Propagandisti Salla Saarinen osui viimekesäisen valheeksi osoittautuneen FB-päivityksensä jälkeen viimein kultasuoneen, kun toi ottopoikansa Valtterin julkisuuteen kertomaan kärsimästään rasismista.
Presidentti Niinistökin pahoitti mielensä Valtterin puolesta, kuten muutkin poliitikot etunenässään Alexander Stubb. Valtteri on nyt saanut lahjoja, polkupyörän yms.
Ja tuskin tämä julkisuus hirveästi haittaa Sallan oman firmankaan toimintaa, jonka toimialana aivan sattumalta on kampanjointi ja mielipiteisiin vaikuttaminen.
Missä on samanlainen sirkus, kun suomalainen tyttö vaikkapa raiskataan? Kyseessä on kuitenkin väkivaltainen raiskaus, eikä mielikuvituksellinen bussin ohi ajo.
Lapselle SDP:läinen Salla Saarinen opettaa valehtelun aakkoset jo nuorena. “Oi katso, valehtele näin, niin saat enemmän“.
Onkohan koskaan vaikkapa koulukiusaamisesta kärsineelle kantasuomalaiselle lapselle ostettu lohdutukseksi fillari?
Yritetäänkö “valkoista roskaväkeä”, minua, Sinua, meitä, taas syyllistää olemattomilla tarinoilla, käyttämällä hyväksi lapsia? Saamme kuulla olevamme joka päivä rasisteja, tällaisten Salla Saarisen tapaisten ihmisten takia.
http://mvlehti.net/2016/03/30/propagandisti-salla-saarinen-osui-kultasuoneen/

Vastaukset 17
Vanhimmat
http://mvlehti.net/2016/03/30/propagandisti-salla-saarinen-osui-kultasuoneen/
Lapselle SDP:läinen Salla Saarinen opettaa valehtelun aakkoset jo nuorena. “Oi katso, valehtele näin, niin saat enemmän“.
Äityli siinä kouluttaa kaki-valtterista kelpo demariehdokasta ensi vuosikymmenen vaaleihin. Ei tuo psykoakka tule ajatelleeksi, että poikaa inhotaan ihan muista syistä kuin kakanväristä? Mitä tästä tuumaa Valtterin isä? En nyt tarkoita Robert Mugabea, vai onko äippä yksinhuoltaja(lesbo)?
Ahneella on paskanen loppu.
Kakka-Salla tukehtuu vielä kakkaan.
Ja poika saa syyttää jatkossa kaikesta ilkeää äitipuoltaan.
Ja Ylen Ylenantajat tukehtuvat omaan ylenantoonsa.
Salla Saarinen keksi: http://www.hs.fi/kaupunki/a1305982078122
Mitäköhän Valtsusta tulee aikuisena, kun sille opetetaan lapsesta saakka, että kaikista vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista voi syyttää suomalaisten rasismia..?
kaiiki muslimithan kasvatetaan tuohon perusajatukseen. Siksi ne ovat niin mahdottomia kotoutettavia kun samanrotuiset kristityt eivät ole.
eikös noita hesan busseja aja ulkomaalaistaustaiset halpatyöläiset nykyään?
Minä ja natsirotta toverit eletään Sossun tuilla.
Etkö muuta keksinyt. Vähissä on sinun sanavarastosi. Natsi ja rotta. Niitäkö teillä kotona näkyi ja äiti opetti eka sanoiksi, "sano natsi, sano rotta".
Kultasuoneen Saarinen osui ainoastaan paljastamalla miten akuutin psykiatrisen pakkohoidon tarpeessa hän on. Eikö tuo lapsi muuten kuuluisi jo huostaan? Toiset hukuttaa ja nukuttaa niin lapsensa ikiuneen saadakseen huomiota, toiset taas tekevät "Saariset" eli keksivät emävalheen lapsestaan ja markkinoimalla se median tyhmimmille.
Oliko jutun ainoa tarkoitus todistaa taas jälleen kerran miten yksinkertainen mies on jopa Sauli Niinistö
http://uberuutiset.fi/2016/03/23/se-presidenttiakin-itkettanyt-valtterin-stoori-oli-puhdasta-huijausta/
Ja todistaa että Suomi ei tarvitse presidentiksi tuollaista Urpoa
Poliisi osui kultasuoneen ja käräytti rosvojen koplan Pelastakaa lapset ry:n
Lue täältä poliisiraportit Pelastakaa Lapset ry.stä
https://www.facebook.com/Pelastakaa-lapset-ry-ja-moraali-660287890807627/
"Kuvassa esiintyvä nainen Salla Saarinen on sellaisen yhdistyksen kuin Adoptioperheet ry:n hallituksen puheenjohtaja. Kyseinen epämääräinen yhdistys puolestaan on intressissä "poliisin tuttuun" runsaista rikosepäilyistä ja tuomioistakin tutulle Pelastakaa lapset ry:n. Katso sivulta poliisiraportit Pelastakaa lapset ry:stä. Mihin unohtui laki etiikka ja moraali taas tälläkin kertaa kun kysymyksessä on alaikäisen maahanmuuttajan henkisen kehityksen vahingoittaminen? Eikö tuo lapsi kuuluisi jo pois Saariselta, huostaan. Kuka täysijärkinen yleensäkään markkinoisi alaikäistään lastaan medialle altistaen hänet häirintään ja henkisen kehityksen vahingoittumiseen tällä tavalla pönkittääkseen ainoastaan omia poliittisia agendojaan. Sellainen ihminen on ei toivottu Salla Saarinen."
Hyväntekeväisyysjärjestöjen johtajilla JÄTTIPALKAT - maantapa miten maata ryöstetään virallisesti sekä ollaan härskejä sikoja
Tässä listaa ja tästähän tulisi valtavata jos kaikki tutkittaisi.
*Pelastakaa Lapset*, Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta /€ 74 625,-/
Vain absoluuttinen hullu lahjoittaa vielä jotain Pelastakaa Lapset ry:lle lue täältä taustat
Poliisi tiedottaa: Törkeä kavallus Tampereen Pelastakaa Lapset ry:ssä syyteharkintaan"
Scoopit ja lähde sosiaalinen media tästä https://www.facebook.com/Pelastakaa-lapset-ry-ja-moraali-660287890807627/
Saarinen myy adoptoimaansa lasta medialle kuin keppihevosta.
https://www.facebook.com/Radical-Soul-Oy-609980549196648
Eikö tuossa jo täyty pakkohoidon ja huostaanoton perusteet mennen tullen?
Iltalehti on mitä on mutta joku raja kuitenkin
Iltalehti palkitsi viikon tyhmimmän toimittajansa
https://m.facebook.com/Iltalehti-klubilaiset-1799912660326857
Almamedian olisi hyvä tietää että konkurssihakemus täytyy ohjata PRH:lle
eikä suinkaan lopetusta tule tehdä vielä vähäisten lehdestä maksavien kustannuksella
Iltalehti kakkalehti Iltalehti kakkalehti http://sallasaarinen.blogspot.fi/2017/05/tiedetoimittaja-osoittautuikin.html
Osuix ja upotti tämä aikakin http://sallasaarinen.blogspot.fi/2017/05/pukinmakelainen-psyyketapaus-myy.html
Iltalehti haaskalla
Lue tästä https://www.facebook.com/Iltalehti-ja-uskottavuus-1652101755072851