Muiden maat ovat heittäneet schengen-sopimuksella vesilintua mutta Suomella avoimien ovien päivät vain jatkuvat
Orpo seisoa toljottaa kuin kyrpä häissä
Breben
12510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muissa maissa onkin MIEHIÄ. Esim. Puola ja Unkari ovat esimerkillisiä maita joissa on oikeita johtajia, sekä miehiä että naisia, joilla on munaa enemmän kuin yhdelläkään Stubilla tai Orpolla. Nykyään ei voi muuta kuin hävetä Suomalaisuuttaan. Aloittajan kommenttiin lisäisin, Orpo seisoo kuin impotentin kyrpä häissä, eli on vetelä lerppu joka luulee seisovansa. Luulenkin että Stub ja Orpo ovatkin todellisuudessakin impotentteja.
Kyllähän tuo suurelta osin on totta. Suomalaiset johtajat ovat oikeita vätyksiä. Putinkin olisi paljon parempi, hän kun sanoo, että raja kiinni niin se myös menee kiinni.
Ihmettelin pitkään miksi stuppi käytti jo pääministerinä ollessaan punaisia housuja. Napoleon käytti punaista ettei haavoittuminen näkyisi, natsit ruskeita ettei p.... näkyisi mutta stuppi? Hiukan aikaa meni mutta sitten valkeni miksi neiti niitä punaisia housuja nyt kerran kuussa käyttääkään.
Jos muslimimatut toisivat talouskasvua heidät ottaisi varmasti vastaan Saudi-Arabia Arabiemiraatit,Qatar,Kuwait,Bahrain ja Oman. Kyseiset valtiot suhtautuvat pakolaisiin varsin nihkeästi,väittävät muslimipakolaisten olevan turvallisuusuhan.
Palkkavat mieluummin assialaisia siirtotyöläisiä kuin ulkomaalaisia muslimeita.
Orpo ja stubbi on sellaisia mulkkuja ettei niillä seiso kuin järki.
Nimi miestä myöden.
Siinä on nopeasti reagoiva ja viisas mies, ei uskalla putinkaan tänne hyökätä kun meillä on katatoonisessa kokovartalostondiksessa seisova orpo. Senhän voi vaikka kantaa sinne rajalle toteemiksi.
Surullista, mutta totta, että näyttää siltä, että valtaosa suomalaisista on samalla linjalla. Sen takia asiat ovat, niin kuin ovat. Rajat kiinni yms. lähinnä ilkutaan ja nauretaan. Itse en hyväksy tälläistä maahantunkeutumispolitiikkaa, mutta olen pelkuri, en uskalla julkisesti lähteä vastustamaan, niin hyvin uhkakuvat maineen ja työpaikan menettämisestä ym. on olemassa. En halua Islaminoppeja tänne ikinä!
Tänne laitoin nimeni: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1647
Ne on ihan turhia tämän hallituksen kanssa nämä kansalaisaloitteet. Johan se nähtiin metsälainkin kanssa, että nämä käyttävät korkeintaan vessapaperina kansan toivomuksia.
Tämä maa kaatuu näihin päättäjiin. Kohta alkaa sellainen matuvyöry venäjältä eteläsuomen raja-asemien kautta että ei mitään määrää. Jostain ihmeen syystä peli vihellettiin poikki vain pohjoisen asemilta. Kait se on suomelle halvempaa kuskata ne helsinkiin etelän raja-asemilta. Muutenkin maan talousasiat hoidetaan päin persettä kun päättäjät on mitä on. Joka ikiseen asiaan löytyy joku kapuloita rattaisiin lyövä taho. Tuntuu että on rikollinen suomalainen jos käy töissä ja uskaltaa arvostella ministerien ja muiden virkakyöstien toimia.
Tilanne on osaltaan tämä, koska me vetelykset mielummin nahjustelemme kotona, kun lähdemme kaduille todella suurina joukkoina osoittamaan mieltä. Me vain mielummin naputtelemme netissä tyytymättöminä. Kaikki muu olisi liian vaivaloista. Laiskottaa?
Maan johto ei kuuntele kansan enemmistöä. Meillä on oikeus osoittaa mieltämme lailillisissa mielenilmauksissa.Mitä suurempi tapahtuma, sitä parempi.
No, kohta on Suomen satavuotisjuhlat. Mitäs jos niitä juhlistettaisiin kovapanosammunnoin?
Suurin ongelma on, että kaikki Suomen puolueet on suvakkipuolueita. Poliitikkoja ei pelota kansan kosto vaaliuurnilla, koska ei ole olemassa Isänmaallista, maahanmuuttokriittistä puoluetta, jota voisi äänestää. Suomeen tarvitaan kiireesti Suomidemokraatit tai Tanskan tyyppinen Kansanpuolue. Persut pettivät äänestäjänsä. Soini on isänmaanpetturi. Jos Soini ei pian eroa, on persupuolue kuollut.