heh, vai onko mv-lehden ilja hurmioitunut heistä :))

    Repe on "ruudinkeksijä", vaikka ehkä hänen hiljaakin kannattaisi olla, kun ei parempiakaan lahjoa saanu, eli ei hällä ole mitään sanottavaa :)

    >Repe on "ruudinkeksijä", vaikka ehkä hänen hiljaakin kannattaisi olla, kun ei parempiakaan lahjoa saanu, eli ei hällä ole mitään sanottavaa :)
    Niin, ei edes alituisesti uusia nimimerkkejä, mikä onkin aina ollut sinun sanottavasi huipennus.:D

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Repe on "ruudinkeksijä", vaikka ehkä hänen hiljaakin kannattaisi olla, kun ei parempiakaan lahjoa saanu, eli ei hällä ole mitään sanottavaa :)
    Niin, ei edes alituisesti uusia nimimerkkejä, mikä onkin aina ollut sinun sanottavasi huipennus.:D

    Miksi hölmö vaihdat asian aihetta?

    Minulla ei ole ollut aiemmin sinulle sanottavaa, niin en ole voinut kirjoittaa muunlaisella nimimerkillä myöskään aiemmin.

    sama

    Äänestä

  • Kysyisin Päivi-papilta, onko arkkipiispan hulppean talon ovet Turussa Piispankadulla? olleet auki ulkomaanhätäläisille.. onko edes tuulikaappiin päässyt pakkasella turvaan. Omista suomalaisista asunnottomista nyt ei tietenkään tule välittää.. mutta miten on näiden muslimien laita?

    Äänestä

  • "Kysyisin Päivi-papilta, onko arkkipiispan hulppean talon ovet Turussa Piispankadulla? olleet auki ulkomaanhätäläisille.. onko edes tuulikaappiin päässyt pakkasella turvaan. Omista suomalaisista asunnottomista nyt ei tietenkään tule välittää.. mutta miten on näiden muslimien laita?"

    Ehkä piispa tekee pääministerit ja lupaa kämppänsä käytettäväksi.
    Sitten remppaa kämppänsä veronmaksajien piikkiin ja ilmoittaa, että asuntoa ei voikkaan käyttää, turvallisuusriskiin vedoten.

    Tämän jälkeen lesta/kepu supermies laittaa juuri rempatun kämppänsä myyntiin?

    Äänestä

EROA KIRKOSTA tämä ei liity uskomiseen, vaan valtiokirkon sikamaiseen toimintaan
eronneita http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta

2016-03-26 203
2016-03-27 412
2016-03-28 309
2016-03-29 363


http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_03_2016.html?year=2016

Tämä on kolmas arkkipiispa Kari Mäkisen puheista johtuva eroamispiikki. Ensimmäinen tapahtui marraskuussa 2014, kun eduskunta oli hyväksynyt tasa-arvoisen avioliittolain. Tuolloin kirkosta erosi yli 20 000 kirkon jäsentä. Toinen ajoittuu syyskuulle 2015, jolloin kirkosta eroajia oli noin 2000. Tuolloin oli kyse kirkon suhteesta pakolaisiin.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispan-pakolaispuheista-taas-eropiikki-kirkosta-makinen-kaansi-selan-omalle-uskonnolle/5813002 Kirkosta on eronnut pääsiäisen aikaan selvästi tavallista useampi


Kansanedustaja Mikko Kärnä
https://www.facebook.com/mikko.karna/posts/10154592234724528?pnref=story
Olen erittäin pettynyt ja tullen arkkipiispan lausunnon takia eroamaan kirkosta. En voi hyväksyä, että kirkko ei kunnioita suomalaisten viranomaisten ratkaisuja. Tämä on myös poliittinen kannanotto Mäkiseltä, vaikka sellaisia ei kirkon tulisi tehdä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispan-lausunto-kuohuttaa-mihin-aiheisiin-kirkko-saa-ottaa-kantaa/5816786 Arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnot pakolaisista ovat kiihdyttäneet kirkosta eroamisia.

Äänestä

epäuskoisista akkipiiskanpötkäleistä nyt väliä

Äänestä

Ja tää pohöttynyt naispiispa Arja Iskola kävi vatikaanissa saamassa oppia pedofiilipaavilta voi kauheeta erotkaa kirkosta.

Äänestä

Kyllä jotkut ihmiset voivat olla luopuneita tai tietämättömän tyhmiä, kun kuuluvat luopiokansankirkkoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


LyhytToteaus kirjoitti:

"eronnut arkkipiispa Kari Mäkisen puheiden jälkeen noin 950 evankelisluterilaisen kirkon jäsentä."

Kirkosta on eronnut pääsiäisen aikaan selvästi tavallista useampi. Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan eroaaltoon johtivat arkkipiispa Kari Mäkisen pääsiäislauantain pakolaispuheet MTV:n Uutisekstrassa.


Eroakirkosta.fi:n tiedotteen mukaan palvelun kautta on eronnut arkkipiispa Kari Mäkisen puheiden jälkeen noin 950 evankelisluterilaisen kirkon jäsentä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta kolmessa päivässä olisi eronnut noin 170 kirkon jäsentä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu