Meidän pankkimme entinen Kop&Syp, Merita, nykysin Nordea Pankki Suomi Oyj sulautuu emoyhtiöönsä ruotsalaiseen Nordea Bank AB:iin (publ).
Näin on erään suomalaisen pankkikonsernin yli 100 vuotias historia tullut tiensä päähän ja valta siirtynyt ruotsalaisille.
Viime vuosina on surutta hukattu kansallista omaisuuttamme, myymällä sitä pilkkahintaan ulkomaille. Mitä historia kirjoittaa tästä ajasta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet hieman myöhässä murehtiessasi tätä asiaa. Nordea on ollut ruotsalainen pankki tähänkin asti. Suomalainen sivuliike ei sitä asiaa miksikään muuttanut (myös esim. Bigbankilla, TF-bankilla ja Nordnetilla on suomalaiset sivuliikkeet)
Mutta asiaa voit paikata ostamalla Nordean osakkeita ja pitämällä siten omistusta täällä Suomessa. Samalla voit lopettaa Nallen osinkojen kahdehtimisen ja naatiskella niistä ihan itse.
Osakkeiden omistamisessa ei ole mitään vikaa, mutta en silti kehoittaisi toimimaan kuten Nalle. On sillä väliä onko pankki suomalainen vai ei. Asiakkaana voi miettiä, että jos osakkaat ovat tärkeämmät pankille kuin asiakkaat, niin haluaako sellaisessa pankissa olla asiakkaana? Suomalaisiakin vaihtoehtoja on.