Maata kiertävällä aluksella ei tyhjiön takia voi havaita henkeä.
Jos kuolee avaruudessa, mihin henki menee, koska joutuu tyhjiöön.
Jos kuolee avaruudessa, mihin henki menee, koska joutuu tyhjiöön.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Henki meni ennen taivaaseen, mutta lentokoneet lentää nykyään siellä.
Keksitään uusi paikka, ulottuvuus, avaruus tai parempi on kaukainen avaruus,
ettei heti totuus paljastu.
Uskovaisten pää ei koskaan tule riittämään avaruusmatkailuun.
Uskovainen voi vain satuilla tuntemattomasta
Kerrotaan, että kun astronautit kiersivät kuuta aluksellaan ja joutuivat kuun toiselle puolelle, he kuulivat radiostaan omituisia ääniä, joita ei olisi ollenkaan pitänyt kuulua siellä, sillä maasta lähetetyt radioaallot eivät läpäise kuuta. He eivät uskaltaneet puhua aasiaasta mitään julkisesti ennenkuin vasta pitkän ajan kuluttua.
Tämä on sinun uskosi varassa, toistetaan 10 kertaa ja kaivetaa totuus esiin.
Kukaan ei kuule huutoasi avaruudessa.
Juu, oman hengen voi aistia avaruudessa, ja ehkä jonkun muun avaruusmatkaajan, jos on vieressä aluksella. Aluksen henkeä ei varmaan ole mitenkään yhtä helppoa aistia. Alus kun on kone, eikä konetta voi samalla tavalla aistia.
Auringon valon, aurinkotuulen tai kosmisen säteilyn ym energialajin "hengen" aistiminen ei varmaan suju ihmiseltä. Niiden aistimiseen tarvitaan sopivat mittalaitteet. Ja ne laitteetkin on varsin rajallisia. Pienen näytteen "hengestä" saa mitattua. Eikä siinäkään mitään puhetta ole, vaan energialajeja fysiikan suureineen.
Jos jotain aistii, niin aistimusten tulkinta on tunnetusti ihmisen oman rakenteen varassa. Vastaavaa sanallistamista, nimeämistä jne ei mittauslaitteilla tavallisesti edes yritetä toteuttaa.
Joten hyödyllisin "hengen aistiminen" on avaruudessakin yhä tuo omien ajatusten, mielikuvien, aistimusten ja muistikuvien aistiminen. Eri asia mitä muuta kuin viihteellistä, kaunokirjallista yms hengen tuotteen hyötyä tuosta aistimisesta sitten saa... Ainakaan alusta ei voi ohjata kotiin tai edes kunnolla ylläpitää tuollaisten aistimusten varassa. Tarvitaan kunnon mittarit, koneet, tietokoneet jne. Sekä hyvin kouluttautuneet avaruusmatkaajat.
Toki avaruudessakin eräänlaisia "yhteensä"-henkiä tavallaan on, mutta ne ovat valitettavasti melkoisen aivottomia ilmiöitä. Tapahtumaa sen sijaan niissäkin on aivan riittämiin...kaikkea eivät mittalaitteetkaan aina havaitse...ja mihin tuo tieto sitten käytetään...
Painovoima on kyllä vienyt näiden "henkien" tesimaaleja lähimpiin painovoimaisiin kohteisiin jo pitkään...joten ehkä vähän tyhjää tuon hengen kannalta...
Onko autiomaassa kerrostaloa?
Onko maapallon keskipisteessä papukaijaa?
Onko graniittikiven sisällä hehkulamppua?
Kysymys on osittain samankaltainen.
Henki aistitaan mielisairaan uskovaisen aivolla.