Saavatko jtoditelijat viedä kukkia omaistensa haudoille?
Kukkia
Haudalle
4231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
arkulle tai arkun viereen lavetille.
Hautahommista en tiedä, en itsekkään juuri vainajia käy palvomassa kynttilöin ja kukin.
Olin varsin tiiviisti erään seurakunnan yhteydessä mieheni kuoleman aikaan ja jopa eräs veli piti puheen haudalla (kiitos siitä hänelle vielä vuosien jälkeenkin). Minä vein kaksi vuotta joka lauantai kukkapuskan haudalle. Joka lauantai. Sitten kerran taas niitä viedessäni, yhtäkkiä matkalla sinne aloin ihmetellä, mitä hemmettiä oikein teen. Nyt vien enää satunnaisesti ja toki kesäisin yritän haudan pitää siistinä ja kauniina jo ympäristönkin vuoksi.
Tunnetko ketään aktiivia (=raportoivaa) jehovantodistajaa, joka vie kukkia haudalle? Luulenpa, ettet tunne, koska Vartiotornin mielestä kukkien vieminen haudalle hautajaisten jälkeen on kuolleidenpalvontaa.
kukkien vieminen ei itsessään ole vainajien "palvontaa". Monelle se on tapa käsitellä surua, mihin ei liity muuta yliluonnollista kuin kaipaus, jota varmasti jokainen läheisensä menettänyt kokee. Varsinkaan jos ei ole saanut hyvästellä.
Ja ylipääsä muistomerkki haudalla kertoo siitä että tämä ihminen on elänyt ja on edelleen läheisile tärkeä. eihän se voi olla väärin?
Tämän kirjoitan ammattini puolesta, olen työssä hautausmaalla ja toimin kappelilla toimitusten aikana.
Joku vie haudalle kynttilän, joku toinen saattaa esim kirjoittaa "kirjeitä vainajalle". jokaisella on oma tapa surra. Ja tunteet on hyvä käsitellä aikanaan. Kyllä nekin tasottuvat ajan myötä.
Jos läheisesi sairastaa, etkö vie hänelle kukkia tai suklaata? Tällöin tosin ilahdutat häntä, ja piristää se sinuakin kun ei tarvitse tyhjin käsin tulla (vaikka läheisen läsnäolo on itsessäänkin tärkeä) onko kukat syntiä? En usko, kun pidetään järki päässä eikä mennä liiallisuuksiin.