Uskominen jumaliin on osoitus

kulttuurievoluution separoimasta mielisairaudesta - miten ihminen rakentaisi sairaan minänsä ILMAN julmaluskontoja?
574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä ihmettä ihmiset hakevat "jumaluudesta" ?
Jostain olemme alkumme saaneet vuorollamme muitten eliöiden joukossa, jotka luultavasti myös kuvittelevat olevansa ainutlaatuisia "luomakunnan kruunuja".
Kierrätettävää ainetta olemme joka tapauksessa, joten koittakaa nyt vain siihen sopeutua, sillä muusta ei ole kuin toisen käden kuvitteellista tietoa.
Uskaltakaa myöntää mitättömyytenne ja alkakaa elää, mikä tehtävänne on.

Äänestä

Johonkinhan sitä pitää uskoa, jotta voi ylipäätään toimia ja konstruoida merkituksiä tähän maailmaan. Selvää kuitenkin on ettei tämän jonkin tarvitse olla uskonto. Maailmankuvan ei kuitenkaan tarvitse lukkiutua yhteen vanhaan kirjaan, vaan sitä voi muokata itselleen sopivaksi (toimivuuden rajoissa tietty).

Äänestä

Uskonnolla on montakin funktiota, joiden vuoksi niistä tuskin koskaan päästään eroon. Ensinnäkin fiksut ovat jo ajat sitten tajunneet, että uskonto on erinomainen keino hallita massoja ja kansoja, kerätä itselleen valtaa ja rikkauksia ja saada ihmiset tekemään mitä tahansa, mitä he muuten tuskin tekisivät.

Toisekseen pelokkaat, epävarmat ja henkisesti häilyvät ihmiset, jotka eivät muuten millään kykene elämään ihmisiksi, tarvitsevat tukisauvan horjuvalle mielelleen. Uskonto tarjoaa heille lohdutusta niillä hupaisilla valheillaan ja lapsellisilla lupauksillaan paremmasta elämästä jossain tuonpuoleisessa, kun tämä yksi täällä ei oikein millään suju ja se kuolemakin pelottaa niin kauhiasti.

Heikkolahjaiset jälkeenjääneet, jotka eivät ole koskaan voineet päteä missään asiassa eivätkä ikinä tuntea itseään muita paremmaksi, voivat uskonnon turvin kerrankin tuntea ylemmyyttä ja kokea pätevänsä. Ja katsoa ylenkatseellisesti halveksien muita ihmisiä tyyliin "Minullapas onkin Oikea Usko ja Minä pelastun ja MInä elän ikuisesti, kun taas sinä syntinen saasta kärvennyt ikuisesti helvetissä". Jokainen jolla on uskovia sukulaisia tai tuttavia luultavati tuntevat tuollaisen tyypin, minä tiedän aika montakin.

Henkisesti terveet ihmiset, jotka eivät hamua suurta valtaa eivätkä rikkauksia eivätkä haaveile naurettavan egoistisesti ikuisesta elämästä, eivät tietenkään tarvitse uskontoa yhtään mihinkään.

Äänestä
  • "Henkisesti terveet ihmiset, jotka eivät hamua suurta valtaa eivätkä rikkauksia eivätkä haaveile naurettavan egoistisesti ikuisesta elämästä, eivät tietenkään tarvitse uskontoa yhtään mihinkään."

    Edes pilkattavakseen.

    Äänestä

"miten ihminen rakentaisi sairaan minänsä ILMAN julmaluskontoja?"

Kysypä pallihikikirjoittelijalta. Tyyppi on niin mielisairas kuin vain mielisairas voi olla, ja täysin jumalaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IhminenOnSairas kirjoitti:

kulttuurievoluution separoimasta mielisairaudesta - miten ihminen rakentaisi sairaan minänsä ILMAN julmaluskontoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu