Kiannon kiihotuskirjoitukset tuotti tulosta 1918

Kyllä Kalmin pirut ei tyhjästä ole pyövelinmainettaan saaneet. Tämä samainen äijä kunnostautui 1. valelääkärinä Suomessa.

Eräs rotuhygieenikko oli Tahko Pihkala os. Gummerus. Pihkala yhdistetään Harmoisten verilöytyyn. Siellähän punaisten sairaalan haavoittuneet potilaat ammuttiin sänkyihin ja naishoitajat pihalle. Ruotsia puhuva nainen säästyi hengissä.

Samaisessa Gummerusten suvussa näyttää olevan kielikiihkoilijoitakin.


"Liukkosen mukaan naisvankien sekä leireillä teloitettujen naisten määrästä on ollut virheellistä tietoa. Sisällissodan 61:tä vankileiriä on aiemmin tutkittu kokonaisuutena. 80 000 vangin massassa naisten kohtalo on jäänyt huomiotta. Liukkonen sanoo myös, että naisten teloitukset ovat tabu.

Aiempi tutkimus on väittänyt naisia olleen 341. Liukkosen tutkimuksen mukaan heitä oli yli 2 000.

Tutkimusta varten Liukkonen kävi läpi muun muassa 26 000 pidätyskorttia ja 11 000 vankikorttia, kuulustelupöytäkirjoja ja muistelmia."

"Punaisten naisten teloitusten motiivina on ollut tutkija Marjo Liukkosen mukaan muun muassa rotuhygienia ja porvarillisen seksuaalisuuden suojeleminen.

- Punaiset naiset haluttiin nähdä hillittöminä seksuaalisina ihmisinä, jotka voisivat tärvellä herkät porvariston miehet, Liukkonen sanoo."

Nämä "herkät porvarimiehet" kyllä kykenivät raiskaamaan ja ampumaan pikkutyttöjäkin.

Eihän tämä mikään sensaatiouutinen ole. Naisten teloituksista on julkaistu monta kirjaa: mm. Tuulikki Pekkala on kirjoittanut ainakin 3 teosta.

Tutkija: Punaisiin naisvankeihin kohdistui erityistä naisvihaa



http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1305546645986

Tuulikki Pekkalaisen kirjoittamassa teoksessa Susinartut ja pikku immet – Sisällissodan tuntemattomat naiset(Tammi) tarkastellaan erityisesti sitä, mitä punaisille naisille tapahtui vankileireissä: Naisten kuulusteluja, suojeluskuntien heistä antamia lausuntoja, syytteitä ja tuomioita.

VALKOISEN PUOLEN julkinen keskustelu oli vuonna 1918 erittäin armotonta.

"Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa ovat punakaartilaiset petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistelevat", kirjoitti korpikirjailija Ilmari Kianto Keskisuomalainen-lehdessä 12. huhtikuuta 1918.

Yhtään paremmin ei luonnehdittu punaisia naisia Aamulehdessä 24. huhtikuuta 1918. Lehdessä vaadittiin siivoamaan yhteiskunta hylkyaineksesta, miesten ohella "punaisen mädätyksen turmelemiin naisiin, ja juuri naisiin, sillä muuten ei päästä käsiksi tämän mätäpaiseen syvimpiin ja salaisimpiin juuriin."





Tuulikki Pekkalainen

Punavankileirit 1918, Tammi (2008)

Susinartut ja pikku immet. Tammi (2011)

Lapset sodassa 1918. Tammi (2014)

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tuulikki_Pekkalainen


http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1305546645986

Naarassudet, punikit, teloittivat vankeja Kouvolassa. Häpäisivät ruumiita jne, ja nyt ollaan ihan uhreja ? Mutta kovia olivat nuo naiset taistelemaan, melkeinpä kovempia kuin miehet.

Kiantohan neuvoti tappamaan myös näiden "naarassusien" pennutkin eli siis lapset. Vastaavaa kiihotusta ei punaiselta puolelta löydy eivätkä Stalinin bolsutkaan lapsia tappaneet. Mikään tällä planeetalla ei näyttäisi olevan niin peto ja verenhimossa kuin suomalainen porvari.

Kuten jo aiemmin tällä palstalla on kerrottu niin lahtari myi Hennalassa nuoria punatyttöjä saksalaisille sotilaille, hinta oli yleensä viinapullo. Sitten kun tyttö sekosi eikä enää kelvannut sakuille he palauttivat sen ja lahtari ampui.

Näin lahtari kävi Hansakauppaa tytöillä ja viinalla.

Valkeakosken Naiskaarti ammuttiin armotta

http://tampub.uta.fi/handle/10024/80678

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Valkeakosken_naiskaartin_joukkoteloitus

Eränen Mikko Punaisen esiliinan tarinat - Työväenliikkeen rivijäsenet kertovat
Kansankulttuuri Oy, 1974, 262 s., painos: 1

Tässä kirjassa on pitkä kuvaus Valkeakosken naiskomppanian viime vaiheista ja muistomerkin paljastustilaisuudesta 50 vuotta joukkomurhan jälkeen. Tytöt oli 15-23 vuotiaita. Yksi ainoa tyttö pelastui kun sairastui kuumeeseen vain 2 tuntia ennen saksalaisren suorittamaa vangitsemista. Toki tämäkin Martta Koivisti, os. Siren joutui myöhemmin vangiksi, mutta säästyi hameensa takia lahtaukselta!

Kenties järkyttävin on kirjailija Ilmari Kiannon 12.4.1918

Keskisuomalaisessa julkaistu punakaartin naisiin kohdistunut vaatimus,

joka hakee varmaankin vertaistaan sivistyskansojen historiasta:

Kirjasta Punavankileirit 1918 sivulta 94-95 täydennetty versio:

Tuulikki Pekkalainen, Seppo Rustanius: Punavankileirit 1918. Suomalainen murhenäytelmä.

Tammi 2008 - ISBN: 9789513135058

"Jumala on suuri, mutta meillä ei ole muita inhimillisiä keinoja käytettävänä kuin kuolemanrangaistus tai joku muu vahingottomaksi tekeminen henkilöiden suhteen, jotka ovat todistetusti syypäät. - -

Sopii tässä yhteydessä kysyä, miksi sota säästää niitä naisia, joiden

jokainen näkee ja tietää edustavan raainta elementtiä kansalaissodassa.

Mutta eikö ole ennakkoluuloa tai oikeastaan sangen lyhytnäköistä, että rankaisematta tulevat ne, jotka jo pelkällä perhelisäyksellä vahvistavat vihollisen voimia?

Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta siten siveellisesti varoittaakseen niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa ovat punakaartilaiset petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”

Miksi Kianto oli niin sairaan kiinnostunut punaisten kaatuneista? Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin".

Kirjassa on sivulta 199 alkaen luku VIA MORTIS - TUONEN TIE ja siinä kuvataan ruumiita eri asennoissaan ja -paikossaan. Sivulla 202 on tuo kuuluisa "sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa..." -kuvaus.

Heti perään on sivulta 206 alkaen luku HÄVITYKSEN KAUHISTUS ja sama meno jatkuu. Kuvaukset on 1918 keväältä Raudun ja Antrean rintamalta.

Kirjassa kuvataan moneen otteeseen kuinka valkoiset ampui läjäpäin naisia, lapsia, vanhuksia ja haavoittuneita. Siis kaikkia joita pidettin punaisina.

Kiannon kirja julkaistiin vasta 10 vuotta tapahtumien jälkeen ja sittenkin sitä piti kuulema "siistiä".

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.

Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

Vihasiko Ilmari Kianto punaisia?

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Suomen vapaussota, se on nyt päättynyt ja vasta nyt saattaa sanoa, mitä se oli. Se oli kuin koko ilmapiirin valaiseva sähkö, rätisevä pyrstötähti, joka äkkiä sammui. Se oli kuin hurmaava unennäkö elämän ja kuoleman kukkineen. Nyt istumme kaikki pimeässä kuin riitelevät katurakit."

Ilmari Kiannon sisällissodasta kertova kirja Elämän ja kuoleman kentältä julkaistiin vasta sodan kymmenvuotismuistelon yhteydessä. Vielä sotavuonna oli Kustannusyhtiö Kirjan toimitusjohtaja Eino Railo epäillyt kirjailijan menettäneen järkensä tämän piikitellessä sotarunoilija Aarni Suursalon suulla tunnettuja valkoisia ja kuvatessa alastomia punaisia naisvainajia. Railo uskoi teoksen tuhoavan Kiannon kirjailijauran.


Kiantoa kiinnosti kuolema ja hänen kerrotaan jopa harmitelleen, ettei mennyt Viipuriin ampumaan venäläisiä vaikka oli pyydetty mukaankin.

Kianto kertoo Elämän ja kuoleman kentältä -kirjassaan saaneensa oikein Mannerheimilta luvan kiertää etulinjassa katselemassa rintamaa. Saipa vapaan ja rajoittamatoman junankäyttöoikeudenkin. Hän kävi "piikkilanka-aidan sisällä" olevassa junassa puolen tunnin keskustelun ylipäällikön kanssa kun eräs ruotsinkielinen upseeri oli estänyt hänen pääsynsä sotilaskuljetuksen mukana Oulusta etelään päin.

Vahtolan kertoo kuinka Kianto halusi (kokea todellista extremeä vai mitä?) Vienan retkien aikana mennä mukaan ampumaan erään kiinni saadun venäläisen, jota pidettiin vakoojana ja sabotöörinä. Hän halusi kokea miltä ihmisen ampuminen tuntuu. Asiasta on kerrottu, Vahtolan kirjassa Suomi suureksi, Viena vapaaksi.

http://www.oulu.fi/historia/hlokunta/vahtola.htm

Kiantoa kiinnosti kuolema ja hän oli aivan innoissaan 1918 keväällä päästessän 1. kerran katsomaan kolmen venäläissotilaan tuomitsemisen ja teloituksen. Tosin yksi noista onnettomista olikin puolalainen

Ei siis liene ihme, että hän niin kovasti halusi olla "rauhassa" myöhemmällä iällään. Vanhat asiat kalvoi varmasti hautaan saakka, kuten monia muitakin lahtareita. Muistettava on kuinka jo 1920 -luvulla itsemurhien määrä kohosi hurjasti juuri näiden lahtarien keskuudessa. Omatunto kalvoi, eikä jättänyt rauhaan. Moni alkoholisoitui ja surmasi itsensä kauheiden muistojen takia.

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.

Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä."

Eikö ole kummallista kuinka nämä "raaimmat rodunjalostajat" tulevatkin aina juuri pappissuvuista!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto

---

Lauri ja Martti Pihkala olivat entisiä Gummeruksia, pappissukua...

Oliko Tahko Pihkala mukana Harmoisten verilöylyssä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmoisten_sairashuoneen_joukkomurha

http://www.youtube.com/watch?v=vLdMEWyIizs

Lauri Pihkala oli vänrikkinä joukkueenjohtajana "Padasjoen piruina" tunnetussa hiihtokomppaniassa, jonka johtajana oli luutnantti Väinö Teivaala.

Kare Kauko: Tahko Pihkala – Legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07282-6.

Sivut 11 ja 207-207

Erkki Palolampi kertoo:

"Täytyykö edes sanoa, että Pihkala - vänrikki ja joukkueenjohtaja - kuului tuohon komppaniaan.

>>Pataljoonan komentaja oli Viron kävijä, everstiluutnantti Hans Kalm. Hän oli koukkaaja kaksikymmentä vuotta ennen Motti-Matteja. Hän operoi saartoliikkeillä, jota taitoa ei valkoisessa armeijassa juuri tunnettu. kalmin pojat ilmestyivät milloin missäkin vastustajien selkäpuolelle.

>>Näissä puuhissa Teivaalan komppania teki aikamoisia temppuja. Ja aina kekseliäs Pihkala oli eräiden temppujen mestari.

>>Ei ollut aina helppoa saada Pihkalaa kertomaan kokemuksistaan. Hän pyrki toisaalta vähättelemään omaa osuuttaan. Toisaalta huomasi selvästi, että kokemus oli ollut hänelle raskas. Hän koki tuon veljessodan järjettömän vihan sotana, syvästi inhimillisenä murhenäytelmänä. Mutta se oli käytävä."

http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Oliko Tahko Pihkala natsi ja 8 muuta kysymystä pesäpallosta /1135249027651

>>Oliko Tahko Pihkala natsi?

Lauri ”Tahko” Pihkala oli äärioikeistolainen jopa 1930-luvun Suomen mittapuulla: Pihkala kannatti rodunjalostusta ja halveksi avoimesti juutalaisia.

Harri Salimäen teoksessa Isänmaan ja urheilu-uskon mies – Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijana (SKS, 2000) kuvaillaan Pihkalan suhdetta 1930-luvun aatemaailmaan:

”Tahkolla oli valtava ihailu kansallissosialistista Saksaa kohtaan, koska kansallissosialistinen liike lähti kurista ja järjestyksestä Vertlandin, isänmaan nimessä.”

---

Martti Pihkala, Laurin veli, oli todellinen ROTUSPESIALISTI. Ottikohan natsi-Saksa mallia Suomesta?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Pihkala

>>Vuonna 1918 Pihkala julkaisi kirjan Minkälainen Suomi meidän on luotava? Kirjassaan hän piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan. Hän kannatti pakkosterilointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua.

Kari Tapani Koskelan kirjoittama arvio Kiannosta on hyvin kiinnostava, sillä jutussa on aika laajat lähteet.

Vihasiko Ilmari Kianto punaisia?

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Syksyllä 1918 Kianto vakuttaa kirjeessä äidilleen kuuntelevansa vain omantuntonsa lahjomatonta ääntä: "Minä en kuuntele maailman ja auktoriteetin ja rouvasmoraalin pilkkaa... minä en voi sietää että kumpikaan rakkaistani ottaisi uutta miestä... Pyydän äiti, älä kajoa asiaan. En pidä koskaan syntinä omistaa kaksi naista silloin kun en halua harjoittaa salavuoteutta... Olkoon se Ilmari Kiannon privilegium, josta sopii kirjoittaa tohtoriväitöskirja kuoltuani."

Kun Kiannon sotakirjalle ei löytynytkään kustantajaa, Kianto kirjoitti joulukussa 1918 Eino Railolle, ettei tämä sovellu edes hänen kengännauhojensa solmijaksi. Kiannon mielestä kirjan isänmaallisuus olisi kestänyt vertailun muiden sotakuvausten rinnalla: "Sinä tartuit naisten ruumiisiin ja tahdoit häpäistä minua aivankuin et sinä ikinä olisi syventynyt suurten kirjailijain sodankuvauksiin, kun tahdotaan paljastaa ihmissielun tunteet alastomuudessaan... Sinä sekoitit tähän sotakirjaan paljon persoonallista mielipahaasi minun kaksoisavioliittoani kohtaan."

Kianto näki julkisen maineensa ja sotakirjan kielteisen julkaisupäätöksen välillä yhteyden. Kiannon maine korpimaan donjuanina ajoi hänet korostamaan omaa siveellistä suoruuttaan punaisten eläimellisyyden julistamisen kautta. Kianto kävi kahden rintaman sotaa, jossa hän punaisille kuolemansäkeitä sepitellen tukki häntä arvostelleiden valkoisten paheksuvia suita."

Kari Tapani Koskela

Lähteet (mm):

Ilmari Kianto, Elämän ja kuoleman kentältä, 1928.

Ilmari Kiannon kirjeet 1917-1918 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa.

Jalo Heikkinen, 1996: Jalo Heikkinen, Ilmari Calamnius I, Suomussalmen kulttuurilautakunta, 1996.

Reijo Heikkinen, Fiktiota vai faktaa? Korpikirjailija poliittisen historian dokumenttaristina teoksessa Turun koulu, Juhani Paasivirran 70-vuotisjuhlakirja, Turun yliopisto, 1989.

Maria-Liisa Nevala, Ilmari Kianto, Anarkisti ja ihmisyyden puolustaja, Pieksämäki, 1986.

Matti Pulkkinen, Ilmari Kiannon tuotannon antiklerikaalinen tematiikka, sen tausta ja sen diskurssi vuosina 1896-1918, julkaisematon lisensiaatintyö, Helsingin yliopisto, 1989.


Oliko Kiannon Punainen viiva naisten jalkovälissä?

Ei mikään ihme, että punikkinaiset tuli ampua. Tuollainen tehtaassa ja kotonaan puna-aatetta ikänsä imenyt rääväsuinen kommunistiämmä kun ei itse ymmärtänyt sitä, että jotakin ikävää voi tapahtua, jos itse tekee pahaa ja kiihottaa siihen muita. Tuskin malttoivat rääväsuut edes vangiksi jäätyään lopettaa punakapinaan kiihottamista, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa seinälle ja monttuun.

Marjo Liukkosen tutkimus on juuri sitä yksipuolista feministipaskavaletta, jota tuollaiselta voi odottaa. Ei niitä naisia housujen takia tapettu, siihen oli raskaammat syyt ja kohun nostamien tuosta on sekin femakolle tyypillistä, miehiä ammuttiin kuitenkin moninkertainen määrä, eikä tämä näe siinä mitään väärää.

Valkeakosken naiskaartista tehty gradu:

http://tampub.uta.fi/handle/10024/80678


Sivulla 68 mainitaan jääkäriluutnantti Österman.

Sittemmin Suomen sotaväen päällikkönäkin tunnettu Hugo Österman näyttäisi olleen tuolloin jo majuri, joten onko kyse jostain toisesta Östermannista?

Mistä valkoisten himo tappaa naisia johtui? Oliko se myös keino pitä raiskaukset salassa?

Kianto ajatuksineen ilmensi valkoisten ajatusmaailmaa. Hän tuskin oli murhanhimoisempi kuin aateveljensä, valkoiset.

Kianto oli poikkeuksellinen siinä että hän tallensi tapahtumia kirjoittamalla niistä häpeilemättä.

Muut aateveljet hävittivät jälkiään minkä ehtivät.

Esimerkiksi säilyneiden valokuvien määrästä voisi kuvitella että kameroita ei ollut tai se oli erittäin harvinainen laite. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kuvia mm. Tappamisista otettiin paljon.

Tässä Ylen jutun kuvassa lienee väärä kuvateksti. Kyseinen kuva on yllä mainitussa gradussa ja siinä arvellaan kuvassa olevan Valkeakosken ammuttuja naiskaartilaisia, jotka on juuri jääneet saksalaisten vangiksi.


http://yle.fi/uutiset/tutkimus_hennalan_vankileirilla_tapettiin_mielivaltaisesti_yli_200_naista__nuorimmat_14-vuotiaita/8775599

Punavankileiri Lahdessa. Kuvassa vangittuja naiskaartilaisia mahdollisesti matkalla Hennalaan saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden vartioimina. Kuva: Yle Arkisto

http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article8779516.ece/ALTERNATES/w960/vankileiri.jpg

TÄLLAISET naiset eivät sopineet valkoisten naiskuvaan. Vankileirin johtaja, majuri Hans Kalm oli innostunut pataljoonaansa kuuluneen ja sittemmin urheiluvaikuttajana tunnetun Lauri ”Tahko” Pihkalan ja tämän isoveljen Martti Pihkalan rotuhygieenisistä opeista.

Vanhempi Pihkala oli kirjoittanut kirjan Minkälainen Suomi meidän on luotava. Siinä hän varoittaa lyhyttukkaisista, miestä jäljittelevistä naisista, jotka eivät ymmärrä, että naisen tehtävä on synnyttää terveitä lapsia. Hän ehdotti, että ”ns. yleiset naiset suurkaupungeista ja tehdasseuduilta kootaan ja siirretään erikoisiin laitoksiin, joissa niitä asianmukaisesti käsitellään, eikä heitä ole koskaan päästettävä vapaaksi”.

”Hänen oppinsa oli otettu käyttöön suoraan leireillä”, Liukkonen sanoo.

JOTKUT ovat väittäneet, että naisia olisivat teloittaneet saksalaiset. Täysin toinen kuva tuli entisten vankien, vapaussodan rintamamiesten ja saksalaisten upseerien muistelmista, joita Liukkonen kävi läpi tutkimustaan varten.

”Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että ampujia olivat nimenomaan valkoiset sotilaat”, hän kertoo.




http://www.hs.fi/m/tiede/a1459485851078?ref=hs-mob-feature4

Ilmari Kianto oli täysin sekopää. Häntä ei olisi saanut pitää vapalla-jalalla. Hän oli ihmisille vaarallinen mies.

Ainakin 218 suomalaista naista murhattiin Lahden Hennalan vankileirillä vuonna 1918. Tiedot käyvät ilmi Marjo Liukkosen lisensiaattitutkimuksesta, joka tarkastetaan maanantaina Lapin yliopistossa.

Virallinen historiankirjoitus on väittänyt, ettei Suomen sisällissodan jälkeen perustetuilla 61 vankileirillä teloitettu naisia, mutta Liukkosen kokoamat arkistotiedot kuitenkin todistavat toista Hennalan vankileirin osalta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lahdessa-murhattiin-yli-200-naista-pidettiin-uhkana-suomalaiselle-puhtaalle-rodulle/724017/


Näin Kaleva 1.4.2016

Lääkärin elämäntaipaleelta -kirjasta eräs tapaus

Tässä tapauksessa ammuttiin aseettomia, tiellä vastaan tulleita "punikkeja", ilman mitään varsinaista syytä!

Suosittelen lukemaan vuoden 1918 tapahtumakuvauksia Janne Klemolan kirjoista. Klemola mm. kertoo kirjassaan Lääkärin elämäntaipaleelta useaan otteeseen ruotsalaisten vapaaehtoisten olleen erityisen julmia ja verenhimoisia suomalaisia punikkeja kohtaan vuoden 1918 kahinoissa. 

"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 

Janne Klemola kertoo muistelmakirjassaan tapauksen, jossa punikki pelasti itsensä ja 2 kaveriansa ruotsalaisraakimusten teloittaessa heti muut samasta 10 punikin porukasta vangiksi jäänyttä. Vain yksi armahdettiin kotipaikkansa vuoksi. Usein on väitetty ruotsin kielen osaamisen pelastaneen jopa hengen. Eräissä jutuissa on viitattu vuoden 1918 tapahtumiin ja sanottu ruotsia puhuneiden säästyneen jopa teloitukselta. Nyt on sitten vastaava tapaus kerrottuna Klemolan muistelmissa. 

Janne Klemola, joka lääkärinä oli mukana kaikissa sodissamme, kansalaissodassa jopa rintaman molemmilla puolilla, on kirjoittanut mm. kirjan Lääkärin elämäntaipaleelta. 

Tapahtumapaikka on siis Koskella. Vangit hän saa matkallaan Heinolasta Koskelle. Siellä Klemolan ottamat 10 punaista vankia pikatuomitaan ja vain 1 armahdetaan koska hän oli Lempäälästä. Turusta, Porista ja Varsinais-Suomesta olevat vangit ammutaan heti paikalla navetan seinää vasten. 

Tuossa kirjassa, sivuilla 111-113 hän kertoo tapauksesta, jossa 3 punavankia tuotiin kuulusteltavaksi. Paikalla oli ruotsalaisten joukkojen upseereita ja jokunen suomalainen jääkäri ja Klemola, joka oli pyydetty molempia kieliä puhuvana tulkiksi. Suomalainen jääkäri olisi halunnut antaa vangeille lopullisen tuomion välittömästi, mutta jostain syystä vangit tuotiinkin elävinä kuultaviksi ja tuomiolle. Tilanne näytti jo pahalle punaisten kohdalta, mutta äkkiä eräs vangeista alkoikin puhumaan ruotsia ohi tulkin ja kertomaan tarinaa, kuinka heidät oli väkisin pakotettu mukaan punaisten joukkoihin. Hän sanoi olevansa työnjohtaja jostakin kartanosta ja Helsingin pitäjästä. Tämä "työnjohtaja" puhui toiset kaksi punikkia vapaiksi. Klemola sanoo hämmästyneensä vankien neuvokkuutta ja ruotsalaisen upseerin tuomio oli lyhyt: EIVÄT he VOI olla punikkeja kun he puhuvat ruotsiakin! 

"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 

Lääkärillä oli naurussa piteleminen ja Jääkäri kihisi kiukusta tilanteen selvittyä hänelle. Hetken perästä tämä neuvokas hurri olikin puolta vaihtaneena hevosmiehenä ja burchina ruotsalaisella komentajalla, joka hänet armahti kielensä takia!. Ne 2 muutakin pelastuivat. 

Tampereella tapahtuneeseen punaisten sairaalaan kohdistuneeseen joukkoteloitukseen vuonna 1918 liittynee sellainen episodi, jossa yksi hoitajana ollut nainen pelastui alkaessaan hädissään puhumaan ruotsia. Tämä juttu kerrottaneen muistaakseni Heikki Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle. 

Klemolan kirjoja kannattaa lukea jos erikoiset tapahtumat kiinnostaa. 

Klemola J. K. Lääkärin elämäntaipaleelta, WSOY, 1966 Klemola J.K. Kahden tulen välissä, Karisto, 1970 Klemola, J Kenttäsairaalan lääkäri, Karisto Hämeenlinna 1971

P.S. Olisiko pakkåruåtsin puhuminen auttanut?

Kun ensiapuun.saapuu liikaa sairaita, julkinen kutsuu rotuhygieenikon eli konsultoivan psykiatrin, joille on maaratty etukateen tehda kohdeyksilolle valhe hullun paperit kehon kivuista ennen ensimmaistakaan verikoetta.
Yhta konemaisesti nyky rotuhygieenikot toimivat kuin saksassa sotilasmaisesti .
Nimi ja sotu ylos ja hullun paperit kanalaiselle rangaisruksena siita etta on tehnyt niin suuren rikoksen etta mennyt valtion (veroina itse maksamalleen) terveyden hoitoon mennyt aivokalvon tulehduksen , tappavan taudin moninaisia oireita valittamaan, niin rotuhygieenikot kutsutaan ulostamaan nimenomaan tappavan taudin kourissa kamppailevat yksilot tunettemmoasti ulos kuolemaan ja virumaan yksin jumalan armon varaan.
Nain ainakin.minulle tehtiin suomessa.
Tajusin valittomasti etta rotuhygienia elaa ja on voimissaan psykiatriassa, nyky psykiatria on ernest rudinin kehittama, koska hanet vapautettiin nyrnbergin oikeuden kaynnista kolleegojen avulla suoraan psykiatrin professoin virkaan, koska han vain.suunnitteli T 4 ohjelman,eli zyklon kaasulla massa murhaamisen ja eika osallistunut kolleega psykiatreinsa tavoin itse kaasutukseen..

Hanet vapautettiin kehittamaan uutta psykiatriaa, jossa syklon kaasu korvattiin hitaammin tappavilla hermomyrkyilla ja keskitysleireista tehtiin kaasuttomia.
Siksi nyky psykiatria haisee joka kulmaltaan eigenismille ja on puhdasta rotuhygieniaa.

Kun valtion terveyden hoito ei. Toimi on kansa syyllinen eli sille tehdaan valhe hullun papereita, etta heista saadaan laillisia sadismin tikkatauluja..
Samaa nazismia nyky psykiatria on em.muutoksin.
Kun sosialistinen terveyden

Pahempaa naisvihaa kuin Saudi-Arabiassa. Tästäkään vain ei puhuta kouluissa, miksiköhän.

Entäs Suonolan kylä Vesilahdella, keväällä 1918 Kaarinasta tulleet sosialistit päättivät polttaa Wilhelm Setälän talon. Wilheim ja tämän tytär Tilda ammuttiin ja talo sytytettiin palamaan. Sisällä oli vielä neljä tyttöä joista kaksi pääsi pakenemaan talosta. 9-vuotias Eeva Rantanen joka oli kädetön kasvattityttö yritti myös pakoon ikkunasta, hän seisoi jo valmiina ikkunapenkillä hyppäämään kun hänen siskonsa Lempi huusi että hyppää. Samassa kulman takaa tuli mies ja löi hänet kiväärin perällä takaisin. Lempi kuuli sisarensa viimeiset avunpyynnöt liekehtivästä talosta
mutta ei pystynyt auttamaan.
Aamulla kytevän talon tuhkista löydettiin neljä ruumista.
Sadat talot olivat palaneet Vesilahden-Vammalan seuduilla niinä synkkinä päivinä.

miten oikeutta huutavilta punikeilta aina unohtuvat omat rikokset?

Kianto oli hyvä mies. Semmosta tarvittas nykyjäänkin. Respect!

Huhuu sosiaalidemokraatit, tullaan muistelemaan näitä ”kunnian kenttiä”?
”Nyt jaetaan aseet ja kiväärit, ne jotka saavat pistoolit ovat upseerit” ........

Harvassa lienee maapallolla ne tapaukset että naisia on tapettu ilman tutkimusta ja tuomiota kuin eläimiä pelkän pukeutumisen takia. Ei edes muslimimaissakaan niin tehdä. Tapahtumat 1918 kertovat toki omaa surullista kieltään porvarillisen väestömme sivistyksen tasosta, ei edes eläintenkään tasolla vielä. Olisivatkohan nyt kehittyneet jo apinan tasolle ?

Eihän niitä tuomittu pukeutumisen perusteella, vaan sen vuoksi, että olivat taistelleet ase kädessä. Sehän riitti kuolemantuomioon. Tämä tapahjtui kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella, Valkeakosken naisille Mannerheimin käskyn suomin valtuuksin, mutta ilmiantajia on täytynyt olla

,,,,,+Noin+10%+kaikista+Lahden+alueella+vangituista+naisista+murhattiin+lähinnä+housujen+käytön+takia.,,,,Tampereella+ammuttiin+100+%+++hamenaisia+vielä+lisäksi+kun+ei+lahtarin+verenhimo+muuten+tyydyttynyt.