Lieksan kaupungintalolle kuuluu hyvää.

Homeongelmien takia kauan osaksi suljettuna ollut kaupungintalo avataan taas, salaa saneerattuna, uusin uljain toiminnoin kaikille kansalaisille.

Päivittäisestä rakkaan kaupunkimme hallinnollisesta vastuusta huolehtiva Herkko Täättänen toimii tilaisuuden suojelijana. Herkko avaa saneeratun kaupungintalon avajaispuheessaan klo. 9.00.

Kaikki hajautetut toiminnot palaavat jälleen Rantalantien vanhaan, tuttuun osoitteeseen, ja siellä järjestetään kaikille avointen ovien päivä 1.4.2016. Tarkempi ohjelma tapahtumasta on luettavissa kaupungin viralliselta ilmoitustaululta.

Suurin uudistus kaupungintalon saneerauksessa on tapahtunut pahiten homevaurioista ja haitoista kärsineen alakerran muutostöissä. Lieksan kaupunki on saanut valtiontukien ja Euroopan hallintorahaston myötävaikutuksella niin suuren avustussumman, että hanke oli mahdollista toteuttaa suuren median tietämättä. Meediotkaan eivät päässeet väliin huuhaataan tunkemaan.
Tampereen Yliopisto ja sen käyttäytymistieteen yksikkö on ollut suurena apuna hankkeen toteuttamisessa. Käyttäytymistieteitten yksikön hallinnoiva virkavastaava, professori Nikke Niilo Tiketettinen muistuttaakin lieksalaisia eettisistä yhteiselon harmoniaan liittyvistä seikoista, jotka ovat joskus suorastaan ekumeenisia.

Vaikka projekti oli kiivastahtinen, niin siinä onnistuttiin odotuksiakin nopeammin ja paremmin. Kaupungintalon alakerrassa on uusi uimahalli.

Tekniikka on futuurista ja determinismi on selvästi havaittavissa, vesi ja sen puhtaus on lähdevesiluokkaa. VTT:n asettamat normit on ylitetty moninkertaisesti. Kaikki lieksalaiset saavat vapaalipun koeuintiin, joka on mahdollista suorittaa rajoitetusti suuren osanottajamäärän vuoksi, yhdeksän kuukauden ajan.
Myös ko. uimahallin pukeutumissääntöjä on modernisoitu.

Kantasuomalaiset naiset saavat edelleen pukeutua bikineihin. Maahan muuttajanaisilta edellytetään kehoa peittävää uimapukua, koska eihän kenkään tohdi olla vastuussa konfliktista. Kantaväestöön kuuluvat miehet saavat pitää molemmat silmänsä auki. Muualta tulleet miehet velvoitetaan laittamaan toinen silmänsä kiinni silloin kun kantasuomalainen nainen on näköpiirissä, bikineissä. Kuitenkin EU:n kulttuuri ohjesäännön pääsäännön mukaan hekin saavat pitää molemmat silmänsä auki, jos osaavat oikein käyttäytyä, tai uskovat osaavansa.

Toki, kuten useimpien tapahtumien tyyliin kuuluu, tässäkin tapahtumassa järjestetään arvonta. Kaikkien tapahtumaan osallistuvien kesken arvotaan 1000 €emelin rahapalkinto. Arvonnan ylivalvojana toimii rehellisyyttä ja tasapuolisuutta kauan korostanut emeritus sosiaalihoivaaja Sylvi Sorjalainen.

Päivän taipuessa iltaa kohti, ohjelma jatkuu.
Kontin törmäys toukokuussa 2014 Rantalan suunnalta siltaan on teemana.

Koska Lieksan kaarisilta täyttää tänä vuonna 90 vuotta, järjestetään sillalla juhlapäivän kunniaksi illalla 19:00 alkaen Matti ja Esko TaLemans orkesterin tahdittamana "Jalalla Koreasti Asfalttia" tanssit.
Pääsy on vapaa ja etenkin nuorempi väki on tervetullut, koska luvassa on myös opettavainen klassikkokappale. Tämä kappale on monelle musiikin historiaa tuntevalle hyvinkin tuttu."Bridge Over Troubled Water" .

Tämän kappaleen soidessa saapuvat ajastetusti kamuttaja ja wanha_lieksalainen uusimmalla Ranskalaisvalmisteisella Super Puumalla Puustellin nurmikentälle, siihen yksinäisten pienten sienien ostopaikan vierelle. He saivat vartiolentolaivueen koelentäjänkin pään käännytettyä. Henkilöllisyyttään he eivät vieläkään paljasta. He ovat pukeutuneet nasta muumio asuun. He ovat kuitenkin lupautuneet halaamaan muroplasaa, jos hän on paikalla ja pyytää kaikkia herjauksiaan julkisesti anteeksi.

Hyvin päivistään selvillä olevat tutut halaavat ja ottavat oikein Espanjalaisen toritapahtuman tyyliin laatujuoman Siltateidensä, myös tieteittensä, vuoksi esille. Läsnä on monta tuttua. Kaikilla on puttemainen olo.

Ystävällisin terveisin Teidän palstan oma Tarmo.
6170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi hyvänen aika sentään. Eihän täällä ole ketään. Nyt kyllä ottaa pattiin ja taidan seota lopullisesti. Älyni...ohoh eikun älynpuhelimenikin meinasin tässä raivon puuskassa pudottaa Lieksan jokkeen. Nyt on kyllä petetty pahan kerran ja kun niin uskoins joptta kamuttajan naamion oisin lopulta sanut riisua ärhhin!!

Äänestä

Onko Lieksan kaupungintalolla homo-ongelma?

Äänestä

Siehän vast typerys oot. Ku sanotaan home, miten sie siit yllinkään saat homoa?

Kipaseppas hyllyys tai peilaa omaa pyllyys.

Sun ja monen tääl olevan ja olleen, ongelman on se, että tieten tahroin tohditta olla typeryyden huipulla kaiken olevinanne minäissänne. Tissiruokintaan tollaseet jullijukurit, joil ei pään paikal häntää kummosempaa. Uh, ku hävettää toistenkin lukijoittensa puolest.

Äänestä

Eikös siinä rantalantiellä olleessa entisessä eläinlääkärintalossakin ollut homeongelmia vai muistanko väärin?
Onneksi sille on nyt löytynyt uusi omistaja ja käyttö jossa ei homeista taida olla haittaa.
Eikös se ole nykyisin monikultuurinen kyläta
lo, jonka omistaa Lieksan Somaliperheyhdistys?

Äänestä

Onko kamuttaja mukana huumeonkelmaassa

Äänestä

Älkää uskoko aloittajan aprillipilaa! Kaupungintalo suljetaan pikkuhiljaa, ja toiminnot siirretään muualle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstan_oma.t.toimittaja kirjoitti:

Homeongelmien takia kauan osaksi suljettuna ollut kaupungintalo avataan taas, salaa saneerattuna, uusin uljain toiminnoin kaikille kansalaisille.

Päivittäisestä rakkaan kaupunkimme hallinnollisesta vastuusta huolehtiva Herkko Täättänen toimii tilaisuuden suojelijana. Herkko avaa saneeratun kaupungintalon avajaispuheessaan klo. 9.00.

Kaikki hajautetut toiminnot palaavat jälleen Rantalantien vanhaan, tuttuun osoitteeseen, ja siellä järjestetään kaikille avointen ovien päivä 1.4.2016. Tarkempi ohjelma tapahtumasta on luettavissa kaupungin viralliselta ilmoitustaululta.

Suurin uudistus kaupungintalon saneerauksessa on tapahtunut pahiten homevaurioista ja haitoista kärsineen alakerran muutostöissä. Lieksan kaupunki on saanut valtiontukien ja Euroopan hallintorahaston myötävaikutuksella niin suuren avustussumman, että hanke oli mahdollista toteuttaa suuren median tietämättä. Meediotkaan eivät päässeet väliin huuhaataan tunkemaan.
Tampereen Yliopisto ja sen käyttäytymistieteen yksikkö on ollut suurena apuna hankkeen toteuttamisessa. Käyttäytymistieteitten yksikön hallinnoiva virkavastaava, professori Nikke Niilo Tiketettinen muistuttaakin lieksalaisia eettisistä yhteiselon harmoniaan liittyvistä seikoista, jotka ovat joskus suorastaan ekumeenisia.

Vaikka projekti oli kiivastahtinen, niin siinä onnistuttiin odotuksiakin nopeammin ja paremmin. Kaupungintalon alakerrassa on uusi uimahalli.

Tekniikka on futuurista ja determinismi on selvästi havaittavissa, vesi ja sen puhtaus on lähdevesiluokkaa. VTT:n asettamat normit on ylitetty moninkertaisesti. Kaikki lieksalaiset saavat vapaalipun koeuintiin, joka on mahdollista suorittaa rajoitetusti suuren osanottajamäärän vuoksi, yhdeksän kuukauden ajan.
Myös ko. uimahallin pukeutumissääntöjä on modernisoitu.

Kantasuomalaiset naiset saavat edelleen pukeutua bikineihin. Maahan muuttajanaisilta edellytetään kehoa peittävää uimapukua, koska eihän kenkään tohdi olla vastuussa konfliktista. Kantaväestöön kuuluvat miehet saavat pitää molemmat silmänsä auki. Muualta tulleet miehet velvoitetaan laittamaan toinen silmänsä kiinni silloin kun kantasuomalainen nainen on näköpiirissä, bikineissä. Kuitenkin EU:n kulttuuri ohjesäännön pääsäännön mukaan hekin saavat pitää molemmat silmänsä auki, jos osaavat oikein käyttäytyä, tai uskovat osaavansa.

Toki, kuten useimpien tapahtumien tyyliin kuuluu, tässäkin tapahtumassa järjestetään arvonta. Kaikkien tapahtumaan osallistuvien kesken arvotaan 1000 €emelin rahapalkinto. Arvonnan ylivalvojana toimii rehellisyyttä ja tasapuolisuutta kauan korostanut emeritus sosiaalihoivaaja Sylvi Sorjalainen.

Päivän taipuessa iltaa kohti, ohjelma jatkuu.
Kontin törmäys toukokuussa 2014 Rantalan suunnalta siltaan on teemana.

Koska Lieksan kaarisilta täyttää tänä vuonna 90 vuotta, järjestetään sillalla juhlapäivän kunniaksi illalla 19:00 alkaen Matti ja Esko TaLemans orkesterin tahdittamana "Jalalla Koreasti Asfalttia" tanssit.
Pääsy on vapaa ja etenkin nuorempi väki on tervetullut, koska luvassa on myös opettavainen klassikkokappale. Tämä kappale on monelle musiikin historiaa tuntevalle hyvinkin tuttu."Bridge Over Troubled Water" .

Tämän kappaleen soidessa saapuvat ajastetusti kamuttaja ja wanha_lieksalainen uusimmalla Ranskalaisvalmisteisella Super Puumalla Puustellin nurmikentälle, siihen yksinäisten pienten sienien ostopaikan vierelle. He saivat vartiolentolaivueen koelentäjänkin pään käännytettyä. Henkilöllisyyttään he eivät vieläkään paljasta. He ovat pukeutuneet nasta muumio asuun. He ovat kuitenkin lupautuneet halaamaan muroplasaa, jos hän on paikalla ja pyytää kaikkia herjauksiaan julkisesti anteeksi.

Hyvin päivistään selvillä olevat tutut halaavat ja ottavat oikein Espanjalaisen toritapahtuman tyyliin laatujuoman Siltateidensä, myös tieteittensä, vuoksi esille. Läsnä on monta tuttua. Kaikilla on puttemainen olo.

Ystävällisin terveisin Teidän palstan oma Tarmo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu