Usko ja tavallinen elämä

Maantie2

Hei, olen pohtinut seuraavaa asiaa: miksi en voi olla vain tavallinen ihminen ja silti uskoa? Yrittäessäni sisään uskovaisiin piireihin törmäsin jälleen tuomitsevaan asenteeseen muita ihmisiä ja heidän elämänvalintojaan kohtaan. Minulle itselleni ei kohdistettu tuomioita. Olin tuntematon ja uusi, en ollut jakanut mitään siitä, mitä itse ajattelen. Minulle jäi pelkoja, sillä itse kyllä olen suvaitsevainen. Minun lähisukulaiseni esimerkiksi on lesbo ja elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Mikä olen häntä tuomitsemaan? Hän on tehnyt hienon uran kansainvälisissä kuvioissa, kehitysaputyössä.
Kävisin mielelläni silloin tällöin kirkossa ja nauttisin ehtoollista, sillä on minulle suuri hengellinen merkitys.
Taidan olla aika yksin.

6

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      Voit olla ihan tavallinen ihminen ja kuitenkin uskoa. Usko on luottamusta Jumalaan, se on sinun ja Jumalan välinen suhde. Tervetuloa kirkkoon ja erityisesti ehtoolliselle. Ehtoollinen on tarkoitettu kaikille kristityille. ”Kristus kutsuu pöytäänsä erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi.”

      Haluaisin rohkaista sinua etsimään sellaista yhteyttä, johon ei kuulu tuomitsevaa asennetta. Olen varma siitä, että löydät etsimäsi.

      Siunausta elämällesi,
      tervehtien Päivi-pappi

      • Jeesusontotuus

        Päivi, Raamattu kieltää homouden harjoituksen (kirj room 10:26-27). Me ei voida tehdä niin, että valitaan osa otteista, joita noudatamme ja muut otteet ovat vain sanan helinää. Raamattu on Jumalan puhetta juuri sinulle.


    • pitkäänuskossa

      Kyllä minkin ihan tavallinen ihminen olen. En oikeastaan tiedä, mitä se olisi, jota en tekisi vaikka en olisi uskossa. Jos joku elää homosuhteessa, niin enhän minä hänelle mitään voi. Jos ei tule kysymään, niin en kyllä mene moralisoimaan.

    • still_free

      Mitä fundamentalisempi uskonliike dogmeineen, sitä alistavampi, ahdistavampi ja tuomaroivampi on myös sen ilmapiiri toimintamalleineen ja sitä enempi koetetaan ottaa otetta jäsenien elämästä.

      Mikäli uskoo ja / tai kokee sen itselleen tärkeäksi, niin lienee parempi pysyä "free-lancerina" liittymättä minkään uskonliikkeen ihmisvetoisen vallankäytön piiriin.

      Uskomusmaailma on mielestäni myös hyvin narsistista. Kristinuskovat ovat kiistelleet oikeaoppisuudesta jo sen alkuajoista alkaen keskenään, vainonneet ja tappaneetkin eri tavoin ajattelevia, pakottaneet tappamalla kristinuskoon, sekä puhumattakaan siitä miten he tuomaroivat kakkien muiden uskovien ja uskontojen jumaluudet harhaoppisuudeksi ja kadotukseen.

    • kaatuva_kirkko

      Osallistumalla kirkon tilausuuksiin tuet seurakuntien työpaikkakiusaamista, hyväksyt diakonian alasajon, varojen tuhlaamisen synodaalikokouksiin ja pappien turhiin opintomatkoihin.

      Daiju-pappi

    • Voinkouskoa

      Olen pohtinut ihan samaa. Miksi ei voisi olla ihan tavallinen ihminen ja uskoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe