Väärä oikeaoppisuus on samaa lakihenkisyyttä

Moni esikoislestradiolainen on jo eksynyt "oikeaoppisiin", joilla on Jellivaaran johtajien toimintamallin mukainen toimintatapa tuomita toisia kristittyjä helvettiin.

Kerran lestadiolainen tuppaa siis olemaan aina lestadiolainen. Hän kokee olonsa kotoiseksi sellaisessa joukossa jossa tuomioita luetaan muille Jeesukseen uskoville.

Erojakin toki on lestadiolaiseen, nimittäin opilliset kysymykset ovat näitä tuomioita lukuun ottamatta muutoin kunnossa. Ja tehtäviin oordinoidut Jumalan sanan tunhtemiseen koulutetut papit huolehtivat papeille kuuluvat palvelutehtävät näissä
herätysliikkeissä.
401373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ellei kirkkomme piirissä toimivaa herätysliikettä saada pian koordinoitua ja rekisteröityä toimivaksi herätyliikkeeksi, niin me menetämme paljon väkeä, sekä kirkon piirissä toimiviin herätysliikkeisiin, että muihin kirkon ulkopuolisiin liikkeisiin.

Äänestä

Jellivaaran johto on 20 vuotta todistanut elämällään ja julistuksellaan, ettei heitä kiinnosta oikea seurakunta, ei vallankäyttö siellä, eikä evankeliumi Kristuksesta.

Sääntökunnassa puhutaan Kristuksesta kyllä, puhujasta riippuen enemmän taikka vähemmän, mutta sääntökunta nimeltä esikoislestadiolaisuus neuvoineen joista keskeisin on persoonallisuuksien sakramantti, kuitenkin korvaa Kristuksen, joka on jo kaikki syntimme Jumalan kanssa sovittanut, kunhan me vain uskomme tämän todeksi omakophtaisesti, niin pelastumme kuten Raamattu todistaa.

Sääntökunta esikoislestadiolaisuuden persoonallisuuksien sakramentti on tietyllä joka sunnuntai saarnaajan kaulalla suoritettuun uhriin perustuvaa jumalanpalvelusta.

Ensin saarnaaja johdattaa armoitetut Kristuksen verellä vapaiksi ostetut lain alle, kiihottaa syyllisyyden pelon ja häpeän tunteet äärimmilleen, tätä kutsutaan katumiseksi. Ja sitten väki ryntää saarnaajan kaulalle syntiensä sovitusta kerjäämään.

Tosiasiassa kyse on pelon, vaatimusten, riittämättömyyden luomasta syyllisyydestä, helvetin pelosta ja riittämättömyyden tuomasta häpeästä.

No häpeä ei noilla konsteilla poistu. Kuulija lähtee saarnaajan asettama pelon syyllisyyden ja häpeän reppu selässään taas kotiin.

Ero Kristuksen vapauttavaan evankeliumiin on aivan valtava. Kristuksessa elävät eivät ole suuria syntisiä, vaan he ovat KOKONAAN syntisä, Kristuksen uhrin kautta armahdettuja, Jumalan anteeksiannon ja armon virrassa eläviä onnellisia ihmisiä.

Hallelujaa Abba, hallelujaa Jeesus, hallelujaa Messias ja syntisten Vapahtaja.

Äänestä

Mitä on väärä oikeaoppisuus? Miten se voi olla väärää ja oikeaa? Jos ootte oikessa, oon hukassa.

Äänestä

Esikoislestadiolaisuutta voidaan verrata ääri-islamiin. Vain me olemme oikeassa. Vääräuskoiset voidaan hävittää tappamalla ISIS:n piireissä ja esikoislestadiolaiset on laittamassa esikoisten joukkoon kuulumattomat hel..vettiin. Kysymys on saman pahuuden eskaloitumisesta maan päälle, mutta eri muodossa. Esikoislestadiolaisten nimi voitaisiin muuttaa ääri-ESLE:ksi.

Äänestä
  • Isis johdossa on muutamia henkilöitä päättämässä asioista. Kuka tapetaan. Mikä paikka nyt vallataan. Ym.
    Esikoislestadiolaisuudessa on samoja vahvoja piirteitä. Pois lukien ruumiillisen tappamisen. Sen sijaan käytössä on henkinen kurittaminen.

    Äänestä

  • Ja kristinuskoiset ne vasta hirveitä ovatkin, eivät päästä edes hinduja ja juutalaisia taivaaseen, aivan kamalaa ihmisoppia. Joukkoa johtaa joku itseään Jumalaksi kutsuva huijari, muka saa päättää ihmisten tekemisistä. Nimi pitäisi muuttaa ääri-kristinuskoksi ja heti!

    Äänestä

  • Jepajees kirjoitti:

    Ja kristinuskoiset ne vasta hirveitä ovatkin, eivät päästä edes hinduja ja juutalaisia taivaaseen, aivan kamalaa ihmisoppia. Joukkoa johtaa joku itseään Jumalaksi kutsuva huijari, muka saa päättää ihmisten tekemisistä. Nimi pitäisi muuttaa ääri-kristinuskoksi ja heti!

    Eikä anna muiden viettää ehtoollista perkeleellinen oppi

    Äänestä

Hommaa keepeeässä, et eksy.

Äänestä

Esimerkki seurakunnan ulkoisen puhdistuksen hedelmistä.
Nuorehko nainen oli alkanut käymään pyhäseuroissamme. Hän sairasti levinnyttä syöpää, johon sai säde-ja solumyrkkyhoitoa. Hiuksen lähtivät, kaljuuntui ja sai syöpäpotilaille tarkoitetun kudotun myssyn, jota piti seuroissa.
Tuli isotseurat. Lähetysmiehenä oli yksi näistä tämän hetken johtavista sakramenttien omiin käsiin ottajista. Hän meni puhuttelemaan tuota henkilöä myssyn pitämisestä, siis maailmanrakkaudesta.
Luit aivan oikein: sairaalan myssyn pitämisestä kaljun peittona!!!
Kuultuaan, että syövän takia pitää myssyä, saarnaajan sanat olivat vain "ai jaa" ja jatkoi matkaa.Henkilöä ei ole sen jälkeen näkynyt seuroissamme häpäisemässä kristillisyyttä.
Nyt puhdistetaan koko kristillisyyttä samalla periaatteella, ja jos joku jää seuroihin tulematta, niin oma on vika!

Äänestä

"äänitakapenkistä" Olet varmaan ollut jossain muualla, kuin esikoisten seuroissa. En usko tuota tarinaa. Asiassa on varmasti ollut suurempi huoli, kuin jokin syöpämyssy.Kuka sitä paheksuisi, jos ei ole huivia omistanut.Se mieli ,se mieli. Täytyy todella tietää mitkä oli sanat, kuullun ymmärtäminen. Onko kysyjä halunnut lähestyä hyvässä tarkoituksessa? Uskon niin varmasti. Kun on nyrjähtänyt mieli ,niin käsittää kaiken toisin. Puolitotuuksia ja valheita on aina liikkellä vastustajilla,kuten näillä palstoilla.

Kommentoi aloitusta


Lakia_lukevat_toisille kirjoitti:

Moni esikoislestradiolainen on jo eksynyt "oikeaoppisiin", joilla on Jellivaaran johtajien toimintamallin mukainen toimintatapa tuomita toisia kristittyjä helvettiin.

Kerran lestadiolainen tuppaa siis olemaan aina lestadiolainen. Hän kokee olonsa kotoiseksi sellaisessa joukossa jossa tuomioita luetaan muille Jeesukseen uskoville.

Erojakin toki on lestadiolaiseen, nimittäin opilliset kysymykset ovat näitä tuomioita lukuun ottamatta muutoin kunnossa. Ja tehtäviin oordinoidut Jumalan sanan tunhtemiseen koulutetut papit huolehtivat papeille kuuluvat palvelutehtävät näissä
herätysliikkeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu