Lieksan Asemaravintola, ukot pötköll..

Asemaravintolan ovilla pussihousu-ukot riiteli älyttömästi, kun olivat käyny maetotilin kuittoomassa ja pullon tai kaks jaloviinnoo hankkimassa Osakeyhtiö Alko Aabeestä. Kerran oli kolome ukkoo samassa läjässä, eikä siitä ottanu ryssän pappikkaa selevvee, kennenkä puolta piettään. Hirvvee mätke kävi ja myö nuoret ei uskallettu puuttuu asioihin. No, siihenhän sitten jostain syystä puhalsi myös Mustamaija, jonka myötä tilanne rauhoittui siltä osin ja pääpukari lähti patjoille.
Ei suinkaan se sillä ollu vielä selevä, ei sinne päinkään. Nämä kaks suharia, jotka jäivät Maijan kyyvistä riitautu keskenään. Sillä toisella oli lapikkaat jalassa, niin se tappelukaveri veti jossain vaiheessa sen toesen lapikkaan ja heitti asemaravintolan katolle ja häipy paikalta.
Luulisin, että saivat sen jalkineen jollain konstilla vielä sinä yönä katolta, mutta en ole aivan varma.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saatto olla ennen niitä vuosia kun jus ryhdyttiin rautatien kirjaaki nkioskina siihen pystyttämmään. ?? Savutkin Wuoman ravintolasta.

Savut ja katkotut kahleet on taisteltu. Ja katkottu. Lentävin siivin

Kauneuton voipuus on lunnainna uupuneela.

Juutilaisen merkki voi kaikki käydä katselemassa, jos tohtii ymmärtää,
Ja en hehku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asemar kirjoitti:

Asemaravintolan ovilla pussihousu-ukot riiteli älyttömästi, kun olivat käyny maetotilin kuittoomassa ja pullon tai kaks jaloviinnoo hankkimassa Osakeyhtiö Alko Aabeestä. Kerran oli kolome ukkoo samassa läjässä, eikä siitä ottanu ryssän pappikkaa selevvee, kennenkä puolta piettään. Hirvvee mätke kävi ja myö nuoret ei uskallettu puuttuu asioihin. No, siihenhän sitten jostain syystä puhalsi myös Mustamaija, jonka myötä tilanne rauhoittui siltä osin ja pääpukari lähti patjoille.
Ei suinkaan se sillä ollu vielä selevä, ei sinne päinkään. Nämä kaks suharia, jotka jäivät Maijan kyyvistä riitautu keskenään. Sillä toisella oli lapikkaat jalassa, niin se tappelukaveri veti jossain vaiheessa sen toesen lapikkaan ja heitti asemaravintolan katolle ja häipy paikalta.
Luulisin, että saivat sen jalkineen jollain konstilla vielä sinä yönä katolta, mutta en ole aivan varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu